Wikipedia

Guinea-Bissau

valtio Länsi-Afrikassa

Guinea-Bissaun tasavalta eli Guinea-Bissau sijaitsee Atlantin valtameren rannalla Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Senegal ja Guinea. Guinea-Bissau on pinta-alaltaan varsin pieni, ja siellä on noin 1,97 miljoonaa asukasta. Suurin osa maasta on alavaa jokien halkomaa soistunutta rannikkotasankoa.

Guinea-Bissaun tasavalta
Repùblica da Guiné-Bissau
Guinea-Bissaun lippu Guinea-Bissaun vaakuna
lippu vaakuna

Guinea-Bissaun sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Guinea-Bissaun sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto puolipresidentillinen tasavalta
Presidentti Umaro Sissoco Embaló
Pääministeri Rui Duarte de Barros
Pääkaupunki Bissau
Muita kaupunkeja Bafatá, Gabú, Bissorã, Bolama, Cacheu
Pinta-ala
– yhteensä 36 125 km² [1] (sijalla 133)
– josta sisävesiä 12 %
Väkiluku (2020) 1 967 998 [2] (sijalla 150)
– väestötiheys 54,5 as. / km²
– väestönkasvu 1,9 % [3] (2014)
Viralliset kielet portugali
Lukutaito 59,9 %
Valuutta CFA-frangi (XOF)
BKT (2019)
– yhteensä 1,44 mrd. USD [4]  (sijalla 205)
– per asukas 811 USD [4]
HDI (2019) 0,545 [5] (sijalla 158)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 60,5 % [4]
– teollisuus 8,6 % [4]
– palvelut 30,9 % [4]
Aikavyöhyke UTC
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
– Portugalista
24. syyskuuta 1973
tunnustettu 10. syyskuuta 1974 [6]
Lyhenne BJ
– ajoneuvot: ?
– lentokoneet: J5
Kansainvälinen
suuntanumero		 +245
Tunnuslause Unidade, Luta, Progresso
(portugalia: Yhtenäisyys, Taistelu, Kehitys
Kansallislaulu ”Esta é a Nossa Pátria Bem Amada”

Valtio oli aikoinaan Portugalin siirtomaa, jonka nimi oli Portugalin Guinea. Guinea-Bissau on eräs maailman vähiten kehittyneistä maista, jonka kehittymistä ovat haitanneet useat vallankaappaukset. Maan bruttokansantuote asukasta kohden on eräs maailman pienimmistä. Sen tärkein tuote on cashewpähkinät.

Maantiede ja luonnonolot

muokkaa
 
Guinea-Bissaun topografiakartta.
 
Guinea-Bissaun kartta.

Guinea-Bissau on varsin pieni ja alava valtio. Maan pohjois-eteläsuuntainen ulottuvuus on 203 kilometriä ja itä-länsisuuntainen 336 kilometriä. Noin 10 prosenttia rannikoille sijoittuvasta pinta-alasta peittyy ajoittain vuorovesien alle[7]. Suurin osa maan pinta-alasta on mangrovesuota ja jokien suistoalueita, jotka kattavat laajat soistuneet rannikkotasangot. Sisämaassa, etenkin maan kaakkoisosassa, maasto on savannin peittämää ylänköä. Ylänköalueen korkein kohta kohoaa noin 300 metriä merenpinnan yläpuolelle.[8]

Tärkeimmät joet ovat Cacheu, Mansoa, Geba ja Corubal. Geba-, Cacheu- ja Corubaljoet muodostavat tärkeän sisämaahan kiemurtelevan vesireitin.[8]

Guinea-Bissaun ilmasto on trooppinen, ja siihen vaikuttaa pasaatituulten kohtaamisvyöhyke.[9] Ilma on lämmin ja kostea vuoden ympäri; vuoden keskilämpötila on noin 27 celsiusastetta. Epäyhtenäisten kuurosateiden sävyttämä ja monsuunin ohjaama sadekausi kestää tyypillisesti kesäkuusta lokakuuhun ja kuiva kausi marraskuusta toukokuulle[7]. Sadanta on suurinta rannikolla, missä voi sataa 1 500 – 3 000 millimetriä vuodessa. Sisämaan savanniympäristöissä sadanta on vaihtelevampaa.[9]

Afrikan mantereen edustalla Atlantilla olevat Bissagossaaret kuuluvat myös Guinea-Bissauhun. Saaret muodostavat samalla Unescon listaaman biosfäärin suojelualueen[10]. Alueen eteläosissa sijaitsee Orangon kansallispuisto (Parque Nacional de Orango), suurin maan kansallispuistoista.

