Wikipedia

Eero Mäntyranta

suomalainen maastohiihtäjä

Eero Antero Mäntyranta (20. marraskuuta 1937 Turtola – 29. joulukuuta 2013 Oulu) oli kilpahiihtäjä ja kolminkertainen olympiavoittaja. Hän oli kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaishiihtäjiä. Hän otti osaa neljiin olympialaisiin, joissa hän voitti seitsemän mitalia. Urheilu-uransa aikaan Mäntyranta toimi tullimiehenä ja liikunnanohjaajana ja urheilu-uran jälkeen yrittäjänä. Hän edusti Pellon Pontta vuodesta 1955 alkaen.

Eero Mäntyranta
Eero Mäntyranta vuoden 1964 talviolympialaisissa.
Eero Mäntyranta vuoden 1964 talviolympialaisissa.
Henkilötiedot
Syntynyt20. marraskuuta 1937
Turtola
Kuollut29. joulukuuta 2013 (76 vuotta)
Oulu
Kansalaisuus  Suomi
Uran tiedot
Laji maastohiihto
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten hiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Squaw Valley 1960 4×10 km viesti
Kultaa Kultaa Innsbruck 1964 15 km
Kultaa Kultaa Innsbruck 1964 30 km
Hopeaa Hopeaa Innsbruck 1964 4×10 km viesti
Hopeaa Hopeaa Grenoble 1968 15 km
Pronssia Pronssia Grenoble 1968 30 km
Pronssia Pronssia Grenoble 1968 4×10 km viesti
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Zakopane 1962 30 km
Kultaa Kultaa Oslo 1966 30 km
Hopeaa Hopeaa Zakopane 1962 4×10 km viesti
Hopeaa Hopeaa Oslo 1966 4×10 km viesti
Pronssia Pronssia Oslo 1966 50 km

Urheilu-ura

muokkaa
 
Eero Mäntyrannan patsas Pellon kylässä.

Squaw Valleyn talviolympialaiset 1960

muokkaa

Squaw Valleyssä 1960 Mäntyranta osallistui yksilömatkoista vain 15 km:n hiihtoon, jossa jäi kuudenneksi voittajalle, Norjan Haakon Brusveenille 45,1 sekuntia hävinneenä. Pronssia hiihtäneeseen Veikko Hakuliseen nähden hän hävisi 37,6 sekuntia. Hän osallistui kuitenkin 4×10 km viestiin Suomen joukkueessa, joka voitti kyseisen kisan vajaalla sekunnilla toiseksi tulleeseen Norjaan nähden. Pronssia saavuttaneeseen Neuvostoliittoon nähden marginaalia olikin jo lähes kaksi ja puoli minuuttia.[1]

Innsbruckin talviolympialaiset 1964

muokkaa

Mäntyranta oli vuoden 1964 olympialaisia edeltäneinä parina talvena esittänyt niin vakuuttavaa hiihtokuntoa, että häntä pidettiin olympialaisissa varteenotettavana seuraajana Veikko Hakuliselle. Hän voittikin 15 km:n hiihdon yli 40 sekunnilla toiseksi tulleeseen Norjan Harald Grønningeniin nähden ja yli 48 sekunnilla kolmanneksi tulleeseen Ruotsin Sixten Jernbergiin nähden.

30 km:n hiihdon hän voitti Grønningeniin nähden reilun minuutin erolla, ja pronssia ottaneeseen Neuvostoliiton Igor Vorontšihiniin nähden eroa oli jo 1 min 25 s.

50 km:n hiihdon voitti Ruotsin Jernberg Mäntyrannan jäädessä yhdeksänneksi, voittajalle yli neljä minuuttia jääneenä. Suomen Arto Tiainen otti kuitenkin tällä matkalla pronssia.

