Jumalan teatteri

Jumalan teatteri oli suomalainen, Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostunut nelihenkinen avantgardistinen ja radikaali näyttelijäryhmä. Ryhmään kuuluivat nykyiset ohjaajat Esa Kirkkopelto ja Jari Halonen sekä nykyiset näyttelijät Jorma Tommila ja Jari Hietanen. Ryhmä muistetaan parhaiten Oulun teatteripäivillä vuonna 1987 toteuttamastaan kokeellisesta esityksestä, joka suuntautui hyökkäävästi yleisöön ja josta tuli jopa kansainvälistä huomiota herättänyt skandaali.

Oulun teatteripäivien skandaali

Tapahtumat

Oulun kaupunginteatteri

Jumalan teatterin esitys tapahtui Oulun kaupunginteatterissa 17. tammikuuta 1987. Teatterikorkeakoulun neljä opiskelijaa oli jo muutamaa päivää aiemmin ilmoittanut sanomalehti Kalevassa esittävänsä Pohjoisten teatteripäivien seminaarissa ”manifestin siitä, mitä teatteri nykypäivänä voi olla ja mitä se ei voi olla”.

Alastomina esiintyneet vuosikurssilaiset olivat varastaneet VR:ltä jauhesammuttimia, joilla he ruiskuttivat sammutusjauhetta ympäri teatterisalia. He myös ruoskivat yleisöä sekä heittivät ulostetta, kananmunia ja jogurttia yleisön päälle. He myös heittelivät salissa paukkupommeja. Yleisö pakeni paikalta ja automaattinen hälytysjärjestelmä laukesi toimimaan. Palokunta saapui paikalle. Osa yleisöstä joutui turvautumaan sairaalahoitoon paukkupommeista vapautuneiden räjähdyskaasujen aiheuttamien hengitysvaikeuksien vuoksi. Kaksi minuuttia kestäneen esityksensä jälkeen myös näyttelijät pakenivat kaupungille, josta poliisi pidätti heidät.

Teatterikorkeakoulun reagointi

Pidätysaikana julkinen sana ei päässyt kuulemaan ryhmän jäseniä, joten teon vaikuttimia ryhdyttiin arvailemaan. Monet arvelivat vaikuttimien liittyvän Jouko Turkkaan ja tämän opetusmetodeihin, jotka olivat olleet julkisen keskustelun aiheena aiemmin, ennen ryhmän Oulun-esitystä.^lähde?

Teatterikorkeakoulun virkaa tekevät rehtori Marianne Möller arveli vaikuttimeksi "nuorten teatteriplanttujen" julkisuudenkipeyden. Koulun johto ja suurin osa opettajakunnasta sanoutui irti produktiosta korostaen opiskelijoiden tehneen sen yksityisajallaan.^lähde?

Toisaalta teatterikorkeakoulun ohjaajantyön professori Jouko Turkka ja dramaturgian virkaa tekevä lehtori Jussi Parviainen asettuivat jumalanteatterilaisten puolelle, vaikka korostivatkin, ettei heillä ollut ollut mitään tietoa tapauksesta etukäteen. Koulussa kyteneet riidat tulivat näin julkisuuteen. Jouko Turkka sanoi tuoreeltaan "nostavansa pojille hattua" ja "tukevansa rakkaita oppilaitaan".

Kymmenkunta Teatterikorkeakoulun opiskelijaa muodosti helmikuun alussa Jumalan teatteria tukeneen "avoimen oppilaskunnan", joka vaati kannanotossaan Jussi Parviaisen nimitystä uudeksi rehtoriksi sekä virkaa tekevän rehtorin Marianne Möllerin, näyttelijäntyön professorin Ritva Valkaman ja lehtori Erkki Saarelan erottamista. Muutamaa päivää myöhemmin kahdeksan "avoimen oppilaskunnan" jäsentä riehui Teatterikorkeakoulun tiloissa Helsingin Eirassa rikkoen ikkunoita ja heitellen tavaroita ulos lumihankeen. Samalla Jumalan teatterin jäsenet kahliutuivat kettingeillä koulun ulko-oviin.

Poliittinen kuohunta

Ryhmän performanssi aiheutti valtavan skandaalin. Kulttuuriministeri Gustav Björkstrand halusi erottaa Turkan ja Parviaisen viroistaan. Eduskunnassa keskusteltiin jopa teatterikorkeakoulun sulkemisesta. Oikeisto vaati kovia otteita ja vasemmisto varoitteli lynkkausmielialasta. Kristillisen liiton kansanedustaja Esko Almgrenin tekemässä eduskuntakyselyssä ministeri Björkstrandille Almgren kysyi: "Mitä hallitus aikoo tehdä, että Jouko Turkan, Jussi Parviaisen ja Teatterikorkeakoulun anarkismiin ja terroriin tähtäävä teatteritaidetta vahingoittava toiminta verovaroin, välittömästi lopetetaan". Tammikuun lopussa 1987 hallitus ilmoitti asettavansa ympäristöministeriön kansliapäällikön Lauri Tarastin johtaman työryhmän selvittämään Teatterikoulun sisäisiä ongelmia.