Katso myös: Luettelo Guinea-Bissaun kansallispuistoista

Historia

muokkaa

Varhaishistoria

muokkaa

Guinea-Bissaun siirtomaa-aikaa edeltänyttä historiaa ei tunneta kunnolla, mutta alue on ollut asuttuna ainakin vuosituhannen ajan. Ensimmäiset asukkaat olivat metsästäjä-keräilijöitä, mutta myöhemmin siellä kehittyi maanviljely-yhteiskuntia, jotka käyttivät rautatyökaluja riisin viljelyssä.[11] Paikallisyhteisöjä johtivat sekä kyläpäälliköt että vanhemmat, mutta 1200-luvulla nousi keskitetympi mandinkojen Kaabu-valtakunta, joka kaatui lopullisesti vasta 1800-luvun puolivälissä fulbien hyökkäyksen alla.[12]

Kaabu-valtakunta sai käytännössä alkunsa Malin kuningaskunnan vasallivaltiona, ja Mali keräsi kultaa, orjia ja merisuolaa rannikolta sisämaahan. Fulbetkin saapuivat alueelle jo 1100-luvulla, mutta he olivat alkuun Kaabun vallan alla. Vasta 1400-luvulla fulbeja alkoi tulla huomattavasti enemmän.[11]

Portugalin Guinea

muokkaa

Portugalin Guinea oli ensimmäisiä Saharan eteläpuolisen Afrikan alueita, joihin portugalilaiset rantautuivat 1400-luvulla. Portugali julisti alueen omakseen jo vuonna 1446[6], mutta vasta 1600-luvulla portugalilaiset perustivat alueelle Portugalin Guinean kenraalikapteenikunnan hallintoa varten. Siirtomaasta tuli 1600- ja 1700-luvuilla orjakaupan keskus. Bissaun kaupunki perustettiin vuonna 1765, ja siitä tuli alueen taloudellinen keskus.[6]

Guinea-Bissaun alueelta vietiin kymmeniätuhansia orjia erityisesti Kap Verdeen kehittämään saarien plantaasitaloutta.[11] Guinea-Bissauta hallittiinkin vuosisatojen ajan Kap Verdestä, mutta portugalilaiset eivät kuitenkaan pitäneet hallussaan kuin oikeastaan rannikkoa.[12] Kap Verdeltä orjia vietiin edelleen muun muassa Kuubaan ja Brasiliaan.[11]

Portugalilaiset alkoivat vallata sisämaan alueita vasta 1800-luvun loppupuolella.[6] Guinea-Bissaun ja Kap Verden siirtokunnan erotettiin toisistaan 1879, ja manneralueesta tuli Portugalin Guinea. Guinean alueella portugalilaisilla, briteillä ja ranskalaisilla oli kuitenkin rajaristiriitoja. Bolama myönnettiin Portugalille vuonna 1870, mutta Casamance Ranskalle vuonna 1886.[11] Ennen ensimmäistä maailmansotaa sisämaan animistiset heimot alistettiin osin maan muslimiväestön tuella,[6] mutta vasta vuonna 1936 vastarinta tukahdutettiin Bissagossaarilla.[6]

Bissausta tuli siirtomaan pääkaupunki vuonna 1941, ja 1951 Portugalin Guineasta tehtiin Portugalin merentakainen provinssi.[13] Aseman muutos oli portugalilaisilta pitkälti näennäinen muutos, millä he pyrkivät välttämään siirtomaapolitiikkaan kohdistuvan kritiikin. Tästä huolimatta Guineassa alkoi voimistua myös itsenäisyysajattelu.[11]

