Prigorodnyn konflikti
Esikaupunkipiirin konflikti oli etninen konflikti inguušien ja osseettien puolisotilaallisten joukkojen välillä Esikaupunkipiirin (ven. Prigorodnyi raion) itäosassa Pohjois-Ossetia-Alaniassa vuonna 1992. Konflikti oli ensimmäinen monista Neuvostoliiton luhistumista seuranneista konflikteista. Monet inguušit jättivät kotinsa Pohjois-Ossetiassa konfliktin seurauksena.
| Esikaupunkipiirin (Prigorodny) konflikti | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Neuvostoliiton jälkeisiä konflikteja | |||||||
 Kiistellyt alueet Pohjois-Ossetiassa.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
Osseettien asejoukot |
Inguušien asejoukot | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
171¹ |
419¹ | ||||||
|
¹virallisten lukujen mukaan | |||||||
Tausta
muokkaaInguušien ja osseettien välinen konflikti käytiin nykyisen Pohjois-Ossetia-Alanian tasavallan Esikaupunkipiirin hallinnollisella alueella, ja se oli ensimmäinen Neuvostoliiton luhistumista seuranneista konflikteista. Aluetta halkoo Terekjoki, jonka länsipuolisia alueita oli pidetty historiallisesti osseettien alueina ja alueita sen itäpulella inguušialueina. Joki virtaa myös nykyisen Pohjois-Ossetian pääkaupungin Vladikavkazin läpi. Osseettien ja inguušien ei tiedetä erityisesti sotineen keskenään ennen Venäjän vallan ulottautumista alueelle, joskin kahden kansan suhteet eivät myöskään olleet erityisen lämpimät.[1]
Venäläiset karkottivat alueen inguušeja 1800-luvulla, ja paikalle asutettiin kasakkoja. Venäjän keisarikunnan aikainen hallinto suosi pääasiassa osseetteja, jotka olivat venäläisten tapaan ortodokseja ja jotka tukivat alueen konflikteissa usein keisarin valtaa. Venäjän sisällissodan yhteydessä perustettiin Pohjois-Kaukasuksen vuoristotasavalta, jonka hajoamisen jälkeen vuonna 1924 perustettiin inguušien ja osseettien autonomiset alueet. Sisällissodan hävinnyttä valkoista armeijaa kannattaneet kasakat karkotettiin ja voittaneet kommunistit suosivat heitä tukeneita inguušeja. Vladikavkaz oli alkujaan jaettu pääkaupunki kahden etnisen ryhmän automisilla alueilla, mutta se jäi kokonaan Pohjois-Ossetian autonomiseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan, kun vuonna 1934 perustettiin yhdistetty Tšetšeenien ja inguušien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta. Tšetšeenien ja inguušien ASNT hallitsi kuitenkin suurinta osaa nykyisestä Esikaupunkipiiristä.[1]
Toisen maailmansodan yhteydessä inguušeja syytettiin yhteistyöstä natsi-Saksan kanssa, ja vuonna 1944 heidät pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan. Tšetšeenien ja inguušien ASNT lakkautettiin, ja Esikaupunkipiiri liitettiin Pohjois-Ossetiaan. ASNT perustettiin uudelleen vuonna 1957, mutta ilman nykyistä Pohjois-Ossetian esikaupunkipiiriä. Inguušien sallittiin palata alueille, mutta aikanaan Esikaupunkipiirissä asuneet kohtasivat hankaluuksia osseettiviranomaisten taholta. Monet palaajat päätyivät asumaan alueella virallisesti laittomasti.[1] Jännitteet kahden etnisen ryhmän välillä kasvoivat 1960-luvulta 1980-luvulle. Inguušit järjestivät mielenosoituksia alueen palauttamiseksi, ja osseetit mielenosoittivat inguušien karkottamisen puolesta.[2]
Tilanne kärjistyi entisestään Mihail Gorbatšovin uudistusten eli perestroikan aikana. Inguušit alkoivat vaatia Neuvostoliiton alkuaikojen omaa autonomista aluettaan, joka olisi sisältänyt myös nykyisen Esikaupunkipiirin. Vain hieman myöhemmin syttyi Etelä-Ossetian sota (1991–1992), jonka myötä osseettipakolaisia asettui samalle alueelle. Neuvostoliiton alkaessa romahtaa Tšetšeenien ja inguušien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta julistautui itsenäiseksi marraskuussa 1991. Inguušit eivät halunneet olla osa tätä valtiota, ja heidän alueensa olivat jonkin aikaa poliittisessa tyhjiössä, kunnes 4. kesäkuuta 1992 perustettiin Ingušian tasavalta.[2]
Konflikti
muokkaaEri puoliaseelliset ryhmät Pohjois-Ossetiassa ja Ingušiassa olivat alkaneet aseistautua Neuvostoliiton romahtaessa 1991–1992. Etniset jännitteet kasvoivat, ja alkoi enenevässä määrin ilmentyä etnisin perustein tehtyjä murhia ja muuta väkivaltaisuutta. Lokakuussa 1992 Pohjois-Ossetia syytti inguušeja tärkeän kaasuputken räjäyttämisestä. Samassa kuussa osseettijoukkojen panssariajoneuvo ajoi 11-vuotiaan inguušitytön yli.[2]
Yhteenotot lisääntyivät ja tilanne alkoi riistäytyä käsistä. 30. lokakuuta 1992 kahta Esikaupunkipiirin inguušikylää tulitettiin. Ingušian puolelta alkoi virrata asejoukkoja alueelle. Venäjän keskushallinto lähetti Pohjois-Ossetiaan 8 000 rauhanturvaajaa, joiden järjestäytyminen kiistellylle rajalle vei kuitenkin aikaa. Joukot eivät myöskään toteuttaneet tehtäväänsä erityisen tehokkaasti. Osa joukoista auttoi inguušisiviilejä pois konfliktialueelta, mutta osa ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin.[2] Konfliktin väkivaltaisin vaihe kesti 30. lokakuuta – 6. marraskuuta 1992, mutta se ei loppunut kokonaan sen jälkeenkään.[1]
Seuraukset
muokkaaKonfliktin aikana sai virallisten lukujen mukaan surmansa 419 inguušia ja 171 osseettia. Eri arvioiden mukaan 34 500–64 000 iinguušia pakeni alueelta, ja heistä suurin osa asettui Ingušian tasavaltaan.[1]
Venäjän virallinen kanta oli, että Esikaupunkipiiri oli osa Pohjois-Ossetiaa. 10. marraskuuta venäläiset joukot saapuivat viimein Ingušian tasavaltaan, joka muodollisesti oli ollut osa itsenäiseksi julistautunutta Itškerian tšetšeenitasavaltaa. Maan johtaja Džohar Dudajev reagoi vain sulkemalla jäljelle jääneen Itškerian rajat.[2]
Osseettien ja ingušien välinen jännite ei kadonnut konfliktin jälkeen. Osa ingušipakolaisista pääsi palaamaan koteihinsa, mutta usein osseettiviranomaiset vaikeuttivat tai estivät paluun kokonaan. Konfliktin uudelleenpuhkeamista on pelätty ajoittain myöhemmin, esimerkiksi Beslanin koulukaappauksen yhteydessä.[3]
Lähteet
muokkaa- Frederik Coene: The Caucasus: an introduction. Routledge, 2010. ISBN 0-203-87071-9 (englanniksi)