MM-rallikausi 2015

rallin maailmanmestaruussarjan 43. kausi

MM-rallikausi 2015 on rallin maailmanmestaruussarjan 43. kausi. Kausi alkoi Monte Carlo -rallilla 25. tammikuuta, ja päättyi Walesin ralliin 15. marraskuuta 2015. Kauden aikana ajettiin yhteensä 13 rallia neljässä eri maanosassa.

MM-rallikausi 2015
Järjestyksessä oleva kausi 43.
Kilpailuja 13
Kuljettajien mestari Ranska Sébastien Ogier
← 2014 2016 →

Maailmanmestariksi ajoi kolmatta kertaa peräkkäin Sébastien Ogier.[1]

Sääntömuutoksia

muokkaa

Kaudelle 2015 sääntöihin tuli muutos, jonka myötä kilpailijoille ei enää kerrota väliaikoja erikoiskokeen aikana. Aiemmin tallit voivat kertoa kilpailijoille tekstiviesteillä väliaikoja, joilla nämä voivat arvioida etäisyyttä muihin kilpailijoihin. Muutoksen tavoitteena on vähentää ennakoitavuutta ja lisätä kilpailun kiinnostavuutta.[2]

Kilpailukalenteri

muokkaa
Nro Päivä Kilpailu Raportti
1 22.–25. tammikuuta   Monte Carlo -ralli Raportti
2 12.–15. helmikuuta   Ruotsin ralli Raportti
3 5.–8. maaliskuuta   Meksikon ralli Raportti
4 23.–26. huhtikuuta   Argentiinan ralli Raportti
5 21.–24. toukokuuta   Portugalin ralli Raportti
6 11.–14. kesäkuuta   Sardinian ralli Raportti
7 2.–5. heinäkuuta   Puolan ralli Raportti
8 30. heinäkuuta –2. elokuuta   Suomen ralli Raportti
9 21.–23. elokuuta   Saksan ralli Raportti
10 11.–13. syyskuuta   Australian ralli Raportti
11 2.–4. lokakuuta   Korsikan ralli Raportti
12 22.–25. lokakuuta   Katalonian ralli Raportti
13 13.–15. marraskuuta   Walesin ralli Raportti
Lähde: [3]

Osallistujat

muokkaa
Valmistajien pisteisiin oikeutetut WRC-autokunnat
Valmistaja Nat. Talli Rengas Numero Nat. Kuljettaja Nat. Kartanlukija Kilpailut
Volkswagen
(Volkswagen Polo R WRC)
  Volkswagen Motorsport M 1   Sébastien Ogier   Julien Ingrassia 1–13
2   Jari-Matti Latvala   Miikka Anttila 1–13
  Volkswagen Motorsport II M 9   Andreas Mikkelsen   Ola Fløene 2, 4–13
Citroën
(Citroën DS3 WRC)
  Citroën World Rally Team M 3   Kris Meeke   Paul Nagle 1–13
4   Sébastien Loeb   Daniel Elena 1
12   Mads Østberg   Jonas Andersson 1–13
Ford
(Ford Fiesta RS WRC)
  M-Sport World Rally Team M 5   Elfyn Evans   Daniel Barritt 1–13
6   Ott Tänak   Raigo Mõlder 1–13
  Jipocar Czech National Team P 21   Martin Prokop   Jan Tománek 1–9, 11–13
  FWRT P 37   Lorenzo Bertelli   Giovanni Bernacchini 1–5
Hyundai
(Hyundai i20 WRC)
  Hyundai World Rally Team M 7   Thierry Neuville   Nicolas Gilsoul 1–12
  Dani Sordo   Marc Martí 13
8   Dani Sordo   Marc Martí 1, 3–9, 11–12
20   Kevin Abbring   Sebastian Marshall 2
  Hyundai Motorsport N M 20   Hayden Paddon   John Kennard 3–9, 11–12
  Thierry Neuville   Nicolas Gilsoul 13
Valmistajien pisteiden ulkopuoliset WRC-autokunnat
Valmistaja Nat. Talli Rengas Numero Nat. Kuljettaja Nat. Kartanlukija Kilpailut
Volkswagen
(Volkswagen Polo R WRC)
  Volkswagen Motorsport II M 9   Andreas Mikkelsen   Ola Fløene 1, 3
Hyundai
(Hyundai i20 WRC)
  Hyundai Motorsport N M 10   Kevin Abbring   Sebastian Marshall 7, 9, 11, 13
Citroën
(Citroën DS3 WRC)
  Citroën Total Abu Dhabi World Rally Team M 12   Mads Østberg   Jonas Andersson 1
  Khalid Al Qassimi   Chris Patterson 4–6, 8, 12
  Stéphane Lefebvre   Stéphane Prevot 9, 11, 13
  PH Sport M 15   Stéphane Lefebvre   Stéphane Prevot 12
18   Sébastien Chardonnet   Thibault De La Haye 1
  D-Max Racing P 17   Yuriy Protasov   Pavlo Cherepin 1
Ford
(Ford Fiesta RS WRC)
  RK World Rally Team P 14   Robert Kubica   Maciek Szczepaniak 1–9, 11–13
  Adapta Motorsport M 15   Henning Solberg   Ilka Minor 1–2, 8, 13
  M-Sport World Rally Team M 15   Bryan Bouffier   Xavier Panseri 1
  Thibault De La Haye 11
  Juho Hänninen   Tomi Tuominen 8
P 17   Yuriy Protasov   Pavlo Cherepin 2
  Alexey Lukyanuk   Alexey Arnautov 8
  Synthos Cersanit Rally Team P 18   Michał Sołowow   Maciek Baran 2
  GP Racing Team M 19   Jean-Michel Raoux   Thomas Escartefigue 1
  Jipocar Czech National Team P 22   Jaroslav Melichárek   Erik Melichárek 9
  First Motorsport M 22   Stéphane Sarrazin   Jacques-Julien Renucci 11
  Combilift Rallying P 22   Josh Moffett   John Rowan 13
23   Sam Moffett   Karl Atkinson 13
  Motorsport Italia P 23   Benito Guerra   Borja Rozada 3
  Graham Coffey Rally Team P 79   Graham Coffey   Jenny Gäbler 9

