Pohjanmeri
Pohjanmeri on matala ja myrskyisä Atlantin valtameren reunameri, joka sijaitsee Euroopan mannerjalustalla Britteinsaarten ja Euroopan mantereen luoteisosien välissä.[1][2] Se yhtyy Atlantiin Calais’nsalmen ja Englannin kanaalin kautta lounaassa ja Orkney- ja Shetlandsaarten sekä Norjan välistä pohjoisessa. Idässä se kapenee Skagerrakiksi ja yhdistyy Itämereen Kattegatin ja Tanskan salmien kautta. Itämerelle on laivayhteys myös Schleswig-Holsteinin halki kulkevaa Kielin kanavaa pitkin.[2]
Pohjanmeren rannikkovaltioita ovat lännessä ja lounaassa Iso-Britannia, koillisessa Norja, idässä Ruotsi ja Tanska, kaakossa Saksa ja Alankomaat sekä etelässä Belgia ja Ranska.[2] Rannikkovaltiot harjoittavat alueella laajamittaista taloudellista toimintaa, kuten kalastusta ja kalanviljelyä, hiekan- ja soranottoa merenpohjasta, maakaasun ja maaöljyn porausta, ruoppausmassojen läjittämistä sekä matkailua. Pohjanmeri on myös eräs maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista, ja sen rannoilla sijaitsee kaksi maailman suurimpiin kuuluvaa satamaa.[3]
Maantiede
muokkaa
Pohjanmeren altaan pituus pohjoisesta etelään on 960 kilometriä ja leveys lännestä itään 580 kilometriä.[4] Estuaarit ja vuonot mukaan lukien altaan pinta-ala on noin 575 000 neliökilometriä ja kokonaistilavuus 54 000 kuutiokilometriä.[5] Veden keskisyvyys on vain 94 metriä, kun esimerkiksi Välimeren keskisyvyys on noin 1,5 kilometriä.[5][6] Altaan eteläreunalla meren syvyys on alle 30 metriä, mutta merenpohja viettää loivasti kohti pohjoisreunaa, jossa syvyys on jo noin 200 metriä. Syvin kohta on 700 metriä Norjan haudassa, joka on pitkänomainen syvänne Norjan rannikolla.[7]
Merenpohjan suhteellisen tasaiset pinnanmuodot ovat lähes samanlaiset kuin viime jääkauden päättyessä, jolloin paikalla oli kuivaa maata. Pohjanmeren matalikot – esimerkiksi Doggermatalikko, Iso ja Pieni Kalamatalikko sekä Jyllannin matalikko – ovat vedenalaisia moreenimuodostumia, jotka laajeneva jäätikkö kasasi etureunalleen.[7] Jää- ja vesivirrat puolestaan kuluttivat merenpohjaan syvänteitä. Näin syntyivät muuan muassa Oestergronden, Devil’s Hole, Norjan hauta sekä Elben muinainen jokilaakso.[8] Fladen Ground oli todennäköisesti järvi, jota reunusti jäätikkö kolmesta ilmansuunnasta.[7]
Vaihtelevien geologisten olosuhteiden vuoksi Pohjanmeren rannikot ovat hyvin monimuotoiset. Pohjoisessa esiintyy maankohoamista, joka johtuu maankuoren hitaasta oikenemisesta jääkauden jälkeen. Norjan vuoristoiselle ja rikkonaiselle rannikolle ovat tyypillisiä kalliosaaret ja syvät vuonot[8], joista suurimpia ovat Sogne, Hardanger, Bokna ja Oslonvuono.[2] Etelä-Norjan edustalla on lähes katkeamaton ketju saaria, joka jatkuu Ruotsin puolelle.[8] Englannin ja Skotlannin itärannikolla on kallioita, kivikkoisia rantoja sekä laajoja estuaareja ja merenlahtia, kuten Moray Firth, Firth of Forth, Humber, The Wash ja Thames.[2][8] Kaakkois-Englannissa maisemaa hallitsevat matalat kalliot ja jokien muodostamat tulvalaaksot.[8]
Ihminen on muuttanut suuresti Pohjanmeren eteläosien rantaviivaa rakentamalla sinne kaupunkeja, satamia ja teollisuuslaitoksia, valtaamalla merestä maa-alueita sekä suojaamalla ranta-alueita maavallein. Ranskan rannikkoalueille ominaisia ovat jokien halkomat tasangot ja rantakalliot. Calais’nsalmesta Tanskaan ulottuvalla vyöhykkeellä on lukemattomia hiekkarantoja ja -dyynejä, suurten jokien suualueita sekä Vattimereen kuuluvia laajoja vuorovesitasankoja ja saaria. Tanskan länsirannikolla on myös pitkien hiekkarantojen rajaamia laguuneja.[8]
Orkney- ja Shetlandsaarten lisäksi Pohjanmeressä on pienempiä saaria Norjan, Tanskan, Saksan ja Alankomaiden rannikolla. Niistä suurimpia ovat Norjassa Sotra, Bømlo, Stord, Tysnesøy ja Karmøy; Ruotsissa Orust ja Tjörn; Tanskassa ja Saksassa Pohjoisfriiseinsaaret; Saksassa Itäfriiseinsaaret ja Helgoland sekä Alankomaissa Länsifriiseinsaaret. Englannin itärannikolla saaria on vain vähän.[2]
