Diktaattori

Diktaattori (lat. dictator, ’sanelija’) on johtaja, jolla on diktatuurissa rajaton hallintavalta usein vallananastuksen perusteella. Diktaattorit ovat usein karismaattisia, ja heidän ympärilleen on myös rakennettu johtajakultti. Moni diktaattori on perustanut valtansa tueksi väkivaltakoneiston, jonka avulla he pystyvät valvomaan kansaansa ja vainoamaan vihollisiaan.

Eräitä 1900-luvun tunnetuimpia diktaattoreita. Ylärivissä Josif Stalin, Neuvostoliitto ja Adolf Hitler, natsi-Saksa. Alarivissä Mao Zedong, Kiinan kansantasavalta, Benito Mussolini, Italia ja Kim Il-sung, Pohjois-Korea

Historia

Rooman diktaattori

Pääartikkeli: Rooman diktaattori

Rooman tasavallassa diktaattori ei merkinnyt hirmuhallitsijaa, vaan hän oli konsulien hätätilassa määräajaksi nimittämä virkamies, jolla oli rajoittamaton valta. Hänet valittiin etenkin sotatilanteessa. Yleinen pituus diktaattorin toimikaudelle oli kuusi kuukautta. Esimerkiksi diktaattori Cincinnatusta pidettiin kansalaishyveiden ruumiillistumana. Julius Caesar sen sijaan kaappasi vallan sisällissodan jälkeen, minkä jälkeen hänestä tuli dictator perpetuo, elinikäinen diktaattori. Hän täyttääkin monet diktaattorin nykymääritelmän merkeistä.

Muita historiallisia diktaattoreita

Rooman jälkeen diktaattoreina ovat hallinneet useiden monarkkien lisäksi myös esimerkiksi Oliver Cromwell Englannissa 1600-luvulla ja Napoleon Bonaparte Ranskassa 1800-luvulla.

Nykyajan diktaattorit

Nykyajan diktaattoreita alkoi nousta Euroopassa valtaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun monet Euroopan monarkioista luhistuivat. Toisen maailmansodan jälkeen diktaattoreita on noussut valtaan myös muualla maailmassa.

1900- ja 2000-lukujen tunnetuimpia diktaattoreita ovat olleet Euroopassa Adolf Hitler, Josif Stalin, Benito Mussolini, Francisco Franco, António Salazar, Josip Broz Tito, Nicolae Ceaușescu ja Enver Hoxha, Aasiassa Mao Zedong, Pol Pot, Kim Il-sung, Kim Jong-il, Kim Jong-un, Ferdinand Marcos ja Suharto, arabimaailmassa Gamal Abdel Nasser, Saddam Hussein, Muammar Gaddafi, Hafiz al-Assad ja Bašar al-Assad, Afrikassa Idi Amin, Jean-Bédel Bokassa ja Mobutu Sese Seko, ja latinalaisessa Amerikassa Juan Perón, Augusto Pinochet, Getúlio Vargas, Rafael Trujillo, François Duvalier, Jean-Claude Duvalier ja Fidel Castro.

Tausta

Tuleva diktaattori on tavallisimmin syntynyt pienehköön ja hiukan syrjäiseen kaupunkiin kauas maailmanpoliittisista melskeistä, mutta ei suurkaupunkiin tai syrjäiselle maaseudulle. Jotkut heistä syntyivät hyvin toimeentulevaan perheeseen, kuten Mao, Castro ja Salazar, mutta rikkaaseen perheeseen ovat syntyneet vain ne heistä, joiden isä oli itsekin diktaattori. Diktaattorit eivät ole lapsena osoittaneet erityistä julmuutta saati poikkeuksellista lahjakkuuttakaan. Moni heistä on kokenut lapsena köyhyyttä ja väkivaltaa, mutta heidän lapsuusperheissään ei ole ollut poikkeuksellisen paljon suuria menetyksiä. Monen isä on ollut ankara, jopa väkivaltainen, mutta äiti lapsilleen omistautunut ja uhrautuvainen. Koulussa tuleva diktaattori on yleensä pärjännyt vähintään keskinkertaisesti, mutta esimerkiksi Idi Amin ei koskaan opetellut lukemaan tai kirjoittamaan. Diktaattoreista koulutetuin oli Salazar, joka toimi yliopiston professorina. Lisäksi Castrolla, Marcosilla, Saddamilla, Vargasilla ja Duvalierilla oli akateeminen tutkinto. Kouluttamattomatkin diktaattorit ovat kuitenkin saattaneet olleet ahkeria lukijoita, kuten Mussolini ja Hitler. Diktaattorien kielitaito on vaihdellut yksikielisistä monikielisiin. Aikuistuttuaan tuleva johtaja on yleensä jättänyt kotipaikkansa ja lähtenyt elämään kiertolaiselämää, asettuen lopulta suureen kaupunkiin. Moni ryhtyi sotilasuralle, ja diktaattoreiden yleisin ammatti onkin ollut upseeri.

