Seurasaari

Seurasaari (ruots. Fölisön) on museosaari Helsingin kantakaupungin länsilaidalla. Saaressa on toiminut vuodesta 1909 ulkomuseo, jonne on siirretty vanhoja puurakennuksia eri puolilta Suomea. Ulkomuseon alue sijaitsee Seurasaaren itä- ja pohjoisosissa ja käsittää noin kolmasosan saaren pinta-alasta.

Seurasaari

Karunan vanha kirkko Seurasaaressa

Seurasaaren pinta-ala on noin 46 hehtaaria. Sen mukaan on saanut nimensä myös sitä ympäröivä vesialue, Seurasaarenselkä. Kaupunginosajaossa Seurasaari lasketaan osaksi Meilahtea. Saareen johtavan sillan päähän on linja-autoyhteys Helsingin keskustasta (linja 24 Kampin terminaalista). Autoilu ja polkupyöräily ovat Seurasaaressa kiellettyjä ilman erityislupaa, ja saareen saapuvia ohjeistetaan käyttämään julkista liikennettä pysäköintipaikkojen vähäisyyden vuoksi. Saaressa on ulkoilualueiden lisäksi myös kesäaikaan toimiva ravintola ja kaksi uimarantaa, joista toisessa on mahdollisuus uida myös alasti. Seurasaaressa sijaitsevassa Ravintola Seurasaaressa toimii muun muassa kahvila, ja siellä voi myös halutessaan järjestää hääjuhlia.^lähde?

Seurasaari on Helsingin kaupungin omistuksessa oleva suojelukohde. Ulkomuseon toiminnasta vastaa Museovirasto. Seurasaarisäätiö on vastannut saaren vuotuisjuhlien järjestämisestä ja tukenut rakennustoimintaa. Saaren suosituin vuotuistapahtuma on Seurasaarisäätiön järjestämä Seurasaaren juhannusvalkeat. Se kuuluu Finland Festivals -tapahtumiin. Tapahtuma huipentuu juhannushäihin, joiden morsiuspari sytyttää juhlakokon. Myös joulukuussa talkoovoimin järjestettävä Seurasaaren Joulupolku on paisunut massatapahtumaksi. Seurasaaresta kiinnostuneilla on oma yhdistys, Seurasaaren ystävät ry. Yhdistys järjestää Seurasaari-aiheisia talkoita, retkiä ja muita tapahtumia. Seurasaari suljetaan Museoviraston yt-neuvottelujen seurauksena.

Seurasaaren ulkomuseo

Niemelän torppa

Antin talon rakennuksia

Seurasaari muodostettiin kansanpuistoksi vuonna 1889, ja siitä tuli suosittu retkikohde ja juhlapaikka. Alussa saareen oli vain laivayhteys. Seurasaaren silta rakennettiin syysmyrskyn kaatamista puista vuosina 1891–1892. Kansanpuiston toimintaan liittyneet rakennukset suunnitteli arkkitehti Frithiof Mieritz skandinaavisen tyylin mukaisiksi. Edelleen saaressa ulkoillaan, otetaan aurinkoa ja pidetään piknikkejä. Laivayhteyttä saareen ei kuitenkaan ole ollut vuosiin.

Seurasaaren ulkoilmamuseo on toinen Suomessa perustettu ulkomuseo, Turun vuonna 1906 ollessa ensimmäinen. Ulkomuseon toiminta alkoi Niemelän torpan siirtämisellä Seurasaareen vuonna 1909. Taiteilija Akseli Gallen-Kallela ja arkkitehti Yrjö Blomstedt halusivat pelastaa nämä hävitysuhan alla olleet rakennukset. Merkittävä rooli rakennusten siirrossa Konginkankaalta Keski-Suomesta uuteen sijoituspaikkaansa Helsinkiin oli filosofian tohtori Axel Olai Heikelillä. Hänestä tuli ulkomuseon perustaja ja sen ensimmäinen intendentti. Heikelin tavoitteena oli siirtää Seurasaareen kaikista Suomen maakunnista niille tyypillisiä rakennuksia ja näin esitellä pääkaupunkilaisille perinteistä suomalaista rakennus- ja asumiskulttuuria. Ulkomuseoaate oli tuohon aikaan muodissa Euroopan kaupungeissa, ja lähin esimerkki oli Skansenin ulkomuseo Tukholmassa. Alkuaikoina saareen tuotiin myös mm. lapinkota ja kirkkoveneitä. Alkuaan yksityinen museo siirtyi vuonna 1913 valtion hallintaan, ja se on nykyään Museoviraston alainen valtakunnallinen ulkomuseo.

Museon kokoelmiin kuuluu nykyisin yli kolmekymmentä rakennuskokonaisuutta ja 87 erillistä rakennusta, jotka ovat peräisin 1600-1800-luvulta. Museon vanhin rakennus on puinen Karunan vanha kirkko (1686) Varsinais-Suomesta. Kesäisin se toimii suosittuna vihkikirkkona. Kirkossa järjestetään kesäaikaan myös jumalanpalveluksia ja konsertteja. Ulkomuseon perustaja A. O. Heikel puolisoineen on haudattu Karunan kirkon pihamaalle.

