Wikipedia

Pyhän Ristin kirkko (Rauma)

kirkkorakennus Raumalla

Pyhän Ristin kirkko (ruots. Heliga Korsets kyrka) on Raumalla sijaitseva keskiaikainen kivikirkko, joka on osa Vanhan Rauman maailmanperintökohdetta. Kirkon pääosa on peräisin vuosilta 1515–1520, mutta siihen liittyy myös 1800-luvulla valmistuneita osia. Pyhän ristin kirkko rakennettiin katolisen Rauman fransiskaanikonventin kirkoksi, jollaisena se toimi luostarin lakkauttamiseen 1538 saakka. Pahoin rappeutunut kirkko otettiin uudelleen käyttöön Rauman seurakunnan pääkirkkona Pyhän Kolminaisuuden kirkon tuhouduttua tulipalossa vuonna 1640.

Pyhän Ristin kirkko
Heliga Korsets kyrka
Sijainti Luostarinkatu 1, Rauma
Koordinaatit 61.129684°N, 21.512009°E
Seurakunta Rauman seurakunta
Rakentamisvuosi 1515–1520
Materiaali harmaakivi
Istumapaikkoja 650[1]
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Vuonna 1816 rakennettu torni.

Pyhän Ristin kirkko on ainoa jäljellä oleva fransiskaanien Suomeen rakentamista kolmesta kirkosta.[2] Se on myös ainoa keskiajalta säilynyt rakennus Raumalla.[3]

Historia

muokkaa

Rakentaminen ja sijainti

muokkaa

Rauman fransiskaanikonventin perustamisajankohtaa ei tiedetä, mutta luostari mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1449. Myös Pyhän Ristin kirkon on aikaisemmin oletettu rakennetun samana ajankohtana, mutta tieto on perustunut ainoastaan ensimmäiseen asiakirjamainintaan, jossa ei puhuta kirkosta mitään. Vuonna 1994 Markus Hiekkanen esitti väitöskirjassaan, että Pyhän Ristin kirkko rakennettiin aivan keskiajan lopulla vuosien 1515-1520 välisenä aikana. Hänen mukaansa fransiskaanikonventin ensimmäinen puinen kirkko pystytettiin samalle paikalle ehkä jo 1420-luvulla. Ennen kivikirkon rakentamista paikalla saattoi olla useita tulipaloissa tuhoutuneita puukirkkoja.[4]

Pyhän Ristin kirkko rakennettiin keskiaikaisen kaupungin rajana olleen Raumanjoen pohjoispuolelle.[4] Suunnittelusta vastasi todennäköisesti niin sanottu Huittisten mestari, jonka käsialaa ovat myös Huittisten, Messukylän, Tyrvään ja Sastamalan keskiaikaiset kirkot.[5] Piispa Arvid Kurki vieraili Rauman luostarissa syyskuussa 1512, jolloin kivikirkon rakennushanke Hiekkasen mukaan mahdollisesti käynnistettiin.[4] Rauman seurakunnan tulkinnan mukaan piispan vierailu liittyi vastavalmistuneen kivikirkon vihkimiseen, johon perustuen sen 500-vuotisjuhlia vietettiin 2012.[6]

Luostarin puiset asuin- ja talousrakennukset olivat ilmeisesti kirkon pohjoispuolella, mutta alueelta ei ole löydetty niiden jäänteitä.[4] Kaivauksia on suorittanut muun muassa Hjalmar Appelgren vuonna 1891.[7] Kirkon pohjoispuolella sijaitseva 8×10 metrin laajuinen harmaakivinen kellari on mahdollisesti vasta 1600-luvulta. Siitä ei ole kirjallisia tietoja ennen 1700-lukua, jolloin kellaria on käytetty muun muassa ehtoollisviinin säilytykseen.[3]

