|
'''Frikatiivi''' eli '''hankausäänne''' ({{k-en|fricative}}) on äänneobstruenttinen [[konsonantti]], joka syntyy, kun ilmavirtaaääntöväylä rajoitetaan osittain,puristetaan niin kapeaksi, että syntyysen läpi kulkeva ilmavirta aiheuttaa hankaushälyä.<ref name=FP/><ref name=SK/> Joskus frikatiivit jaotellaan '''sibilanteiksi'spiranteiksi'' (s:mäiseteli äänteet''rakoäänteiksi'', joissajoita äännettäessä ilmavirta pääseekulkee kulkemaantasaisen vapaastija kielenleveän keskeltä;kapeikon suomessaläpi, /s/sekä ja''sibilanteiksi'' /š/) jaeli ''kouru-'spiranteiksi' tai ''suhuäänteiksi'', joita äännettäessä ilmavirta kulkee [[kieli ("rakoäänteet";anatomia)|kielen]] suomessamuodostamaa kourumaista väylää pitkin. Suomen kielessä esiintyvät spiranteista {{IPA|/f/,}} [[glottaalifrikatiivija {{IPA|/h/]])}}. SuomenSibilanteista kielentaas suomen kirjoitusjärjestelmäänäännejärjestelmään kuuluu myösvarsinaisesti kirjaimetvain soinnillisellesoinniton alveolaariselle frikatiivillealveolaarinen frikatiivi {{IPA|/zs/}}, mutta sen lisäksi suomen oikeinkirjoituksessa pyritään huomioimaan joissain [[vierassana|vierassanoissa]] tavattavat soinnillinen alveolaarinen frikatiivi {{IPA|[z]}}, esimerkiksi sanassa ''azeri'' [azeriɑzeri], sekä soinnittomallesoinniton ja soinnillisellesoinnillinen postalveolaarisellepostalveolaarinen frikatiiville /š/frikatiivi {{IPA|[ʃ]}} ja /ž/ {{IPA|[ʒ]}}, esimerkiksi sanoissa ''šakki'' {{IPA|[ʃakkiʃɑkːi]}} ja ''džonkki'' {{IPA|[dʒonkkidʒoŋkːi]}} – joista viimeksi mainitussa kirjainyhdistelmä ''dž'' tarkasti ottaen ääntyy [[affrikaatta]]na {{IPA|[d͡ʒ]}}.
Muissa kielissä frikatiivien kirjo voi olla laajempi. Esimerkiksi v-kirjaimella merkitään usein soinnillista labiodentaalista frikatiivia (esim. {{k-en|very}} {{IPA|[veɹɪ]}}), joka suomalaisittain kuitenkin helposti hahmottuu [[puolivokaali]]ksi (vrt. {{k-fi|veri}} {{IPA|[ʋeri]}}).
Muissa kielissä frikatiiveja on enemmän. Esimerkkejä:
*[[Saksan kieli|Saksassa]] ja [[Hollannin kieli|hollannissa]] velaarinen frikatiivi [x] (tai soinnillinen {{IPA|[ɣ]}}), ns. ''ach-laut'', sanoissa ''Bach'' [bax] ja ''Van Gogh'' {{IPA|[xɔx]}} ▼Muita frikatiiveja:
*[[Arabian kieli|Arabiassa]] käytetään epiglottaalisia frikatiiveja, jotka tuotetaan kurkunkannella. Niitä on usein luultu faryngaalisiksi, koska molempia esiintyy murteesta riippuen. Soinniton epiglottaaliäänne [ʜ] esiintyy sanoissa حب ja حار, ja äänteen soinnillinen vastine [ʢ] sanoissa عين ja علم. ▼*Faryngaaliäänteet [ħ] ja [ʕ] ovat harvinaisia. Tunnetaan vain yksi kieli, Dagestanissa puhuttava agul-kieli, jossa erotellaan faryngaaliäänteet ja epiglottaaliäänteet. Mistään kielestä ei tunneta erottelua faryngaalisen frikatiivin ja puolivokaalin välillä. [[Tanskan kieli|Tanskassa]] 'r' on itse asiassa soinnillinen faryngaalipuolivokaali. ▼*[[Englannin kieli|Englannissa]] dentaalifrikatiivit, soinniton {{IPA|[θ]}} sanassa ''thin'' ja soinnillinen {{IPA|[ð]}} sanassa ''the''.
