Mies vailla menneisyyttä

Mies vailla menneisyyttä
Ohjaaja	Aki Kaurismäki
Käsikirjoittaja	Aki Kaurismäki
Tuottaja	Aki Kaurismäki
Säveltäjä	Leevi Madetoja
Kuvaaja	Timo Salminen
Leikkaaja	Timo Linnasalo
Tuotantosuunnittelija	Markku Pätilä; Jukka Salmi
Lavastaja	Markku Pätilä; Jukka Salmi;
Pääosat	Markku Peltola; Kati Outinen;
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi
Tuotantoyhtiö	Sputnik Oy
Levittäjä	Bavaria Film
Ensi-ilta	1. maaliskuuta 2002; ; ; ; ;
Kesto	97 minuuttia
Alkuperäiskieli	suomi
Budjetti	1 206 000 €
Katsojat	176 010 (Suomi); 1,5 milj. (maailma)
Aiheesta muualla
	IMDb
	Elonet
	AllMovie
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OKNimi-testi OK

Mies vailla menneisyyttä on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut draamakomediaelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Aki Kaurismäki. Se on Kaurismäen Suomi-trilogian toinen osa. Elokuva kertoo muistinsa menettävästä miehestä, joka rakentaa elämäänsä uudestaan köyhälistön parissa. Miespääosaa esittää Markku Peltola ja naispääosaa Kati Outinen.

Mies vailla menneisyyttä on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia elokuvia. Se oli parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana vuoden 2003 Oscar-gaalassa. Tuolloin Kaurismäki kuitenkin boikotoi gaalaa ja Yhdysvaltoja Irakin sodan takia. Vuonna 2002 elokuva sai Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon, ja Outinen palkittiin parhaasta naispääosasta. Mies vailla menneisyyttä on kolmas suomalainen elokuva, joka on päässyt Cannesin pääkilpasarjaan.

Ylen äänestyksessä vuonna 2012 kriitikot valitsivat sen kaikkien aikojen kuudenneksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi,^[4] ja Helsingin Sanomien järjestämässä lukijaäänestyksessä vuonna 2022 elokuva valittiin 2000-luvun kolmanneksi koskettavimmaksi suomalaiseksi elokuvaksi.^[5] Yli 176 000 katsojaa saanut Mies vailla menneisyyttä on Kaurismäen katsotuin elokuva Suomessa.^[6]

Juoni

Mies (Markku Peltola) saapuu junalla öiseen Helsinkiin ja nukahtaa puistonpenkille, jolloin kolme rikollista pahoinpitelee hänet. Mies viedään koomassa sairaalaan ja julistetaan jo kuolleeksi, mutta lääkärien poistuttua hän nousee pystyyn ja kävelee siteissään ulos sairaalasta. Hylätyssä satamakontissa asuva Niemisen perhe (vanhempina Juhani Niemelä ja Kaija Pakarinen) löytää hänet aamulla meren rannalta makaamasta, ottaa luokseen asumaan ja hoitaa kuntoon. Mies on kuitenkin menettänyt muistinsa eikä muista edes omaa nimeään.

Sataman köyhät asukkaat ja laitapuolen kulkijat auttavat miehen uuden elämän alkuun. Karski satamavartija Anttila (Sakari Kuosmanen), joka tekee bisnestä ”vuokraamalla” tyhjiä satamakontteja asunnoiksi, järjestää miehelle oman kontin. Mies yrittää hakea töitä, mutta koska hän ei tiedä nimeään, hänet heitetään ulos työvoimatoimistosta. Mies tutustuu Pelastusarmeijan soppaa jakavaan Irmaan (Kati Outinen), ja tämä hankkii hänelle töitä Pelastusarmeijan kirpputorilta. Työnsä ohessa mies saa virsiä soittavan Pelastusarmeijan orkesterin (Marko Haavisto & Poutahaukat) ottamaan ohjelmistoonsa rytmimusiikkia ja Pelastusarmeijan johtajattaren (Annikki Tähti) ryhtymään heidän laulajakseen. Miehen ja Irman välille kehkeytyy romanssi.

Nähdessään hitsaajia telakalla mies muistaa olevansa ammatiltaan hitsaaja. Hänelle tarjotaan töitä, mutta telakan palkkakonttori määrää hänet avaamaan pankkitilin. Pankki ei kuitenkaan suostu avaamaan nimetöntä tiliä, ja kaiken lisäksi mies joutuu pankkiryöstön todistajaksi. Poliisi ei usko miehen tarinaa nimettömyydestä ja heittää hänet putkaan, mutta Pelastusarmeijan lakimies (Matti Wuori) hankkii hänet vapaaksi. Myöhemmin mies tapaa baarissa pankkiryöstäjän (Esko Nikkari), joka kertoo miehelle tarinansa: pankki on ajanut hänen maansiirtoyrityksensä konkurssiin ja hän teki ryöstön voidakseen maksaa pois velkansa entisille työntekijöilleen. Mies lupaa toimittaa rahat työntekijöille ja pankkiryöstäjä ampuu itsensä tämän lähdettyä.

