Matkaratsastus

Matkaratsastus (engl. endurance riding tai distance riding) on ratsastuksen kilpalaji, jossa kilpaillaan ratsukoiden, erityisesti hevosten nopeudessa ja kestävyydessä pitkillä matkoilla. Laji pohjautuu Puolan ja Venäjän armeijan ratsuväki- ja jalostusohjelmaan. Nykyisessä muodossaan matkaratsastuksessa on kilpailtu 1950-luvulta. Fédération Equestre Internationale (FEI, ratsastusurheilun kansainvälinen kattojärjestö) hyväksyi matkaratsastuksen viralliseksi ratsastuslajiksi 1983, ja siinä kilpaillaan maailmanmestaruuksista ratsastuksen MM-kilpailuissa. Nykymuotoisena lajia on harrastettu Suomessa vuodesta 1987.

Kuva Uzesin matkaratsastuskilpailusta vuonna 2005

Matkaratsastuskilpailuissa ratsastetaan vaihtelevassa maastossa erilaisia matkoja aina 12 kilometristä 160 kilometriin (josta parhaat ratsukot selviävät 10–12 tunnissa), useita päiviä kestävissä kilpailuissa jopa tätä pitempiäkin matkoja. Kilpailuita on kahdenlaisia: yksinkertaisia nopeuskilpailuja (nopeusratsastus) ja ihanneaikakilpailuja (maailmalla Clear Round -luokat), joissa ratsukon on pyrittävä suoriutumaan maaliin juuri tietyssä sopivaksi katsotussa ajassa, ei nopeammin eikä hitaammin. Ratsastajan ei tarvitse koko ajan istua hevosensa selässä, ja onkin tavallista että tämä välillä lepuuttaa ratsuaan taluttamalla sitä jonkin matkaa.

Matkaratsastuksessa ei kuitenkaan ole kyse puhtaasti matka-ajasta. Hevosen on maaliin päästyään läpäistävä eläinlääkärin tarkastus, mikä edellyttää virkeyttä ja kaikin puolin hyvää kuntoa. Hevosen pulssin on rasituksen loputtua laskettava määräajan kuluessa hyväksyttävälle tasolle. Yli 40 km kilpamatkoilla on myös vähintään 40 km välein pakollinen tauko (jota ei lasketa mukaan suoritusaikaan) ja samanlainen eläinlääkärin tarkastus, jonka läpäiseminen on edellytys matkan jatkamiselle. On hyvin tavallista, että ratsukon suoritus hylätään maalissa tai keskeytyy esimerkiksi pulssin huonon palautumisen takia.

Matkaratsastuksessa edellytetään sekä hevoselta että ratsastajalta hyvää, huolella rakennettua kuntoa. Ratsukot pääsevät vaativille pitkille matkoille vasta suoriuduttuaan kunnialla lyhyemmistä kilpailuista. Tärkeää on myös huolto matkan varrella: kullakin ratsukolla on oma autolla liikkuva huoltojoukkonsa, joka huolehtii muun muassa siitä että sekä ratsu että ratsastaja saavat matkan varrella riittävästi juotavaa. Erityisesti kesäkuumalla juotavan saaminen ja hevosen viilentäminen tauoilla on ratkaisevan tärkeää.

Matkaratsastuksen pukeutumis- ja varustesäännöt ovat paljon löyhemmät kuin muissa ratsastuksen lajeissa. Hevosen varusteilta ei edellytetä muuta kuin sitä, etteivät ne tuota hevoselle kipua. Apuohjista sallitaan ainoastaan vapaajuoksuiset martingaalit. Ratsastusasun on oltava asiallinen ja tarkoitukseen sopiva. Kypärän käyttö tosin on pakollista, ja kenkien tulee olla kannalliset tai tasapohjaisten kenkien kanssa tulee käyttää turvajalustimia.

Matkaratsastuksessa menestyvät yleensä parhaiten nopeiksi ja kestäviksi jalostetut arabianhevoset ja arabivaikutteiset rodut, mutta suomenhevosellakin on saatu hyväksytty tulos MM-kilpailussa: Ritva Lampinen ja Uusi-Helinä tulivat 28. tilalle Tukholmassa 1990.

Tällä hetkellä yksi menestyneimmistä suomalaisista matkaratsastajista on Johanna Strang-Ginouves, joka asuu ja valmentautuu Ranskassa ja kilpailee arabianhevosilla. Strang-Ginouves sijoittui viidenneksi matkaratsastuksen EM-kilpailuissa 2005.

Aiheesta muualla

• Suomen Matkaratsastusseura SuMaRa
• FEI:n matkaratsastussivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen Ratsastajainliiton sivut matkaratsastuksesta
• Hevosmaailma.net - tietoa matkaratsastuksesta (Arkistoitu – Internet Archive)
• Matkalaukka.net