Muutoksia

muokkaa

Tulokset

muokkaa

Pistejärjestelmä

muokkaa
Sija 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Pisteet 25 18 15 12 10 8 6 4 2 1
Power stage 3 2 1

Kuljettajien mestaruus

muokkaa
Väri Tulos
Kulta Voittaja
Hopea Toinen sija
Pronssi Kolmas sija
Vihreä Pistesijoitus
Sininen Maaliin pistesijojen ulkopuolella
Ei sijoittunut (NC)
Violetti Keskeytti (Kesk.)
Punainen Karsiutui (DNQ)
Esikarsiutui (DNPQ)
Musta Hylättiin (DSQ)
Valkoinen Ei startannut (DNS)
Vaaleansininen Vain harjoituksissa (PO)
Perjantain testikuljettaja (TD)
Tyhjä Kilpailu peruttiin (C)
Ei harjoituksissa (DNP)
Loukkaantunut tai sairas (Louk.)
Kilpailukiellossa (EX)
Ei saapunut (DNA)
Vetäytyi (WD)
Lihavoitu Paalupaikka
Kursivoitu Nopein kierros
† – keskeytys
ajoi yli 90 % kilpailupituudesta ja sai tuloksen.
Yläindeksi numero – Pistesijoitus sprinttikilpailussa
Power Stage -erikoiskokeella.
* – Fanboost
G – Nopein aika-ajon lohkovaiheessa
Sija Kuljettaja MON
 
SWE
 
MEX
 
ARG
 
POR
 
ITA
 
POL
 
FIN
 
DEU
 
AUS
 
FRA
 
ESP
 
GBR
 
Pisteet
1   Sébastien Ogier 1 11 11 171 21 11 11 21 1 11 151 Kesk. 1 263
2   Jari-Matti Latvala 23 Kesk. 15 Kesk. 12 62 5 12 21 22 13 22 501 183
3   Andreas Mikkelsen 3 3 32 Kesk. 33 363 23 Kesk. 3 43 3 11 32 171
4   Mads Østberg 4 103 2 23 7 5 9 3 7 WD 6 4 7 116
5   Kris Meeke 101 7 16 1 4 24 7 173 122 3 4 53 2 112
6   Thierry Neuville 5 22 83 Kesk. 38 3 6 4 5 7 23 8 Kesk. 90
7   Elfyn Evans 7 6 4 3 69 4 50 12 6 9 2 34 6 89
8   Dani Sordo 6 5 52 6 20 10 11 43 8 7 3 4 89
9   Hayden Paddon 5 17 16 8 2 4 Kesk. 9 5 5 6 5 84
10   Ott Tänak 18 4 22 10 5 14 32 5 8 6 10 41 Kesk. 63
11   Martin Prokop 9 8 6 4 10 Kesk. 11 7 Kesk. 12 7 21 39
12   Robert Kubica Kesk. 20 18 9 30 8 Kesk. 35 222 11 93 11
13   Khalid Al Qassimi 6 24 10 16 15 9
14   Juho Hänninen 6 8
15   Yuriy Protasov 16 9 13 13 7 13 15 11 20 14 37 8
16   Nasser Al-Attiyah 7 11 12 Kesk. 17 10 12 7
17   Abdulaziz Al-Kuwari 11 7 16 11 12 23 16 6
18   Sébastien Loeb 82 6
19   Stéphane Lefebvre 12 Kesk. Kesk. Kesk. 15 26 Kesk. EX 10 13 11 50 8 5
20   Esapekka Lappi 12 17 12 8 42 14 Kesk. 4
21   Diego Domínguez 8 4
22   Paolo Andreucci 8 4
23   Bryan Bouffier Kesk. Kesk. 8 4
24   Pontus Tidemand 17 13 13 9 Kesk. 9 WD 4
25   Jan Kopecký 9 13 10 WD 3
26   Stéphane Sarrazin 9 2
27   Nicolás Fuchs 9 Kesk. 17 15 20 Kesk. 18 2
28   Gustavo Saba 9 2
29   Lorenzo Bertelli 68 Kesk. Kesk. 19 Kesk. Kesk. 16 10 DNS 18 Kesk. Kesk. 10 2
30   Jari Ketomaa 13 10 12 Kesk. 17 36 WD 1
Sija Kuljettaja MON
 
SWE
 
MEX
 
ARG
 
POR
 
ITA
 
POL
 
FIN
 
DEU
 
AUS
 
FRA
 
ESP
 
GBR
 
Pisteet
  • 1 2 3 – Power Stagen sijoitus

Lähteet

muokkaa
  1. https://www.wrc.com/en/wrc/drivers/drivers/driver/s%C3%A9bastien-ogier/page/874-94-874--.html?h=2017/drivers/5 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. David Evans: World Rally Championship to ban in-car split times in 2015 autosport.com. 26.11.2014. Viitattu 2.11.2023. (englanniksi)
  3. 2015 WRC Calendar juwra.com. Viitattu 7.8.2023. (englanniksi)
  4. David Evans: Sebastien Loeb in Monte Carlo 2015 World Rally Championship return autosport.com. 24.11.2014. Viitattu 2.11.2023. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:2015 World Rally Championship