Poliisi kertoo saaneensa selville miehen henkilöllisyyden: tämän vaimo Nurmeksesta on ottanut yhteyttä poliisiin nähtyään miehen kuvan lehdessä pankkiryöstöjutun yhteydessä. Järkyttynyt Irma katkaisee seurustelun ja mies palaa apeana kotiinsa. Nurmeksessa hän tapaa vaimonsa (Aino Seppo) ja saa selville, että he ovat eronneet miehen peliriippuvuuden takia. Mies päättää palata uuteen elämäänsä Helsingissä. Palatessaan satamaan hän törmää uudelleen hänet pahoinpidelleisiin kolmeen rikolliseen, mutta sataman asukkaat Anttilan johdolla saartavat ja pieksevät heidät. Lopussa mies ja Irma palaavat yhteen ja kävelevät kahdestaan sataman poikki kaukaisuuteen Annikki Tähden laulaessa kappaletta ”Muistatko Monrepos’n”.

Rooleissa

Markku Peltola	…	M
Kati Outinen	…	Irma
Juhani Niemelä	…	Nieminen
Kaija Pakarinen	…	Kaisa Nieminen
Sakari Kuosmanen	…	Anttila
Annikki Tähti	…	kirpputorin johtaja
Anneli Sauli	…	baarin omistaja
Elina Salo	…	telakan konttoristi
Sulevi Peltola	…	työvoimatoimiston johtaja
Liisa Kuoppamäki	…	työvoimatoimiston virkailija
Outi Mäenpää	…	pankkivirkailija
Esko Nikkari	…	pankkiryöstäjä
Pertti Sveholm	…	rikospoliisi
Matti Wuori	…	lakimies
Aino Seppo	…	entinen vaimo
Janne Hyytiäinen	…	Ovaskainen
Antti Reini	…	sähkömies
Aarre Karén	…	lääkäri
Eeva-Liisa Haimelin	…	sairaanhoitaja

Tuotanto

Elokuvan ennakkotuotanto oli talvella 2000–2001 ja keväällä 2001, kuvaukset kesällä 2001 ja jälkituotanto syksyllä-alkutalvella 2001.

Palkintoja

Elokuvan käsikirjoitus sai parhaan käsikirjoituksen European Film Awards ja Jussi-palkinnot sekä parhaan käsikirjoituksen palkinnon Bangkokin elokuvajuhlilla.

Cannesin elokuvajuhlat: Grand Prix; paras naisnäyttelijä: Kati Outinen;
FIPRESCI:n palkinto vuoden parhaasta elokuvasta.
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto
Jussit: paras kuvaus: Timo Salminen, paras leikkaus: Timo Linnasalo, paras naispääosa: Kati Outinen, paras käsikirjoitus: Aki Kaurismäki, paras ohjaus: Aki Kaurismäki, paras elokuva.
Guldbagge-palkinto: paras Ruotsissa vuonna 2002 esitetty ulkomainen elokuva.
National Society of Film Critics: vuoden 2003 paras ulkomainen elokuva.

Lähteet

Mies vailla menneisyyttä Elonet.

Viitteet

↑ Ensi-illat 1998–2004. (pdf) Suomen elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 28.3.2012. Viitattu 27.6.2021.
↑ Katsojat, kotimaiset elokuvat 2003. (pdf) 12.1.2004. Suomen elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 28.3.2012. Viitattu 27.6.2021.
↑ Mies vailla menneisyyttä Elonet. Viitattu 27.6.2021.
↑ Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 26.3.2022.
↑ 2000-luvun koskettavin leffa | Kati Outinen kohtasi raitiovaunussa lemuavan ja huonokuntoisen miehen, mutta pian selvisi, että he olivat olleet tekemässä yhdessä yhtä 2000-luvun koskettavinta elokuvaa: ”Kukaan ei voi tietää, milloin oksa katkeaa alta” Helsingin Sanomat. 12.7.2022. Viitattu 12.7.2022.
↑ Tikkanen, Minttu: Kuolleet lehdet on ylittänyt jo 100 000 katsojan rajan - hipoo jo pian Kaurismäen parasta tulosta Voice. 30.9.2023. Viitattu 7.10.2023.

Aiheesta muualla

Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla. Ylen Elävä arkisto.
Mies vaila menneisyyttä - Yle Areena

[1] Ensi-illat 1998–2004. (pdf) Suomen elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 28.3.2012. Viitattu 27.6.2021.

[2] Katsojat, kotimaiset elokuvat 2003. (pdf) 12.1.2004. Suomen elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 28.3.2012. Viitattu 27.6.2021.

[Elonet-3] Mies vailla menneisyyttä Elonet. Viitattu 27.6.2021.

[4] Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 26.3.2022.

[5] 2000-luvun koskettavin leffa | Kati Outinen kohtasi raitiovaunussa lemuavan ja huonokuntoisen miehen, mutta pian selvisi, että he olivat olleet tekemässä yhdessä yhtä 2000-luvun koskettavinta elokuvaa: ”Kukaan ei voi tietää, milloin oksa katkeaa alta” Helsingin Sanomat. 12.7.2022. Viitattu 12.7.2022.

[6] Tikkanen, Minttu: Kuolleet lehdet on ylittänyt jo 100 000 katsojan rajan - hipoo jo pian Kaurismäen parasta tulosta Voice. 30.9.2023. Viitattu 7.10.2023.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]