4×10 km viestissä Suomi sijoittui toiseksi Ruotsin jälkeen. Eroa näiden joukkueiden välillä oli vajaa kahdeksan sekuntia. Ankkurina hiihtäneen Mäntyrannan lisäksi Suomen viestinviejiä olivat Väinö Huhtala, Arto Tiainen ja Kalevi Laurila.[2]

Innsbruckin talviolympialaisten menestyksensä myötä Mäntyranta sai kisojen pitopaikan mukaan lempinimen “Mr. Seefeld”.[3]

Grenoblen talviolympialaiset 1968

muokkaa

Grenoblen talviolympialaisissa 1968 Mäntyranta jatkoi mitalikantaansa, vaikka voittoja ei enää tullutkaan. 15 km:n hiihdossa hän oli Norjan Grønningenin jälkeen toinen alle kaksi sekuntia jääneenä, ja 30 km:n hiihdossa kolmas voittajalle, Italian Franco Nonesille runsaat 1 min 16 s jääneenä ja hopeaa saavuttaneelle Norjan Odd Martinsenille runsaat 26 sekuntia jääneenä. 50 km:n hiihdossa hän jäi 15:ksi edellään myös suomalaisista Kalevi Laurila (11.) ja Hannu Taipale (14.).

4×10 km viestissä Suomi sijoittui kolmanneksi, voiton vieneeseen Norjaan nähden yli 1 ½ minuuttia hävinneenä ja hopealle sijoittuneelle Ruotsille runsaat 43 s jääneenä. Suomen joukkueessa hiihtivät Kalevi Oikarainen, Hannu Taipale, Kalevi Laurila ja ankkurina hiihtänyt Mäntyranta.[4]

Sapporon talviolympialaiset 1972

muokkaa

Grenoblen jälkeen Mäntyranta oli jo päättänyt lopettaa uransa kaiken saavuttaneena mestarina, kun hän alkutalvesta 1972 teki yllättävän paluun kilpaladuille päämääränään Sapporon olympiakisat Japanissa myöhemmin tuona talvena.

Menestystä ei kuitenkaan enää tullut, vaan Sapporossa Mäntyranta sijoittui 30 km:n hiihdossa 19:nneksi voittajalle yli viisi minuuttia hävinneenä. 50 km:n hiihdossa hän keskeytti. Muille hiihtomatkoille hän ei osallistunut.[5]

Doping-tapaus

muokkaa

Mäntyranta oli ensimmäinen suomalainen dopingista kärähtänyt urheilija.[6] Hän jäi tammikuussa 1972 kiinni amfetamiinin käytöstä Vuokatissa SM-kisoissa 30 km:n kisassa, joka oli samalla myös olympiakatsastus, mutta käry salattiin ja asia paljastui vasta 25. huhtikuuta samana keväänä. Kesäkuun 1. päivänä Suomen Hiihtoliitto antoi Mäntyrannalle ”vakavan varoituksen” 16. tammikuuta Vuokatissa tapahtuneen ”amfetamiinijupakan vuoksi”. Mäntyranta itse kiisti asian ja sanoi, että hänelle ehkä annettiin amfetamiinia jollakin juottoasemalla hänen tietämättään.[5][7]

70-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan vuonna 2007 Mäntyranta puuttui tähän tapaukseen: ”Loukkaannun, kun luen lehdistä, että olisin ollut kiellettyjen aineiden käyttäjä. Vuokatin testitulosta ei koskaan kunnolla tutkittu, vaan sain varoituksen. Muut pesivät kätensä ja minuun lyötiin leima”, hän sanoi.[8]

Mäntyrannan hemoglobiiniarvot olivat luontaisesti huomattavan korkeat.[9] Tämä johtui erytropoietiinin reseptorin geenin (EPOR) perinnöllisestä mutaatiosta. Hänen verensä hapenkantokyky oli jopa 50 % tavallista suurempi, minkä katsotaan antaneen hänelle merkittävää kilpailuetua.[10]

