Savolaiset
Savolaisilla tarkoitetaan itäsuomalaisesta Savon maakunnasta lähtöisin olevia ihmisiä, jotka muodostavat murteeltaan, perinteiltään, historialtaan ja identiteetiltään ominaislaatuisen ryhmän. 1800-luvulta lähtien savolaisia on pidetty yhtenä Suomen heimoista.
| Savolaiset | |
|---|---|
 Historiallinen Savon vaakuna |
|
| Asuinalueet |
 Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Päijät-Häme Keski-Pohjanmaa[1] Pohjois-Pohjanmaa |
| Kielet | Savolaismurteet |
Nykyään savolaisten perinteinen kotiseutu, Savo, on jaettu Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntiin. Historiallisesti savolaiset olivat aina 1400-luvulta alkaen hyvin ekspansiivinen väestöryhmä. Savolaisväestöä siirtyi uudisasukkaiksi Keski-Suomeen, Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan, Päijät-Hämeen pohjoisosaan, Etelä-Pohjanmaan Järviseudulle, Inkeriin (savakot) ja jopa Skandinavian niemimaalle (metsäsuomalaisten alue), mutta nykyään savolaisiksi mielletään yleensä vain ne, joiden läheiset sukujuuret ovat enimmäkseen Savossa.
Muuttoliikkeiden vaikutuksesta savolaisia, kuten muitakin Suomen heimoja, asuu nykyisin joka puolella Suomea.
Historia
muokkaa
Savon aluetta on asuttu yhtäjaksoiseksi kivikaudelta lähtien. Varhaisrautakaudella niin sanottu Luukonsaaren keramiikka kertoo Saimaan vesistöalueella eläneestä, pääasiassa ehkä järvikalastusta harjoittaneesta väestöstä. He olivat luultavasti kielellisiä ja geneettisiä esivanhempia niille myöhempien aikojen Sisä-Suomen metsästäjä- ja kalastajaväestöille, joita maanviljelijät ovat perinteisesti nimittäneet ”lappalaisiksi” myös Savossa. Lappalaiset on vanhastaan samaistettu saamelaisiin. Nykytutkimuksessa on kuitenkin usein otaksuttu, että eteläisessä ja keskisessä Suomessa elänyt muinainen lappalaisväestö ei välttämättä aina ollut saamenkielistä tai nykyisten Lapin saamelaisten geneettisiä lähisukulaisia. Luukonsaaren keramiikan jäätyä käytöstä 300-luvulla jaa. Savossa alkaa pitkä, arkeologisesti hyvin niukkalöytöinen kausi, joka ei kuitenkaan tarkoita asutuksen häviämistä.
700-luvun (merovingiajalla) arkeologisten löytöjen määrä vähitellen kasvaa Etelä-Savossa. Löydöt todistavat yhteyksistä läntisempään Suomeen: kyse on ehkä maata viljelevästä uudisasutuksesta.
Runsaimmat arkeologiset löydöt tunnetaan nykyisen Mikkelin alueelta vuosien 800–1150 tienoilta. Tuolloin alueella on elänyt alkuperäisen kantaväestön lisäksi eri puolilta tullutta, pääasiassa kuitenkin hämäläistä väestöä. Maata viljelevien uudisasukkaiden ja pääasiassa ehkä kalastuksella eläneen, lappalaisiksi kutsutun kantaväestön kohtaamisista on muistumia kansanperinteessä. Lappalaisten kerrotaan vetäytyneen syrjään suomalaisasutuksen tieltä. Luultavasti kantaväestöä myös sulautui uuteen väestöön.
Vuodet 950–1300 olivat karjalaisvaikutuksen aikaa, jonka yksityiskohdista tutkijat eivät ole päässeet täyteen yksimielisyyteen. Laatokalta ja Karjalankannakselta oli hyvät kulkuyhteydet Saimaalle. Tuona aikana Savo karjalaistui merkittävissä määrin niin väestöllisesti kuin kulttuurillisestikin.
Savolainen kansa rakentuu siis kolmesta ”kerroksesta”: kantaväestöstä (”lappalaisia”), hämäläisistä ja karjalaisista.
Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin raja vedettiin savolaisten ja karjalaisten väliin, jolloin Savo joutui Ruotsin vallan alle. Asutus lisääntyi yhä karjalaisten uudisasukkaiden myötä, esimerkiksi Sääminkiin muutti huomattavasti väestöä Laatokan Karjalasta (katso esimerkiksi Hanhijärven kylä), ja hämäläistäkin väestöä muutti pääasiassa Savilahden seudulle.
