Wikipedia

Eritrea

valtio Koillis-Afrikassa

Eritrean valtio eli Eritrea on Punaisenmeren rannalla sijaitseva rannikkovaltio Koillis-Afrikassa, Afrikan sarvessa. Eritrea on hyvin sulkeutunut maa, käytännössä presidentti Isaias Afewerkin johtama diktatuuri. Maan tiedotusvälineet ovat hallituksen hallitsemia eikä vapaata lehdistöä ole. Ulkomaisten toimittajien työskentely ja tiedonkeruu paikan päällä on hankalaa. Myös kansainvälisten organisaatioiden, kuten YK:n toiminta on rajautunut joihinkin osa-alueisiin ja myös maantieteellisesti toiminta on rajattua.[6][7] Eniten tietoa saadaan eritrealaisilta, jotka ovat lähteneet maasta.

Eritrean valtio
ሃገረ ኤርትራ
(Hagärä Ertra)
دولة إرتريا
(Dawlat Iritriya)
Eritrean lippu Eritrean vaakuna
lippu vaakuna

Eritrean sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Eritrean sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto totalitaarisen diktatuurin alainen, yhden puolueen presidentiaalinen tasavalta
Presidentti Isaias Afewerki
Pääkaupunki Asmara (543 707 as.)
Muita kaupunkeja Keren (86 483 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 117 600 km² [1] (sijalla 100)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2015 (arvio)) 5 228 000 [2] (sijalla 108)
– väestötiheys 52 as. / km² [2]
– väestönkasvu 2,2 % [2] (2015)
Viralliset kielet ei ole, de facto tigrinja, arabia ja englanti[3]
Lukutaito 73,8 %
Valuutta nakfa (ERN)
BKT (2017)
– yhteensä 9,7 mrd. USD (PPP) [4]  (sijalla 164)
– per asukas 1 600 USD
HDI (2019) 0,459 [5] (sijalla 180)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 11,7 % [4]
– teollisuus 29,6 % [4]
– palvelut 58,7 % [4]
Aikavyöhyke UTC+3
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Etiopiasta – julistautui
 – tunnustettu
29. toukokuuta 1991
24. toukokuuta 1993
Lyhenne ER
– ajoneuvot: ER
– lentokoneet: E3
Kansainvälinen
suuntanumero		 +291
Tunnuslause -
Kansallislaulu ”Ertra, Ertra, Ertra”

Maan rajanaapureita ovat Djibouti, Etiopia ja Sudan, joiden kanssa Eritrealla on rajaa yhteensä 1 626 kilometriä. Rannikkoa Eritrealla on 2 234 kilometriä, josta mantereen rantaviivan osuus on 1 151 kilometriä ja Punaisenmeren saarten osuus 1 083 kilometriä.[1] Valtioon kuuluu Dahlakin saaristo ja muutama saari Hanishsaarista.

Valtion pääkaupunki on keskiosissa sijaitseva noin 600 000 ihmisen asuttama Asmara. Koko maassa asukkaita on YK:n väestöarvion mukaan 5,2 miljoonaa (2015)[2] ja maan pinta-ala on noin 117 600 neliökilometriä. Maalla ei ole virallista kieltä, mutta valtaosa kansalaisista on tigrinjaa puhuvia kristittyjä. Suuri muslimivähemmistö puhuu arabiaa. Myös englanti ja italia ovat käytössä.[3]

Eritrealla on pitkä yhteinen historia Etiopian kanssa, josta maa itsenäistyi vuonna 1993. Eritrea oli liitetty osaksi Etiopiaa vuonna 1952. Eritrea ja Etiopia ovat sittemmin käyneet sotaa rajakiistasta vuosina 1998–2000, eikä kiistaa ole vieläkään saatu ratkaistua YK:n ja erilaisten ulkopuolisten rajasovittelijakomiteoiden osallisuudesta huolimatta.

Maantiede

muokkaa
 
Eritrean kartta.

Eritrea sijaitsee Afrikan sarvessa Punaisenmeren rannalla. Tästä maa on saanut nimensäkin: kreikkalaiset kutsuivat Punaistamerta nimellä Sinus Erythraeus ja roomalaiset Mare Erythraeum, sananmukaisesti Punainen meri.[8]

Pinnanmuodollisesti Eritreaan kuuluu osia Etiopian ylängöstä ja Danakilin syvänkö, jossa lämpötila voi kohota jopa 60 celsiusasteeseen ja joka onkin maailman kuumimpia paikkoja. Muualla maassa on viileämpää ja sateisempaa. Maan syvin kohta on Afarin syvängössä sijaitseva Kululjärvi 75 metriä merenpinnan alapuolella, ja korkein huippu 3 018 metriä korkea Emba Soira. Eritrean talous on maatalousvoittoinen, ja suurin osa teollisuudesta on keskittynyt pääkaupunkiin.