Guinean ja Kap Verden afrikkalainen itsenäisyyspuolue PAIGC perustettiin maanalaisena järjestönä Amílcar Cabralin ja Rafael Barbosan johdolla vuonna 1956.[6] Sen tavoitteena oli alkujaan saavuttaa itsenäisyys rauhanomaisesti, mutta kun elokuussa 1959 portugalilaiset tukahduttivat väkivaltaisesti satamatyöntekijöiden lakon, puolueen näkemys muuttui sotilaallisemmaksi.[11] Guinean itsenäistyttyä PAIGC siirsi päämajansa Conakryyn ja käynnisti 1961 sissisodan portugalilaisia vastaan. Pitkässä sodassa PAIGC:n sissit ottivat hallintaansa suurimman osan maasta, ja Portugalin neilikkavallankumouksen jälkeen Guinea-Bissau ja Kap Verde itsenäistyivät 10. syyskuuta 1974.[6] Itsenäistymisen jälkeen molemmista maista tuli PAIGC-puolueen hallitsemia yksipuoluejärjestelmiä. PAIGC:n tavoitteena oli yhdistää Guinea-Bissau ja Kap Verde yhdeksi valtioksi.[14]

Itsenäinen valtio

muokkaa
 
Guineabissaulaiset sotilaat nostavat juuri itsenäistyneen maan lipun salkoon vuonna 1974.

Amílcar Cabralin velipuolesta Luís Cabralista tuli Guinea-Bissaun ensimmäinen presidentti.[11] Häntä syytettiin kapverdeläisten suosimisesta, ja hänet syrjäytettiin vuonna 1980 vallankaappauksella. Maan johtoon tuli silloinen pääministeri João Bernardo Vieira. Yhteydet Kap Verdeen katkaistiin ja samalla unohtui ajatus maiden yhdistämisestä. Maa luopui nimellisesti yksipuoluejärjestelmästä vuonna 1991, ja vuonna 1994 maassa järjestettiin ensimmäiset monipuoluevaalit, jotka PAIGC voitti ja Vieira jatkoi presidenttinä.[15]

Guinea-Bissausta tehdyistä uudistuksista huolimatta maa säilyi yhtenä maailman köyhimmistä. Sitä vaivasivat myös alirahoitettu hallintokoneisto ja korruptio.[16] Maa liittyi vuonna 1997 Länsi-Afrikan talousyhteisöön ja otti samana vuonna käyttöön CFA-frangin, mikä kärjisti lopulta taloudellista ja poliittista epävakautta. Tilanne kärjistyi vuonna 1998, kun Vieira erotti asevoimien komentajan Ansumane Manén.[11] Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt sisällissota.[16] Vieiran uskottiin voittavan konfliktin nopeasti, mutta lopulta hän joutui eristäytymään Bissauhun ja lähtemään toukokuussa 1999 maanpakoon.[11] Seuraavana vuonna järjestettiin vapaina ja reiluina pidetyt vaalit, joissa oppositiojohtaja Kumba Ialá nousi presidentiksi.[16]

Ialán hallintatapa muuttui hiljalleen autoritaarisemmaksi, ja hänet syrjäytettiin syyskuussa 2003. Seuraavat vaalit pidettiin 2005. Maanpaosta palannut Vieira valittiin presidentiksi, mutta poliittiset jännitteet säilyivät. Ne kärjistyivät vuonna 2009 Vieiran ja armeijan komentajan Batista Tagme Na Wain murhiin.[16] Sotilaat surmasivat Vieiran 2. maaliskuuta. Armeijan mukaan kyse ei kuitenkaan ollut kaappauksesta, vaan eräiden sotilaiden kosto edellisenä päivänä pommi-iskussa kuolleen armeijan komentaja Batista Tagme Na Wain puolesta.[17] Tapausta seuranneissa vaaleissa Malam Bacai Sanhá valittiin presidentiksi, mutta hän ei heikon terveytensä takia juurikaan pystynyt saamaan aikaan merkittäviä muutoksia. Hän kuoli vuonna 2012.[11]