Myöhemmät vaiheet

muokkaa

Vuonna 1538 tapahtuneen konventin lakkauttamisen jälkeen luostarialue muutettiin aluksi luterilaisen seurakunnan pappilaksi, kunnes siitä vuonna 1551 tehtiin Kustaa Vaasan määräyksestä kuninkaankartano. Kirkko säilyi ilmeisesti edelleen jonkinlaisessa käytössä, sillä sen ikkunoita tiedetään korjatun 1580-luvulla. Vuonna 1640 kirkko otettiin luterilaisen seurakunnan käyttöön, jonka jälkeen sen kattoa korjattiin ja ikkunat uusittiin vuosina 1641–1646.[3] Kaupungin asemakaava laajeni joen pohjoispuolelle kirkon ympäristöön viimeistään 1700-luvun alussa.[8] Vuonna 1682 kirkon katto vaurioitui kaupunkipalossa, jolloin myös 1650-luvulla rakennettu kellotapuli tuhoutui.[3]

Vuonna 1691 valmistunut uusi kellotapuli korvattiin kirkon länsipäätyyn valmistuneella tornilla 1816.[3] Se rakennettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniolta tuoduista kivistä. Torni on kalkittu valkoiseksi, koska se toimi aikoinaan merenkulkijoiden maamerkkinä. Krimin sodan aikana sitä käytettiin myös tähystykseen.[9] 1800-luvulla kirkkoa laajennettiin myös kahdella eteisellä, joista runkohuoneen eteläpuolella sijaitseva valmistui 1862 ja pohjoispuolinen 1891.[4] Jälkimmäinen laajennus liittyy samana vuonna tehtyyn laajaan restaurointiin, joka toteutettiin arkkitehti Jac. Ahrenbergin johdolla. Kyseessä oli Suomen ensimmäisiä vanhan kirkkorakennuksen kokonaisrestaurointeja.[10] Laajennuksesta ja restauroinnista vastasi rakennusmestari David Lönnroth.[11] Lokakuussa 1967 tornin huipulla raivosi kattotöistä alkunsa saanut tulipalo. Seuraavana talvena yläosa rakennettiin uudelleen Ruotsista löytyneen S. J. von Engeströmin vuonna 1803 laatiman piirustuksen mukaan.[12]

Arkkitehtuuri

muokkaa
 
K. K. Meinanderin laatima kirkon pohjapiirros.

Pyhän Ristin kirkko on säilynyt hyvin keskiaikaisessa asussaan. Ulkomuodoltaan se muistuttaa muita Satakunnan keskiaikaisia kivikirkkoja, mutta kaksilaivainen pohjakaava noudattaa fransiskaanikirkoille tyypillistä muotoa. Päälaiva jatkuu samanlevyisenä kuoriin ja sen pohjoispuolella on kolmen pilarin erottama kapea sivulaiva.[13] Keskiaikaisia osia ovat noin 24×19 metrin kokoinen runkohuone sekä siihen itäpuolella liittyvä kuorirakennus, joka on kooltaan 11×14 metriä. Kuori on päälaivan jatke, mikä on fransiskaanikirkkojen tyypillinen piirre jo 1200-luvulta lähtien. Runkohuoneen etelä- ja länsisisäänkäynnit sekä kuorin oviaukot ovat alkuperäisillä paikoillaan, mutta pääosa muista aukoista on tukittu 1700–1800-luvuilla. Muun muassa pohjoisseinässä on umpeenmuurattu oviaukko, joka ilmeisesti toimi käyntinä luostarin rakennuksiin.[4]

Runkohuoneen päälaivana toimiva leveä etelälaiva on katettu kahdella 12-jakoisella tähtiholvilla. Pohjoislaivassa on neljä ristiholvia. Kyseessä on ainoa niin sanotun sidotun järjestelmän holvaus Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa. Nykyään sakaristona toimivan osan alkuperäisestä käyttötarkoituksesta ei ole tietoa. Päätykoristelusta on säilynyt itäpäädyn ristikomero, kun taas länsipäädyn koristelu on jäänyt suurimmaksi osaksi myöhemmin rakennetun tornin taakse. Päädyn eteläosassa on myös ulkosaarnastuolin aukko. Kattoratsastaja tuhoutui vuoden 1682 kaupunkipalossa.[4]

Runkohuoneeseen liittyvät vuonna 1816 valmistunut länsitorni sekä kaksi samalla vuosisadalla rakennettua eteistä.[4] Sakariston kyljessä oli 1749 valmistunut luuhuone, joka purettiin vuoden 1891 saneerauksen yhteydessä.[3]

Sisätilat

muokkaa

Koristemaalaukset

muokkaa
 
Kuoriholvin maalauksia.

