Kilpailuoikeus

Kilpailuoikeus on oikeudenala, jonka piiriin kuuluu kilpailunrajoituksia koskeva lainsäädäntö. Aiemmin sen piiri oli laajempi, jolloin siihen kuului myös vilpillinen kilpailu. Kilpailuoikeus on osa markkinaoikeutta, jonka muut osa-alueet ovat elinkeino-oikeus ja kuluttajaoikeus.

Kilpailuoikeus sisältää mm. julkiset hankinnat, määräävän aseman käyttäminen markkinoilla, yrityskauppojen säätelyn, viestintämarkkinoiden säätelyn sekä sopimattoman menettelyn elinkeinotoiminnassa. Kilpailuoikeudellisia riitoja käsitellään Suomessa tyypillisesti ensiasteena markkinaoikeudessa, josta valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on keskeinen kilpailuoikeudellisia sääntöjä valvova viranomainen.

Kilpailulait ovat osa talouspoliittista lainsäädäntöä. Ne pyrkivät varmistamaan, että kilpailu kansantaloudessa toimii, ylläpitävät markkinamekanismia ja talouselämän joustavuutta. Tällaisten kansantaloudellisten olojen uskotaan johtavan talouden tehokkuuteen. Kilpailulain lähtökohtana voi olla kieltoperiaate eli kaikkien kilpailunrajoitusten yleinen kielto, väärinkäyttöperiaate, jossa viranomaisilla on oikeus puuttua vahingollisiin rajoituksiin, tai kieltoperiaatteen lievempi muoto, jossa yritysten velvollisuus on osoittaa myönteisten vaikutusten ylittävän kielteiset.

Oikeuskehitys

Kilpailuoikeuden omaksi oikeudenalaksi eriytymisen aikaansai vuonna 1890 Yhdysvalloissa säädetty Sherman Act -laki. Se pyrki torjumaan ja ennaltaehkäisemään 1800-luvun loppupuolen keskittymiskehityksen mukanaan tuomia epäkohtia. Isojen yritysryhmien eli trustien ja kartellien saavutettua taloudellisen valta-aseman ne perivät kohtuuttomia hintoja ja pyrkivät estämään kaiken kilpailun. Yritysten vallan pelko loi vaatimuksia, että liittovaltion tulisi taistella yrityksiä vastaan. Sherman Actin säätämisestä vallitsi laaja yksimielisyys. Laki kielsi, mitätöi ja julisti rangaistaviksi kartellit, trustit ja muut menettelytavat, joilla rajoitettiin kaupan ja muun elinkeinoelämän vapautta. Lain noudattamista valvomaan perustettiin 1903 oikeusministeriöön antitrustiosasto. Määräyksiä täsmennettiin vuonna 1914 säädetyllä Clayton Act -lailla.

Euroopassa kilpailunrajoituksiin suhtautuminen on vaihdellut eri maissa. Yritystoiminnan keskittyminen ei ollut niin voimakasta kuin Yhdysvalloissa, eikä syntynyt vastaavanlaisia epäkohtia. Euroopassa kartellit hyväksyttiin melko laajalti. Esimerkiksi Ranskan rikoslaissa yritysten yhdistymiskielto tuli voimaan 1810, mutta se kumottiin 1901. Euroopassa korostettiin sopimusvapautta silloinkin, kun sopimukset rajoittivat kilpailua. Kilpailunrajoituksia ei pidetty 1900-luvun alussa vahingollisina, eikä yritysten keskittymistä pyritty torjumaan.

Saksan oikeuskehitys on poikennut muusta Euroopasta. Ensimmäisen maailmansodan aikana valtiovalta tehosti tuotantoa pakkokartellien avulla. Vuonna 1923 säädettiin kartelliasetus, jonka nojalla talousministeri sai kartellioikeudessa pyrkiä kartellisopimusten mitätöimiseen. Vuonna 1933 talousministeri sai valtuudet määrätä perustettavaksi yritysryhmiä ja kartellisopimuksia. Toisen maailmansodan jälkeen talouselämän keskittymiä purettiin vuonna 1947 säädetyllä lailla, jonka täytäntöönpanosta huolehtivat miehitysviranomaiset. Saksan liittotasavalta sai 1957 kilpailunrajoituslain, jonka sisältö sai paljon vaikutteita Yhdysvalloista. Englanti sai ensimmäisen kilpailunrajoituslain 1948. Lain nojalla alettiin tutkia rajoituksia ja keskittymiä. 1950-luvulla kilpailunrajoitukset tuli ilmoittaa viranomaisille ja rekisteröidä ne. Lisäksi perustettiin erityistuomioistuin tutkimaan olivatko rajoitukset yleisen edun mukaisia.

Pohjoismaista Norja on nykymuotoisen kilpailuoikeuden edelläkävijä. Kilpailunrajoitusten olemassaoloa alettiin selvittää 1913 ja maan ensimmäinen kilpailulaki (trustloven) säädettiin 1926. Tanskan ensimmäinen laki on vuodelta 1937 ja Ruotsin vuodelta 1946. Pohjoismaissa kiellettiin ensimmäiseksi määrähinnat ja tarjouskartellit. Viime vuosikymmeninä lakeja on yhdenmukaistettu EU:n kilpailuoikeuden kanssa.

Suomessa nimitettiin 1948 komitea pohtimaan yritysryhmien kilpailua rajoittavien toimien valvontaa. Komitean työ pohjautui Ruotsin lainsäädäntöön. Ensimmäinen kartellilaiksi kutsuttu kilpailulaki (47/1957) tuli voimaan vuoden 1958 alussa. Samalla lailla perustettiin kartellivirasto. Kartellilaki korvattiin 1964 lailla taloudellisen kilpailun edistämisestä (1/1964), jolla kiellettiin myös määrähinnat ja luotiin neuvottelumenettely rajoitusten vahingollisten vaikutusten poistamiseksi. Vuonna 1973 valvontaa ryhtyi hoitamaan kilpailuasiamies (424/1973) ja neuvottelut siirtyivät kilpailuneuvostoon (423/1973). Vuonna 1988 säädettiin uusi kilpailulaki (709/1988) ja luotiin uusi viranomaisorganisaatio (711/1988 ja 712/1988). Kilpailulaki korvattiin 1992 uudella samannimisellä lailla (480/1992). Uusi kilpailulaki (948/2011) tuli voimaan 1. marraskuuta 2011. Sen oleellisimmat uudistukset liittyvät yrityskauppojen valvontaan, seuraamusjärjestelmään, kilpailuasioiden käsittelyssä noudatettavaan menettelyyn sekä vahingonkorvaukseen.

Katso myös

• Kilpailupolitiikka
• Monopoli
• Kartelli
• Markkinahäiriö

Kirjallisuutta

• Olli Wikberg: Johdatus kilpailuoikeuteen. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 978-952-14-1675-0

Aiheesta muualla

• Kilpailulaki (FINLEX) (Viitattu 25.9.2012)