Eritrean keskusylänkö nousee 1 800–3 000 metriä merenpinnan yläpuolelle. Sen lisäksi maahan kuuluu rannikkoalanko, läntiset alankoalueet ja noin 300 saarta. Maassa ei ole yhtään ympäri vuoden virtaavaa jokea.[9] Dahlakin saaret rannikon edustalla ovat kalastuskohde. Korkein kohta, Soira, sijaitsee 3 018 metriä merenpinnan yläpuolella keskellä maata. Eritreassa on kaksi tulivuorta, jotka ovat olleet aktiivisia historiallisena aikana: Dubbi purkautui viimeksi vuonna 1861, Nabro vuonna 2011.[4]

Tärkeimmät kaupungit ovat pääkaupunki Asmara, satamakaupunki Massawa, Sahelin alueen tärkein kaupunki Nakfa, maanviljelyalueen keskus Keren vuoristossa, Akordat banaaninviljelyalueella Barka- ja Gash-jokien välissä ja Mendefera eli Adi Ugri, joka oli italialaisvallan aikana vastarintaliikkeen keskeinen paikka.[10]

 
Asmaran (2 300 m) ilmastodiagrammi.

Ilmasto on kuuma alavilla alueilla, mutta lauhkea ylängöllä. Vuodessa on kaksi sadekautta: lyhyt helmikuusta huhtikuuhun ja pitempi kesäkuusta syyskuuhun.[9] Maanviljely on mahdollista vain ylätasangolla.[11] Rannikon aavikolla on Afrikan kuumin keskimääräinen minimilämpötila (27 °C). Alue on soratasankoa, jossa kasvaa harvakseltaan heinäkasveja.[12]

Semenawi Bahrin kansallispuiston jyrkillä rinteillä on säilynyt ikivihreää trooppista sekametsää. Alue tunnetaan monipuolisesta linnustostaan.[13] Vuoteen 2007 mennessä Eritreassa oli tavattu 570 lintulajia, ja uusia havaintoja tehdään edelleen.[14] Nisäkkäiden tilanne ei ole yhtä valoisa. 1900-luvun puolivälissä Eritreassa tavattiin kaikkia Afrikan suuria eläimiä. Nykyisin on jäljellä enää 50–100 elefanttia. Leijonista on ajoittain havaintoja, mutta yhtään varmistettua tapausta ei ole ollut 20 vuoteen. Uhanalaisia abyssinian villiaaseja on alle 500. Leopardi on levinnyt laajalle, mutta niitä nähdään harvoin. Viljelijät tosin ilmoittavat petovahingoista, mutta osa niistä voi olla pienempien kissaeläinten tekemiä. Ylänköalueilla elää pahkasikoja ja paviaaneja.[15]

Dahlakin saarilla on vain vähän ihmisasutusta, ja niiden lähivesillä tavataan monenlaisia merieläimiä. Delfiineitä elää alueella ainakin neljä lajia. Eteläisimmillä saarilla tavataan dugongeja. Myös valashai ja paholaisrausku kuuluvat alueen suurikokoisiin lajeihin. Saarilla lisääntyy kolme merikilpikonnalajia. Saaria ympäröivillä riutoilla korallien vaaleneminen on ollut toistaiseksi vähäistä, ja siellä elää monia keisarikaloja, simppukaloja ja papukaijakaloja.[15]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Eritrean historia

Esihistoria ja Aksum

muokkaa

Eritrean esihistoria alkaa todella varhain, sillä maasta on löydetty noin miljoonan vuoden ikäinen fossiili, jonka on arveltu olevan Homo erectus -ihmisen ja nykyihmisen välimuoto.[16]

Ensimmäiset pysyviä asumuksia rakentaneet ihmiset (nilootit) saapuivat pohjoisesta Niilin vartta pitkin Eritreaan. Myöhemmin Eritreaan asettuivat myös kušilaiset ja noin 1000 eaa. Arabian niemimaasta lähteneet ja Punaisenmeren ylittäneet seemiläiset, jotka perustivat Eritreasta meren yli nykyisen Jemenin alueelle yltäneen Saban kuningaskunnan. Seemiläiset olivat kehittäneet varsin korkeatasoisen kulttuurin ja toivat tärkeitä käsityö- ja maanviljelystaitoja Eritreaan. He toivat myös alueelle ge’ezin kielen, josta Eritreassa puhuttava tigrinja ja monet muut kielet ovat kehittyneet. Kamelit ja lampaat tuotiin lihakarjaksi ja kuormajuhdiksi. Näin Eritreaan muodostui niin sanottu esiaksumilainen kulttuuri, josta myöhemmin kehittyi Aksumin kuningaskunta noin 300 eaa. Aksumin ydinalue sijaitsi nykyisin Etiopialle kuuluvan Tigrayn alueella, vajaan 50 kilometrin päässä Eritrean rajasta. Se kävi laajaa ulkomaankauppaa, mikä vaikutti kristinuskon leviämiseen alueelle.[17][18]