Geologia
muokkaaPohjanmeren allas on vajonnut koko olemassaolonsa ajan.[7] Merenpohjaa peittävät suurelta osin yli kuusi kilometriä paksut sedimenttikerrokset, jotka ovat peräisin useista eri lähteistä. Sedimenttien alla kulkee etelästä pohjoiseen ikivanha hautavajoama, joka on paljon syvempi kuin Norjan hauta.[8]
Permikaudella, noin 250 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeren paikalla oli vuorten ympäröimä aavikkotasanko ja useita suolajärviä. Tällä aikakaudella syntyivät merenpohjan hiekkakivi- ja anhydriittikerrostumat ja niihin varastoitunut maaöljy ja maakaasu. Liitukaudella, noin sata miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeren allasta peitti jo matala meri, jonka pohjalle kasaantui aikojen saatossa paksu kerros liitua.[7] Liitukauden loppuvaiheessa, 60–65 miljoonaa vuotta sitten, 130 kilometrin päähän Englannin nykyisestä itärannikosta törmäsi suuri meteoriitti tai komeetta, joka synnytti merenpohjaan Silverpit-kraatterin.[9] paleogeenikaudella, noin 50 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeri oli jo lähes nykyisen muotoinen ja sen pohjalle muodostui paksu sedimenttipatja jokien kuljettamasta savesta ja liejusta.[7] Vielä 1,6 miljoonaa vuotta sitten Pohjanmeren eteläosat olivat osa Euroopan mannerta.[1]
Vähitellen jääkaudet muovasivat merenpohjan pinnanmuodot nykyiselleen.[1] Viime jääkauden aikana Britteinsaaria peitti jäätikkö, joka ulottui lännessä Kelttimereen ja idässä Thamesin suulle, ja Skandinavian niemimaalta työntyi toinen jääkieleke Pohjanmeren altaaseen. Kun jäätiköt sulivat ja ilmasto alkoi lämmetä, merenpinta nousi ja aallot ja merivirrat alkoivat levittää irtonaisia maa-aineksia. Maa-ainesten leviäminen jatkuu edelleen, ja sen seurauksena hienoimmat ainekset siirtyvät hitaasti pohjoiseen ja päätyvät lopulta Pohjois-Atlantin syvempiin vesiin.[7] Merenpohjaan on kerrostunut pääasiassa hiekkaa, mutta matalikoilla yleisempiä ovat karkea hiekka ja sora ja syvänteissä hienojakoinen lieju. Vattimerta ja The Washia ympäröiville marskimaille kulkeutuu jatkuvasti lisää hiekkaa ja liejua jokien ja nousuveden kuljettamina.[8]
Klimatologia ja hydrologia
muokkaa
Pohjanmeri sijaitsee lauhkealla ilmastovyöhykkeellä, Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) vaikutusalueella. Sen ilmastoon vaikuttavat voimakkaasti Atlantin merivirrat ja vallitsevat länsituulet sekä niihin liittyvät matalapaineet. Sääolosuhteita luonnehtivat vaihtelevat tuulet, pilvisyys ja runsaat sateet – vuotuinen sademäärä on keskimäärin 425 millimetriä. Eniten sataa Norjan rannikolla, jossa mereltä virtaava kostea ilma kohtaa jyrkän vuoriston.[10]
Pohjanmeren suolapitoisuus on 34–35 promillea ja lämpötila kesällä keskimäärin +17 °C ja talvella +6 °C.[4] Merivesi on jatkuvassa kiertoliikkeessä vuoroveden, vallitsevien tuulten ja vesimassojen tiheyserojen vuoksi. Virtaukset vaihtelevat vuodenaikojen ja sijainnin mukaan, mutta pääsääntöisesti vesi kiertää Pohjanmeren altaassa vastapäivään: Orkney- ja Shetlandsaarten välistä virtaa vettä kohti etelää Skotlannin ja Englannin itärannikon suuntaisesti ja Englannin kanaalista purkautuu Pohjois-Atlantin virran lämmintä vettä, joka etenee Alankomaiden rannikkoa pitkin koilliseen ja pitää meren sulana läpi talven.[7]