▲*[[Saksan kieli|Saksassa]] ja [[Hollannin kieli|hollannissa]] velaarinen frikatiivi [x] ([[ach-äänne ja ich-äänne]]) (tai soinnillinen {{IPA|[ɣ]}}), ns. ''ach-laut'', sanoissa ''Bach'' [bax] ja ''Van Gogh'' {{IPA|[xɔx]}}
▲*[[Arabian kieli|Arabiassa]] käytetään epiglottaalisia frikatiiveja, jotka tuotetaan kurkunkannella . Niitätuotettavia oneli useinepiglottaalisia luultufrikatiiveja faryngaalisiksi,(tosin koskajoissain molempiamurteissa esiintyyne murteestaääntyvät riippuenfaryngaalisina). Soinniton epiglottaaliäänne {{IPA|[ʜ] }} esiintyy sanoissa حب ’rakkaus’ ja حار , ja’lämmin’. äänteenÄänteen soinnillinen vastine {{IPA|[ʢ] }} esiintyy sanoissa عين ’nimittää’ ja علم ’neuvoa’.
▲* FaryngaaliäänteetFaryngaaliset frikatiivit {{IPA|[ħ] }} ja {{IPA|[ʕ] }} ovat harvinaisia. Tunnetaan vain yksi kieli, Dagestanissa puhuttava agul-kieli, jossa erotellaan faryngaaliäänteet ja epiglottaaliäänteet . Mistään kielestä ei tunneta erottelua faryngaalisen frikatiivin ja puolivokaalin välillä. [[Tanskan kieli|Tanskassa]] 'r' on itse asiassa soinnillinen faryngaalipuolivokaali.
*[[Japanin kieli|Japanissa]] ja monissa [[Espanjan kieli|espanjan]] murteissa bilabiaalit, soinnillinen {{IPA|[β]}} ja soinniton {{IPA|[ɸ]}}, esimerkiksi japanin ''Fuji'' {{IPA|[ɸüʥi]}}.
*Japanissa palatoalveolaarit, soinnillinen {{IPA|[ʑ]}} ja soinniton {{IPA|[ɕ]}}, esimerkiksi [[transkriptio (kielitiede)|transkriptio]] ''shi'' merkitseeääntyy {{IPA|[ɕi]}}.
Äänne [h][Kansainvälinen luetaanfoneettinen joskusaakkosto]] historiallisistapuhuu syistä frikatiiviksi, nimellä "[[glottaalifrikatiivi]]".sta {{IPA|[h]}}, Itsevaikka tässä äänteessä [h] ei kuitenkaan ole erikseen tuotettua hankaushälyä, vaan artikulaatio on identtinen ympäröivien vokaalien kanssa ja äänne on yksinkertaisesti soinniton. Äänne [h]Se on siis soinniton vokaali tai vokaalisiirtymä. On huomattava, että suomenSuomen kielessä [[foneemi]] {{IPA|/h/}} ei kuitenkaan aina ole äänneäännearvoltaan foneettisesti {{IPA|[h]}}, vaan suomen foneemissa /h/siinä on joissain tapauksissa heikkoa, mutta selkeääselvää hankaushälyä, esimerkiksi {{IPA|/pihkapihkɑ/, /tahkotɑhko/, /puhuapuhuɑ/}}.
==Suomen kielen vanhat frikatiivit==
{{Pääartikkeli|[[Suomen vanhat spirantit]]}}
Suomen kielen murteissa ja vanhemmissa muodoissa on ollut frikatiiveja, joita nykykieli ei enää tunne. [[Äännehistoria]]ssa oletetaan, että ''t''-äänteen [[astevaihtelu]]vastine, jota nykysuomessa on ''d'', on alkuaan ollut spirantti, josta eräissä lounaismurteissa onkin tietoja 1900-luvulta asti. Tätä soinnillista dentaalispiranttia merkittiin paljolti lounaismurteisiin perustuvassa vanhassa kirjasuomessa ''d'':llä tai ''dh'':lla, esimerkiksi [[Mikael Agricola]] kirjoitti ''Wdhen'' ({{IPA|[uuðen]}}). Vasta myöhemmin, kun kirjakielen murrepohja muuttui itäisemmäksi ja spiranttiäänne oli useimmista murteista kadonnut, ''d'' alettiin ääntää kuten nykyään. Samoin ''k'':n heikkoasteinen vastine oli alkuaan ilmeisesti soinnillinen velaarispirantti {{IPA|[ɣ]}}, jonka esimerkiksi Agricola vielä merkitsi ''gh'':lla, esimerkiksi ''parghutin'' {{IPA|[parɣuttiin]}}. Joissain lounaismurteissa on ollut kirjakielen ''ts'':ää vastaamassa kahdentunut soinniton dentaalispirantti, jota jotkut 1500- ja 1600-lukujen kirjoittajat merkitsivät ''dz'':lla tai ''hdh'':lla, esimerkiksi {{IPA|[meθθæ]}} 'metsä'. ▼