Epäsuositun siirtymähallituksen jälkeen vapaissa ja reiluissa vaaleissa José Mário Vazista tuli uusi presidentti. PAIGC sai parlamentista ehdottoman enemmistön, mutta uuden aikakauden kunniaksi pääministeri Domingos Simões Pereira nosti hallitukseen edustajia jokaisesta puolueesta. Vazin kausi oli kuitenkin lopulta sotkuinen, sillä hän ajautui valtataisteluun PAIGC:n sisällä. Viiden vuoden aikana pääministerinä toimi puolenkymmentä poliitikkoa, eikä parlamentti ollut toimintakykyinen. Vuoden 2019 presidentinvaaleissa voittoon nousi PAIGC:sta irronneiden edustajien perustaman Madem G15:n Umaro Sissoco Embaló. PAIGC ei hyväksynyt vaalitulosta, vaan parlamentti nosti presidentiksi Cipriano Cassamán, joka kuitenkin erosi pian. Hän kertoi pelänneensä oman henkensä ja sisällissodan puolesta.[11]

Politiikka

muokkaa
 
Guinea-Bissaun parlamentin (Assembleia Nacional Popular) rakennus.

Guinea-Bissau on semipresidentiaalinen tasavalta, jossa on monipuoluejärjestelmä. Toimeenpanovalta on presidentillä, joka valitaan viiden vuoden kaudelle.[18] Maan poliittinen järjestelmä on tuonut epävakautta, sillä perustuslaissa presidentin ja pääministerin valtaoikeudet ovat rajattu varsin epäselvästi. Presidentti valitsee pääministerin parlamenttivaalien perusteella. Presidentti pystyy kuitenkin myös hajottamaan parlamentin. Perustuslain mukaan pääministeri johtaa hallitusta, mutta hallitus on myös poliittisessa vastuussa sekä presidentille että parlamentille. Tämä on johtanut usein epävakauteen ja poliittiseen taisteluun presidentin ja pääministerin välillä.[19]

Guinea-Bissaun yksikamarisessa parlamentissa (Assembleia Nacional Popular) on 102 edustajaa. Kausi on neljän vuoden mittainen. Sata edustajaa valitaan 27 vaalipiiristä listavaalin periaatteella ja kaksi edustajaa ulkomailla asuvien guineabissaulaisten äänillä.[3] Puoluekentällä on kaksi selvästi vakiintunutta puoluetta; vuonna 1956 itsenäisyysliikkeen ympärille perustettu PAIGC ja vuonna 1994 perustettu Partido da Renovação Social (PRS). Vuonna 2018 PAIGC:sta loikkasi useita toisinajattelijoita ja perusti Madem G15 -puolueen. Näiden lisäksi Guinea-Bissaussa toimii useita pienempiä puolueita.[20] PAIGC sai vuoden 2019 vaaleissa 47 paikkaa. Toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Madem, joka sai 27 paikkaa. PRS sai 21 paikkaa ja muut puolueet 7 paikkaa.[21] Samana vuonna järjestetyissä presidetinvaaleissa presidentiksi valittiin Umaro Sissoco Embaló. Pääinisteriksi hän nimitti Nuno Gomes Nabiamin.[3]

Naisilla on paperilla tasavertaiset poliittiset oikeudet, mutta ne eivät yleensä toteudu kulttuuristen tekijöiden takia. Vuonna 2018 asetettu laki vaatii, että 36 prosenttia puolueen ehdokkaista pitää olla naisia. Vuoden 2019 vaaleissa vain 14 naista tuli valituksi. Sama määrä naisia valittiin myös edellisissä vaaleissa.[22] Vuoden 2008 parlamentissa kansanedustajista 10 oli naisia.[23]