Islamin leviäminen nosti arabit Punaisenmeren kaupankäynnin johtajiksi, mikä verotti Aksumin tuloja, lopulta kenties niin paljon, että valtio lakkasi olemasta 600-luvulla. Seuraavat vuosisadat olivat pääosin sudanilaisten bedža-paimentolaisten valtakautta. Uutena valtaryhmänä mukaan tulivat ottomaanit 1500-luvulla Suleiman Suuren johdolla. He ottivat nopeasti haltuunsa pitkään arabeilla olleen Eritrean rannikon, mukaan lukien Massawan ja Hergigon satamakaupungit. Ottomaanien valtakuntaan kuuluneella Egyptillä oli laaja itsemääräämisoikeus, ja sen hallitsija Muhammad Ali kiinnostui Sudanista, Eritreasta ja Etiopiasta. Ali onnistui suunnitelmissaan hyvin, kunnes kärsi ratkaisevan tappion Etiopian keisari Johannes IV:lle vuonna 1875 Ghundetissa. Egyptiläisten jälkeen Johanneksen seuraava uhka olivat italialaiset, jotka havittelivat Etiopiaa siirtomaakseen.[19]

Siirtomaa-aika ja itsenäisyys

muokkaa

Italian siirtomaaksi Eritrea joutui vuonna 1890. Eritrea kiinnosti Italiaa sen meriyhteyksien vuoksi. Siitä haluttiin sillanpääasema, josta Italian suunnittelema Etiopian valtaus onnistuisi helpommin. Italialaisia kiinnosti myös Eritrean maanviljely, joka voisi tuottaa raaka-aineita teollisuudelle. Maassa uskottiin olevan hyvät mahdollisuudet, ja italialaiset investoivat runsaasti Eritrean teollistamiseen. Maahan syntyi tärkeä rautatieyhteys Massawasta Asmaraan ja maantieverkosto. Asmara oli ollut pitkään vain pieni kylä, mutta Mussolinin hallintokaudella siitä rakennettiin täysikokoinen kaupunki.[20] Eritrea oli 1930-luvun Afrikan siirtomaista kenties pisimmälle teollistunut,[21] ja se kehittyi hajanaisesta päällikkökuntien joukosta yhtenäiseksi ja järjestäytyneeksi valtioksi.

Toisen maailmansodan aikana Britannia valtasi Eritrean Italialta vuonna 1941, ja vuodesta 1949 Britannia hallinnoi Eritreaa YK:n mandaatilla.[22] Vuonna 1952 YK päätti, että Eritrea liitetään Etiopian liittovaltioon. Eritrea ei saanut tavoittelemaansa itsenäisyyttä mutta kuitenkin jonkinlaisen autonomian ja demokraattisia oikeuksia. Näiden oikeuksien riistäminen alkoi kuitenkin välittömästi, ja vuonna 1962 keisari Haile Selassie hajotti yksipuolisella päätöksellä Eritrean parlamentin ja liitti entisen osavaltion Etiopian provinssiksi. Tämä kiihdytti Eritrean vapausliikkeen syntymistä.[9]

Tilanne muuttui radikaalisti, kun vuonna 1974 Etiopian Mengistu Haile Mariam ryhtyi pommittamaan Eritreaa. Mengistu sai aseellista tukea Neuvostoliitolta. Tilanne pakotti Eritrean kansan vapautusrintaman (EPLF) vetäytymään pois sodasta, ja päätös osoittautui yllättävän tärkeäksi ryhmän selviytymisen kannalta. Etiopia suoritti yhteensä kahdeksan suurta sotaretkeä vuosina 1978–1986. EPLF onnistui kuitenkin vuodesta 1988 alkaen aiheuttamaan Etiopian armeijalle suuria tappioita. Eritrean itsenäisyyssodan (1. syyskuuta 1961 – 29. toukokuuta 1991) käännekohtana pidetään Afabetin taistelua (17.–20. maaliskuuta 1988). Siinä EPFL:n joukot surmasivat tai vangitsivat 18 000 etiopialaista sotilasta.[23] Poliittinen tilanne Etiopiassa oli muuttumassa, kun Mengistun hallinto oli uhattuna Etiopiassa puhjenneen sisällissodan vuoksi. Se pakotti Mengistun jättämään Etiopian ja armeijan laskemaan aseet EPLF:ää vastaan. EPLF saattoi näin miehittää verettömästi pääkaupunki Asmaran.[24][9]

 
Rautatietunneli.

Itsenäisyys ja nykypäivä

muokkaa

Kun sota oli päättynyt ja tilanne vakiintunut, Eritreassa järjestettiin huhtikuussa 1993 kansanäänestys itsenäisyydestä. Äänestäneistä 99,81 prosenttia antoi suoran tukensa Eritrean täydelle suvereniteetille, ja jo toukokuun 24. päivänä 1993 Eritrea julistautui itsenäiseksi. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin EPLF:n hajottamisen seurauksena syntyneen PFDJ:n riveistä Isaias Afewerki.[25]

Itsenäistymisen jälkeen maan talous ja infrastruktuuri piti rakentaa uudelleen ja perustuslaki säätää. Naisten oikeudet ja AIDS tarvitsivat myös toimivaa ratkaisua. Eritrea alkoi luoda suhteita ulkovaltoihin, kuten Yhdysvaltoihin ja Etiopiaan. Kehitys vaikeutui vuonna 1998, kun rajakiista Etiopian kanssa puhkesi täysimittaiseksi sodaksi. Kaksivuotinen sota vaati 70 000 ihmisen hengen[22].