Olavinlinnan rakentaminen aloitettiin vuonna 1475. Savolaiset ovatkin vuosisatojen ajan toimineet Ruotsin vallan alla puskurina venäläisten hyökkäyksille. Savolaisten asema ei ollut kadehdittava, sillä 1500-luvulta lähtien Ruotsin kruunu kohteli alamaisiaan kovakouraisesti niin Suomessa kuin Ruotsissakin: verotus oli tiukkaa ja suuria väkimääriä joutui sotaväkeen. Noina aikoina käynnistyi vielä nykyisinkin jatkuva savolaisten leviäminen ympäri Suomea. 1500-luvulla savolaiset uudisasukkaat levittäytyivät lähinnä Suur-Savosta Leppävirran ja Kuopion suunnalle.
1500-lukuun mennessä savolaiset asuttivatkin jo koko nykyisenä Savona tunnettua aluetta ja jopa osia Pohjanmaasta, enimmäkseen tehokkaan huuhtakaskiviljelyn tuloksena. 1600-luvun kuluessa savolaisperäisiä kaskiviljelijöitä työntyi Keski-Skandinavian erämaihin asti (metsäsuomalaiset).
Vesi on aina ollut tärkeä elementti Järvi-Suomessa asuvien savolaisten elämässä. Savon lukuisat järvet ovat toimineet kauppa- ja kulkureitteinä, mutta myös sotanäyttämöinä.
1800-luvulla alkanut kansallinen herääminen johti myös savolaisen identiteetin voimistumiseen. Ulkoa omaksuttujen esikuvien mukaisesti nationalismi ja kansallisromantiikka korostivat sekä yleistä suomalaisuutta että maakuntien heimoidentiteettejä. Yhtenäisen suomalaisen kansakunnan rakentamiseen kuitenkin sisältyi se, että perinteisiä kulttuuri- ja murre-eroja häivytettiin.
Savolaisten maakuntalaulu on A. Oksasen kirjoittama Savolaisen laulu.
Murteet
muokkaa- Pääartikkeli: Savolaismurteet
Savolaiset murteet ovat vähentyneet ja yleispuhekieli valtaa alaa.[2] Tiedotusvälineissä ei kuule savon murretta kuin humoristisiksi tarkoitetuissa yhteyksissä, Savon alueella tehdyissä haastatteluissa ja kansan elämää kuvaavissa ohjelmissa.[3] Toisaalta esimerkiksi Savon Sanomat on ollut asiasta eri mieltä.[4]
Nykyään koko Savon alueella savolaiset puhuvat savolaismurteita. Savolaismurteet ovat levinneet myös laajalti maakunnan ulkopuolelle, Kainuuseen, Hämeeseen, Pohjois-Karjalaan ja savolaisten kaskenpolttajien mukana jopa Etelä-Pohjanmaan ruotsinkielisille alueille saakka. Savolaismurteiden alue peittää noin kolmasosan koko Suomen pinta-alasta. Savon alueella savolaismurteet jaetaan kolmeen pääryhmään: Pohjois-Savon ja Etelä-Savon murteisiin sekä Savonlinnan seudun välimurteisiin.
Pohjois-Savon murteiden puhuma-aluetta ovat Hankasalmen itäosa, Haukivuori (liitetty Mikkeliin 2007), Heinävesi, Iisalmi, Joroinen, Jäppilä, Kaavi, Kangaslampi, Karttula, Keitele, Kiuruvesi, Konneveden itäosa, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Maaninka, Muuruvesi (liitetty Juankoskeen 1971), Nilsiä, Pieksämäki, Pielavesi, Rantasalmi, Rautalampi, Rautavaara, Riistavesi (liitetty Kuopioon 1973), Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Säyneinen (liitetty Juankoskeen 1971), Tervo, Tuusniemi, Varpaisjärvi (liitetty Lapinlahteen 2011), Vehmersalmi (liitetty Kuopioon 2005), Varkaus, Vesanto, Vieremä ja Virtasalmi.
Etelä-Savon murteiden puhuma-aluetta ovat: Anttola (liitetty Mikkeliin), Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaan (itäosa), Puumala, Ristiina, Sulkava ja Suomenniemi.
Savonlinnan seudun välimurteita puhutaan Enonkoskella ja Savonlinnassa (Savonlinnan kaupungin lisäksi entisten Kerimäen, Punkaharjun, Savonrannan ja Säämingin kuntien alueella).
Savolaisuus nykyaikana
muokkaaMuuttoliikkeiden, Suomen heimojen keskinäisen kanssakäymisen ja tästä seuraavan heimorajojen ja -piirteiden vähittäisen häviämisen seurauksena ilmentyy savolaisuus nykypäivänä ennen kaikkea asuinpaikan ja puhekielen, murteen, muodossa. Suuria joukkoja savolaisia on ajan kuluessa muuttanut muun muassa Helsinkiin, ja usein ilkikurisesti vitsaillaan nyky-Helsingistä savolaisena kaupunkina.