Vapauksien kehitys

muokkaa

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Guinea-Bissaun poliittista järjestelmää on viime vuosina haitannut jakautuminen presidentin ja parlamentin välillä, sekä tärkeimmän poliittisen puolueen sisällä. Kansalaisvapauksien edellytykset ovat vähitellen parantuneet maan toipuessa vuoden 2012 sotilasvallankaappauksen jälkiseurauksista, vaikka poliisi häiritsee edelleen joitain mielenosoituksia. Korruptio on suuri ongelma, jota on pahentanut järjestäytynyt rikollinen toiminta, mukaan lukien huumekauppa.[24]

Alueellinen jako

muokkaa
Pääartikkeli: Guinea-Bissaun aluejako

Guinea-Bissau jakaantuu hallinnollisesti yhdeksään osaan: kahdeksaan alueeseen (regiões) sekä yhteen autonomiseen sektoriin (sector autónomo). Alueet jakaantuvat lisäksi 37 osa-alueeseen, joita nimitetään sektoreiksi.

 
ISO-aluekoodi Alueen nimi Pinta-ala (km²)[1] Asukasluku (2009)[25] Pääkaupunki
GW-BS Bissaun autonominen sektori ”9”77,5 384 960 Bissau
GW-BA Bafatán alue ”2”5 981,1 225 516 Bafatá
GW-BM Biombon alue ”8”838,8 94 869 Quinhamel
GW-BL Bolaman alue/Bijagós ”7”2 624,4 33 929 Bolama
GW-CA Cacheun alue ”4”5 174,9 199 674 Cacheu
GW-GA Gabún alue ”1”9 150,0 214 520 Gabú
GW-OI Oion alue ”3”5 403,4 226 263 Farim
GW-QU Quinaran alue ”6”3 138,4 65 946 Buba
GW-TO Tombalin alue ”5”3 736,5 102 482 Catió

Talous

muokkaa
 
Guinea-Bissaun keskuspankki pääkaupungissa Bissaussa.
 
Elämää maaseudulla. Bulan kylä.

Guinea-Bissau kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin, ja Maailmanpankki luokittelee sen matalan tulotasojen maihin. UNDP:n tilastojen mukaan Guinea-Bissaun inhimillisen kehityksen indeksin on 189 valtion joukossa 175:nneksi suurin. Guinea-Bissaun bruttokansantuote oli vuonna 2019 noin 1,44 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli 811 dollaria henkeä kohden. Ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli 2 340 dollaria henkeä kohden.[4]

Guinea-Bissaun talous pohjautuu pitkälti ulkomaiseen apuun, omavaraistalouteen ja cashewpähkinöihin.[26] Cashewpähkinöitä kutsutaan joskus Guinea-Bissaun ”vihreäksi öljyksi”, ja maan taloudellinen riippuu vahvasti pähkinäkaupasta. Cashew’t käsittää viennistä yli 90 prosenttia.[4] Valtio saa 13 prosenttia tuloistaan pähkinöihin liittyvistä veroista ja maksuista, ja peräti 80 prosenttia maan työvoimasta liittyy cashew’den viljelyyn, joko pienviljelijöinä tai kausittaisena työvoimana.[27]

Cashewpähkinöiden lisäksi Guinea-Bissaun vientituotteita ovat kookospähkinät, parapähkinät, kulta, pakastettu kala ja kovapuu.[28] Vanha siirtomaaisäntä Portugali on edelleen yksi tärkeimmistä kauppakumppaneista, mutta esimerkiksi Intia ja Senegal ovat nostaneet asemaansa.[29] Vuonna 2019 viennistä yli puolet suuntautui Intiaan. Seuraavaksi eniten vietiin Belgiaan ja Norsunluurannikkoon. Tuonnista 30,9 prosenttia tuli Portugalista, 19,8 prosenttia Senegalista ja 9,6 prosenttia Kiinasta.[28]

Maan merkittäviin luonnonvaroihin kuuluvat maaperän bauksiitti ja fosfaatti sekä merenalainen öljy, mutta niiden hyödyntämistä ovat vaikeuttaneet maan poliittinen epävakaus. Merenalaisista öljykentistä on ollut lisäksi kiistaa naapurivaltioiden kanssa.[8] Valmistusteollisuus on pientä ja keskittynyt lähinnä erilaisiin käsitöihin.[29]