Eritrean ja Etiopian suhteet kiristyivät jälleen vuoden 2005 lopussa. Lokakuussa maa kielsi rauhanturvaajien helikopterilennot rajan lähellä. Sekä Etiopia että Eritrea siirsivät joukkojaan rajan läheisyyteen, jolloin YK veti marraskuussa työntekijöidensä perheet maasta ja varoitti molempia osapuolia sanktioista, jos ne ryhtyvät voimatoimiin rajariitansa ratkaisemiseksi. 7. joulukuuta Eritrea antoi YK-joukoille kymmenen päivää aikaa poistua maasta. Kiistalle ei ole löytynyt vieläkään molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua.[26] YK on myös moittinut Eritreaa Somalian islamistitaistelijoiden aseistamisesta.[22]

Elokuussa 2010 Etiopiassa tavanneet opposition edustajat sopivat pakolaishallituksen perustamisesta.[22]

Maahanmuuttoviraston tilannekatsauksen mukaan Eritrea on presidentti Isaias Afewerkin johtama sulkeutunut diktatuuri, jossa ihmisoikeustilanne on huono ja sananvapaus olematon[27].

Politiikka

muokkaa
 
Isaias Afewerki, Eritrean presidentti.

Eritrea oli pitkään ilman voimassa olevaa perustuslakia. Vuonna 1991 kumotun Etiopian sotilashallinnon jälkeen Eritrea toimi poliittisesti itsenäisenä, ja itsenäistymisen jälkeen vuonna 1993 EPLF asetti maata johtamaan väliaikaishallituksen, joka muodosti myös kansalliskokouksen. Kansalliskokoukseen kuului EPLF-puolueen keskushallinnon lisäksi 60 jäsentä, joiden paikoista kymmenen oli varattu naisille. Kansalliskokous valitsi Isaias Afewerkin maan ensimmäiseksi presidentiksi. Hänen toimenkuvaansa kuului myös armeijan ylipäällikkyys. Hän johti valtioneuvostoa ja nimitti sen jäsenet. Väliaikaishallituksen oli määrä toimia, kunnes perustuslaki saadaan hyväksyttyä.[25]

Vuonna 1996 perustuslakikomission laatima luonnos perustuslaista julkaistiin julkista keskustelua varten. Perustuslakiluonnoksessa annettiin länsimaiseen tapaan kansalaisille vapauksia ja hallinnoksi määrättiin monipuoluejärjestelmään perustuva demokratia. Luonnos hyväksyttiin laiksi vuoden 1997 kansanäänestyksessä. Perustuslain mukaisesti vuonna 1998 oli tarkoitus järjestää parlamenttivaalit, mutta Etiopiaa vastaan käyty sota lykkäsi niitä ensin vuoden 2001 loppuun ja sen jälkeen vaaleja on siirretty yhä uudelleen. Syiksi on ilmoitettu kansan tahto ja keskeneräinen rajakiista Etiopian kanssa. Vuonna 2008 presidentti sanoi Al-Jazeeran haastattelussa, että vaaleihin voi mennä yli 30 vuotta.[28]

Riippumattomia uutislähteitä ei juuri sallita, kun syyskuussa 2001 hallitus lopetti kaikki yksityiset lehdet.[25][6][7] Ihmisoikeusryhmien mukaan toisinajattelijat pidätettiin ja vangittiin ilman oikeudenkäyntiä.[29][30][31] Vuonna 2004 Yhdysvallat julisti Eritrean tarkkailtavaksi alueeksi uskonnollisten vainojen vuoksi. Human Rights Watchin mukaan hallinto on kohdellut erityisesti julmasti Jehovan todistajia[32], joita järjestelmällisesti vainottu, vangittu ja kidutettu maan itsenäistyttyä 1993. Presidentin asetuksella heiltä on poistettu kansalaisuus sekä kansalaisoikeudet vuodesta 1994 alkaen[33].

Human Rights Watchin World Report 2009, jonka mukaan Eritrean 150-henkisen parlamentin jäsenet voivat olla ortodoksikristittyjä, katolisia, luterilaisiin kirkkoihin kuuluvia ja muslimeja. Yli 3 000 muun rekisteröidyn kirkon jäsenet eivät voi tulla valituiksi parlamenttiin.[34]

Eritrean puolueet olivat aluksi Etiopian valtaa vastustavia kapinallisliikkeitä. Suurin oli ELF, josta hieman myöhemmin eriytyi EPLF. Molempiin kuului niin muslimeja kuin kristittyjäkin, mutta liikkeet suhtautuivat eri tavoin uskonnollisiin, etnisiin ja alueellisiin eroihin. ELF esimerkiksi jakaantui voimakkaasti paikallisiin haaroihin, jotka erosivat toisistaan edellä mainittujen piirteiden suhteen, mutta EPLF:n alajaostot eivät eronneet toisistaan uskonnollisista tai etnisistä syistä. Vuoteen 1981 mennessä EPLF oli onnistunut ajamaan ELF:n toiminnan alas Eritreassa. ELF on hajaantunut kymmeneen eri ryhmään, joihin kuuluu myös Eritrean islamilainen jihad, sotilaallinen terroristijärjestö.[35]

