Gevork Vartanjan
Gevork Andrejevitš Vartanjan, ven. Гево́рк Андре́евич Вартаня́н; arm. Գեվորգ Անդրեվիչ Վարդանյան (17. helmikuuta 1924 Nahiševan-na-Donu (kuuluu nyk. Rostov-na-Donuun, Neuvostoliitto – 10. tammikuuta 2012) oli neuvostoliittolainen vakooja.[1] Hän kuului neuvostovakoilijiden eliittiin.[2]
Vartanjanin isä, joka alkujaan oli iraninarmenialainen tehtailija[3], oli myös neuvostovakooja, ja hänet lähetettiin 1930 Persiaan (nykyisin Iran), missä hän työskenteli 23 vuotta varakkaan kauppiaan hahmossa. Gevork Vartanjan oli alle 16-vuotias, kun hänet värvättin Neuvostoliiton tiedustelupalveluun SVR:ään.[4][2] Hän valmistui 1955 Jerevanin vieraiden kielten instituutista. Hän on pääasiassa vastuussa Pituushyppy-nimisen operaation tekemisestä tyhjäksi. Se oli Adolf Hitlerin suunnitelma, jota komensi Ernst Kaltenbrunner ja johti Otto Skorzeny. Sen tarkoituksena oli salamurhata Teheranin konferenssissa 1943 Stalin, Churchill ja Roosevelt.[5]
Vartanjanin onnistui soluttautua myös brittien koulutuskeskukseen, jossa koulutettiin vakoojia toimimaan Neuvostoliitossa. Hän toimi sen jälkeen monissa maissa. Jäätyään 1992 eläkkeelle hän koulutti nuoria vakoilijoita.[2]
Operaatio Pituushyppy
muokkaaAdolf Hitler päätti operaation käynnistämisestä vuonna 1942. Turvallisuuspoliisin päällikön Ernst Kaltenbrunnerin valvonnassa tehdyn huolellisen suunnittelun ja harkinnan jälkeen Hitler lähetti Iranin Teheraniin operaatiota johtamaan erikoisjoukkoihin kuuluneen everstin Otto Skorzenyn ja kuusi muuta miestä. Operaatiossa piti joko kaapata tai salamurhata Josef Stalin, Winston Churchill ja Franklin Roosevelt.
Ensimmäinen vihje yrityksestä tuli natsien valtaamasta Ukrainasta neuvostovakoilija Nikolai Kuznetsovilta, joka toimi Wehrmachtin yliluutnantti Paul Siebertin valepuvussa.[6] Kuznetsov sai juopuneen SS-upseerin Ulrich von Ortelin kertomaan yrityksestä. Vaikka operaation ajankohta ei ollut tiedossa, sen toteuttamisesta saatiin vahvistus.
Vartanjanin mukaan hänet oli määrätty palkkaamaan agentteja alkuvuodesta 1940. Hän ja hänen seitsemän palkollistaan olivat tunnistaneet saksalaisia vakoilijoita. Syksyllä 1943 he olivat kuitenkin saaneet toisen tehtävän, suojella tulevan kokouksen turvallisuutta. Teheraniin oli lähetetty etukäteen huolehtimaan salamurhasta kuusi saksalaista radistia. Vartanjanin ja hänen ryhmänsä onnistui selvittää, missä kommandoyksikkö piileksi.[7] Siitä alkaen Neuvostoliiton ja Britannian tiedustelu kaappasivat radioviestit Berliiniin[7]. Erään saksalaisen onnistui kuitenkin lähettää salakielinen viesti "meitä tarkkaillaan". Operaatio epäonnistui eikä Skorzeny lähtenyt Teheraniin.[6]
Myöhemmät vuodet
muokkaaVartanjanille myönnettiin Neuvostoliiton sankarin mitali. Hän tapasi Churchillin tyttärentyttären Celia Sandysin[8] ja sai kiitokset liittoutuneille tekemästään merkittävästä palveluksesta. Vartanjan haastateltiin useita kertoja. Eräässä haastattelussa selvisi, että Vartanjanin henkilöllisyys pidettiin salassa vuoteen 2000, jolloin hän sai vihdoin täyden ansion salamurhajuonen estämisestä. Hän sanoo, että heillä oli salassapysymisessä onnea, koska he eivät kohdanneet pettureita.[7][2].
Vartanjan työskenteli eri operaatioissa paljolti puolisonsa Goar Vartanjanin kanssa. He avioituivat peitetehtävissä useita kertoja.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ Muistokirjoitus, viitattu 14.1.2012 (englanniksi)
- ↑ a b c d e Leo Pugin, Mestarivakooja onnistui välttämään petturit, Helsingin Sanomat 14.1.2012 sivu B 5 Artikkelin verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kuuluisa neuvostovakooja Gevork Vartanjan kuoli, Hs.fi 12.1.2012, viitattu 14.1.2012
- ↑ Russia Today: Spotlight, viitattu 14.1.2012 (englanniksi)
- ↑ Russia Behind the Headlines, Rossijskaja Gazeta, World at War, Triple Yepardy, 19.12.2007, viitattu 14.1.2012 (englanniksi)
- ↑ a b Nikolai Dolgopolov: How "The Lion And The Bear" Were Saved 29.11.2007. Rossiiskaya Gazeta. Arkistoitu 10.7.2012. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c RIA Novosti, Opinion & analysis, Tehran-43: Wrecking the plan to kill Stalin, Roosevelt and Churchill, viitattu 14.1.2012 (englanniksi)
- ↑ Reporter.am, viitattu 14.1.2012 (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa