SOS (Abban kappale)

”SOS”
Abba
Singlen ”SOS” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Abba
 B-puoli ”Man in the Middle”
 Julkaistu kesäkuu 1975
 Tekijä(t) Benny Andersson, Björn Ulvaeus, Stig Anderson
 Tuottaja(t) Andersson, Ulvaeus
 Tyylilaji pop
 Kesto 03.23
 Levy-yhtiö Polar Music
Abban muut singlet
Bang-A-Boomerang
1975
”SOS”
1975
Mamma Mia
1975

”SOS” (joskus myös ”S.O.S.”) on ruotsalaisen Abba-yhtyeen vuonna 1975 julkaistu kappale. Se ilmestyi singlenä sekä Abba-studioalbumin neljäntenä raitana. ”SOS” oli yhtyeen ensimmäinen suuri, maailmanlaajuinen hitti ”Waterloon” jälkeen. Se nousi Britanniassa kuudenneksi, sekä listaykköseksi ainakin seitsemässä maassa.

Työstö

muokkaa

Elokuun 22. ja 23. päivänä 1974 Abba nauhoitti taustaraidan kaikkiaan kolmeen uuteen kappaleeseen; ”So Long”, ”Man in the Middle” ja ”SOS”. ”So Longista” kaavailtiin seuraavaa singleä, kun taas ”Man in the Middle” oli tarkoitettu albumiraidaksi ja singlen b-puoleksi. SOS:n työnimi oli tässä vaiheessa Turn Me On. Sessiossa soittivat Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen lisäksi kitaristi Janne Schaffer, basisti Mike Watson ja rumpali Ola Brunkert. Myöhemmin kappaleeseen lisättiin lauluraidat. Agnetha Fältskog lauloi säkeistöt soolona.[1] Fältskog on myöhemmin kertonut, että hänen ja Anni-Frid Lyngstadin laulua äänitettiin todella pitkään, aina väsymiseen asti.[2]

Kappaleen lopullisen nimen, ”SOS”, keksi yhtyeen manageri Stig Anderson, jolla oli tapana antaa Abban kappaleille kansainvälinen nimi, kuten ”Ring Ring” ja ”Waterloo”. Hän teki kappaleeseen myös sanoituksen, mutta Björn Ulvaeus kirjoitti sen lähes kokonaan uusiksi.[1]

Marraskuussa 1974 Abba julkaisi singlenä kappaleen ”So Long”, koska se muistutti ”SOS”:ää enemmän suurhitti ”Waterloota”. Toisaalta ei ole myöskään täyttä varmuutta siitä, oliko ”SOS” tuolloin vielä täysin valmis. ”So Long” osoittautui kuitenkin flopiksi, sillä se on listasijoituksilla mitattuna eräs Abban heikoimmin menestynyistä singleistä.[1]

Sen jälkeen, kun kappaleen perusta oli äänitetty, lisäsivät Andersson, Ulvaeus ja äänittäjä Michael B. Tretow siihen vielä kitara- ja syntetisaattoriosuuksia. Tarkasta ajankohdasta ei ole tietoa – se on saattanut tapahtua reilusti ”So Long” -singlen julkaisun jälkeen, sillä Abballe oli tavanomaista palata kehittämään äänitettyjä kappaleita jopa kuukausia myöhemmin.[1]

Maaliskuussa 1975 Abba-albumin äänitykset alkoivat olla loppusuoralla. Levyllä oli ”SOS”:n lisäksi monia kaupallista potentiaalia omaavia kappaleita, kuten ”Mamma Mia”, ”Bang-A-Boomerang” ja ”I Do, I Do, I Do, I Do, I Do”. Niistä kaikista kuvattiin myös promovideot. Seuraavaksi singleksi valittiin ”I Do, I Do, I Do, I Do, I Do”. Vaikka se menestyi paljon paremmin kuin ”So Long”, sen 1950-lukumainen soundi ei nostanut sitä Britanniassa sijaa 38 korkemmalle.[1]

Julkaisu ja vastaanotto

muokkaa

”SOS”-single ilmestyi lopulta Skandinaviassa kesäkuussa 1975, ja Britanniassa saman vuoden syyskuussa. Kappale nousi Britanniassa kuudennelle sijalle aloittaen siellä kahdeksantoista top 10 -singlen putken. Listaykköseksi ”SOS” nousi muun muassa Australiassa, Belgiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa ja Meksikossa.[1] Yhdysvalloissa se ylsi top 20:een.[3]

The Who -yhtyeen Pete Townshend on sanonut ”SOS”:n olevan kaikkien aikojen paras pop-kappale.[1]

Listasijoitukset

muokkaa
Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
  Australia 1. 29 10.11.1975 [4]
  Belgia (Flanderi) 1. 9 5.7.1975 [5]
  Costa Rica 1. 13 1975 [6]
  Etelä-Afrikka 1. 13 12.9.1975 [7]
  Meksiko 1. lokakuu 1975 [8]
  Länsi-Saksa 1. 30 4.8.1975 [9][10]
  Uusi-Seelanti 1. 26 7.11.1975 [11]
  Alankomaat 2. 9 14.6.1975 [12]
  Italia 2. 28 1976 [13]
  Itävalta 2. 24 15.9.1975 [14]
  Norja 2. 27 viikko 40/1975 [15]
  Rhodesia 2. 15 15.11.1975 [16]
  Sveitsi 3. 18 15.8.1975 [17]
  Irlanti 4. 8 22.10.1975 [18]
  Yhdistynyt kuningaskunta 6. 10 20.9.1975 [19]
  Tanska 7. 16 28.6.1975 [20]
  Kanada 9. 12 13.12.1975 [21]
  Ranska 10. 11 13.9.1975 [22]
  Yhdysvallat 15. 17 8.9.1975 [3][23]

Kokoonpano

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h Sending Out An SOS Abbasite.com. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  2. S.O.S. by ABBA Songfacts Songfacts.com. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  3. a b ABBA Awards AllMusic. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  4. Australia ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  5. ultratop.be - ABBA - S.O.S. Ultratop.be. Viitattu 28.10.2013. (hollanniksi)
  6. Costa Rica ABBA Charts. Arkistoitu 13.10.2009. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  7. South Africa ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  8. Mexico ABBA Charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  9. Single - ABBA, S.O.S. Charts.de. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 28.10.2013. (saksaksi)
  10. Germany ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  11. charts.org.nz - ABBA - S.O.S. Charts.org.nz. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  12. dutchcharts.nl - ABBA - S.O.S. Dutchcharts.nl. Viitattu 28.10.2013. (hollanniksi)
  13. Italy ABBA Charts. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  14. ABBA - S.O.S. - austriancharts.at Austriancharts.at. Viitattu 28.10.2013. (saksaksi)
  15. norwegiancharts.com - ABBA - S.O.S. Norwegiancharts.com. Viitattu 28.10.2013. (hollanniksi)
  16. Zimbabwe ABBA Charts. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  17. ABBA - S.O.S. - hitparade.ch Hitparade.ch. Viitattu 28.10.2013. (saksaksi)
  18. Ireland ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  19. ChartArchive - ABBA - S.O.S. ChartArchive. Viitattu 28.10.2013.[vanhentunut linkki] (englanniksi)
  20. Denmark ABBA Charts. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  21. Canada ABBA Charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  22. InfoDisc: Tout les Titres par Artiste InfoDisc.fr. Viitattu 28.10.2013. (ranskaksi)
  23. United States of America ABBA Charts. Viitattu 28.10.2013. (englanniksi)
  24. Abba: Abba-albumin CD-version kansilehden tiedot (Polar 549 952-2)