EPLF muutti nimeään vuonna 1994 Kansan demokratian ja oikeuden rintamaksi (PFDJ) ja asettui hallitsemaan väliaikaishallitusta. Se kielsi muut puolueet, kunnes perustuslaki hyväksyttäisiin. Vaalit piti pitää vuonna 2001, mutta niitä on lykätty toistaiseksi Etiopian sodan takia. Vuonna 2023 maassa ei ole toimivaa parlamenttia.[4]

Kansainvälisesti Eritrea on tukenut Tšadin, Etiopian ja Sudanin sissiliikkeitä sekä Somalian jihadisteja vahingoittaakseen Etiopiaa. YK:n turvallisuusneuvosto esitti huolestuneisuutensa Somalian asevientikiellon rikkomisesta ja Afrikan unioni vaati vuonna 2009 maalle pakotteita, kun islamistit olivat surmanneet AU:n rauhanturvaajia Somaliassa.[36]

Syyskuussa 2019 Eritrea ja Etiopia solmivat rauhansopimuksen, jonka oli tarkoitus lopettaa maiden yli 20 vuotta jatkuneen sotatilan ja normalisoida niiden keskinäiset suhteet.[37] Kuitenkin marraskuussa 2020 Etiopiassa puhkesi Tigrayn kriisi, ja Eritrea tuki kapinallisia. Kun 2022 kapinalliset ja hallitus sopivat rauhasta, Eritrea kieltäytyi vetämästä joukkojaan pois.[38]

Vapauksien kehitys

muokkaa

Freedom Housen vuoden 2022 määritelmän mukaan Eritrea ei ole vapaa maa.[39] Eritrea on militarisoitu autoritaarinen valtio, jossa ei ole järjestetty kansallisia vaaleja sen jälkeen, kun se itsenäistyi Etiopiasta vuonna 1993. Demokratian ja oikeuden kansanrintama (PFDJ), jota johtaa presidentti Isaias Afwerki, on ainoa poliittinen puolue. Mielivaltainen säilöönotto on arkipäivää, ja kansalaisten on suoritettava kansallista palvelusta usein koko työuransa ajan. Hallitus sulki kaikki riippumattomat tiedotusvälineet vuonna 2001.[39]

Hallinnollinen jako

muokkaa

Eritrea jaetaan kuuteen alueeseen (zoba). Nämä alueet on lueteltu oheisessa taulukossa. Hallintokeskusten sijainti käy ilmi myös oheisesta kartasta. Alueet jakautuvat paikallishallintoa varten alialueisiin (nus-zoba).[40][6][41][42]

Maakunnan nimi Hallinto-
keskus [40] 		Pinta-ala
(km²) [42] 		Alialueet
(kpl) 		ISO
3166-2
Pohjoinen alue
(Anseba; Zoba ’Anseba) 		Keren &&&&&&&&&&023200.&&&&0023 200 11 ER-AN
Pohjoinen Punaisenmeren alue
(Zoba Seménawi-Qeyh-Bahri) 		Massawa &&&&&&&&&&027800.&&&&0027 800 10 ER-SK
Gash-Barka
(Zoba Gash-Barka) 		Barentu &&&&&&&&&&033200.&&&&0033 200 14 ER-GB
Keskinen alue
(Zoba Maekel) 		‎Asmara &&&&&&&&&&&01300.&&&&001 300 4 ER-MA
Eteläinen alue
(Zoba Debub) 		Mendefera
(Adi Ugri) 		&&&&&&&&&&&08000.&&&&008 000 12 ER-DU
Eteläinen Punaisenmeren alue
(Zoba Debub-Keih-Bahri) 		Aseb
(Assab) 		&&&&&&&&&&027600.&&&&0027 600 4 ER-DK

Talous

muokkaa
 
Tie ja rautatie 1940-luvulla.

Maailmanpankin mukaan sateesta riippuva maatalous on maan päätoimiala, josta yli kaksi kolmasosaa väestöstä saa toimeentulonsa.[43] Vanhemman yhdysvaltalaisarvion mukaan vuonna 2007 maatalous tuotti noin neljänneksen bruttokansantuotteesta ja työllisti 17 prosenttia työvoimasta. Maatalous tuottaa vientiin puuvillaa, hedelmiä sekä nahka- ja lihatuotteita, mutta sen menestys riippuu sademäärästä ja sateiden ajankohdasta.[9] Monien muiden Afrikan maiden tavoin suuri osa väestöstä, noin 80 prosenttia, työskentelee maatalouden parissa. Maatalous tuottaa kuitenkin suhteellisen vähän. Eritrean talous on riippuvainen ulkomailla asuvien eritrealaisten maksamista veroista.[1]