Vallassa

Valtaannousu

Diktaattori nousee usein valtaan, kun vallan ottanut ryhmä valitsee hänet keskuudestaan johtajakseen. Diktaattorin tehtäväksi tulee puhua uuden hallinnon puolesta, edustaa sitä kansalle ja muulle maailmalle, organisoida ryhmän politiikan toteutus, koordinoida heidän toimintansa hallinnossa ja virastoissa, sovitella sisäpiirin sisäisiä konflikteja, toimia hätätilanteissa ja sanoa viimeinen sana erimielisyyksissä. Samalla kun ryhmä pyrkii aluksi pitämään diktaattorin kontrollissaan, diktaattorin oman edun mukaista on varmistaa oma valtansa, mikä johtaa eturistiriitaan. Pelkäksi keulakuvaksi tarkoitettu ja alussa heikolta vaikuttanut johtaja pystyykin usein irtautumaan hänet valtaan nostaneen ryhmän kontrollista ja ottamaan kaiken vallan maassa, koska hänellä on käytössään kaikki valtion taloudelliset ja hallinnolliset resurssit.

Moni diktaattori on noussut valtaan demokraattisissa vaaleissa, ja heillä on myöhemminkin ollut kansan tuki takanaan ainakin jonkin aikaa.

Hallintatapa

Diktaattorit ryhtyvät usein hallitsemaan massoja valvonnalla, uhkailulla ja perustamalla ilmiantojärjestelmiä, ja he mobilisoivat massoja joukkokokouksilla tai järjestöjen tai puolueiden kautta. Diktaattorin vahvuus ja itseluottamus voivat auttaa häntä pysymään vallassa, mutta yletön terrori on joskus johtanut kapinoihin ja jopa diktaattorin syrjäyttämiseen. Tilastojen mukaan pisimpään diktaattoreina ovat kuitenkin hallinneet ne, jotka ovat käyttäneet voimakkaimpia tukahduttamiskeinoja. Eniten ruumiita diktaattoreista ovat sodissa ja vainoissa tehtailleet Mao, Hitler ja Stalin.

Diktaattorit perustelevat valtansa ja toimensa jollakin ideologialla, ja he edellyttävät kansaltaan johtajansa vision toteuttamista. Mussolini perusti fasismin, Hitler kansallissosialismin, Franco falangismin ja Mao maolaisuuden. Diktaattorin ideologia on usein yksinkertainen, ja se antaa massoille toivon uudesta alusta tai paluusta menneeseen loistoon. Johtaja itse on ideologiansa profeetta, ja usein hänen ideologiansa on koottu kirjaksi, jota jaetaan kansalle, kuten Gaddafin Vihreä kirja tai Maon Pieni punainen kirja. Monen diktaattorin ideologiaan on liittynyt militarismi, nationalismi, marxilaisuus, panarabialaisuus tai rodullinen ylivalta. Ideologiansa konkretisoimiseksi ja keskeiseksi työvälineekseen moni diktaattori on perustanut uuden puolueen, joka usein henkilöityy diktaattoriin itseensä. Diktaattori on myös yleensä valinnut jonkin ihmisryhmän syntipukiksi tai vihollisekseen, kuten juutalaiset, valkoiset tai jonkin vihollismaan asukkaat. Käynnistämällä sodan diktaattorit ovat usein pyrkineet yhdistämään massat.

Diktaattorit ovat harvoin tunteneet taloustiedettä, ja he ovatkin yleensä delegoineet taloussuunnittelun muille. Moni diktaattori on hyödyntänyt talouspolitiikassaan pakkotyötä, pakkolunastuksia, omavaraisuutta ja luonnonvarojen lyhytnäköistä ja pidäkkeetöntä hyväksikäyttöä. Usein diktaattori ja hänen lähipiirinsä rikastuvat samalla kun valtio ja kansa köyhtyvät. Toisaalta moni diktatuuri on myös kehittynyt joillain aloilla, vaikka demokratiat ovatkin diktatuureja menestyksekkäämpiä.