Julkisen sanan reagointi

Poliitikkojen reagointi herätti myös Suomen akateemiset piirit ja kulttuuriväen. Teatterikriitikko Juha-Pekka Hotinen kirjoitti Helsingin Sanomien debattiartikkelissaan, että "teon tarkoitus oli läpivalaista sameaa konsensusyhteiskuntaa ja sen vallankäyttöä". Tässä jumalanteatterilaiset Hotisen mukaan olivat onnistuneet. Yhteiskunnan kontrollijärjestelmä oli Hotisen mielestä näkynyt paljaana hetken aikaa. Skandaali estetiikkaa hyväksi käyttäen ja sen nopea toteutus muistutti Hotisen mukaan terrorismia. Pitäessään Jumalan teatterin esitystä nuoren teatterisukupolven kapinana Hotinen vertasi sitä Lapualaisoopperaan vuodelta 1966 ja Pete Q -näytelmään vuodelta 1978. Hän katsoi tiedotusvälineiden paisuttaneen Jumalan teatterin merkitystä "järjettömästi", koska kyseessä ei hänen mielestään ollut ennenkuulumaton tapaus teatterin piirissä: "Historia tuntee monia tapauksia yleisöön kohdistuneista hyökkäyksistä taiteilijoiden rituaali-itsemurhiin asti. – – – Edellä esitetty ei kumoa sitä, että aktio oli monella tavalla vastenmielinen."

Teatterikorkeakoulun opettaja professori Jouko Turkka arveli Helsingin Sanomien haastattelussa, että todellinen terrorismi ei alkaisi teatterista, mutta yksittäiset terroriteot olisivat kasinotalouden, juppikulttuurin ja postmoderniuden Suomessa mahdollisia.

Ainoastaan Hufvudstadsbladetin uutisoinnissa esitys arvioitiin esityksenä ja erotettiin esityksen nostattama reagointi erilliseksi itse esityksestä. Jyrkimmin Jumalan teatterin esityksen tuomitsivat Uusi Suomi ja Iltalehti. Uuden Suomen päätoimittaja Jyrki Vesikansa otsikoi pääkirjoituksen alle sijoitetun pienoiskolumninsa "Milloin ruumiita?" vaatien kulttuuriministeriltä toimia "turkkalaista" teatterikasvatusta vastaan. Keskustelu Jumalan teatterin ympärillä vaimeni helmi- ja maaliskuun vaihteen tienoilla, mutta heräsi uudelleen oikeudenkäynnin alettua syyskuun alussa.

Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari Suomalainen kommentoi tapausta piirroksella, jossa kaksi miestä keskusteli kadulla: "Arvaa, mikä yhden kirjaimen ero on tasa-arvovaltuutetulla ja nykyteatterilla?” – ”En tiedä.” – ”Toinen on Nikula ja toinen nakula!”

Kirjailija Matti Mäkelä on analysoinut skandaalia vuonna 2016 julkaistussa esseekokoelmassaan Tämä ei ole taidetta. Mäkelän mukaan Jumalan teatterin tapaus käsiteltiin julkisuudessa aikanaan hämmästyttävän nopeasti ja pintapuolisesti. Tämä johtui useasta syystä: Yleisradio ei vielä ollut oppinut provokaatiota uutisena, lehdistön määrä oli vähentynyt eikä internet ollut vielä muuttanut julkisuuden rakennetta. Esittäjiltään Jumalan teatteri -tempaus oli Mäkelän mielestä ennen kaikkea huonoa käytöstä.

Jumalanteatterilaisten näkemys

Vapauduttuaan Oulun poliisiasemalta tiistaina 27.1.1987 jumalanteatterilaiset kiirehtivät Helsinkiin, jossa he pitivät 29.1. Lepakon pihalla tiedotustilaisuuden, jossa he kertoivat eläneensä pidätysaikana "suurempaa elämää". Todellinen taide edellytti heidän mielestään tekijältä enemmän kuin vain pelkkää puhetta. He totesivat, etteivät halunneet vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kriitikko Juha-Pekka Hotisen mielestä ”Jumalan teatterin jäsenet menettivät nopeasti julkisuudessa hankkimansa edun, koska eivät pystyneet perustelemaan tekoaan verbaalisesti”.