Vuoroveden korkeus vaihtelee Pohjanmerellä huomattavasti alueittain. Pohjoisessa Norjan etelärannikolla ja Tanskan pohjoisrannikolla vuorovesi jää alle puolen metrin. Englannin ja Belgian rannikoilla vuorovesi nousee jopa kuuden metrin korkeuteen. Skotlannin pohjoiskärjessä Pentlandinsalmessa vuorovesi voi virrata jopa 11 solmun nopeudella; etelästä Englannin kanaalista vuorovesi tulee Pohjanmerelle 3–4 solmun nopeudella.[11] Vuorovesivirtaukset kasaavat merenpohjan hiekkaa särkiksi merivirtojen ja myrskyaaltojen törmäysalueille, kuten Calais’nsalmeen. Hiekkaa joudutaankin jatkuvasti ruoppaamaan tärkeimmillä laivareiteillä ja suurten satamien lähistöllä, jotta merenkulku ei vaarantuisi.[7]
Pohjanmeren valuma-alue käsittää kaikki ne rannikkovaltioiden vesistöalueet, joilta pinta- ja pohjavedet laskevat Pohjanmereen. Valuma-alueen pinta-ala on lähes 850 000 neliökilometriä,[12] ja siellä asuu 184 miljoonaa ihmistä (2000)[13]. Suurimmat laskujoet ovat Elbe, Weser, Maas, Rein, Schelde, Seine, Humber ja Thames. Jokien vuotuinen kokonaisvirtaama vaihtelee suuresti mutta on keskimäärin 300 kuutiokilometriä, josta kolmasosa on peräisin Norjan ja Ruotsin lumen sulamisvesistä. Lisäksi Tanskan salmien kautta Pohjanmereen virtaa vuosittain noin 470 kuutiokilometriä merivettä, jonka suolapitoisuus on 10 promillea.[12]
| Alue | Virtaus (km³/v) | Valuma-alue (km²) |
|---|---|---|
| Norjan rannikko | 58–70 | 45 500 |
| Skagerrakin ja Kattegatin rannikko | 58–70 | 102 200 |
| Tanskan ja Saksan rannikko (ml. Vattimeri) | 32 | 219 900 |
| Alankomaiden ja Belgian rannikko (ml. Vattimeri, Rein, Maas ja Schelde) | 91–97 | 221 400 |
| Englannin kanaalin rannikko (ml. Seine) | 9–37 | 137 000 |
| Englannin itärannikko (ml. Tyne, Tees, Humber ja Thames) | 32 | 74 500 |
| Skotlannin itärannikko (ml. Forth) | 16 | 41 500 |
| Pohjanmeren rannikko yhteensä: | 296–354 | 841 500 |
| Tanskan salmet (virtaus Itämereltä): | 470 | 1 650 000 |
Biologia
muokkaaLevät ja kasvit
muokkaa
Suurin osa Pohjanmeressä elävistä yhteyttävistä eliöistä kuuluu mikroskooppisiin, vedessä vapaasti keijuviin planktonleviin, jotka ovat meren ravintoverkon perusta. Litrassa merivettä voi elää jopa 100 000–100 miljoonaa erikokoista ja -muotoista planktoneliötä.[14] Kasviplanktonin tuotantoon vaikuttavat monet fyysiset tekijät, joista merkittävimpiä ovat auringonvalon ja ravinteiden saatavuus sekä veden tiheyskerrostuneisuus. Piko- ja nanoplanktonit ovat avomeren kerrostuneessa vedessä yleisempiä kuin rantavyöhykkeen sekoittuneessa vedessä, ja suurempien planktonlevien määrä kasvaa ulapalla ainoastaan lyhyiden kukintajaksojen aikana.[15] Tietyt planktonlevät ja syanobakteerit tuottavat myrkkyjä, jotka aiheuttavat kalakuolemia ja voivat olla vaarallisia ihmisille.[16] Levät aiheuttavat Pohjanmerellä myös muita ilmiöitä: esimerkiksi Phaeocystis-sukuun kuuluvat koloniaaliset levät synnyttävät alkukesästä vaahtoa, joka ajautuu paksuina valleina merenrannoille, ja Chrysochromulina-sukuun kuuluvat tarttumalevät saavat aikaan merelle ominaisen tuoksun.[17]
Makrolevät ja meriajokkaat ovat planktonlevien jälkeen merkittävimmät kasviryhmät Pohjanmerellä. Niitä esiintyy rantavesien ja matalan meren alueella, missä auringonvalo vielä yltää pohjaan asti.[18] Meriajokasniityt olivat aikaisemmin yleisiä Vattimeren rannoilla mutta harvinaistuivat 1900-luvulla kasvitautien ja liiallisen keräyksen vuoksi.[19] Laajimmat suurleväkasvustot sijaitsevat kalliorannoilla ja kiinteällä merenpohjalla ja ulottuvat laskuvesivyöhykkeeltä 15–30 metrin syvyyteen. Vuorovesivyöhykkeellä elintilasta kilpailevat yksivuotiset viherlevät ja monivuotiset rakkolevämäiset ruskolevät, esimerkiksi solmulevä, sahalevä ja rakkolevä. Vuorovesivyöhykkeen alapuolella vallitsevat taarimaiset ruskolevät, jotka muodostavat tiheitä kasvustoja merenpohjaan.[20]
Kalat
muokkaa
Pohjanmeressä elää noin 230 kalalajia[20], joiden levinneisyyden perusteella se voidaan karkeasti jakaa kolmeen eliömaantieteelliseen alueeseen: pohjoiseen ja keskiseen vyöhykkeeseen, eteläiseen ja itäiseen vyöhykkeeseen sekä mannerjalustan reunaan ja Norjan hautaan. Veden syvyys- ja lämpötilaerojen vuoksi kalalajit ovat hyvin erilaiset matalissa eteläosissa kuin syvemmissä keski- ja pohjoisosissa.[21] Lajien määrä on myös pienimmillään etelässä mutta kasvaa kohti pohjoista ja länttä ja lähestyttäessä rannikoita.[20]
