Ero sivun ”H-mollimessu” versioiden välillä

Bach oli aikaisemmin, vuosien 1735 ja 1740 välisenä aikana, säveltänyt neljä huomattavasti lyhyempää messua (BWV 233–236), joista suurin osa oli ilmeisesti sävelletty [[Dresden]]in hovia ja sen hallitsijaa vaaliruhtinas [[Fredrik August II|Fredrik August II:ta]] varten osoitukseksi hovisäveltäjän ahkeruudesta. Tätä näkemystä tukee se, että Dresdenin kirjoissa Bach oli merkitty nimenomaan kirkkomusiikin säveltäjäksi. Toisin kuin edeltäjänsäedeltäviä messuja, h-mollimessua ei ollut tarkoitettu jumalanpalveluksissa esitettäväksi. Teoksen säveltäminen ei perustunut mihinkään tilaukseen, ja on hankala kuvitella sille mitään sopivaa käyttötarkoitusta aikansa virallisissa kirkonmenoissa.<ref name="boyd 1">Boyd 2002, s. 216.</ref>

Monien muiden Bachin teostenteostensa tavoin h-mollimessuaBach ei sävellettysäveltänyt h-mollimessua yhdellä kertaa, vaan hän sävelsi ensimmäiset jaksot, [[Gloria]]n ja [[Kyrie]]n, sävellettiin jo vuosinavuonna 1724 ja 17311733.<ref name>{{Verkkoviite|osoite=https://www.bach-digital.de/receive/BachDigitalWork_work_00000290|nimeke="boydBach 1"digital - Missa in h (Kyrie/Gloria) BWV 232.2|julkaisu=www.bach-digital.de|viitattu=2023-06-21|kieli={{en}}}}</ref> Ne muodostavat itsenäisen teoksen BWV <math>231232^I</math>, jonka Bach lähetti [[Dresden]]in hoviin hakiessaan sieltä hovisäveltäjän paikkaaarvonimeä vuonna 1733.<ref name="boyd 1"/> Toisin kuin aikaisemmalla työnhakuyrityksellä, jolloin teosnäytteenä olivat [[Brandenburgilaiset konsertot]], Bachia onnisti tällä kertaa, ja hän sai nimityksen Dresdenin hovin ''HofkapellmeisterikiäksiKyrie'' vuonna 1736.<ref name="towe leipzig">{{Verkkoviite | Osoite= http://www.bach-cantatas.com/Articles/MBM-TNT.htm#Leiptzig | Julkaisija=Cambridge University Press| Luettu=22.2.2007 | Nimeke= Choral Music On Records: Mass in B Minor, BWV 232, From Leipzig to Bethlehem| Kieli={{en}}}}</ref> ''Kyrie'' ja ''Gloria'' -osat esitettiin ensimmäisen kerran Fredrik August II:n Puolan kuninkaaksi kruunaamisen yhteydessä vuonna 1733.<ref name="ayles">{{Verkkoviite | Tekijä= | Nimeke=Mass in B Minor - Johann Sebastian Bach (1685 - 1750) | Ajankohta=March 2004 | Osoite= http://www.choirs.org.uk/prognotes/Bach%20B%20minor%20mass.htm | Julkaisija=Aylesbury Choral Society | Luettu=9.4.2008 | Kieli= {{en}} }}</ref>

Messun muiden osien valmistumisajat eivät ole tarkaantarkkaan tiedossa. Joidenkin tutkijoiden mukaan messun [[credo]]n, jonka Bach nimesi ''Symbolum Nicenumiksi'', eli [[Nikean uskontunnustus|Nikean uskontunnustukseksi]], sävellettiin vuosien 1742−451742−1745 välisenä aikana, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että se on sävelletty jo vuonna 1732. Messun muut osat on sävelletty todennäköisesti 1740-luvun loppupuolella.<ref name="ayles"/> Bach viimeisteli messun viimeisenä elinvuotenaan, vuonna 1749. Tuolloin sävelletyt osat on kirjoitettu alkuperäiseen käsikirjoitukseen epävakaalla kädellä, mikä johtunee säveltäjän sairauksista.<ref name="choirs"/>