Guinea-Bissaun asukkaista kaksi kolmasosaa kärsii moniulotteisesta köyhyydestä, ja heistä yli puolet vakavasta köyhyydestä. Lisäksi taloudellinen epätasa-arvo on Afrikan suurimpiin kuuluvia, ja kaupunkien ja maaseudun erot suuria. Maaseudulla suurimmalla osalla väestöstä ei ole pääsyä terveyspalveluihin tai puhtaaseen veteen.[27]

Vaikka 90 prosenttia väestöstä viljelee maata tai kalastaa, Guinea-Bissau ei ole ravinnon suhteen omavarainen.[8] Tärkeimpiä viljelysalueita ovat jokien tulvatasangot, suistot ja suot, missä kasvatetaan pähkinöitä ja ruokakasvina pääasiassa riisiä.[8] Saaliin tai sadon saaminen on epävarmaa ja polttoaineen korkea hinta sekä tieverkon kehittymättömyys nostavat maatalouskustannuksia, mikä on ajanut useat kalastajat harrastamaan huumeiden tai ihmisten salakuljetusta.[30]

Yhdistyneet kansakunnat (YK) on huolissaan, että huomattava määrä latinalaisessa Amerikassa tuotetuista huumeista päätyy Eurooppaan Guinea-Bissaun ja muiden läntisen Afrikan maiden kautta. Maassa tehtyjen huumetakavarikointien määrä on kasvanut, mutta YK pelkää maasta silti tulevan yhdyskäytävä Etelä-Amerikan ja Euroopan huumebisnekselle,[31] ja huumekartellien saavan vain enemmän jalansijaa ja valtaa maassa. Huumekauppa lisää hallinnon korruptiota ja epätasa-arvoa.[32]

Väestöjakauma

muokkaa

Guinea-Bissaun asukasluku oli vuonna 2020 YK:n mukaan 1 967 998[2] Väestö jakautuu noin sataan afrikkalaisheimoon, jotka kattavat 99 prosenttia väestöstä. Yksi prosentti väestöstä on eurooppalaista tai afrikanportugalilaista eliittiä.[8] Vuoden 2009 tilastojen mukaan fulbejen osuus oli 23,8 prosenttia. Seuraavaksi suurimmat etniset ryhmät olivat balantet (22,9 %), mandinkat (14,2 %), mandjakot (12,0 %) ja pepelit (9,3 %).[33]

Vaikka portugalin kieli on virallinen kieli, yleisimmin puhuttu kieli on guineabissaulainen kreoli, joka on portugaliin pohjautuva kreolikieli. Toinen yleinen kieli on fulben kieli.[8] Pääosa väestöstä on maanviljelijöitä, joiden uskonto on lähinnä animismia. Muslimeita on 45 prosenttia, monet heistä fulaneita tai mandinkoja, jotka ovat enemmistönä maan pohjois- ja koillisosassa.[6] Kristittyjen osuus on noin viidesosa väestöstä, ja kristityistä valtaosa on katolisia. Sekä paikalliseen islamiin että kristinuskoon on sekoittunut afrikkalaisia uskomuksia, mikä on synnyttänyt synkretistisiä tapoja ja uskomuksia.[33]

Aikuisista eli vähintään 15-vuotiaista asukkaista lukutaitoisia oli YK:n kehitysohjelma UNEPin mukaan 59,9 prosenttia vuonna 2015.[34]

Kulttuuri

muokkaa

Guinea-Bissaun hallinnon kieli on portugali, jota käytetään myös koulussa alaluokkien jälkeen. Kuitenkin vain harvat puhuvat portugalia sujuvasti. Sen sijalla on portugalista ja paikallisista kielistä kehittynyt guineabissaulainen kreoli eli criolu, jota useimmat vuoden 1974 jälkeen syntyneet puhuvat vieraana kielenä. Siitä on tullut itsenäisyystaistelun aikana ja sen jälkeen kansallisen identiteetin kieli, jolla lauletaan isänmaallisia lauluja, ja jota käytetään uutislähetyksissä ja kansallismielisissä iskulauseissa.[35]