Pohjois- ja keskiosissa yleisimpiä pohjakaloja ovat valkoturska, kolja sekä turska ja yleisimpiä pelagisia kalalajeja makrilli, piikkimakrilli sekä kilohaili.[20][21] Syvemmissä vesissä (100–200 m) dominoi harmaaturska, kun taas matalammissa vesissä (50–100 m) tavallisempia ovat kolja, valkoturska, silli, hietakampela sekä punakampela. Pohjoisosissa esiintyy myös muutamia kylmien vesien kalalajeja, jotka puuttuvat kokonaan eteläosista. Tällaisia ovat esimerkiksi kivinilkkoihin kuuluvat kalpapyrstö ja isokalpapyrstö.[21]
Etelä- ja itäosille tyypillisiä lajeja ovat erilaiset rannikkovesien kalat, joista taloudellisesti merkittäviä ovat valkoturska, hietakampela, punakampela ja meriantura. Muita yleisiä mutta taloudellisesti merkityksettömiä kalalajeja ovat kyhmykurnusimppu, anturainen sekä myrkyllinen pikkulouhikala. Tavallisia ovat myös Ammodytes-sukuun kuuluvat tuulenkalat sekä Pomatoschistus-sukuun kuuluvat tokot, jotka ovat tärkeää ravintoa pohjakaloille.[21]
Mannerjalustan reunalla, Norjan haudassa ja Norjan syvissä vuonoissa ylivoimaisesti yleisin kalalaji on seiti. Sen lisäksi tällä vyöhykkeellä esiintyy koljaa, harmaaturskaa, valkoturskaa, piikkimakrillia ja mustakitaturskaa.[21]
Pohjaeläimet
muokkaa
Myös pohjaeliöstön perusteella Pohjanmeri voidaan jakaa kolmeen eliömaantieteelliseen alueeseen, joiden väliset rajat kulkevat viidenkymmenen, sadan ja kahdensadan metrin syvyydessä.[22] Rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät alueen luoteisosista ja köyhimmät kaakkoisosista.[23] Pohjaeliöstön lajikoostumukseen ja runsauteen vaikuttavat paitsi veden syvyys myös pohjaveden lämpötila ja suolaisuus sekä merenpohjan sedimentit.[22]
Yleisimpiä niveljalkaisten pääjaksoon kuuluvia eläimiä ovat erilaiset kuoriäyriäiset, lähinnä katkaravut, erakkoravut, taskuravut sekä hummerit.[24][25] Katkarapulajeista ovat kaupallisesti merkittävimpiä pohjankatkarapu ja hietakatkarapu ja runsaslukuisimpia Pandalus montagui ja Crangon allmanni.[26][24][25] Suurista äyriäisistä kalastetaan etenkin isotaskurapua ja hämähäkkirapua sekä euroopanhummeria ja keisarihummeria.[25] Tavallisia ovat myös kotilonkuoressa asuva bernhardinerakkorapu ja pikkuruinen sinitaskurapu Liocarcinus holsatus.[24][25]
Biomassaltaan hallitsevia nilviäislajeja ovat suuret kotilot Neptunea antiqua ja kuningaskotilo, joita tavataan vuorovesivyöhykkeen alapuolella.[24] Kuningaskotiloita kalastetaan syötäväksi samoin kuin pienempiä rantakotiloita. Taloudellisesti merkittäviä simpukkalajeja ovat rantavyöhykkeellä elävät sinisimpukka ja sydänsimpukka sekä vinohammassimpukat Spisula solida ja Spisula subtruncata.[25]
Yleisimpiä piikkinahkaisten pääjaksoon kuuluvia eläimiä ovat meritähdet, käärmetähdet sekä merisiilit. Meritähdistä runsaslukuisimpia ovat lähellä rantaa elävät punameritähti ja kampameritähti sekä avomerellä elävä Luidia sarsi, jolla on hyvin epätavallinen elinkierto. Tavallisimpia käärmetähtiä ovat puolestaan pohjahiekkaan kätkeytyvä hietakäärmetähti ja sen pieni lähisukulainen punakäärmetähti. Määrältään runsaimpia merisiililajeja ovat pohjoisosien syvien vesien Echinus elegans ja Echinus acutus sekä vihertävä Strongylocentrotus droebachiensis, jota tavataan vuorovesivyöhykkeellä koko Pohjanmeressä.[24]