Käytännön hallintoa diktaattorin puolesta hoitaa tukijoukko, joka usein pysyy johtajalleen lojaalina. Monet diktaattorit ovat joko rajanneet lähimpien apuriensa määrän pieneksi tai jakaneet valtaa pieninä annoksina laajemmalle joukolle. Joidenkin diktaattoreiden taustajoukot koostuvat omista sukulaisista, mikä on yleistä klaaniyhteiskunnissa mutta harvinaisempaa kehittyneissä maissa. Sotilasdiktatuurissa johtajan lähipiiri koostuu juntan tai sotilashallituksen miehistä, yksipuoluediktatuurissa puolueen johdon jäsenistä, monarkkisessa diktatuurissa perheestä ja sukulaisista. Lähipiirin lisäksi diktaattoria tukee suuri joukko liehittelijöitä.

Joskus diktaattori eliminoi sellaiset eliitin jäsenet ja apurinsa, jotka hän kokee uhkaksi itselleen. Sotilasdiktaattorit ovat myös joutuneet usein raivaamaan tieltään kilpailijoitaan tai syrjäyttämään nämä saadakseen vallan kokonaan itselleen.

Karisma ja henkilökultti

Diktaattorin valta on usein perustunut hänen henkilökohtaiseen karismaansa. Karismansa ansiosta diktaattori on pystynyt ohjaamaan maansa politiikkaa omalla tahdollaan ja saamaan kaikki tottelemaan itseään. Erityisen vetovoimaisina johtajina ja julkisina puhujina tunnettiin esimerkiksi Hitler ja Castro. Diktaattorin karisma ei ole aina perustunut ulkonäköön, sillä vaikka osa diktaattoreista on ollut edustavan näköisiä miehiä, moni heistä on ollut tavallisen näköinen.

Diktaattorien ympärille on yleensä rakennettu henkilökultti, joskus jopa messiaaninen mytologia, johon liittyy yliluonnollisia tapahtumia. Matalaa profiilia ilman henkilökulttia diktaattoreista ovat pitäneet esimerkiksi Salazar ja Pol Pot.

Moni diktaattori on ottanut itselleen ainutlaatuisen arvonimen. Hitler oli Führer, ’johtaja’, Mussolini Duce, Franco Caudillo, ja Idi Amin muun muassa "Brittiläisen imperiumin valloittaja".

Elämäntyyli

Päästyään valtaan monet diktaattorit ovat alkaneet elää pröystäilevästi, kuten Mobutu, Bokassa ja Marcos. Kohtuullisemmin elivät esimerkiksi Salazar, Hitler, Mussolini, Stalin ja Franco, vaikka useimmat heistä asuivatkin palatsissa. Lähes kaikilla diktaattoreilla on ollut yksi tai useampi vaimo sekä lapsia – lapsettomiksi ovat jääneet vain Hitler ja Salazar. Useimmat diktaattorien vaimot eivät ole osallistuneet politiikkaan, mutta etenkin Eva Perón, Elena Ceaușescu ja Nexhmije Hoxha saivat paljon vaikutusvaltaa. Moni diktaattori on ollut seksihurjastelija, mutta seksuaalisista perversioista tunnetaan lähinnä vain Gaddafi.

Pukeutumistyyliltään diktaattorit ovat vaihdelleet laidasta laitaan koreilevasta vaatimattomaan. Sotilasunivormut ovat olleet yleinen pukeutumistyyli, sillä moni diktaattori tuli valtaan sotilasvallankaappauksessa. Sotilasunivormua käyttivät myös esimerkiksi Mussolini ja Hitler, vaikka eivät ammattisotilaita olleetkaan.