Merkittävimmät mineraalivarat ovat kulta, rautamalmi, kupari, suola ja potaska sekä öljy.[9] Öljyä on löytynyt Dahlakin saarten lähistöltä, ja uusia öljy- ja kaasuvaroja etsitään aktiivisesti.[44] Öljynporaus on ollut vähäistä muun muassa pitkään jatkuneiden konfliktien vuoksi.[45]

Liikenne

muokkaa

Eritreassa on 13 lentopaikkaa, joista kahdella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Rautatietä on 306 kilometriä.[4] Italialaisten aikoinaan rakentamasta rautatiestä on kunnostettu osa, ja Asmaran ja Nefesitin välisellä osuudella on säännöllistä liikennettä. Kotimaan henkilöliikenne toimii kuitenkin pääasiassa linja-autoilla. Niillä ei ole kiinteitä aikatauluja, vaan ne lähtevät kun ovat täynnä. Pitkiä matkoja varten pitää mennä linja-autoasemalle aamukuudelta.[46]

Merkittävät satamat ovat Assab ja Massawa.[4]

Väestö

muokkaa
 
Häät Eritreassa.

Maassa ei ole ollut virallista, koko maan kattavaa väestönlaskentaa vuoden 1938 jälkeen. Arviot väkiluvusta vaihtelevat 2,5 ja 6,5 miljoonan välillä. Eritrean hallinnon ilmoittama väkiluku oli 3,56 miljoonaa (2002).[6][7] YK:n väestöarvio vuodelle 2015 oli 5 228 000.[2]

Yhdeksän tunnustettua etnistä ryhmää ovat tigrinjat (50 %), tigret (30 %), sahot (4 %), afarat (4 %), narat (2 %), bilenit (2 %) ja rashadat (1 %). Tigrinja, englanti ja arabia ovat viralliset kielet.[4]

Eritrealaisia on lähtenyt maasta pakolaisiksi 1960-luvulta alkaen, ja pakolaisvirta on jatkunut myös itsenäistymisen jälkeen. Pakolaisten kotiin lähettämät varat ovat tärkeä osa maan bruttokansantuotetta.[4]

Ne eritrealaiset, jotka ovat muuttaneet maasta, joutuvat luovuttamaan kaksi prosenttia tuloistaan paikalliselle suurlähetystölle. Muuten he eivät saa palata maahan tai omistaa omaisuutta siellä, eivätkä voi edes lähettää paketteja maahan.[47]

 
Eritrea satelliittikuvassa toukokuussa.

Lukutaito on lisääntynyt maassa nopeasti 2000-luvulla. Vuonna 2018 76,6 prosenttia aikuisista oli lukutaitoisia.[4]

Uskonto

muokkaa

Kristittyjä on noin 50 prosenttia, muslimeja 48 prosenttia ja heimouskontojen harjoittajia kaksi prosenttia[9]. Kristityt ovat pääasiassa kopteja, roomalaiskatolisia ja protestantteja.[1] Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Eritreassa äärimmäistä vainoa. Ei-perinteisiin kirkkokuntiin kuuluvat kristityt kohtaavat vainoa sekä hallinnon että Eritrean ortodoksisen kirkon toimesta, joka on ainoa tunnustettu kristillinen kirkkokunta maassa. Kristittyjä salakuunnellaan ja heihin kohdistetaan ratsioita, jotka voivat johtaa pidätykseen ja vankeuteen ilman oikeudenkäyntiä. Järjestön mukaan kristittyjä pidetään vangittuina epäinhimillisissä olosuhteissa tunnelijärjestelmässä.[48][49]

Kulttuuri

muokkaa

Eritrean kansallinen identiteetti on muodostunut kamppailuissa naapurimaa Etiopiaa vastaan. Aikoinaan väestö oli jakaantunut ylänköalueiden kristittyihin, jotka muodostivat varsin homogeenisen ryhmän, ja alankomaiden heterogeenisiin muslimeihin. Pitkän vapaussodan aikana näiden ryhmien välille syntyi kuitenkin kulttuurillisia siteitä.[8]

Maaseudun perinteistä ruokaa on injera, rieskamaiset leipäset, joita syödään nimellä wat tai tsehbi kutsutun kastikkeen kanssa.[8]

Maan kansallisarkiston ja -kirjaston tehtäviä on vuodesta 1991 lähtien hoitanut alkujaan ulkomailla vuonna 1979 perustettu, nykyään Asmarassa sijaitseva Eritrean tutkimus- ja dokumentointikeskus. Keskus pyrkii perustamaan varsinaisen kansallisarkiston Etiopiaan. [50][51]

Media

muokkaa

Maassa toimii valtiollinen televisioyhtiö Eri-TV, joka lähettää kahta tv-kanavaa sekä valtiolliset radioasemat Dimtsi Hafash ja musiikkipainotteinen Zara FM. Ohjelmaa lähetetään useilla eri kielillä.[52] 18. syyskuuta 2001 hallitus määräsi riippumattoman median lopettamaan toimintansa. Vuonna 2003 arvioitiin, että sähköinen joukkoviestintä on melko merkityksetöntä, koska maassa on vain noin tuhat televisiota eli yksi 5 000 asukasta kohti.[53]