Muita tavallisia selkärangattomia ovat läpinäkyvässä putkessa elävä Hyalinoecia tubicola -monisukasmato ja merilevää erehdyttävästi muistuttava Flustra foliacea -sammaleläin. Huomattavimpia korallieläimiä ovat sulkakoralleihin kuuluva merikoura sekä Bolocera tuediae, joka on Pohjanmeren suurimpia merivuokkolajeja.[24] Vuosituhannen vaihteessa tutkijat löysivät vanhoista öljynporauslautoista yllättäen syvänmeren korallilajeja, lähinnä silmäkorallia. Tavallisesti niitä tavataan vain Atlantin syvemmissä osissa, missä merenpohja on kiinteämpi kuin Pohjanmeressä.[27]
Linnut
muokkaa
Pohjanmerellä tavataan ympäri vuoden noin 10 miljoonaa merilintua. Sen rannoilla pesii kesäisin 28 eri lintulajia ja kaikkiaan yli 4 miljoonaa lintua, ja etenkin Vattimeri on tärkeä muuttolintujen levähdysalue. Monet linnuista muuttavat syksyllä etelämmäksi, mutta niiden tilalle tulee muita lajeja pohjoisesta ja lännestä. Lintukannat ovat kooltaan varsin suuria ja ne ovat kasvaneet tasaisesti koko 1900-luvun ajan: esimerkiksi yli puolet maailman isokihuista ja kalatiiroista elää Pohjanmerellä.[28]
Merilinnut voidaan jakaa karkeasti ulappa- ja rantalintuihin. Ulappalinnut pesivät Pohjanmeren tai Englannin kanaalin rannoilla mutta hankkivat ravintonsa avomereltä. Niitä ovat esimerkiksi myrskyliitäjät, ulappaliitäjät, suulat, useimmat ruokit sekä jotkin lokit. Rantalintuja ovat puolestaan sorsat, sukeltajat, merimetsot, tiirat, tietyt lokit sekä riskilä.[28]
Nisäkkäät
muokkaa
Pohjanmeren yleisimpiä eväjalkaisia ovat kookas harmaahylje ja pienempi kirjohylje. Harmaahyljekannan arvioidaan koostuvan noin 60 000 yksilöstä ja kirjohyljekannan 30 000 yksilöstä. Kannat ovat pysyneet suurin piirtein samankokoisina 1980-luvulta lähtien. Harmaahylkeitä tavataan enimmäkseen Englannin itärannikolla, kirjohylkeitä puolestaan Orkney- ja Shetlandsaarilla, Vattimerellä sekä Kattegatin ja Skagerrakin alueella.[29]
Pohjanmeren runsaslukuisin valaslaji on pyöriäinen, jonka kannan kooksi arvioidaan jopa 300 000 yksilöä. Pyöriäisten lisäksi alueella elää 7 000–20 000 lahtivalasta ja yhteensä lähes 11 000 valkokuve- ja valkokuonodelfiiniä. Muita säännöllisesti tavattavia hammasvalaita ovat pitkäeväpallopää, delfiini, rissondelfiini ja miekkavalas. Valaiden suojelu on johtanut kantojen kasvuun ja sitä myötä joukkorantautumisten lisääntymiseen. Joka talvi Pohjanmeren matalille etelärannoille ajautuu muuttomatkalla olevia kaskelottikoiraita. Fossiililöydösten perusteella tämä ilmiö on jatkunut jo tuhansia vuosia.[29]
Taloudellinen merkitys
muokkaa
Öljy ja maakaasu
muokkaaÖljyn ja maakaasun poraus alkoi Pohjanmerellä 1960-luvun lopussa.[30] Öljyntuotanto keskittyy Shetlandin altaaseen pohjoisessa ja maakaasuntuotanto Southern Bightiin etelässä.[31] Vuonna 2013 Pohjanmerellä tuotettiin raakaöljyä ja nestemäisiä polttoaineita keskimäärin 2,86 miljoonaa barrelia vuorokaudessa, mikä oli 3,2 % maailman kokonaistuotannosta. Tästä Norjan osuus oli 63 % ja Ison-Britannian 29 %.[32] Öljyntuotanto on kuitenkin kääntynyt laskuun saavutettuaan huippunsa Isossa-Britanniassa vuonna 1999[33] ja Norjassa vuonna 2001[34]. Uusi suuri öljyesiintymä löytyi kesällä 2012 Stavangerin läheltä vuonna 2011 löytyneen esiintymän vierestä. Vuoden 2011 löydön suuruudeksi arvioidaan 500–1200 miljoonaa barrelia ja tuoreemman 140–270 miljoonaa barrelia.[35]
Hiekka ja sora
muokkaaPohjanmerestä kaivetaan hiekkaa ja soraa enemmän kuin mistään muusta merestä. Maalajit ovat hyvin lajittuneita ja tasalaatuisia ja vaativat vain vähän jatkokäsittelyä. Englannin rannikolta kaivettu sora sisältää paljon piikiveä ja kvartsiittia, jotka ovat peräisin liitukallioista. Ruoppauslaitteet liikkuvat yleensä matalissa rannikkovesissä ja aiheuttavat rantojen eroosiota.[31] Vuonna 1996 merenpohjasta nostettiin maata yhteensä lähes 40 miljoonaa kuutiota, josta Alankomaiden osuus oli 59 % ja Ison-Britannian 24 %.[36]
Uusiutuva energia