Perhe

muokkaa

Eero Mäntyranta ja Rakel (o.s. Enbuske) avioituivat vuonna 1958. He saivat neljä lasta.[11][12]

Kuolema

muokkaa

Eero Mäntyranta kuoli pitkällisen sairauden murtamana 76-vuotiaana Oulun yliopistollisessa sairaalassa 29. joulukuuta 2013.[12]

Saavutuksia

muokkaa

Olympialaiset

muokkaa

3 kultaa:

2 hopeaa:

2 pronssia:

  • Grenoble 1968, 30 km
  • Grenoble 1968, 4×10 km viesti

MM-hiihdot

muokkaa

2 kultaa:

  • Zakopane 1962 (30 km)
  • Oslo 1966 (30 km)

2 hopeaa:

  • 1962 (4×10 km viesti)
  • 1966 (4×10 km viesti)

1 pronssi:

  • 1966 (50 km)

SM-hiihdot

muokkaa

5 kultaa:

2 hopeaa:

2 pronssia:

Muut

muokkaa

Tunnustukset

muokkaa

Mäntyranta valittiin Vuoden urheilijaksi kahdesti, vuosina 1964 ja 1966.[24] Hänelle myönnettiin opetusministeriön Pro Urheilu -tunnustuspalkinto vuonna 2000.[25] Pellossa on Eero Mäntyrannan "Kaarteetki täysillä" hiihtäjäpatsas. Patsaan on tehnyt kuvanveistäjä, professori Ensio Seppänen. Patsas julkistettiin vuonna 1997.[26] Pellossa oli myös Eero Mäntyranta -museo.[27] Helmikuussa 2017 hänet valittiin Hiihtomuseon pohjoismaisten hiihtolajien kunniagalleriaan.[28]

Luonnehdintoja

muokkaa

Mäntyrantaa pidettiin eri vaatimattomana ihmisenä, joskin itsepäisenä.

Susi-Kalle eli Kalevi Oikarainen luonnehti Mäntyrantaa seuraavasti:[29]

»Eero oli kilpakumppanina verraton, kova kisaaja ja mukava ihminen. Eikä yhtään isotellut. … Häneltä löytyi julmetun tiukkoihin nousuihin sellainen puristus, ettei niihin tahtoneet muitten voimavarat riittää.»

Juha Mieto kertoi tavanneensa Mäntyrannan jo nuorena poikana vuonna 1964: “Vaikka aikaa on kulunut viisikymmentä vuotta, muistan sen kuin eilisen päivän. Hän oli silloin Mr. Seefeld, ja me nuoret kuunneltiin häntä kuin pappia kirkossa. Oli hieno tilaisuus saada suunnannäyttäjältä ohjeita.”[3] Mäntyrannan vaatimattomuudesta Mieto sanoi näin:[29]

»Kaipa ne saavutukset olivat niin ylivertaisia, ettei ollut tarvetta tuoda niitä esiin.»

Mäntyrannan sisarenpoika Pertti Teurajärvi sanoi hänestä seuraavaa:[29]

»Eero korosti hiihdossa sitä, että opi kuuntelemaan itseäsi. Parhaiten on jäänyt mieleen hänen elämänohjeensa: älä tupakoi, älä juo alkoholia, ja muista käyttäytyä julkisilla paikoilla esimerkillisesti. … Ei huipulle pääse, jos ei ole määrätietoinen.»

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Mäntyranta, Eero: Kairoilta kisaladuile. 1968.