Johann Sebastian Bachin kuoltua teoksen käsikirjoitus jäi hänen pojalleen Carl Philipp Emanuelille, joka tiettävästi esitteli sitä lukuisille oppineille ja keräilijöille. Hän myös esitti siitä osia: ainakin ''Symbolum Nicenumin'' hyväntekeväisyyskonsertissa [[Hampuri]]ssa vuonna 1786. 1800-luvun alussa ainakin [[Johann Nikolaus Forkel]] ja [[Joseph Haydn]] omistivat sen käsikirjoitukset ja myös [[Ludwig van Beethoven]]in tiedetään kahdesti pyrkineen hankkimaan siitä kopion.<ref name="aam"/> Teoksen julkaisi ensimmäistä kertaa Simrock-kustantamo [[Bonn]]issa vuonna 1845.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä= | Nimeke=Mass in B minor BWV 232 | Ajankohta=8.9.2007 | Osoite= http://www.bach-cantatas.com/Vocal/BWV232.htm | Julkaisija=Bach Cantatas Website | Luettu= 9.4.2008| Kieli={{en}} }}</ref> ''Bach-Gesellschaft'' julkaisi teoksen vuonna 1856 ja korjatun edition vuotta myöhemmin, kun yhdistys oli saanut käsiinsä teoksen alkuperäiskäsikirjoituksenalkuperäisen käsikirjoituksen.<ref name="aam"/>

''Neue Bach Ansgabe''-Ausgabe julkaisi teoksesta uuden edition vuonna 1954 [[Friedrich Smend]]in toimittamana. Smend kiinnitti huomiota erityisesti teoksen rakenteeseen neljänä erillisenä yhteennidottuna käsikirjoituksena ja toi esiin paljon uutta tietoa Bachin sävellysprosessista sekä sovitus- ja parodiointimenetelmistä. Editiota kritisoitiinarvosteltiin kuitenkin laajasti sen käsikirjoitusvalinnoista, joista osa ajoittui Bachin kuoleman jälkeen. [[Christoph Wolff]]in tekemä uudempi editio on korjannut monia näistä puutteistapuutteita.<ref name="aam"/> Teoksen alkuperäiskappaletta säilytetään [[BerliiniBerliinin valtionkirjasto|Berliinin valtionkirjastossa]]n.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.bach-digital.de/receive/BachDigitalSource_source_00001048|nimeke=Bach valtiollisessadigital kirjastossa- D-B Mus.ms. Bach P 180|julkaisu=www.bach-digital.de|viitattu=2023-06-22|kieli={{en}}}}</ref>

On epäilty, ettei koko teosta ole alun perin tarkoitettukaan esitettäväksi yhtenä kokonaisuutena.<ref name="choirs">{{Verkkoviite | Osoite= http://www.choirs.org.uk/prognotes/Bach%20B%20minor%20mass.htm | Julkaisija=Aylesbury Choral Society| Luettu=22.2.2007 | Nimeke= Mass in B Minor - Johann Sebastian Bach (1685 - 17501685–1750) | Kieli={{en}}}}</ref> Tämän teorianTeorian tukena on ainakin kolme seikkaa: ensinnäkään Bach ei antanut teokselleen nimeä, vaan nimesi ainoastaan teoksen eri osat ja kansilehdet alkuperäiskäsikirjoituksessa; toiseksi,: teoksen eri osat ovat sovituksiltaan ja esittäjiltään varsin erilaiset; ja kolmanneksi,: teos on kirkollisia tarkoituksia varten liian pitkä, se kestää (noin kaksi tuntia) kirkollisia tarkoituksia varten.<ref name="boyd 1"/>

1810-luvulla ''Berlin Singakademie'' harjoitutti koko teoksen, ja sen osia esitettiin useasti seuraavien muutaman vuosikymmenenvuosikymmenien aikana. Ensimmäinen varma kokonaisesitys tapahtui kuitenkin vasta ''Riedel-Vereinin'' toimesta [[Leipzig]]issäissa vuonna 1859. Ensiesityksen jälkeen teosta ryhdyttiin esittämään useammin ja se nousi musiikkitieteiljöidenmusiikkitieteilijöiden analyysin kohteeksi. [[Philipp Spitta]] ja [[Albert Schweitzer]] ovat löytäneet teoksesta luterilaisuutta ja katolisuutta yhdistäviä piirteitä.<ref name="aam"/>

