Euran Daltonit

Euran Daltonit on nimitys, jolla Suomessa tunnetaan rikoksia Euran lähiseuduilla tehneet Koistisen veljekset Leevi, Erkki, Pekka ja Lasse.

Aluksi veljekset varastivat huoltoasemien seteliautomaatteja repäisemällä ne irti seinästä auton ja metallivaijerin avulla. Myöhemmin he käyttivät samaa menetelmää postivarkauksissa. Joulunpyhinä 1999 veljekset murtautuivat paikalliseen pankkiin välikaton kautta. Sisälle holviin he pääsivät käyttämällä dynamiittia. Vuonna 2000 he jäivät kiinni tästä kaikesta ja tunnustivat samalla muitakin rikoksia, yli sadan omaisuusrikoksen sarjan. Rikosten taustalta löytyi muun muassa uskonnollissävytteinen perhetragedia. Heidän vanhempansa kuuluivat ”maailmallisiin asioihin” kielteisesti suhtautuvaan pieneen ja tiukkaan lestadiolaisyhteisöön, josta käytetään nimeä leeviläisyys. Isä oli henkisesti sairas ja pahoinpiteli veljeksiä mielisairautensa vuoksi. Pojista kirjoitettiin pitkään lestadiolaisina, vaikka he eivät rikoksia tehdessään olleet enää mukana yhteisön toiminnassa.

Veljesten tarinasta tehtiin lehtijuttuja, Tapani Bagge kirjoitti kirjan Pikkuveli, ja vuonna 2003 valmistui elokuva Pahat pojat, jolla oli yli 600 000 katsojaa. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Lasse, Leevi ja Pekka Koistinen olivat ehdokkaina Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy -puolueen listoilla. Leevi Koistinen oli ehdokkaana Helsingin, Pekka Koistinen Hämeen ja Lasse Koistinen Pirkanmaan vaalipiirissä, mutta kukaan heistä ei yltänyt edes sataan ääneen. Vankeustuomionsa kärsittyään Koistisen veljekset ovat pysytelleet poissa julkisuudesta, lukuun ottamatta Suomen Pelkokerroin -kilpailua, jossa oli teemana ”poliisit vastaan rosvot”, ja Lassen esiintymistä eroottisissa kuvissa Hymy-lehdessä vuonna 2007. Kilpailuun osallistuivat kaikki veljekset ja heidän siskonsa sekä viisi poliisia. Erkki Koistinen voitti kilpailun ja sai pääpalkinnon 10 000 euroa.

Nimitys ”Euran Daltonit” on mukailtu nimityksestä ”Daltonin veljekset”, jota kantoi kuuluisa yhdysvaltalainen 1800-luvun rikolliskopla.

Taustaa

Koistisen perhe

Veljesten vanhemmat menivät 1968 naimisiin. Kuten tavallisesti, lestadiolaisuuteen kuuluu suurperheet. Koistiset saivat yksitoista lasta. Pian naimisiin menon jälkeen pari muutti Ruotsiin, Kiirunaan, jossa heille syntyi vuonna 1970 ensimmäinen lapsi Annamari Koistinen. Kun perhe oli muuttanut Turun lähelle Maskuun, lapsia alkoi syntyä tasaisesti. Annamarin jälkeen syntyi Esa Koistinen, vuonna 1971, Helena 1972, Eeva 1974, Leevi 1975, Kalle 1976, Erkki 1978, Mirjami 1980, Pekka 1981, Tuulikki 1982 ja perheen nuorin, Lasse Koistinen syntyi 1984.

Näistä Leevi ja kolme nuorinta poikaa alkoivat tehdä rikoksia elättääkseen köyhän perheen.

Perhetragedian alku

Isän skitsofrenia

Ongelmat alkoivat jo ennen kuin perheen kuopus oli syntynyt. Lapsia pelottivat, ihmetyttivät ja osittain ahdistivat isän sekavat puheet ja monisteet, joita tämä tehtaili. 1970-luvun lopulla isällä todettiin skitsofrenia, ja hän joutui hoitoon mielisairaalaan. Perhe muutti Maskussa entistä isompaan taloon. Vuonna 1980 isä pääsi pois mielisairaalasta, ja tällöin perheen asiat olivat jo jotenkin kunnossa.

Asiat eivät kuitenkaan jatkuneet hyvin. Isän sairaus lähti jälleen 1984 alamäkeen. Annamari kertoi Helsingin Sanomissa isän kieltäytyneen menemästä töihin ja nukkuneen päivät. Yöt hän luki Raamattua, ja jos hän joskus sattui töihin menemään, oli työpaikan oltava juuri sopiva hänen makuunsa.

Kun isän sairaus oli pahimmillaan hän irrotti jääkaapista töpselin, sillä hänen mukaansa siitä kulkeutui kuuntelulaite presidentinlinnaan. Usein jos ruokaa oli, isä söi kaiken itse, eikä jättänyt muulle perheelle mitään. Lasten muistelmien mukaan tämä toisti aina lasten katsoessa nälissään hänen syömistään samat sanat: ”Hiirellä hiiren nälkä, norsulla norsun nälkä!” Lapset oppivat kuitenkin hankkimaan ruokaa itse kerjäämällä naapurista, omenavarkaista, pienellä työllä, josta sai taskurahaa tai pullojen keräilyllä. Pahimpina päivinä lapset joutuivat hankkimaan ruokansa kaatopaikalta tai syömään eläinten ruokia.