Lähteet

muokkaa
  • Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1961. Helsinki: Otava, 1960.
  • Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1965. Helsinki: Otava, 1964.
  • Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1969. Helsinki: Otava, 1968.
  • Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1973. Helsinki: Otava, 1972. ISBN 951-1-00062-4

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ MMM 1961, s. 362–363
  2. ↑ MMM 1965, s. 358–359
  3. ↑ a b Kemppainen, Jouni K.: Juha Mieto Eero Mäntyrannasta: "Sieltä olen oppini ammentanut" Helsingin Sanomat. 30.12.2013. Sanoma News. Arkistoitu 31.12.2013. Viitattu 1.1.2014.
  4. ↑ MMM 1969, s. 353
  5. ↑ a b MMM 1973, s. 451–453
  6. ↑ Vatka, Miia: Dopingvalvonta Suomessa – ensimmäisistä testeistä Suomen Antidopingtoimikuntaan 23.3.2006. Suomen Antidopingtoimikunta. Arkistoitu 13.8.2007. Viitattu 3.2.2009.
  7. ↑ MMM 1973, s. 46, 54
  8. ↑ Yle: Mestarihiihtäjä Eero Mäntyranta on kuollut Helsingin Sanomat. 30.12.2013. Sanoma News. Arkistoitu 1.1.2014. Viitattu 1.1.2014.
  9. ↑ Eero Mäntyranta – lahjakkuutta ja kovaa harjoittelua (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Truncated erythropoietin receptor causes dominantly inherited benign human erythrocytosis. ncbi.nlm.nih.gov.
  11. ↑ Seppälä, Aila: ”Isä ei hyväksynyt urheilua”. Iltalehti, 26.11.2007. Alma Media. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.1.2014.
  12. ↑ a b Kaulanen, Harri: Hiihtäjäsankari on poissa. (Artikkeli perustuu maaliskuussa 2008 julkaistuun haastatteluun Pohjanvalkea-lehdessä, artikkeli on päivitetty) Meän Tornionlaakso, 8.1.2014. Tornionlaakson Kustannus Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.1.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ MMM 1961, s. 356
  14. ↑ MMM 1965, s. 379
  15. ↑ ”Suomen urheilu”, Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1966, s. 324. Helsinki: Otava, 1965.
  16. ↑ a b ”Suomen urheilu”, Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1967, s. 352. Helsinki: Otava, 1966.
  17. ↑ a b ”Suomen urheilu”, Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1964, s. 359. Helsinki: Otava, 1963.
  18. ↑ MMM 1969, s. 361
  19. ↑ ”Suomen urheilu”, Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 341. Helsinki: Otava, 1967.
  20. ↑ ”Urheilukatsaus”, Mitä, missä, milloin. Kansalaisen vuosikirja 1963, s. 375. Helsinki: Otava, 1962.
  21. ↑ a b MMM 1965, s. 380
  22. ↑ MMM 1969, s. 362
  23. ↑ MMM 1973, s. 459
  24. ↑ Vuoden Urheilija valinnat vuodesta 1947 lähtien
  25. ↑ Pro Urheilu -palkinnot jaettu (Arkistoitu – Internet Archive)
  26. ↑ Ansioluettelo (Arkistoitu – Internet Archive)
  27. ↑ Eero Mäntyranta kieltää Pellon kunnalta nimensä käytön. 28.5.2012. Yle. Viitattu 31.12.2013.
  28. ↑ Hakulinen ja Mäntyranta ensimmäisinä hiihtolajien kunniagalleriaan
  29. ↑ a b c Kemppainen, Jouni K.: Eero Mäntyranta 1937–2013: Vaatimaton ja itsepäinen mestari. Helsingin Sanomat, 31.12.2013, s. A 37. Sanoma News.

Aiheesta muualla

muokkaa


Miesten 30 kilometrin hiihdon olympiavoittajat

1956: Veikko Hakulinen | 1960: Sixten Jernberg | 1964: Eero Mäntyranta | 1968: Franco Nones | 1972: Vjatšeslav Vedenin | 1976: Sergei Saveljev | 1980: Nikolai Zimjatov | 1984: Nikolai Zimjatov | 1988: Aleksei Prokurorov | 1992: Vegard Ulvang | 1994: Thomas Alsgaard | 1998: Mika Myllylä | 2002: Christian Hoffmann

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eero_Mäntyranta&oldid=22689797”