Suomessa h-mollimessu on kuulunut [[Cantores Minores]] -poikakuoron ohjelmistoon muiden Bachin suurteosten, [[Matteuspassio (Bach)|MatteuspassionMatteus-passion]], [[Johannespassio (Bach)|JohannespassionJohannes-passion]] ja [[Jouluoratorio]]n ohella sen perustamisvuodesta (1952) lähtien.<ref> {{Verkkoviite | Osoite= http://www.urkukesa.org/2005/pdf/cantores_cv.pdf | Julkaisija=| Luettu=22.2.2007 | Nimeke= Cantores Minores CV | Kieli= {{Monta kieltä|fi|sv}} | arkisto= https://web.archive.org/web/20070928154435/http://www.urkukesa.org/2005/pdf/cantores_cv.pdf | arkistoitu=28.9.2007 }}</ref>

Bachin tuotannossa [[sävellaji]] h-molli liittyy usein passiiviseen kärsimykseen. Messun lisäksi Bach käytti tätä sävellajia [[Passio (musiikki)|passioissaan]]. H-mollimessun useimmat kohdat perustuvat Bachin aikaisemmista teoksista, lähinnä juuri [[kantaatti|kantaateista]] otettuihin teemoihin, jotka on sovitettu ja sanoitettu uudelleen messua varten. On myös arveltu, että keräämällä parhaina pitämiään osia eri kirkkovuoden sunnuntaita varten sävelletyistä kantaateista, Bach olisi pyrkinyt ”säilyttämään” kappaleet osana katolista messua, jota hän olisi ehkä pitänyt pysyvämpänä sävellysmuotona. Myös monien sellaisten messun osien, joiden alkuperää ei tunneta, on arveltu olevan lainauksia hävinneistä uskonnollisista ja maallisista kantaateista.<ref name="aam">{{Verkkoviite | Tekijä= John Butt | Nimeke=Mass in B Minor — Bach’s only complete setting of the latin ordinary of the mass | Ajankohta= | Osoite=http://www.aam.co.uk/index.htm | Julkaisija=Academy of Ancient Music | Luettu= | Kieli= {{en}}| arkisto=https://web.archive.org/web/20081205180947/http://www.aam.co.uk/index.htm | arkistoitu =5.12.2008 }}</ref>

Teoksen keskeinen syklinen rakenne on ''gloria''-jakson ''Gratias agimus tibin'' teeman toistuminen teoksen viimeisessä ''Dona nobis pacem'' -osassa. Lisäksi sekä h-molli,- että D-duuri sävellajitduurisävellajit toimivat teoksen läpi eräänlaisina kiintopisteinä ja sävellajien vaihtuminen teoksessa on huolellisesti harkittua.<ref name="aam"/>

H-mollimessussa Bachin onnistui sommittelemaan monimuotoisen musiikillisen materiaalin jäsennellyksi kokonaisuudeksi. Alkuperäiskäsikirjoituksesta voidaan nähdä, että Bach jakoi messun neljään pääjaksoon katolisen ''missa ordinariumin'' mukaisesti. Näistä ensimmäinen sisältää ''kyrie''- ja ''gloria'' -osat, toinen uskontunnustuksen eli ''credon'' ja kolmas ''sanctuksen''. Viimeisen nimenä on ''Osanna, Benedictus, Agnus Dei et Dona nobis pacem''.<ref name="ayles"/>

Sitä seuraa kahden [[sopraano|sopraanon]] [[duetto|duetoksi]] sävelletty ''Christe eleison'' (D-duuri), jossa laulajia säestävät vain jousisoittimien [[ritornello]] ja basso continuo.<ref name="ayles"/> Missan ensimmäisen osan päättää toinen ''Kyrie eleison''-[[fuuga]] (fis-molli), jossa kromaattisen teeman aloittaa [[basso|bassot]], joiden jälkeen [[tenori|tenorit]], [[altto|altot]] ja [[sopraano|sopraanot]] seuraavat järjestyksessä.{{Lähde}}