Lehdistönvapaus on olematonta ja toimittajien turvallisuustaso kuuluu maailman heikoimpiin. Toimittajat ilman rajoja -järjestön vuosiraportti (2020) pisteytti maan lehdistönvapauden sijalle 178 arvioimastaan 180 maasta. Sija kuvaa hyvin vakavaa lehdistönvapaustilannetta.[54] Toimittajia on vangittu hallinnon vankiloihin, eikä heille ole turvattu asianajajaa eikä heidän tilastaan ole kerrottu läheisille. Diktaattorinen presidentti Issayas Afeworki pitelee myös tiedotusvälineitä otteessaan; YK:n mukaan hän olisi syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Liki ainoaa vapaata joukkotiedotusta tarjoaa maanpaossa Pariisissa työskentelevien toimittajien tuottama Radio Erena, jonka lähetystä tosin usein häiritään. Aiemmin Etiopia tarjosi lähettimen kanavalle, mutta rauhansopimuksen myötä sellainen apu loppui.[52][55] Internetin levinneisyys on Afrikan alhaisin, yhteensä noin 71 000 käyttäjää eli vain 1,3 prosenttia väestöstä (2019) ja nettikahviloissakin käyttäjien pitää todistaa henkilöllisyytensä.[52][55]

Urheilu

muokkaa

Eritrea on osallistunut olympialaisiin vuodesta 2000 alkaen. Toistaiseksi ainoan mitalin toi miesten 10 000 metriltä Zersenay Tadese vuonna 2004.[56]

Eritrean jalkapallomaajoukkue ei ole juuri menestynyt kansainvälisesti. Kesäkuussa 2011 se oli FIFAn rankingissa sijalla 186. Maassa arvioidaan olevan 350 000 jalkapallon harrastajaa ja 26 jalkapalloseuraa.[57] Myös pyöräily on suosittu laji tärkeimpänä kilpailunaan Eritrean ympäriajo[58].