Vuonna 2004 eri puolilla Savoa kouluissa tehdyssä kyselytutkimuksessa 57,6 % vastanneista ilmoitti olevansa ylpeitä savolaisuudestaan. Samaisessa kyselyssä 58,8 % vastasi savolaisten olevan tasa-arvoisia muiden suomalaisten kanssa, ja 23 % piti savolaisia muita suomalaisia parempina.[5]
Savolaisiin liittyvät stereotypiat
muokkaaStereotyyppinen savolainen on puhelias, leppoisa, lupsakka ja humoristinen jopa vääräleukaisuuteen asti. Kielteisenä piirteenä savolaisiin liitetään kierous, joskin Anne-Maria Nupposen väitöstutkimuksen mukaan kyseessä ei ole varsinainen petollisuus[6]. Pikemminkin savolainen kiertely ja kaartelu asian ympärillä on usein tarkoitettu huumoriksi[6] tai kohteliaisuudeksi, tylyyden välttämiseksi[7]. Yhteiskuntatieteilijä Jarmo Siltaoja on esittänyt savolaisen vitsikkyyden kumpuavan Savon vaikeista olosuhteista, joissa maanviljelijät ovat keventäneet vastoinkäymisiään huumorilla[8]. "Hätäkö tässä elläessä, eijoo vilun eikä nälän puutetta", on savolainen saattanut letkauttaa kuulumisia kysyttäessä[7]. Savolainen keskustelutaito on kenties taustalla siihen, että "piälysmiehen" eli johtajan rooli sopii savolaiselle hyvin[8]. Kaarlo Hännisen "Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten" vuodelta 1929 sanoo savolaisista seuraavaa: "Savolainen heimohaara on ehkä syntynyt hämäläisten ja karjalaisten sekoituksesta. Savolainen on luonteeltaan leikillinen; hänen kielimurteensa on lausunnaltaan erikoista."[9]
Kuuluisia savolaisia
muokkaa- Juhani Aho, kirjailija
- Ahti Karjalainen, pääministeri ja ulkoasiainministeri
- Urho Kekkonen, tasavallan presidentti (sukujuuriltaan ja syntyperältään savolainen, vaikka varttuikin pääasiassa Kajaanissa eikä Savossa)
- Juice Leskinen, laulaja-lauluntekijä (syntyi ja varttui Juankoskella Pohjois-Savossa)
- Pertti ”Spede” Pasanen, koomikko, näyttelijä ja elokuvatuottaja
- Tatu Pekkarinen, sanoittaja
Lähteet
muokkaa- ↑ Savolainen, Erkki: Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet Suomen murrealueet. 1998. Internetix.fi. Viitattu 8.3.2011.
- ↑ Lötjönen, Kaisu: "Kauppa syntyy paremmin kirjakielellä" – omaa murretta vältellään liike-elämässä Uutiset. 8.3.2015. Yleisradio (Yle). Viitattu 25.5.2015.
- ↑ Mykkänen, Pekka: Uutistenlukijan puheessa ei kuulu murre – vielä Helsingin Sanomat. 19.6.2014. Viitattu 25.5.2015.
- ↑ Elo, Aulikki: Kommentti: Wikipedia valehtelee savolaisuudesta Savon Sanomat. 25.5.2015. Mediatalo Keskisuomalainen. Viitattu 25.5.2015.
- ↑ Savolaisuus savolaisten nuorten kokemana – Onko savolaisuus in? The Internet Archive. 3.4.2004. Helsingin yliopiston Savolainen osakunta. Viitattu 14.11.2008.
- ↑ a b Nyt se todistettiin tieteellisesti - tässä kolme totuutta savolaisuudesta! Kotimaa. 9.4.2011. Ilta-Sanomat. Viitattu 8.4.2015.
- ↑ a b Virolainen, Pekka: Savolainen selviää huumorin keinoin 29.4.2013. Vitonen.fi. Viitattu 8.4.2015.
- ↑ a b Heinonen, Ansa: Savolainen valkaisee mustan huumorilla Savon Sanomat. 16.4.2013. Mediatalo Keskisuomalainen. Viitattu 8.4.2015.
- ↑ Hänninen, Kaarlo: SUOMEN KANSAN HEIMOT Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten. 1929. Osakeyhtiö Valistus, Raittiuskansan Kirjapaino Oy. Viitattu 8.3.2011.
Kirjallisuutta
muokkaa- Siltaoja, Jarmo: Kyllä voe tokkiisa ei! Johdatus savolaiseen puhetaitoon. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-395-1