Sisätilojen maalauksista ainoastaan kuorin koristelut ovat nykyään esillä. Arvid Kurjen vaakunan perusteella maalaukset on ajoitettu 1520-luvun vaihteeseen, ja ne ovat todennäköisesti saman maalariryhmän töitä, joka koristeli myös Espoon, Inkoon ja Siuntion kirkot.[4]

Maalaukset esittävät tiivistetysti koko pelastushistorian.[10] Kasviaiheiden ohella ne sisältävät Jeesuksen sukupuun eli Iisain juuren, Neitsyt Marian taivaallisen kruunauksen sekä armonistuimen. Pohjoisseinässä on yhdistelmä, joka aiheina ovat apostolit Neitsyt Marian haudan äärellä, Neitsyt Marian taivaaseenastuminen sekä Marian kruunaavaa Kristus. Ylempänä seinässä on vielä Neitsyt Mariaa ylistävä enkelikuoro. Maalaukset uusittiin perusteellisesti vuonna 1891. Kyseessä on ainoa Suomessa säilynyt laaja 1800-luvun lopulla tehty keskiaikaisten maalausten entisöinti, minkä vuoksi alkuperäisiä ei ole myöhemmin otettu esille.[4]

Länsi- ja pohjoislehterien kaiteissa olevat apostolimaalaukset ovat 1760-luvulta ja ne on varustettu heidän marttyyrikuolemistaan kertovilla suomenkielisillä teksteillä.[14]

Esineistö

muokkaa

Kirkossa ei ole tehty arkeologisia tutkimuksia, joten esimerkiksi alttarien paikkoja ei tunneta. Mahdollisesti keskiajalla rakennettu pääalttari purettiin itäseinän vierestä vuonna 1891. Ainoa keskiajalta säilynyt puuveistos on Suomessa tehty Pyhä Anna 1400-luvun lopulta. Suurin osa metalliesineistä hävisi kruunun tekemissä takavarikoissa uskonpuhdistuksen aikana 1550-luvulla. Jäljellä ovat muun muassa ehtoolliskalkki ja suitustusastia. Keskiajan lopulla valmistettua täkänää säilytetään Rauman museossa ja vuoden 1400 tienoilta peräisin olevaa messukasukka sekä kuorikaapu ovat Kansallismuseon kokoelmissa. Vielä 1770-luvulla kirkossa oli fransiskaanien perintönä kirjoja ja pergamentteja sisältänyt arkku, mutta se on myöhemmin kadonnut.[4]

Kirkon sisustuksen muutoksesta luterilaiseksi ei ole juurikaan tietoa. Osa irtaimistosta on mahdollisesti siirretty Pyhän Kolminaisuuden kirkosta, josta on peräisin ainakin 1400-luvulla valmistettu alttarikaappi. Eversti Michael Jordan toi kaapin sotasaaliina Preussista kustantaen myös sen uudelleenmaalauksen, minkä vuosiluku 1629 on ikuistettu kaappiin. Alttarikaapin keskusaiheena on Neitsyt Marian taivaallinen kruunaus. Vanhin uuden ajan esineistä on vuonna 1572 ruttoon kuolleen pormestarin tyttären Margareta Jussoilan votiivitaulu. Renessanssityylinen saarnastuoli on todennäköisesti tehty Saksassa 1620-luvulla.[4] Kirkon penkit ovat 1890-luvun alusta.[14] Sähkövalo asennettiin vuonna 1910.[15]

Kirkon ensimmäiset urut hankittiin viimeistään 1650-luvulla.[4] Vuonna 1786 vihittiin käyttöön uudet urut, jotka Nils Strömbäck oli tehnyt ilman virallista lupaa muutamaa vuotta aikaisemmin.[15] Nykyiset Kangasalan urkutehtaan rakentamat urut ovat vuodelta 1966. Niiden julkisivu on Strömbäckin vuonna 1783 rakentama. Urut peruskorjattiin 2009.[16]

Kirkon ympäristö

muokkaa
 
Kirkkomaan porttiholvi.