Jari Halosen näkemys myöhemmin

Jari Halonen kertoi vuonna 2016 Ylen Perjantai-ohjelmassa asiasta seuraavaa:^{lähde tarkemmin?}

»Ensinnäkin silloin oli semmoinen tilanne, että silloin ei juurikaan uskallettu valtahegemoniaa vastaan hyökätä ollenkaan, tilanne oli ihan erilainen kuin nyt, nyt kaikki kynnelle kykenevät huutaa jotain vastaan jotain, silloin ei, se oli hyvin semmoinen, yksi, iso hegemonia, silloin oli tietty ongelma, sen takiahan me noin karkeesti tehtiin se, koska me nähtiin, että koko taide on… viihdeteollisuus ottaa taiteen alle, ja niin on käynyt, me profetoitiin ihan oikein, eli silloin me ajateltiin, että nyt täytyy tehdä jotain, me kyllä puhuttiin koko ajan, ja muutamat tyypit puhui siitä, esimerkiksi Turkka silloin sanoi koko ajan sitä, mutta ei se hegemonia, se taidepiiri, ei ne välittäny siitä, eihän ne… se sama piiri meni sitten tähän viihdeteollisuuteen mukaan, silloin me nuorina teatteriopiskelijoina päätettiin, että nyt me uhrataan omastamme, kyllä me tiedettiin, että turpaan tulee, kyllä me tietenkin se, ettei me tehty mitään vaarallista, että siell’ ois jotain sellaista, ei me semmoista tehty, mutta me keksittiin paras asia, eli toinen asia olis ollut räjäyttää pommeja, mutta ei me haluttu vahingoittaa ketään, ni sit me ajateltiin, että jumakauta, paras asia, millä saat ison skandaali aikaan, että otetaan paskaa, ja se oli niin mieletön skandaali se, että sehän synnytti kauheen ongelman, eihän siellä mitään juurikaan tapahtunut, mutta ne ihmiset sai muka kauheita traumoja siellä, se oli vitsi lukea niitten ihmisiä, kun ne vuosia sitten, kun siellä joku näyttelijä, jonka pitäisi olla taiteilija, rohkea, tai ohjaaja, niin se poliisikuulusteluissa, “kun minä, kun minä sain siellä kakat… ja sitten minun takissa oli jotain, minä en tajunnut… sen jälkeen minä olen ollut puoli vuotta sairaslomalla…” Siis tällainen taiteilija, niin mä sanoisin, että siin on vitsit vähissä, eli saatiinhan me siitä turpaamme, mutta se oli se meidän taiteilijaksi kasvamisen prosessi, eli se, että taiteilijan ensimmäinen idea on ainoastaan se, että on rohkea, se uskaltaa tehdä jotain, mutta tänä päivänä mun mielestä kaikkein rohkein taiteessa on se, joka on rakkaudessa, joka jättää tekemättä, tänä päivänä kaikki nämä veronikahonkasalot ja kaikki, ne on niin provokatorisia kuin olla ja voi, mutta että ne uskaltais olla rakkaudessa, minä en uskalla vielä, mutta yritän kovasti.»

Jussi Parviaisen näkemys myöhemmin

Jussi Parviainen kertoi vuonna 2017 Oulun Merikoskikerhon järjestämässä tilaisuudessa asiasta yhdessä entisen kulttuuritoimittajan Kaisu Mikkolan kanssa, että Jumalan teatterilla ei ollut mitään tekemistä teatterin kanssa. Se oli terroriteko. Vihaa ja huomiontavoittelua. Muuta selitystä ei ole ilmennyt.

Tutkintaa johtaneen rikosylikomisario Kari Myllyniemen mukaan Turkka käyttäytyi raukkamaisesti kiistäessään poliisikuulusteluissa maininneensa julkisesti Jumalan teatterista mitään positiivista. Parviaisen mukaan Teatterikorkeakoulun lopullinen tuho käynnistyi juuri niistä Turkan sanoista. Se synnytti koulun tuhonneen Pirun teatterin. Parviainen sanoi olleen anteeksiantamatonta, että monet teatterikorkeakoulun opiskelijat jäivät Jumalan teatterin jälkimainingeissa ilman opetusta ja kouluttamatta ammattiinsa. Monet lopettivat koulun. Teatterikorkeakoululaisten provokaatiot jatkuivat Helsingissä. Pirun teatteriksi itsensä nimenneet opiskelijat riehuivat koulussa. Suuri osa oppilaista pelkäsi. Parviainen muisteli, että se oli hirveää, ja että koulu kaatui itsensä päälle.

Parviainen vahvisti, että Turkan ”horkkateatterista” kohuttiin ja media oli kääntynyt sitä vastaan. Siinä tilanteessa oppilaat halusivat puolustaa koulua. Parviaisen mukaan Teatterikorkeakoulussa oli myös erittäin paljon hyvää ja sen tuhoutuminen oli menetys suurelle määrälle lahjakkaita opiskelijoita, jotka opiskelivat intensiivisesti ja halusivat jatkaa opintojaan täysin ulkopuolella Jumalan teatterista ja sen provokatorisesta toiminnasta.

”	Jos yleisön päälle heitettäisi tänäpäivänä räjähteitä ja paskaa ja poliisi olisi salissa niin kundit eivät poistuisi näyttämöltä elävänä.	”
– Jussi Parviainen (Radio Rockin haastattelussa 13.3.2018)

Oikeusprosessi Jumalan teatteria vastaan

Kaksi päivää esityksen jälkeen kymmenkunta teatteripäiville osallistunutta henkilöä teki ryhmää vastaan rikosilmoituksen ja Oulun poliisi aloitti asiasta esitutkinnan. Helsingin rikospoliisi kuulusteli asian vuoksi Jouko Turkkaa ja Jussi Parviaista heidän mahdollisesta osuudestaan jupakkaan.

Jutun oikeuskäsittely alkoi Oulun raastuvanoikeudessa syyskuun alussa. Syyttäjänä toiminut Oulun kaupunginviskaali vaati ryhmän jäsenille rangaistusta varkaudesta, petoksesta ja jatketusta rikoksesta, jossa räjähteitä käyttämällä aiheutettiin vaaraa toisen hengelle ja terveydelle, sekä jatketusta solvauksesta, jatketusta pahoinpitelystä ja vahingonteosta. Näyttelijät myönsivät lähes kaikki syytteet. Syyttäjä oli harkinnut ryhmän asettamista syytteeseen myös jumalanpilkasta, mutta luopunut aikeesta arkkipiispa John Vikströmin kielteisen kannan vuoksi. Yhtä syytetyistä avusti tunnettu asianajaja Matti Wuori, jonka mielestä tapauksen rikosoikeudellisen arvioinnin lähtökohdaksi olisi tullut ottaa se, että esityksen kohteena oli teatteripäivien ammattiyleisö, jonka olisi tullut varautua erilaiseen ja poikkeavaan ilmaisumuotoon, eikä "pahaa-aavistamaton sunnuntaiyleisö, joka on tullut katsomaan Muumi-pappaa, mutta joutunutkin äkkiarvaamatta symbolisuudessaankin epämiellyttävän konkreettisten elämänilmiöiden keskelle".

Seuraukset

Ryhmän jäsenet erotettiin Teatterikorkeakoulusta vuodeksi, ja heidät tuomittiin seitsemän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, 17 000 markan sakkoihin ja maksamaan 40 000 markkaa vahingonkorvauksia, jotka johtuivat lähinnä sairaala-, siivous- ja pesulalaskuista. He tyytyivät Oulun raastuvanoikeuden langettamaan tuomioon ja sovittivat rangaistuksensa työsiirtolassa.

Jumalanteatterilaisten puolesta mieltä osoittaneen, Teatterikorkeakoulun irtaimistoa särkeneen ryhmän jäsenet menettivät niin ikään opiskeluoikeutensa sekä saivat lyhyitä ehdollisia tuomioita. Tämän "Pirun teatteriksi" nimetyn ryhmän tunnetuin jäsen oli nykyinen toimittaja ja liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Jupakka johti Teatterikorkeakoulun rehtorin Outi Nyytäjän ja kolmen opettajan eroon viroistaan.

Lähteet

• Arminen Ilkka: Juhannustansseista Jumalan teatteriin. (Tutkijaliiton julkaisusarja 58) Helsinki: Tutkijaliitto, 1989. ISBN 951-9297-72-3
• Mitä missä milloin. Kansalaisen vuosikirja 1988. Helsinki, Otava, 1987 ISBN 951-1-09685-0
• Mitä missä milloin. Kansalaisen vuosikirja 1989. Helsinki, Otava, 1988 ISBN 951-1-10120-X
• Image-lehti 03/2003
• Jari Halonen, Jumalan teatteri. Yle Elävä arkisto 1987
• Jumalan teatteri tänään. Yle Elävä arkisto 1987

Kirjallisuutta

• Seppänen, Janne: Tehtävä Oulussa: Tulkintoja Jumalan teatterin avantgardesta. Tampere: Tampere University Press, 1995. ISBN 951-44-3769-1

Aiheesta muualla

• Hyökkäys laitosteatteria vastaan. Kaleva, 29.10.2012