muokkaaPohjanmerelle on rakennettu parisenkymmentä tuulivoimapuistoa, joihin lukeutuu myös maailman suurin merituulivoimapuisto Thanet Englannin itärannikolla.[37][38] Vuoden 2010 lopussa merituulivoiman kokonaiskapasiteetti alueella oli noin 1 700 MW, josta Ison-Britannian osuus oli 48 prosenttia, Tanskan 22 prosenttia, Alankomaiden 13 prosenttia ja Belgian 11 prosenttia.[37] Tuulivoiman lisäksi Pohjanmeren rannikkovaltiot tutkivat aalto- ja vuorovesivoiman hyödyntämistä, mutta toistaiseksi niiden taloudellinen merkitys on jäänyt vähäiseksi.[39] Tasoittaakseen sääolosuhteista riippuvaista energiansaantia rannikkovaltiot sopivat vuoden 2010 alussa rakentavansa yhteisen sähköverkon kytkemällä uusiutuvaa energiaa tuottavat voimalaitokset merikaapeleilla toisiinsa.[40]
| Puisto | Sijainti | Käyttöönotto | Kapasiteetti (MW) |
|---|---|---|---|
| Thanet |  Iso-Britannia (Margate)
|
2010 | 300 |
| Horns Rev 2 |  Tanska (Blåvands Huk)
|
2009 | 209 |
| Gunfleet Sands | Iso-Britannia (Clacton-on-Sea)
|
2010 | 173 |
| Belwind |  Belgia (Zeebrugge)
|
2010 | 165 |
| Horns Rev 1 | Tanska (Esbjerg)
|
2002 | 160 |
| Prinses Amalia |  Alankomaat (IJmuiden)
|
2008 | 120 |
| Egmond aan Zee | Alankomaat (Egmond aan Zee)
|
2007 | 108 |
| Inner Dowsing | Iso-Britannia (Skegness)
|
2008 | 97 |
| Lynn | Iso-Britannia (Skegness)
|
2008 | 97 |
| Kentish Flats | Iso-Britannia (Whitstable)
|
2005 | 90 |
| Alpha Ventus |  Saksa (Borkum)
|
2010 | 60 |
| Scroby Sands | Iso-Britannia (Great Yarmouth)
|
2004 | 60 |
| Thornton Bank | Belgia (Zeebrugge)
|
2008 | 30 |
Kalastus ja kalanviljely
muokkaa
Pohjanmeren ravinteikkaassa vedessä elää runsaasti planktonia, joten se on oiva lisääntymispaikka monille kaupallisesti merkittäville kalalajeille.[31] Vuonna 2004 kalastustuotteiden kokonaissaalis oli 2,2 miljoonaa tonnia ja suurimpia kalastusvaltioita olivat Tanska (41 %), Norja (25 %), Iso-Britannia (13 %) ja Alankomaat (8 %).[41] Harmaaturskasta, kilohailista ja tuulenkaloista valmistetaan pääasiassa kalajauhoa ja -öljyä, kun taas muut kalastustuotteet päätyvät elintarviketeollisuuden käyttöön.[20]
Kalanviljelyä harjoitetaan kaikissa rannikkovaltioissa Belgiaa ja Ruotsia lukuun ottamatta. Lohta ja kirjolohta kasvatetaan pääasiassa Norjassa ja Skotlannissa, sinisimpukoita Alankomaissa, Tanskassa, Ranskassa ja Saksassa sekä ostereita Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa.[42]
Kalastusta on harjoitettu Pohjanmerellä jo varhaiskeskiajalta lähtien, jolloin silliä pyydettiin yöllä ajoverkoilla. Kun Länsi-Eurooppa alkoi kaupungistua Napoleonin sotien jälkeen, kalastusteollisuus kasvoi voimakkaasti. Vuonna 1881 laskettiin vesille ensimmäinen höyrykäyttöinen troolari. Kalansaaliit suurenivat huomattavasti, kun kurenuottien ja pelagisten troolien käyttö kalastuksessa yleistyi. Tämä johti lopulta liikakalastukseen, jonka seurauksena sillikannat romahtivat ja sillinpyynti jouduttiin kieltämään kokonaan vuonna 1977. Vaikka eri kalalajien pyyntiä on yritetty rajoittaa kansainvälisillä sopimuksilla, liikakalastus on edelleen vakava ongelma Pohjanmerellä.[31]
| Kalastustuote | 1950 | 1960 | 1970 | 1980 | 1990 | 2004 |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Silli | 1 149 296 | 947 035 | 847 884 | 89 560 | 545 391 | 464 555 |
| Tuulenkalat | 0 | 0 | 207 | 732 371 | 720 670 | 379 972 |
| Harmaaturska | 0 | 15 421 | 288 207 | 542 180 | 248 128 | 17 929 |
| Turska | 144 324 | 263 739 | 336 294 | 279 493 | 119 378 | 31 273 |
| Makrilli | 53 627 | 104 444 | 313 045 | 100 858 | 153 806 | 275 700 |
| Kilohaili | 22 801 | 36 683 | 98 769 | 473 402 | 88 881 | 231 408 |
| Kolja | 53 780 | 68 134 | 660 755 | 94 761 | 41 949 | 42 688 |
| Punakampela | 68 756 | 97 812 | 141 876 | 113 094 | 162 311 | 66 936 |
| Seiti | 21 817 | 35 701 | 189 966 | 125 062 | 89 377 | 105 169 |
| Valkoturska | 47 343 | 71 989 | 191 675 | 124 533 | 40 857 | 9 357 |