Kyrien hartaan ja murheellisen tunnelman jälkeen [[Gloria in excelsis Deo|Gloria]] (D-duuri) on riemukasta musiikkia. Viisiäänistä kuoroa säestää kolme [[trumpetti|trumpettia]] ja [[patarummut]]. ''Et in terra pax'' on rauhallisempi ja alkaa ''[[attacca]]'' Glorian perään. ''Laudamus ten'' (A-duuri) esittävät soolosopraano ja [[viulu|-viulu]] jousien ja continuon säestäessä. ''Gratias agimus tibi'' (D-duuri) pohjautuu Bachin 29. kantaattiin, joka sävellettiin [[Leipzig]]in [[kaupunginvaltuusto]]n virkaanastujaisiin 27. elokuuta 1731. Se on neliääninen fuuga, jossa kuoron äänet aloittavat yksi kerrallaan jälleen nousevassa järjestyksessä koko orkesterin säestäessä. Sopraanon ja tenorin duettona esittämästä ''Domine Deus'' -osasta (G-duuri) siirrytään ilman taukoa ''Qui tollis peccata mundi'' -osaan (h-molli),{{Lähde}} joka on peräisin vuonna 17291723 sävelletystä 46. kantaatista ''Schauet doch und sehet''<ref name="ayles" />. Oboe d’amore ja alttosolistin aaria ''Qui sedes ad dextram Patrista'' seuraa bassoaaria ''Quoniam tu solus sanctus'' (D-duuri) kahden [[fagotti|fagotin]] sekä [[continuo]]n kanssa korkean käyrätorvisoolon säestämänä. Glorian päättää iloinen ja ylistävä, osittain fuugamainen, viisiääninen (SSATB) ''Cum Sancto Spiritu''.{{Lähde}}

Musiikkitieteilijä Malcolm Boyd kuvailee ''Symbolum Nicenum'' -osaa holvikaarimaiseksi rakennelmaksi, jonka reunoilla on kaksi suurta kuoro-osuutta: ''[[Credo]]'' ja ''Confiteor / Et expecto'', holveina kaksi soolo-osuutta ''Et in unum Dominum'' ja ''Et in Spiritum Sanctum'' ja keskipilarina kolme [[koraali]]jaksoa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.aam.co.uk/features/9709.htm| Julkaisija=Academy of Ancient Music | Luettu=22.2.2007 | Nimeke= Mass in B Minor — Bach’s only complete setting of the latin ordinary of the mass | Kieli={{en}}| arkisto=https://web.archive.org/web/20070927200131/http://www.aam.co.uk/features/9709.htm| arkistoitu=27.9.2007}}</ref>

Credon aloittavat ja lopettavat ''[[stile antico]]n'' -tyyliin eli renessanssityyliin sävelletyt kuoro-osuudet, jotka on hyvin todennäköisesti sävelletty nimenomaan h-mollimessua varten.<ref name="aam"/> Ne ovat merkittäviä Bachin myöhemmän luomiskauden [[kontrapunkti]]sia teoksia. Molempiin on lainattu osia [[gregoriaaninen kirkkomusiikki|gregoriaanisesta]] sävelmästä, josta Bach sommittelee Credo-jakson aloittavassa osassa ''Credo in unum Deum'' viisiäänisen fuugan. Fuugasta tulee myöhemmin seitsenääninen ensimmäisen ja toisen viulun tullessa mukaan. Sama teema toistuu Credo-jakson viimeisessä osassa ''Confiteor unum baptisma''.{{Lähde}}

Credon toinen osa on enimmäkseen [[homofonia|homofoninen]]. ''Patrem omnipotentem'' pohjautuu vuonna 1729 kirjoitettuun kantaattiin 171 ''Gott, wie dein Name, so ist auch dein Ruhm''. ''Et in unum Dominum Jesum Christum'' on sopraanon ja alton duetto, jota säestää kaksi [[oboe d’amore]]a, jouset ja [[continuo]], ja sitä seuraavaa viisiäänistä kuoroa ''Et incarnatus estiä'' säestävät viulut ja continuo. ''Crucifixus etiam pro nobis'' on muodoltaan [[passacaglia]] ja sisältää toistuvan, kromaattisesti laskevan bassokuvion, joka on lainattu kantaatista 12 ''Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen''. Bach sävelsi kantaatin jo vuonna 1714 Weimarissa ja on koko messun varhaisin sävelletty osa.<ref name="aam"/> Ylösnousemuksen riemua kuvaavassa viisiäänisessä kuoro-osassa ''Et resurrexit tertia die'' soittaa täysi orkesteri, jota lisäksi säestävät vielä trumpetit ja patarummut. Osan oletetaan olevan lainaus kadonneesta konsertosta.{{Lähde}}