Pääkaupunki Bissaussa sijaitsee muun muassa maan kansalliskirjasto, joka toimii samalla yliopistokirjastona ja on maansa suurin yleinen kirjasto.[36] [37]

Guinea-Bissaun tunnetuin musiikkityyli on gumbe, joka yhdistää eri etnisiä ryhmiä. Musiikkia lauletaan kreoliportugalin kielellä, ja moderneissa kappaleissa voi olla myös poliittisesti kantaa ottavat sanat.[38]

Media

muokkaa

Guinea-Bissaun mediakenttä vapautui yksipuoluejärjestelmän päättymisen jälkeen 1990-luvun alussa, eivätkä edes vuosien 1998–1999 sisällissota ja myöhemmät levottomuudet ole pystyneet tuhoamaan sen monimuotoisuutta. Laki lehdistönvapaudesta ja muut median toimintaa säätelevät lait hyväksyttiin vuonna 2012. Tiedotusvälineiden toimintaa rajoittavat niiden heikot taloudelliset edellytykset.[39]

Maassa ilmestyy julkisen palvelun sanomalehti Nô Pintcha ja muutamia yksityisiä viikkolehtiä. Radioyhtiö Radiodifusão Nacionalin rinnalla toimii yksityisiä radioasemia ja lukuisia yhteisöradioita. Julkisen televisioyhtiön lisäksi on muutamia paikallisia televisioasemia. Kansallinen uutistoimisto on Agência de Noticias da Guiné.[39]

Urheilu ja vapaa-aika

muokkaa

Paini on yksi Guinea-Bissaun perinteisestä urheilulajeista, ja itsepuolustusharjoituksilla on ollut keskeinen asema eräänlaisena aikuistumisriittinä. Afrikkalainen lautapeli oware on myös suosittu ympäri maata.[40]