| Sinisimpukka | 40 798 | 71 772 | 68 203 | 137 285 | 87 796 | 77 945 |
| Muut lajit | 232 899 | 451 173 | 599 526 | 269 556 | 478 116 | 448 179 |
| Yhteensä: | 1 835 442 | 2 163 902 | 3 736 404 | 3 082 154 | 2 776 662 | 2 151 110 |
Liikenne
muokkaa
Pohjanmeri on eräs maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista ja sen rannoilla sijaitsee useita Euroopan suurimmista satamista. Vuonna 1996 alueen viidessäkymmenessä merkittävimmässä satamassa kävi yhteensä noin 270 000 laivaa.[44] Ylivoimaisesti vilkkain satama on Europoort Rotterdamissa[44], jonka kautta kuljetettiin yli 350 miljoonaa tonnia rahtia vuonna 2006.[45] Yli puolet Pohjanmeren laivaliikenteestä muodostuu kiinteillä reiteillä liikennöivistä matkustajalautoista ja ro-ro-aluksista. Calais’nsalmen kautta kulkee päivässä yli neljäsataa ja poikki keskimäärin kuusisataa alusta – mukaan lukien kaksisataa matkustajalauttaa.[44] Isosta-Britanniasta matkustaa meriteitse Belgiaan, Alankomaihin, Saksaan, Tanskaan ja Norjaan noin 2,6 miljoonaa ihmistä vuodessa (2007).[46]
| Satama | Sijainti | Lyhyen matkan merikuljetukset |
Muut merikuljetukset |
Yhteensä |
|---|---|---|---|---|
| Rotterdam | Alankomaat
|
184,4 | 168,4 | 352,8 |
| Antwerpen | Belgia
|
67,9 | 83,6 | 151,5 |
| Hampuri | Saksa
|
50,2 | 65,4 | 115,6 |
| Le Havre |  Ranska
|
45,9 | 23,9 | 69,8 |
| Immingham | Iso-Britannia
|
44,3 | 19,8 | 64,1 |
| Bremen | Saksa
|
30,1 | 25,6 | 55,7 |
| Amsterdam | Alankomaat
|
26,6 | 28,8 | 55,4 |
| Tees ja Hartlepool | Iso-Britannia
|
39,0 | 14,4 | 53,4 |
| Lontoo | Iso-Britannia
|
43,0 | 8,9 | 51,9 |
| Dunkerque | Ranska
|
26,9 | 23,3 | 50,2 |
| Wilhelmshaven | Saksa
|
36,4 | 6,7 | 43,1 |
| Göteborg |  Ruotsi
|
36,6 | 2,6 | 39,2 |
| Zeebrugge | Belgia
|
25,6 | 7,1 | 32,7 |
| Forth | Iso-Britannia
|
27,8 | 3,7 | 31,5 |
Lähteet
muokkaa- Hakulinen, Kerkko: Maailman paikannimet. Oikeinkirjoitusopas. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1996. ISBN 951-1-13602-X (Suomenkieliset paikannimet)
- Luhr, James: Maapallo. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-040-8
- Pernetta, John: Philip’s Atlas of the Oceans. Lontoo: Reed International Books Limited, 1994. ISBN 978-0540060887
- Pernetta, John: Guide to the Oceans. Firefly Books, 2004. ISBN 978-1-55297-942-6
- Regional QSR II (pdf) (Raportti on jaettu kahdeksaan tiedostoon) Quality Status Report 2000 for the North-East Atlantic. 2000. Lontoo: OSPAR Commission. Viitattu 19.2.2010. (englanniksi)
- Species Composition, Diversity, Biomass and Production of the Epibenthic Invertebrate Community (Chapter 10 Annex 5) MAFCONS Project Final Report. Arkistoitu 25.1.2012. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
- Suomalaisen Maailman atlas. Helsinki: Genimap Oy, 2006. ISBN 951-593-005-7
- Varjo, Markku & Koli, Lauri & Dahlström, Harri: Maailman kalojen nimet. Helsinki: Suomen Biologian Seura Vanamo ry, 2004. ISBN 951-9108-13-0 (Kalalajien suomenkieliset nimet)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Luhr 2007: 409
- ↑ a b c d e f Suomalaisen Maailman atlas 2006: 30
- ↑ Regional QSR II 2000: 27
- ↑ a b North Sea Facts (html) Management Unit of the North Sea Mathematical Models. Arkistoitu 2.6.2008. Viitattu 18.2.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Pernetta 2004: 184–185
- ↑ Pernetta 2004: 188
- ↑ a b c d e f g h i Pernetta 1994: 134–135
- ↑ a b c d e f g h Regional QSR II 2000: 7
- ↑ Danielson, Stentor: Unusually Well Preserved Crater Found in North Sea National Geographic News. 31.7.2002. National Geographic Society. (englanniksi)
- ↑ Regional QSR II 2000: 21–22
- ↑ Nilsson, L.-G.: Merisää, s. 107–109. Suomentanut Jaatinen, Ari. Nemo, 2011. ISBN 978-952-240-073-4
- ↑ a b c Regional QSR II 2000: 8
- ↑ Regional QSR II 2000: 28
- ↑ Phytoplankton Ecomare. Viitattu 15.7.2010.
