Elizabeth Eaton
Elizabeth Eaton (s. 2. huhtikuuta 1955) on yhdysvaltalainen piispa ja Amerikan evankelisluterilaisen kirkon (ELCA) johtaja vuodesta 2013 lähtien.
Elizabeth Eaton | |
---|---|
ELCA:n johtava piispa | |
7. lokakuuta 2013 –
|
|
Edeltäjä | Mark Hanson |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. huhtikuuta 1955 Cleveland, OH, USA |
Ammatti | piispa |
Puoliso | Conrad Selnick |
Lapset | 2 |
Muut tiedot | |
Uskonto | kristinusko |
Lahko | luterilaisuus |
Eaton syntyi vuonna 1955 Ohiossa. Hän on opiskellut teologiaa Harvardissa, josta hänellä on maisterintutkinto. Lisäksi hänellä on kandidaatintutkinto musiikkipedagogiasta College of Woosterista.[1]
Eaton vihittiin papiksi vuonna 1981, ja tämän jälkeen hän on toiminut pappina kolmessa eri seurakunnassa, kunnes hänet valittiin Ohion piispaksi vuonna 2006.[2]
Vuonna 2013 Eaton valittiin nykyiseen virkaansa ELCA:n ensimmäiseksi kuusivuotiskaudeksi, ja hän aloitti virassaan 7. lokakuuta.[3] Hän oli ensimmäinen nainen virassaan. Vuonna 2019 Eaton uusi paikkansa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.[4]
Eaton on naimisissa episkopaalisen papin, Conrad Selnickin, kanssa. Parilla on kaksi aikuista tytärtä.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ Elizabeth Eaton installed as ELCA presiding bishop Episcopal News Service. 7.10.2013. Viitattu 3.4.2023. (anglais)
- ↑ a b Presiding Bishop Evangelical Lutheran Church in America. 2023. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Meet the Woman Who Will Lead Evangelical Lutherans: ‘Religious but Not Spiritual’ Time. 18.8.2013. Viitattu 3.4.2023. (anglais)
- ↑ Lutheran Church overwhelmingly re-elects first female presiding bishop The Christian Post. 7.8.2019. Viitattu 3.4.2023. (anglais)