Pau Casals
Pau Casals, alkuperäiseltä nimeltään Pau Carles Salvador Casals i Defilló (29. joulukuuta 1876 El Vendrell, Katalonia – 22. lokakuuta 1973 San Juan, Puerto Rico), oli katalonialainen sellisti, säveltäjä ja kapellimestari. Pau Casals tunnetaan parhaiten vuosina 1936–1939 tekemistään Bachin sellosarjojen taltioinneista.
| Pau Casals | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. joulukuuta 1876 El Vendrell, Katalonia |
| Kuollut | 22. lokakuuta 1973 (96 vuotta) |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | länsimainen taidemusiikki ja sardana |
| Soittimet | Sello |
| Levy-yhtiöt | Columbia Records, Philips Records ja His Master's Voice (käännä suomeksi) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Pau Casals syntyi vuonna 1876 pienessa El Vendrellin kaupungissa, jossa hänen isänsä Carlos toimi urkurina ja kuoronjohtajana. Carlos opetti poikansa laulamaan, soittamaan pianoa ja viulua. Casals esiintyi julkisesti ensimmäistä kertaa jo kuusivuotiaana. Yksitoistavuotiaana Pau kuuli ensimmäistä kertaa sellomusiikkia ja pian hän ottikin oppitunteja sellonsoitossa, ensin isältään, mutta pian Barcelonan kunnallisessa musiikkikoulussa.
Opiskeluaikanaan Casals soitti eri kokoonpanoissa rahoittaakseen opintojaan, ja etsiessään musiikkia esitettäväksi vuoden 1890 tienoissa hän löysi ennestään tuntemattomia teoksia soolosellolle pienestä barcelonalaisesta musiikkiliikkeestä. Kyseessä olivat Johann Sebastian Bachin kuusi sarjaa soolosellolle (BWV 1007–1012), jotka olivat pitkään olleet musiikkimaailmalta kadoksissa. Casals työsti Bachin sellosarjoja yli kymmenen vuotta ennen kuin alkoi esittää niitä julkisesti 1900-luvun alkuvuosina, esittäen usein yhden sarjan konserton yhteydessä.
Casals kehitti oman tyylin jossa hän saattoi liikuttaa vasenta kättään varsin vapaasti luoden vaivattoman vaikutelman ja laulavan äänensävyn.[1]
Barcelonassa Casals tutustui myös säveltäjä Isaac Albéniziin, joka auttoi Casalsia muuttamaan Madridiin, jossa hän jatkoi opintojaan konservatoriossa Tomas Bretónin ja Jesus de Monasterion johdolla. Hän teki orkesteridebyyttinsä Madridissa ja konsertoi vuonna 1899 Lontoon Crystal Palacessa ja Pariisissa.[2]
Poliittisesti Casals oli tasavaltalainen ja Espanjan sisällissodan päätyttyä Francon voittoon hän joutui vaikeuksiin vahvan vakaumuksensa vuoksi[1] (Casals muun muassa kieltäytyi soittamasta Hitlerin hallitsemassa Saksassa). Vuonna 1939 häntä uhattiin teloituksella, jos hän palaisi Espanjaan ja hän joutui jäämään pakolaiseksi Etelä-Ranskaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian Francoa mielistelevään politiikkaan pettyneenä Casals lopetti yllättäen julkisen esiintymisen.[1] 1950-luvulla Casalsin yhdysvaltalaiset ihailijat järjestivät hänen ympärilleen festivaalin virtuoosin uuteen kotikaupunkiin Pradesiin ja vanhoilla päivillään Casals nousi uudelleen esiin muusikkona, opettajana ja orkesterinjohtajana. Vuonna 1956 hän muutti äitinsä synnyinmaahan Puerto Ricoon. Hän esiintyi vuonna 1958 Yhdistyneissä kansakunnissa ja vuonna 1961 Valkoisessa talossa. Hän kuoli Puerto Ricossa 22. lokakuuta 1973. Casals ei ehtinyt nähdä vihaamansa Francon hallinnon loppua, mutta Espanjan hallitus kuningas Juan Carlos I:n johdolla kunnioitti hänen muistoaan julkaisemalla vuonna 1976 hänen 100. syntymäpäivänsä kunniaksi postimerkin.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Pablo Casals Encyclopedia Britannica. Viitattu 3.5.2013.
- ↑ Chronology 2 pau casals.org. Viitattu 3.5.2013.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pau Casals Wikimedia Commonsissa