Lapset eivät mahtaneet isälle mitään, sillä äiti vain itki eikä jaksanut puuttua asioihin, ja isä oli kieltänyt lapsia kertomasta sosiaalityöntekijöille tai opettajille mitään perheen asioista.

Vanhempien ero ja muutto enolle

Isän tilanne pääsi karkaamaan väkivaltaan asti. Yleensä hän oli kohdellut lapsiaan kaltoin, jos he olivat tehneet jotakin, mutta nyt hän löi lapsia ilman mitään syytä jopa sirpillä samaan aikaan oudosti naureskellen.

Äidin veli sai Koistiset eroamaan vuonna 1991. Samana vuonna lapset ja äiti muuttivat äidin veljen, lasten enon, maatilalle. Eno sai vastuun lapsien huoltajana ja päätti pitää isän loitolla. Isä tosin kävi enon maatilalla joskus kerjäämässä ruokaa, ja jos eno ei ollut kotona, hän pahoinpiteli jälleen lapsia. Nyt lapset saivat ruokaa. Televisiota ei saatu katsoa, sillä myös eno piti sitä lestadiolaisten tapaan syntinä.

Lapset olivat tottuneet elämään, jossa heidän peräänsä ei katseltu eikä heistä huolehdittu, joten he eivät sopeutuneet elämään enonsa maatilalla.

Muutto Mestilään ja rikolliskierre

Sosiaalitoimi järjesti vuonna 1996 perheelle talon Mestilästä. Talo oli kaksikerroksinen maalaistalo. Talon vanhassa karjakeittiössä oli nyt poikien punttisali ja oleskeluhuone. Neljä nuorinta poikaa, lukuun ottamatta välissä syntynyttä Kallea, alkoivat suunnitella siinä paikassa ensimmäistä murtovarkautta. Pojat olivat siis, (ikäjärjestyksessä) Leevi, Erkki, Pekka ja Lasse. Nuorimmainen Lasse oli vasta viisitoista vuotta vanha. Ensimmäiselle keikalle Erkki ei tullut mukaan, sillä hän epäili keikan menevän pieleen.

Erkki ryhtyi hommiin mukaan, kun hän tajusi, etteivät keikat mene pieleen ja etteivät he jäisikään niin helposti kiinni. Bensiiniasemien seteliautomaatteja alettiin varastaa sitomalla vaijeri auton perään ja ”nyppäisemällä” ne irti liitoksistaan. Poliisi ei osannut aavistaa, että rikosten takana olisi Koistiset. Vaikka pojat olivat usein olleet poliisien juttusilla häiriköinnistä naapureita kohtaan ja autolla hurjastelusta, Koistisia pidettiin kuitenkin loppujen lopuksi hyvätapaisina poikina. He olivat urheilullisia, hyväkuntoisia, eivät juoneet alkoholia eivätkä edes tupakoineet.

Bensiiniasemien jälkeen pojat murtautuivat pariin postiin, kunnes heitä alkoi kiinnostaa pankki.

Meritan konttori, Osuuspankki ja kiinnijääminen

19. joulukuuta 1999 veljekset hakkasivat Meritan konttorin välikattoon reiän, kun tarkoitus oli murtautua Osuuspankkiin. Reikä johti kuitenkin Meritan lomakevarastoon.

Samalla keinolla, kattoluukusta sisään ja välikaton kautta pojat murtautuivat joulunpyhinä Osuuspankkiin, jonne aikaisemmin oli ollut tarkoitus mennä. Tällä kertaa reikä tehtiin dynamiitilla, ja veljesten ollessa pankissa laukesi hälytys. Ulkoapäin tilanne näytti kuitenkin rauhalliselta, ja poliisi häipyi paikalta, kun Daltonit olivat parhaillaan tyhjentämässä kassakaappeja. Pojat eivät edes tienneet, että hälytys oli lauennut heidän ollessaan sisällä.

Lomakevaraston ja pankkimurron välissä pojat olivat käyneet kolmannenkin kerran pankissa, jolloin oli hakattu lekalla reikä, mutta jolloin työn jälkeen oli jo aamu sarastamassa ja pojat joutuivat pakenemaan. Pankkimurto onnistui vasta muutaman yrityksen jälkeen.

Lopulta pojat jäivät kiinni ja tunnustivat suuren murtovarkaussarjan. Kiinnijääminen oli pojille lopulta helpotus. Vaikka he tiesivät varastelun olevan väärin ja että he jäisivät pian kiinni, he eivät osanneet hillitä itseään.

Lähteet

• Anssi Miettinen: Koistisen pahat pojat (Lehtiartikkelin verkkojulkaisu) Helsingin Sanomien kuukausiliite. Arkistoitu 15.6.2009. Viitattu 12.12.2010.