▲Suomen kielen murteissa ja vanhemmissa muodoissa on ollut frikatiiveja, joita nykykieli ei enää tunne. [[Äännehistoria]]ssa oletetaan, että ''soinnittoman [[klusiili|dentaaliklusiili]]n {{IPA|/t ''-äänteen/}} [[astevaihtelu]]vastine, jota nykysuomessa onedustaa kirjain ''d'', on alkuaan ollut spirantti,soinnillinen jostadentaalispirantti {{IPA|/ð/}}. eräissä[[Suomen lounaismurteissakielen onkinhistoria|Vanhassa tietojakirjasuomessa]] 1900-luvulta asti. Tätä soinnillista dentaalispiranttiasitä merkittiin paljolti lounaismurteisiin perustuvassa vanhassa kirjasuomessa ''d'':llä tai ''dh'':lla ,. esimerkiksiVastaavasti [[Mikaelsoinnittoman Agricola]]velaariklusiilin kirjoitti ''Wdhen'' ({{IPA| [uuðen]/k/}} ). Vasta myöhemmin, kun kirjakielen murrepohja muuttui itäisemmäksi ja spiranttiäänne oli useimmista murteista kadonnut, ''d'' alettiin ääntää kuten nykyään. Samoin ''k'':n heikkoasteinen vastine oli alkuaan ilmeisesti soinnillinen velaarispirantti {{IPA| [/ɣ ]/}}, jonkajota esimerkiksi Agricola vielä merkitsimerkittiin '' ghg'': lla,llä esimerkiksitai '' parghutingh'' {{IPA|[parɣuttiin]}}:lla. Joissain lounaismurteissa on ollutnykyisen kirjakielen ''ts'':ää vastaamassavastannut kahdentunut soinniton dentaalispirantti {{IPA|[θː]}}, jota jotkut 1500- ja 1600-lukujen kirjoittajat merkitsivät ''dz'':lla tai ''hdh'':lla , esimerkiksi {{IPA|[meθθæ]}} 'metsä'.
==Affrikaatat==
{{Pääartikkeli|[[Affrikaatta]]}}
[[Affrikaatta|Affrikaatoissa]] kuuluu täyden sulkeuman jälkeen hankaushälyä, joka muistuttaa foneettisesti frikatiivia, mutta affrikaattoja ei yleensä käsitellä [[klusiili]]n ja frikatiivin yhdistelmänä, vaan yksittäisenä äänteenä, joka eroaa klusiilista sulkeuman hitaan avautumisen osalta. Vrt. englannin ''ch'' {{IPA|/[ʧ/]}} (<ch>; affrikaatta) ja ''sh'' {{IPA|/[ʃ/]}} (<sh>; frikatiivi).
== Lähteet ==
*{{Kirjaviite | Tekijä=Wiik, Kalevi | Nimeke=Fonetiikan perusteet | Selite=Suomenkielinen oppikirja | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=WSOY kurssikirjat | Vuosi=1981 | Tunniste=ISBN 951-0-10324-1 }}
*{{Kirjaviite | Tekijä=Suomi, Kari | Nimeke=Johdatusta puheen akustiikkaan | Selite=Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4 | Julkaisija=Oulun yliopisto | Julkaisupaikka=Oulu | Vuosi=1990 | Tunniste=ISBN 951-42-2922-3}}
=== Viitteet ===
{{Viitteet|viitteet
<ref name=FP>Wiik, s. 58–99.</ref>
<ref name=SK>Suomi, s. 104–105.</ref>
}}
{{IPA konsonantit avattava}}
[[Luokka:Fonetiikka]]
[[afLuokka:FrikatiefKonsonantit]]
[[als:Frikativ]]
[[ar:كونسون احتكاكي]]
[[id:Frikatif]]
[[bn:ঊষ্ম ব্যঞ্জনধ্বনি]]
[[br:Kensonenn dre daravat]]
[[ca:Fricativa]]
[[cs:Frikativní souhláska]]
[[da:Frikativ]]
[[de:Frikativ]]
[[en:Fricative consonant]]
[[es:Consonante fricativa]]
[[eo:Frikativo]]
[[fr:Consonne fricative]]
[[gv:Corockle screebagh]]
[[ko:마찰음]]
[[hr:Frikativ]]
[[it:Consonante fricativa]]
[[he:עיצורים חוככים]]
[[nl:Fricatief]]
[[ja:摩擦音]]
[[no:Frikativer]]
[[nn:Frikativ]]
[[pl:Spółgłoska szczelinowa]]
[[pt:Consoante fricativa]]
[[ro:Consoană fricativă]]
[[ru:Фрикативные согласные]]
[[sh:Frikativ]]
[[sv:Frikativa]]
[[uk:Спірант]]
[[zh:擦音]]
| 