Jalkapallo on länsimaisista urheilulajeista suosituin, mutta esimerkiksi koripalloa harrastetaan myös.[40] Guinea-Bissaun jalkapallomaajoukkue oli elokuussa 2021 jalkapallon maailmanrankingissa sijalla 109.[41] Se on selviytynyt kolmesti Afrikan-mestaruuskilpailuihin.[42]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Organização Administrativa (Administrative Organization) Instituto Nacional de Estatística Guiné-Bissau. Arkistoitu 13.11.2009. Viitattu 27.7.2009. (portugaliksi)
  2. ↑ a b Population, total - Guinea-Bissau World Bank Open Data. The World Bank Group. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Guinea-Bissau The World Factbook. CIA. Arkistoitu 28.12.2010. Viitattu 18.7.2018. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g Guinea-Bissau: Economic Outline Lloyds Bank. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i Background note Guinea Bissau (arkistoitu) U.S. Department of State. Viitattu 13.12.2014. (englanniksi)
  7. ↑ a b General background EU Election Observation Mission to Guinea-Bissau Anticipated Presidential Elections 2009. Euroopan unioni. Arkistoitu 2.3.2012. Viitattu 27.7.2009. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 321. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9
  9. ↑ a b Lobban, ym.: Guinea-Bissau: Land Encyclopedia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  10. ↑ Biosphere Reserve Information – Guinea-Bissau – Boloma Bijagós Unesco – MAB Biosphere Reserves Directory. Unesco. Viitattu 1.8.2009. (englanniksi)
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l Lobban, ym.: Guinea-Bissau: History Encyclopedia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  12. ↑ a b BTI 2020 Country Report — Guinea-Bissau, s. 4.
  13. ↑ Guinea-Bissau profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 18.7.2018. (englanniksi)
  14. ↑ Background Note Cape Verde (arkistoitu) U.S. Department of State. Viitattu 13.12.2014. (englanniksi)
  15. ↑ Kiljunen, Kimmo: Valtiot ja liput, s. 237. Otava, 2004. ISBN 951-1-18177-7
  16. ↑ a b c d BTI 2020 Country Report — Guinea-Bissau, s. 5.
  17. ↑ Soldiers Kill Guinea-Bissau’s President After Death of Army Chief, Diplomats Say The New York Times. 2.3.2009. Viitattu 18.7.2018. (englanniksi)
  18. ↑ Lobban ym.: Guinea-Bissau: Government and society Encyclopædia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  19. ↑ Amadou Niang, Ibrahima: Guinea-Bissau’s political paralysis: Potential and risks of constitutional reform process ConstitutionNet. 14.7.2020. International IDEA. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  20. ↑ BTI 2020 Country Report — Guinea-Bissau, s. 11.
  21. ↑ Guinea-Bissau parliament 2019 Election Guide. IFES. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  22. ↑ Guinea-Bissau: Freedom of the World 2020 Country Report Freedom House. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  23. ↑ Guinea-Bissau – Assembleia Nacional Popular (People’s National Assembly) Inter-Parlamentary Union IPU. Viitattu 31.7.2009. (englanniksi)
  24. ↑ Guinea-Bissau: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 7.11.2022. (englanniksi)
  25. ↑ Recenseamento Geral da População e Habitação 2009 (General Census of Population and Housing 2009) (pdf) maaliskuu 2009. United Nations 2010 World Population and Housing Census Programme. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 2.8.2009. (portugaliksi)
  26. ↑ BTI 2020 Country Report — Guinea-Bissau, s. 14.
  27. ↑ a b Socio-Economic Impact of COVID-19 in Guinea-Bissau (pdf) UNDP. Arkistoitu 8.6.2021. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  28. ↑ a b Guinea-Bissau: Trade Profile Lloyds Bank. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  29. ↑ a b Lobban, ym.: Guinea-Bissau: Economy Encyclopædia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  30. ↑ Lyhyet palat KEPA ry. Viitattu 27.7.2009.[vanhentunut linkki]
  31. ↑ New Senegal record cocaine haul BBC News. 2.7.2007. BBC. Viitattu 27.7.2009. (englanniksi)
  32. ↑ Rudanko, Juha: Ylivoimainen tuote? KEPA ry. Arkistoitu 25.7.2009. Viitattu 27.7.2009.
  33. ↑ a b Lobban, ym.: Guinea-Bissau: People Encyclopædia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  34. ↑ Adult literacy rate (% ages 15 and older) (2015 tiedot) UNDP, undp.org. Arkistoitu 25.6.2016. Viitattu 20.7.2018. (englanniksi)
  35. ↑ Guinea-Bissau Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 18.7.2018. (englanniksi)
  36. ↑ Isabel Ringel: Directory of National Libraries in Africa 2013. A Survey of National Libraries or Equivalent Institutions in African Countries (1st Edition) (pdf) (s. 41; ISBN 978-0-7961-0118-1 (online)) 2013. National Library of South Africa, nlsa.ac.za. Arkistoitu 16.5.2018. Viitattu 20.7.2018. (englanniksi)
  37. ↑ Les bibliothèques nationales de la Francophonie. 3e édition (pdf) (s. 54–56) Bibliothèque et Archives nationales du Québec. Arkistoitu 13.12.2018. Viitattu 20.7.2018. (ranskaksi)
  38. ↑ Hecht, David: Guinea-Bissau’s Music Drives Its Industry: the Clubs The New York Times. 17.10.2000. Viitattu 27.7.2009. (englanniksi)
  39. ↑ a b Soares Lopes, António (Tony Tcheka): Os media na Guiné-Bissau imvf.org. 2015. Viitattu 25.8.2019.
  40. ↑ a b Lobban, ym.: Guinea-Bissau: Cultural milieu Encyclopedia Britannica. 10.3.2021. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  41. ↑ Guinea-Bissau FIFA. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)
  42. ↑ Africa Cup of Nations: Cape Verde, Guinea-Bissau, Mauritania, and Ethiopia qualify BBC Sport. 31.3.2021. BBC. Viitattu 14.8.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Guinea-Bissau&oldid=22628779”