Heikki Heino
Heikki Matias Heino (29. lokakuuta 1926 Tampere – 23. syyskuuta 2003 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Heino teki pitkän uran teatterissa. Monista ikäisistään näyttelijöistä poiketen Heino ei ollut käynyt teatterikouluja, vaan hän opiskeli useilla näyttelijäkursseilla ennen kiinnitystään Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 1947.
Heikki Heino | |
---|---|
Heikki Heino Tuntemattoman sotilaan vänrikki Kariluotona Pyynikin kesäteatterissa vuonna 1962. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Heikki Matias Heino |
Syntynyt | 29. lokakuuta 1926 Tampere |
Kuollut | 23. syyskuuta 2003 (76 vuotta) Helsinki |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso | Marja Tyrkkö |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1947–1991 |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Heino esiintyi pitkään Radioteatterissa ja radioviihteessä. Muuttaessaan Helsinkiin vuonna 1952 Heino alkoi saada elokuvarooleja, ensimmäinen niistä oli Valentin Vaalan ohjaamassa Kulkurin tytössä. Heino esiintyi noin 20 elokuvassa, joista tunnetuimpia olivat Lumikki ja 7 jätkää, Hei, rillumarei!, Vääpelin kauhu sekä Pekka ja Pätkä miljonääreinä. Heino tuli tunnetuksi myös operettilaulajana. Hän vieraili Kansallisoopperassa parinaan muun muassa Tamara Lund. Heinon lupaavasti alkanut elokuvaura katkesi vuosien 1963–1965 näyttelijälakkoon.
Heino kuoli 76-vuotiaana. Hänen vaimonsa oli laulaja Marja Tyrkkö.
Teatteriura
muokkaa- Tampereen Työväen Teatteri (1947–1952)
- Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteri (1952–1961)
- Radioteatteri (1961–1991)
Elokuvaura
muokkaa- Kulkurin tyttö (1952)
- Hän tuli ikkunasta (1952)
- Miljonäärimonni (1953)
- Lumikki ja 7 jätkää (1953)
- Taikayö (1954)
- Kasarmin tytär (1954)
- Hei, rillumarei! (1954)
- Tuntematon sotilas (1955)
- Onni etsii asuntoa (1955)
- Kaunis Kaarina (1955)
- Vääpelin kauhu (1957)
- Nummisuutarit (1957)
- 1918 – mies ja hänen omatuntonsa (1957)
- Risti ja liekki (1957)
- Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958)
- Hääyö (1959)
- Kovaa peliä Pohjolassa (1959)
- Oho, sanoi Eemeli (1960)
- Täällä Pohjantähden alla (1968)
- Mummoni ja Mannerheim (1971–1973) (televisiosarja)
- Pohjantähti (1973)
Lähteet
muokkaa- Suomen teatterit ja teatterintekijät (1993)