Vallan loppu

Diktaattorit hyvin harvoin luopuvat vallasta vapaaehtoisesti. Moni diktaattori onnistuu pysyttelemään vallassa koko elämänsä ajan. Tilastojen mukaan neljännes diktaattoreista on kuollut virassaan, kymmenen prosenttia on tapettu valtakautensa jälkeen, viidesosa on lähtenyt maanpakoon ja kymmenen prosenttia on joutunut vankilaan. Diktaattorien salamurhayritykset ovat yleisiä, mutta merkittävistä diktaattoreista salamurhan uhriksi on joutunut vain Trujillo. Oikeudenkäynti on järjestetty muun muassa Saddamille, Bokassalle ja Pol Potille. Diktaattorin syrjäyttää joko maan poliittinen eliitti, armeija, tai ulkopuolinen valta esimerkiksi hävityn sodan seurauksena. Lähes joka toinen kerta diktaattoria on seurannut toinen diktaattori, joka on joissain tapauksissa ollut kuolleen diktaattorin nimeämä seuraaja. Kuollut diktaattori jättää usein muistokseen näyttävän hautamuistomerkin, liudan patsaita sekä kuvia, joita pidetään julkisten rakennusten seinillä.

Persoonallisuus ja motivaattorit

Psykologian professori Fred Coolidge arvioi, että monia diktaattoreita ajaa yhdistelmä geeniperäisiä persoonallisuushäiriöitä kuten narsismi, vainoharhaisuus ja antisosiaalisuus. Piirteet voivat myös auttaa pysymään vallassa, esimerkiksi vainoharhainen François Duvalier vältti ainakin kuusi murhayritystä.

Psykopaattiset piirteet

Psykologian tutkimus on löytänyt erilaisia selityksiä diktaattoreiden mielenlaadulle. Esimerkiksi diktaattoreilla on paljon psykopaattien piirteitä, mutta he eivät näytä yleensä olevan psykopaatteja. Oikeat psykopaatit eivät näytä tuntevan mitään, mutta diktaattorit näyttäisivät tuntevan. Psykologi Scott Atranin tutkimusten mukaan vahvoja johtajia näyttää ajavan pikemminkin periaatteellisuus kuin ahneus tai sadismi.

Epärealistinen kupla

Diktaattorit alkavat nähdä maailman epärealistisesti ja yksinkertaistetusti, elävät kuplassa, saattavat kuvitella useimpien kannattavan heitä, eikä ympärillä ole arvostelijoita kuplaa rikkomassa. Tästä syystä heidän käyttäytymisensä muuttuu vuosi vuodelta hullummaksi. He elävät fantasiassa, jossa he ovat sankareita, Saddam Hussein vielä vihollisen lähestyessä Bagdadia, mutta diktaattorit saattavat taistella loppuun asti, vaikka olisi järkevämpää paeta tai neuvotella sopimus ajoissa.

Valta muuttaa ihmistä

Zimbabwen Robert Mugaben kerrotaan olleen nuorempana askeettinen, kohtelias ja tarkasti muita kuunteleva, mutta valta lienee muuttanut häntä. Valta saa ihmisen vähitellen huonommaksi kuuntelemaan muita ja taipuvaksi uskomaan saavutuksikseen asioita, jotka johtuivat sattumista.

Artikkelissaan “How Power Corrupts” tutkijaryhmä arvelee vallan vähentävän stressiä ja siten kortisolin eritystä. Siksi diktaattoreilla on kapasiteettia erityisen stressaaviin asioihin kuten moraalittomat teot, ja vähemmän taipumusta katua.

Katso myös

• Autoritarismi
• Despotismi
• Yksipuoluejärjestelmä

Lähteet

• Geddes, Barbara & Wright, Joseph & Frantz, Erica: How Dictatorships Work. Cambridge University Press, 2018. ISBN 978-1-107-11582-8
• Sundström, Leif: Rajaton valta: modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim Jong-uniin. Tammi, 2021. ISBN 978-952-04-2669-9

Kirjallisuutta

• Ambrose, Tom: Hirmuvaltiaita vai valtiomiehiä? Tyranniuden lyhyt historia. ((The nature of despotism: From Caligula to Mugabe, the making of tyrants, 2008.) Suomentanut Veli-Pekka Ketola) Helsinki: Multikustannus, 2009. ISBN 978-952-468-204-6
• Shaw, Karl: Hullut diktaattorit!. ((Power mad! A book of deranged dictators, 2004.) Suomentanut Mikko Metsämäki) Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7116-6

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Diktaattori Wikimedia Commonsissa

• Diktaattorien kaksoisolennoilla on hengenvaara ammattina, Kuva, 02.08.1939, nro 16, s. 30, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot