Keskusta on yksi Forssan kaupunginosista. Vuoden 2011 lopussa Keskustan tilastoalueella (kaupunginosassa) oli 1 928 asukasta.[1] Keskustan kaupunginosassa sijaitsevat Osuuspankin, Sammon, Säästöpankin ja Nordean konttorit, K-Supermarket-vetoinen kauppakeskus, Forssan tori, linja-autoasema, Teatteritalo, elokuvateatteri ja suuri määrä erilaisia kaupallisia palveluja. Kaupungin liike-elämä oli aikaisemmin keskittynyt Kartanonkadun ja Hämeentien varsille sekä torin ympäristöön, mutta sittemmin paljon liikkeitä on siirtynyt Linikkalan ja Haudankorvan kaupunginosissa sijaitseviin kauppakeskuksiin, joissa ovat myös Forssan suurimmat elintarvikeliikkeet Prisma ja K-Citymarket. Forssan tori ja Ankkalammin ympäristö uudistettiin keskustan viihtyisyyden lisäämiseksi. Tämä hanke herätti myös kritiikkiä, sillä torille rakennettu kahvilarakennus on ollut pitkiä aikoja vailla yrittäjää. Kaupunginosan itäraja kulkee Yhtiönkatua ja I linjaa pitkin, joten myös Forssan kirkko sijaitsee Keskustan kaupunginosassa.

Keskusta
Kaupunki Forssa
Suuralue Keskustaajaman suuralue
Koordinaatit 60°48.9′N, 023°37.7′E
Kaupunginosa nro 1
Väkiluku 1 928[1] (31.12.2011)
Osa-alueet Sortohaka, Keskusta[1]
Kehräämön rakennuksia Kuhalankosken rannalla. Nykyisin niissä toimii muun muassa Hämeen ammattikorkeakoulu.

Vanhoissa tekstiiliteollisuusrakennuksissa Kehräämöalueella Loimijoen varrella toimii muun muassa keilahalli, kirjasto, museoita, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Wahren-keskus. Kehräämöstä koilliseen päin sijaitsee Yhtiönpuisto, joka tunnetaan myös Wahrenin puistona. Puutarhakadun varrella on vanhoja suuria puutaloja, ja joen rannalle on rakennettu Forssan klubi. Kaupunginpuutarhaan Loimijoen rannalle rakennetaan uutta omakotitaloaluetta.

Keskustan asuntokanta koostuu lähes yksinomaan kerrostaloista, jotka on rakennettu enimmäkseen 1960- ja 1970-luvuilla. Puistolinna on kaupungin ensimmäinen kerrostalo,[2] ja se sijaitsee Kartanonkadun ja Hämeentien kulmauksessa. Pitkän tauon jälkeen Keskustaan Tapulikadun ja Loimikadun varrelle on alettu rakentaa uusia kerrostaloja. Makasiinirannan alueelta aivan Loimijoen pohjoispuolelta on purettu toinen vanhoista varastomakasiineista, ja rantaan on jo rakennettu uusia asuintaloja. Keskustassa on myös joitakin vanhoja puutaloja, joita ei aikanaan ole purettu uudempien rakennusten tieltä.

Tampereentien länsipuolella on teollisuutta, paljon tilaa vaativia kaupallisia palveluja ja kaupungin jätevedenpuhdistamo. Loimijoen pohjoispuolelle valmistui Atrian logistiikkakeskus, mutta se on sittemmin jäänyt tyhjilleen.[3] Keskustan kaupunginosan Kartanonkadun ja Tampereentien länsipuolista aluetta kutsutaan nimellä Sortohaka.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c 2.1.5 Väestö osa-alueittain 2000, 2005, 2010 ja ikärakenne 2011 (XLS) Kuntasuunnittelun tilastokansio. 20.4.2012. Hämeen liitto. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 17.8.2012.
  2. Liite: Hämeen maakunnallisesti arvokkaat rakennusperintökohteet: kohdekuvaukset, Forssa (PDF) Hämeen liitto. Viitattu 19.8.2012.[vanhentunut linkki]
  3. Forssan salaatissa maistuu rakennemuutos Turun Sanomat. 13.4.2008. Turun Sanomat. Viitattu 18.8.2012.[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.