Credon toinen soolo-osa ''Et in Spiritum Sanctum'' on basson laulama [[aaria]], jota säestää kaksi [[oboe d’amore]]a. ''Confiteor'' on ''stile anticon'' tyyliin tehty sävellys, jonka keskellä tenorit laulavat [[cantus firmus]]ta. Osa alkaa hidastua ''moderato''-temposta, kun lauletaan ''in remissionem peccatorum'' (syntien anteeksiantamiseksi) päätyen lopulta surumieliseen ''adagioon'', jonka tekstinä on ''Et expecto resurrectionem mortuorum'' (Ja odotan kuolleiden ylösnousemusta). Bach korostaa sanan ''mortuorum'' (kuolleet) melankolisuutta, mutta sitten lauseen sanoma ikään kuin selviää: kyse ei olekaan kuolleiden suremisesta vaan ylösnousemuksen riemusta, ja musiikki saa juhlavan riemuitsevan sävyn (edelleen samaan tekstiin). Credo-jakson päättää vuonna 1729 sävelletyn hääkantaatin ''Jauchzet, ihr erfreuten Stimmen'' (BWV 120) uudelleensovitus, viisiääninen konserttofuuga, jonka da capo-jakson alkuosasta Bach poisti alku- ja loppuritornellot ja lisäsi siihen toisen sopraano-osan.<ref name="aam"/>

[[Sanctus]] (D-duuri), joka ensiesitettiin [[Leipzig]]issa joulupäivänä vuonna 1724, koostuu kuusiäänisestä kuoro-osuudesta (SSAATB). Kuoroa säestää kolme trumpettia, patarummut, kolme oboeta, jouset ja basso continuo. Sanctus alkaa rauhallisella ''adagio''-osuudella, mutta siirryttäessä sanoihin ''Pleni sunt coeli'' se muuttuu reipastempoisemmaksi fugatoksi 3/8-sävellajissa.{{Lähde}}

Iloinen ja reipas [[Hoosianna|Osanna]] (D-duuri) on johdettu kantaatista BWV 215 ''Preise dein Glücke, gesegnetes Sachsen'', joka sävellettiin [[FriedrichFredrik August II|FriedrichFredrik August II:n]] [[Puola]]n kuninkaaksi (August III:ksi) valitsemisen ensimmäisenä vuosipäivänä vuonna 1734. Kahta kuoroa (SATB + SATB) säestää koko orkesteri. Benedictus (h-molli) on kaunis [[huilu]]n soinnittama tenoriaaria, jonka päätteeksi Osanna kerrataan.{{Lähde}}

[[Agnus Dei]] (g-molli) perustuu kantaattiin ''Ach bleibe doch, mein liebstes Leben'' (BWV 11), Taivaaseenastumisen [[oratorio]]on, joka sävellettiin vuoden 17451738 [[helatorstai]]ta varten.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.bach-digital.de/receive/BachDigitalWork_work_00000013|nimeke=Bach digital - Lobet Gott in seinen Reichen (Himmelfahrts-Oratorium) BWV 11|julkaisu=www.bach-digital.de|viitattu=2023-06-22|kieli={{en}}}}</ref> Se on alttoaaria, jota säestävät viulut ja basso continuo. Teoksen päättää ''Dona nobis pacem'' (D-duuri), jossa Gloria-jakson ''Gratias agimus tibi'' -osaa on muunneltu uusiin sanoihin sopivaksi. Teos loppuu kuoron ja koko orkesterin majesteettiseen D-duuri sointuunduurisointuun.{{Lähde}}

Ensimmäiset äänitykset messun osista löytyvät joukosta 12 tuuman [[gramofonilevy|savikiekkojasavikiekoista]], jotka levy-yhtiö [[His Master's Voice]] taltioi [[Royal Albert Hall]]in konsertista vuonna 1926. Säilyneissä levyissä kuullaan ''The Royal Choral Society''nSocietyn suurensuuri kuoronkuoro esittävänesittää Edward Cuthbert Bairstown johdolla joukon koraaliosia innostuneesti ja hämmästyttävän hienovaraisesti.<ref name="towe early">{{Verkkoviite | Osoite= http://www.bach-cantatas.com/Articles/MBM-TNT.htm#Early | Julkaisija=Cambridge University Press| Luettu=22.2.2007 | Nimeke= Choral Music On Records: Mass in B Minor, BWV 232, Early recordings | Kieli={{en}}}}</ref>

