Ariel (kuu)
Ariel on Uranuksen neljänneksi suurin kuu, jonka löysi William Lassell vuonna 1851 samaan aikaan Umbrielin kanssa. Lassellin pyynnöstä John Herschel antoi nimen Arielille ja Uranuksen kolmelle muulle silloin tunnetulle kuulle vuonna 1852. Arielin designaatio on Uranus I.
| Ariel | |
|---|---|
 |
|
| Löytäminen | |
| Löytäjät | William Lassell |
| Löytöaika | 24. lokakuuta 1851 |
| Kiertoradan ominaisuudet | |
| Planeetta | Uranus |
| Keskietäisyys | 190 900[1] km |
| Eksentrisyys | 0,0012[1] |
| Kiertoaika | 2,520 d[1] |
| Inklinaatio | 0,260° |
| Fyysiset ominaisuudet | |
| Päiväntasaajan halkaisija | 1 157,8 km |
| Pinta-ala | 4 200 000 km2 |
| Massa | 1,35 × 1021 kg |
| Keskitiheys | 1,67 g/cm3 |
| Painovoima pinnalla | 0,27 m/s2 |
| Pyörähdysaika | 2,520 d |
| Akselin kaltevuus | 0° |
| Albedo | 0,39 |
| Pinnan lämpötila |
alin: K keski: ~ 58 K ylin: K |
| Kaasukehän ominaisuudet | |
| Kaasunpaine | ei kaasukehää |
Ominaisuudet
muokkaaVoyager 2-avaruusluotain on toistaiseksi ainoa Arielia tutkinut luotain. Tammikuussa 1986 se ohitti kuun kuvaten sen eteläistä pallonpuoliskoa, joka tuolloin oli kääntynyt Aurinkoon päin. Arielin koostumus on karkeasti arvioiden 50 % vesijäätä, 30 % silikaattikiveä ja 20 % metaanijäätä. Paikoin pinnalla näyttää olevan varsin tuoretta jäätä, ja kraattereiden vähyys tai puuttuminen monin paikoin kertoo kuun hiljattain tapahtuneesta geologisesta aktiivisuudesta. Pinnalla on havaittavissa lukuisia siirroskanjoneita ja nestemäisen veden purkauksien jäänteitä.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c Planetary Satellite Mean Orbital Parameters Jet Propulsion Laboratory. Viitattu 11.7.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- William Lassellin ilmoitus Arielin ja Umbrielin löytämisestä (Astronomical Journal -lehti 11. marraskuuta 1851)