Ero sivun ”Frikatiivi” versioiden välillä

'''Frikatiivi''' eli '''hankausäänne''' on [[konsonantti]]nen äänne, joka syntyy, kun ilmavirtaaääntöväylä rajoitetaan osittain,puristetaan niin kapeaksi, että syntyysen läpi kulkeva ilmavirta aiheuttaa hankaushälyä. Joskus frikatiivit jaotellaan ''spiranteiksi'' eli ''rakoäänteiksi'' –, suomessajoita {{IPA|/f/}}äännettäessä ilmavirta kulkee tasaisen ja {{IPA|/h/}} –leveän kapeikon läpi, sekä ''sibilanteiksi'' eli ''suhuäänteiksi'', joissajoita äännettäessä ilmavirta pääseekulkee kulkemaan[[kieli (anatomia)|kielen]] muodostamaa kourumaista väylää pitkin. kielenSuomen keskeltäkielessä esiintyvät spiranteista {{IPA|/f/}} ja {{IPA|/h/}}. Sibilanteista taas suomen äännejärjestelmään kuuluu varsinaisesti vain soinniton alveolaarinen frikatiivi {{IPA|/s/}}, mutta sen lisäksi suomen oikeinkirjoituksessa huomioidaan joissain [[vierassana|vierassanoissa]] tavattavat soinnillinen alveolaarinen frikatiivi {{IPA|[z]}}, esimerkiksi sanassa ''azeri'' [ɑzeri], sekä soinniton ja soinnillinen postalveolaarinen frikatiivi {{IPA|[ʃ]}} ja {{IPA|[ʒ]}}, esimerkiksi sanoissa ''šakki'' {{IPA|[ʃɑkːi]}} ja ''džonkki'' {{IPA|[dʒonkːi]}}.

Muissa kielissä frikatiivejafrikatiivien onkirjo enemmänkinvoi olla laajempi. Esimerkiksi v-kirjaimella merkitään usein soinnillista labiodentaalista frikatiivia ({{k-en|very}} {{IPA|[veɹɪ]}}), joka suomalaisittain kuitenkin helposti hahmottuu [[puolivokaali]]ksi (vrt. {{k-fi|veri}} {{IPA|[ʋeri]}}).

*Japanissa palatoalveolaarit, soinnillinen {{IPA|[ʑ]}} ja soinniton {{IPA|[ɕ]}}, esimerkiksi [[transkriptio (kielitiede)|transkriptio]] ''shi'' ääntyy {{IPA|[ɕi]}}.

[[Kansainvälinen foneettinen aakkosto]] puhuu [[glottaalifrikatiivi]]sta {{IPA|[h]}}, vaikka tässä äänteessä ei ole erikseen tuotettua hankaushälyä, vaan artikulaatio on identtinen ympäröivien vokaalien kanssa ja äänne on yksinkertaisesti soinniton. Se on siis soinniton vokaali tai vokaalisiirtymä. Suomen kielessä [[foneemi]] {{IPA|/h/}} ei kuitenkaan aina ole äännearvoltaan foneettisesti {{IPA|[h]}}, vaan siinä on joissain tapauksissa heikkoa mutta selvää hankaushälyä, esimerkiksi {{IPA|/pihkɑ/, /tɑhko/, /puhuɑ/}}.

Joissain lounaismurteissa on kirjakielen ''ts'':ää vastannut kahdentunut soinniton dentaalispirantti {{IPA|[θː]}}, jota jotkut 1500- ja 1600-lukujen kirjoittajat merkitsivät ''dz'':lla tai ''hdh'':lla (esimerkiksi ''medzä'', ''mehdhä'' {{IPA|[meθːæ]}} ’metsä’).