1960-luvun lopulta alkaen Bachin musiikin esityksissä on enenevässä määrin pyritty niin sanottuun historialliseen autenttisuuteen muun muassa [[periodisoitin|periodisoittimia]] käyttämällä. Näitä esityksiä yhdistää yleensä orkesterien ja kuorojen aikaisempaa pienempi koko, nopeammat tempot ja laulajien ”ei-wagneriaaninen” laulutyyli.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä=Bernard D. Sherman | Nimeke=PERFORMINGPerforming BACHBach'Ss B MINORMinor MASSMass: Thirty Years of HIP | Ajankohta=August 2004 | Osoite= http://www.bsherman.org/bminormass.htm | Julkaisija= | Luettu= 9.4.2008 | Kieli= {{en}} | arkisto=https://web.archive.org/web/20080509162934/http://www.bsherman.org/bminormass.htm | arkistoitu=9.5.2008 }}</ref> Ensimmäisen ”autenttisen” levytyksen Bachin ajan soittimilla teki [[Nikolaus Harnoncourt]] vuonna 1968. Levytys teki suuren vaikutuksen aikansa musiikkimaailmaan. Esityksen viisi häikäisevää solistia, periodisoittimista koottu orkesteri ja hienosti harjoitettu poika- ja mieskuoro, jonka koko vaihteli 16:sta 42:een, saivat aikaan suoraviivaisen mutta tunteisiin vetoavan esityksen.<ref name="towe period">{{Verkkoviite | Osoite= http://www.bach-cantatas.com/Articles/MBM-TNT.htm#Period | Julkaisija=Cambridge University Press| Luettu=22.2.2007 | Nimeke= Choral Music On Records: Mass in B Minor, BWV 232, The First Period Instrument Recordings | Kieli={{en}}}}</ref>

Vuonna 1982 [[Joshua Rifkin]]in h-mollimessunväitti, levytyksenettä myötä,hänen jonkalevytyksensä hän väittih-mollimessusta olevanolisi teoksen ensimmäinen todella alkuperäisversiolle uskollinen levytys,. Siitä alkoi vuonna 1982 keskustelu barokkimusiikissa käytettyjen kuorojen koosta. Rifkin tarjosi joukon historiallisiin lähteisiin perustuvia argumentteja näkemyksen tueksi, jonka mukaan Bach käytti vain yhtä laulajaa kutakin äänialaa kohden.<ref>edellä mainitun levytyksen kansivihko, Elektra/Asylum/Nonesuch records, 1982</ref> Väittely aiheesta on jatkunut sen jälkeenkin. Esimerkiksi muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt [[John Eliot Gardiner]]in kuuluisa levytys perustuu näkemykseen, jonka mukaan Rifkin on vain osaksi oikeassa: osa perinteisesti kuoron esittämistä kohdista olisi todella tarkoitettu vain yksittäisten laulajien esitettäviksi, mutta useimmissa teoksen kohdissa näin ei ole. Joka tapauksessa h-mollimessun ja muiden barokkiteosten levytyksessä käytettyjen kuorojen koot ovat pienentyneet merkittävästi autenttisuutta tavoittelevien kapellimestareiden vaikutuksesta.<ref name="towe period"/>

* {{Kirjaviite | Tekijä =Boyd, Malcolm | Nimeke =Bach | Vuosi =2002 (2. p.) | Selite = | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Otava | Suomentaja =Kati Hämäläinen | Isbn =951-1-09991-4 }}

* [http://www.aam.co.uk/index.htm Academy of Ancient Music | John Butt: Mass in B Minor — Bach’s only complete setting of the latin ordinary of the mass] {{Wayback|1=http://www.aam.co.uk/index.htm |päiväys=20081205180947 }}

* {{Verkkoviite | Osoite=http://www.choirs.org.uk/prognotes/Bach%20B%20minor%20mass.htm | Julkaisija=Aylesbury Choral Society| Luettu=22.2.2007 | Nimeke= Mass in B Minor - Johann Sebastian Bach (1685 - 1750) | Kieli={{en}}}}

{{commonscat-rivi}}