1650-luvulla kirkon länsipuolelle valmistunut kellotapuli tuhoutui vuoden 1682 kaupunkipalossa. Vuonna 1691 rakennettiin uusi pyöreä kellotapuli, joka purettiin huonokuntoisena 1800-luvun alkuvuosina. Kirkon itäpuolelle pystytettiin tämän jälkeen väliaikainen tapuli, kunnes nykyinen torni valmistui 1816.[3] Väliaikaisen tapulin paikalla on sen purkamisesta kertova muistomerkki.[9]

Konventin aikaisesta hautausmaasta ei ole säilynyt tietoja, mutta kirkon länsi- ja eteläpuolella olevaa kirkkotarhaa on alettu käyttää vasta 1700-luvun alussa.[3] Kirkkomaata ympäröi turpeella päällystetty kiviaita porttiholveineen, josta varhaisimmat tiedot ovat myös 1700-luvulta.[3] Kirkon länsipuolelle johtava Raumajoen ylittävä kivisilta on peräisin 1800-luvulta.[9]

Kirkon pääsisäänkäynnin edustalla on kuvanveistäjä Jussi Vikaisen vuonna 1974 tekemä Pyhän Fransiskuksen patsas.[2] Kirkon itäpuolella on asutukseen rajautuva puistoalue. Kirkon ympäristöön liittyy myös sen pohjoispuolella sijaitseva seurakuntatalo vuodelta 1950. Rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Elma ja Erik Lindroos. [14]

Lähteet

muokkaa
  • Hakanpää, Päivi: Rauman kaupunkiarkeologinen inventointi. Helsinki: Museovirasto, 2009. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. (Kolmas täydennetty painos) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Pyhän Ristin kirkko Rauman seurakunta. Viitattu 22.3.2009.
  2. ↑ a b Pyhän Ristin kirkko Koe kulttuuriperintö. 2016. Turun yliopisto. Viitattu 6.12.2020.
  3. ↑ a b c d e f g h i Hakanpää 2009, s. 18–20.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m Hiekkanen 2014, s. 246–251.
  5. ↑ Hiekkanen 2014, s. 221.
  6. ↑ Pyhän Ristin kirkko valmistautuu juhlavuoteen 15.12.2010. Yle Uutiset. Viitattu 6.12.2020.
  7. ↑ Hakanpää 2009, s. 158.
  8. ↑ Hakanpää 2009, s. 12–13.
  9. ↑ a b c 1800-luku (arkistoitu sivu) Pyhän Ristin kirkko. Raumanmeren lukio. Arkistoitu 2.6.2013. Viitattu 22.3.2009.
  10. ↑ a b Vanha Rauma Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 6.12.2020.
  11. ↑ Rakennusmestariksi. Aura, 14.11.1890, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.5.2022.
  12. ↑ Helkelä, Elina: Kirkontornin palossa oli aineksia katastrofiin 18.12.2013. Raumalainen. Viitattu 6.12.2020.
  13. ↑ Pyhän Ristin Kirkko Raumanmeren koulu. Viitattu 22.3.2009.
  14. ↑ a b c Rauman Pyhän Ristin kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto. Viitattu 5.7.2009.
  15. ↑ a b Rauman Pyhän Ristin kirkko 2013. Matkailu kotimaassa. Viitattu 6.12.2020.
  16. ↑ Rauman Pyhän Ristin kirkko Suomen urut. Suomen Kanttori-urkuriliitto. Viitattu 6.12.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pyhän_Ristin_kirkko_(Rauma)&oldid=22450997”