Tekijänoikeuslaki

muokkaa

Eritreassa teosten tekijänoikeussuoja on poikkeuksellisen lyhyt, sillä se päättyy heti tekijän kuoltua, kunhan teoksen julkaisusta on kulunut vähintään 50 vuotta.[59]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d Eritrea The World Factbook. CIA. Arkistoitu 15.5.2020. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e World Population Prospects: The 2015 Revision, Volume II: Demographic Profiles (pdf) (Eritrea, julkaisun sivut 277–280) 2015. United Nations Department of Economic and Social Affairs/Population Division. Viitattu 1.1.2016. (englanniksi)
  3. ↑ a b Eritrea Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.9.2009. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Eritrea World Factbook. CIA. Viitattu 8.10.2023.
  5. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  6. ↑ a b c d EASO Country of Origin Information Report. Eritrea Country Focus (pdf) 5/2015. easo.europa.eu. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 5.1.2016. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Eritrean tilannekatsaus (PDF) 25.11.2015. Maahanmuuttovirasto. Viitattu 5.1.2016.[vanhentunut linkki]
  8. ↑ a b c Eritrea Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g Eritrea U.S. Department of State. 20.1.2012. Arkistoitu 13.10.2012. Viitattu 10.6.2020. (englanniksi)
  10. ↑ Eritrea Eritrea.be. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  11. ↑ Climate Eritrea.be. Viitattu 6.3.2015. (englanniksi)
  12. ↑ Eritrean coastal desert World Wildlife Fund – WWF. Viitattu 10.6.2020. (englanniksi)
  13. ↑ Semenawi Bahri BirdLife. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  14. ↑ Birdwatching in Eritrea – Eritrea Species Checklist (Internet Archive) kilnsey.tripod.com. Arkistoitu 25.1.2010. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  15. ↑ a b Other Wildlife (Internet Archive) kilnsey.tripod.com. Arkistoitu 25.1.2010. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  16. ↑ Abbate, Ernesto et al.: A one-million-year-old Homo cranium from the Danakil (Afar) Depression of Eritrea Nature. 26.2.1998. Viitattu 16.9.2009. (englanniksi)
  17. ↑ Early Populations and Neighboring States U.S. Library of Congress. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  18. ↑ The Aksumite State U.S. Library of Congress. 1991. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  19. ↑ From Tewodros II to Menelik II, 1855–89 U.S. Library of Congress. 1991. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  20. ↑ Ethiopia: Toward the Sea Time. 4.12.1950. Arkistoitu 31.1.2011. Viitattu 11.11.2009. (englanniksi)
  21. ↑ Phillips 2006, s. 296.
  22. ↑ a b c d Eritrea profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  23. ↑ Connell, Dan & Killion, Tom: Historical Dictionary of Eritrea, s. 41–42. (Afabet) Scarecrow Press, 2010. ISBN 0810875055 Teoksen verkkoversio (viitattu 15.1.2016). (englanniksi)
  24. ↑ Eritrea: It’s Sep. 1, Day of the 1st bullet that led to independence Eritrea Daily. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  25. ↑ a b c Eritrea country profile BBC News. BBC. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  26. ↑ Rise, Xan: After 70,000 deaths, Eritrea and Ethiopia prepare for war again The Times. 12.8.2005. Arkistoitu 12.10.2011. Viitattu 10.6.2020. (englanniksi)
  27. ↑ Eritrean tilannekatsaus – Muistio 25.11.2015. Migri. Viitattu 10.6.2020.
  28. ↑ 2010 Human Rights Report: Eritrea 8.4.2011. U.S. Department of State. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  29. ↑ Eritrea: Repression Creating Human Rights Crisis Human Rights Watch. 16.4.2009. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  30. ↑ Eritrea: Perverting Freedom Of Religion To Suit Tyranny Eritrea Daily. 26.12.2008. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  31. ↑ International Religious Freedom Report 2005: Eritrea U.S. Department of State. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  32. ↑ Human Rights Watch: Eritrea: Diplomacy Changes, but Political Prisoners Remain hrw.org. 2018.
  33. ↑ Human Rights Concern Eritrea: Eritrea: 20 Years and Counting – The Exceptional Persecution of Jehovah’s Witnesses hrc-eritrea.org.
  34. ↑ Eritrea: Religious Persecution Still Persists, New Report Says allAfrica. 16.1.2009. Viitattu 3.12.2009. (englanniksi)
  35. ↑ II. The Eritrean Islamic Jihad Movement (EJIM) (PDF) EHREA Eritrean Human Rights Electronic Archive. (englanniksi)
  36. ↑ From renaissance leader to pariah The Economist. 4.6.2009. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  37. ↑ Entiset veriviholliset Etiopia ja Eritrea allekirjoittivat rauhansopimuksen Yle Uutiset. Viitattu 16.12.2019.
  38. ↑ Eritrea’s government should not be allowed to harm peace in Ethiopia Al Jazeera. 7.4.2023. Viitattu 8.10.2023.
  39. ↑ a b Eritrea: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  40. ↑ a b Dan Connell ja Tom Killion: Historical Dictionary of Eritrea, s. 35–38. (Administration and Administrative Regions) Scarecrow Press, 2010. ISBN 0810875055 Google Books (viitattu 6.1.2016). (englanniksi)
  41. ↑ Eritrea Regions Statoids.com. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  42. ↑ a b Brinkhoff, Thomas: Eritrea. State of Eritrea Citypopulation.de. Viitattu 1.1.2016. (englanniksi)
  43. ↑ Eritrea Overview Syyskuussa 2015. Maailmanpankki. Viitattu 5.1.2016. (englanniksi)
  44. ↑ Eritrea Goes Oil Capital Eritrea. 29.4.2010. Arkistoitu 1.5.2010. Viitattu 10.6.2020. (englanniksi)
  45. ↑ Eritrea: Massive Oil and Gas Reserves 19.12.2015. EastAFRO.com. Arkistoitu 2.7.2017. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  46. ↑ Getting Around Lonely Planet. Arkistoitu 4.12.2009. Viitattu 10.6.2020. (englanniksi)
  47. ↑ Democratic governments urged to summon Eritrean ambassadors on anniversary of 18 September 2001 crackdown Reporters Without Borders. 17.9.2007. Arkistoitu 30.10.2007. Viitattu 10.6.2020. (englanniksi)
  48. ↑ World Watch List 2021 Open Doors. Viitattu 12.11.2021. (englanniksi)
  49. ↑ Where in the world is the worst place to be a Christian? The Guardian. 27.7.2015. Viitattu 14.11.2021. (englanniksi)
  50. ↑ Arkistoitu kopio Eritrea Research and Documentation Centre (RDC), eritreanarchives.org. Arkistoitu 25.4.2018. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  51. ↑ Isabel Ringel: Arkistoitu kopio (pdf) (s. 31-32; ISBN 978-0-7961-0118-1 (online)) 2013. National Library of South Africa, nlsa.ac.za. Arkistoitu 16.5.2018. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  52. ↑ a b c Eritrea profile - Media bbc.com. 24.7.2019. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  53. ↑ Entrea: Media Nationmaster. 12/2003. Viitattu 17.9.2007. (englanniksi)
  54. ↑ 2020 World Press Freedom Index Reporters sans frontières, rsf.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  55. ↑ a b Eritrea - A dictatorship in which the media have no rights Reporters sans frontières, rsf.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  56. ↑ Eritrea in Olympics (Arkistoitu – Internet Archive) Sport reference
  57. ↑ Eritrea FIFA. Arkistoitu 22.6.2018. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  58. ↑ Riders on the sandstorm The Guardian. 30.7.2006. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
  59. ↑ Provisional Commercial Code of Eritrea and Provisional Civil Code of Eritrea of 1993 (Extracts relating to intellectual property rights) wipolex-res.wipo.int. Viitattu 11.9.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eritrea&oldid=22620161”