- ↑ Regional QSR II 2000: 88
- ↑ Regional QSR II 2000: 94
- ↑ Rannalle ajautuneet levät ja vaahto? Itämeriportaali. Arkistoitu 18.2.2010. Viitattu 15.7.2010.
- ↑ Marine Flora Ecomare. Viitattu 15.7.2010.
- ↑ Eelgrass Ecomare. Viitattu 15.7.2010.
- ↑ a b c d e Regional QSR II 2000: 90
- ↑ a b c d e About the North Sea Fish Community ICES FishMap. ICES. Arkistoitu 6.12.2010. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
- ↑ a b MAFCONS Project Final Report 2006: 617
- ↑ MAFCONS Project Final Report 2006: 643
- ↑ a b c d e f MAFCONS Project Final Report 2006: 630–631
- ↑ a b c d e Regional QSR II 2000: 33
- ↑ Shrimp and prawns Ecomare. Viitattu 15.7.2010.
- ↑ Highfield, Roger: North Sea rigs offer coral oasis in the mud Telegraph.co.uk. 14.3.2006. Telegraph Media Group Limited. (englanniksi)
- ↑ a b Regional QSR II 2000: 90–91
- ↑ a b Regional QSR II 2000: 91–93
- ↑ Regional QSR II 2000: 40–41
- ↑ a b c d Pernetta 1994: 136–137
- ↑ Short-Term Energy Outlook (pdf) (s. 27–28) Toukokuu 2014. U.S. Energy Information Administration. Viitattu 9.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Oil (html) United Kingdom Energy Data, Statistics and Analysis – Oil, Gas, Electricity, Coal. Toukokuu 2006. U.S. Energy Information Administration. Viitattu 25.2.2010. (englanniksi)
- ↑ Background (html) Norway Energy Data, Statistics and Analysis – Oil, Gas, Electricity, Coal. Elokuu 2009. U.S. Energy Information Administration. Viitattu 25.2.2010. (englanniksi)
- ↑ Yle uutiset 27.8.2012
- ↑ Regional QSR II 2000: 38
- ↑ a b c Operational Offshore Wind Farms in Europe, End 2010 (pdf) The European Wind Energy Association. Viitattu 9.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Macalister, Terry: British firms miss out as world’s biggest offshore windfarm opens off UK coast (html) guardian.co.uk. Viitattu 9.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Soerensen, Hans Chr. & Weinstein, Alla: Ocean Energy: Position paper for IPCC (pdf) European Ocean Energy Association. Viitattu 28.3.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Jha, Alok: Sun, wind and wave-powered: Europe unites to build renewable energy ’supergrid’ (html) guardian.co.uk. Viitattu 28.3.2010. (englanniksi)
- ↑ Landings by fishing country in LME: North Sea (html) (Valitse Show tabular data) Sea Around Us Project. 2009. Viitattu 17.2.2010. (englanniksi)
- ↑ Regional QSR II 2000: 36
- ↑ Landings by species in LME: North Sea (html) (Valitse Show tabular data) Sea Around Us Project. 2009. Viitattu 16.2.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Regional QSR II 2000: 41
- ↑ a b Amerini, Giuliano: Short Sea Shipping of goods 2000–2006 (pdf) (s. 8) Statistics in Focus. Helmikuu 2008. Eurostat. Viitattu 30.3.2010. (englanniksi)
- ↑ North Sea European Atlas of the Seas. European Commission. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjanmeri Wikimedia Commonsissa
- SeaOnScreen (Arkistoitu – Internet Archive) – Multimediateos Pohjanmeren eläimistä (englanniksi)
- European Atlas of the Seas – Pohjanmeri Euroopan komission meriatlaksessa (englanniksi)