Itämainen kertomus
Itämainen kertomus (en. Oriental fantasy, Arabian fantasy, Oriental romance, fr. histoire orientale, romance orientale) on fantasiakirjallisuuden lajityyppi, joka syntyi 1700-luvun alun Euroopassa Tuhannen ja yhden yön vaikutuksesta ja joka pyrkii jäljittelemään aitoa itämaista kirjallisuutta. Lajityypin tarinat sijoittuvat tyypillisesti romantisoituun, näennäishistorialliseen Arabiaan, Intiaan tai Kaukoitään, missä myytit ja todellisuus sekoittuvat toisiinsa. Toisinaan genren tarinat kuvaavat kirjoitusajankohdasta nähden modernia Lähi-itää, mutta silloinkin ne tinkivät realismista fantasian kustannuksella. Genren keskeistä kuvastoa ovat autiomaat, keitaat, basaarit, slummit, aarrekammiot ja minareetit. Arkkityyppisiä hahmoja ovat esimerkiksi henget, eunukit, kalifit sekä haaremineidot.[1]
Lajityypin historia
muokkaaAntoine Galland käänsi Tuhannen ja yhden yön tarinat ranskaksi vuosina 1704-1717. Ne saavuttivat välitöntä menestystä, minkä seurauksena syntyi näennäis-itämaisten teosten lajityyppi. Genren varhaiset edustajat ottivat yleensä itämaisen miljöön suhteen suuria vapauksia eivätkä edes yrittäneet kuvata sitä uskottavasti tai tarkasti. Sen sijaan itämaisuus käsitettiin ennen muuta vapaudeksi realismin ja moraalin rajoitteista. Tyypillisesti itämaishenkiset tarinat ottivat olivat juoniltaan yksinkertaisia ja tyylillisesti kepeitä, humoristisia ja satiirisia. Toisinaan niissä esiintyi myös pornografiaa sekä puhuvien sukuelimien kaltaista karkeaa seksuaalissävytteistä huumoria. Kertomukset esiteltiin kuitenkin käännöksinä kuvitteellisista, yleensä arabialaisista alkuteksteistä.[2]
Galland-pastissien sepittämisessä kunnostautui erityisesti Thomas Simon Guellette (1683–1766), joka julkaisi ”käännöksiä” esimerkiksi tataarien, mogulien ja kiinalaisten kertomuksista. Samassa hengessä hän laati jopa kokoelman perulaisia tarinoita. Toinen varhainen lajityypin edustaja oli Anthony Hamilton (1646–1720), jonka tuotannossa oli myös parodisia elementtejä. Hamilton pilaili sekä Tuhannen ja yhden yön että eurooppalaisten satujen kustannuksella.[2]
Seuraavina vuosikymmeninä itämaisiin kertomuksiin alkoi ilmaantua satiirisia ja allegorisia piirteitä, moraalisia opetuksia sekä filosofista pohdiskelua. Montesquieun kirjeromaani Persialaiskirjeet (Let Lettres persanes) vuodelta 1721 on lajityypin varhaisin edustaja. Vuosisadan puolivälissä itämaisia kertomuksia kirjoitti myös Voltaire. Hänen itämaisteemaisia satiirejaan ovat esimerkiksi Sallimus: itämainen kertomus (Zadig ou la Destinée, 1747) sekä La Princesse de Babylone (”Babylonin prinsessa”, 1768).[3] Näissä teoksissa Eurooppa ja eurooppalainen kulttuuri etäännytettiin näennäisen eksoottiseen ympäristöön, jossa sen kritisoiminen oli helpompaa. Kuvitteellisten muukalaisten näkökulmaa käytettiin eurooppalaisten itsestäänselvinä pitämien asioiden kyseenalaistamiseen. Samalla pyrittiin osoittamaan tiettyjen eurooppalaisten käytänteiden mielivaltaisuus ja tahaton koomisuus.[4]
Toisaalta Itämaissa nähtiin myös vapautta ja aistillisuutta, joka oli eurooppalaisesta näkökulmasta vierasta ja pöyristyttävää. Erityisesti Englannin Konstantinopolin-suurlähettilään Edward Wortley Montagun vaimo Lady Mary toi kirjeenvaihdollaan tunnetuksi Lähi-idän kulttuurin vähemmän tunnettuja puolia, kuten julkisten kylpylöiden alastomuutta ja naisten maailmaa. Ajatus fyysisestä ja henkisestä vapaudesta koettiin Euroopassa mielikuvitusta kiihottavaksi. Samalla seksi, erotiikka ja haaremikuvasto vakiintuivat elimelliseksi osaksi itämaiden populaarikuvastoa.[5] Itämaisia romansseja kehiteltiin erityisesti Ranskassa, missä niitä julkaistiin 1700-luvulla lähes 700.[6]
Lähteet
muokkaa- Ashley, Mike: ”Oriental Fantasy”, The Encyclopedia of Fantasy. (Clute, John & Grant, John (toim.)) Web: Orbit, 1997. SFE (viitattu 17.9.2019). (englanniksi)
- Clute, John: ”Arabian Fantasy”, The Encyclopedia of Fantasy. (Clute, John & Grant, John (toim.)) Web: Orbit, 1997. SFE (viitattu 17.9.2019). (englanniksi)
- Ikonen, Teemu: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia, eli Don Quijoten perilliset. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-080-0
- Irwin, Robert: ”Children of the Nights”, The Arabian Nights: A Companion, s. 297–292. Lontoo & New York: Tauris Parke Paperbacks (2017), 1994. ISBN 978-1-86064-983-7 (englanniksi)