Seurasaaren täydellisimpiä museopihapiirejä ovat aiemmin mainittu Niemelän torppa Konginkankaalta sekä Antin umpipihatalo Säkylästä. Säätyläisrakennuksia ovat Kahiluodon kartano Varsinais-Suomen Taivassalosta sekä Iisalmen pappila. Merkittäviä kohteita ovat myös kainuulainen talo Halla Hyrynsalmelta, Pertinotsa Raja-Karjalasta ja savolainen Selkämä Pieksämäeltä. Pohjalaisia taloja edustavat Kurssi Kuortaneelta sekä Ivars Närpiöstä.

Seurasaaren ulkomuseo on turistien suosiossa, ja siellä käy vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä. Erityisesti touko- ja syyskuussa museo on lähialueen kouluille tärkeä luokkaretkikohde. Museo on avoinna vain osan vuodesta, pääsääntöisesti 15.5.–15.9. välisenä aikana. Museossa järjestetään kesäkaudella säännöllisiä opastuksia usealla kielellä (erit. suomi, ruotsi, englanti, saksa) sekä esitellään entisajan elämää käsityö- ja kansanmusiikkinäytöksin. Ulkomuseon työntekijöillä on oma teatteriryhmä Palkolliset, joka tuottaa ulkomuseon vuosittaisen kesänäytelmän. Museon oppaat ovat pääsääntöisesti kesätyöläisiä, jotka opiskelevat kulttuuri- ja perinneaineita yliopistotasolla. Viime vuosina järjestetty Seurasaari soi! -kansanmusiikkiviikko on tuotettu pääosin museon ulkopuolisin voimin.

Seurasaaren ulkomuseon satavuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2009. Virallisen ohjelman ohella eräs museon entinen opas tuotti myös mediassa huomioidun Seurasaari-aiheisen rap-videon.

Seurasaaren nimi

Saaren nimenä on esiintynyt vanhoissa asiakirjoissa ja kartoissa Fölisöö (1681), Fölljes Landhet (1696), Fölisöhn (1732), Fölis Hollmen (1767), Fölisön (1775), Fölislandet (1842) ja Fölisön – Seurasaari (1902). Nimen alkuosa tarkoittaa tässä mahdollisesti nuorta hevosta (ruots. föl, föling = varsa) ja saari lienee ollut Meilahden kartanon varsalaitumena. Nimen suomalaisena vastineena on ollut 1800-luvulla käytössä Fölisaari ja 1900-luvun alusta Seurasaari. Koska saari on ollut kansanpuistona 1880-luvulta lähtien, on otaksuttu ruotsinkielisen nimen alkuosan tarkoittavan ruotsin kielen sanaa följe 'seura'. Nykyiset nimiasut on vahvistettu vuonna 1909.

Saaren luonto ja eläimet

Seurasaaren orava

Maantieteellisesti Seurasaarta leimaavat kallioiset mäet, kosteat notkelmat ja lehdot. Eteläranta on suojeltu lintupoikueiden ruokailualueeksi.

Saari on tunnettu pelottomista eläimistään, erityisesti oravistaan. Eläimet ovat tottuneet ihmisiin pitkään jatkuneen ruokkimisen ansiosta, mutta nykyisin niiden ruokkimista ei suositella. Oravien lisäksi saarella elää muun muassa sorsia, hanhia, kyhmyjoutsenia ja kaniineja sekä niitä saalistavia minkkejä ja supikoiria. Saaressa on kesäisin myös lampaita.

Uimala ja suunniteltu sauna

Aidattu Seurasaaren uimala perustettiin jo vuonna 1906. Uimalan käyttäjäkuntaan on aina kuulunut myös uima-asussa kävijöitä, joten uimalaan pääsyn edellytyksenä ei ole milloinkaan ollut naturismi tai alastomuus. Alkuperäisen uimalan jäätyä liian pieneksi se rakennettiin kokonaan uudestaan vuosina 1926–1927. 1930-luvulla sitä laajennettiin edelleen kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin suunnitelmien mukaan. Uimala on ollut historiansa aikana eri uimaseuroilla (Helsingin Uimarit ja ja HSS), mutta helmikuusta 2012 se on ollut Helsingin kaupungin hallinnassa. Vuodesta 2012 alkaen kaupunki on edellyttänyt että kesäisin on kaikkien käytettävä uima-asua keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, jolloin uimala on yhteiskäytössä. Talviuinnin järjestää Seurasaaren uimarit ry, joka on vuokrannut Helsingiltä uimalan talvisin. Marsalkka Mannerheimilla oli aikoinaan oma uimakoppi miesten osaston puolella. Nyt kaupunki suunnittelee uimalan yhteyteen rakennettavaa saunaa, johon tulisi noin 40 asiakaspaikkaa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seurasaari Wikimedia Commonsissa

• Seurasaaren ulkomuseo – Museovirasto
• Seurasaarisäätiö
• Seurasaaren ystävät ry (Arkistoitu – Internet Archive)
• Seurasaari-rap
• Kun Seurasaaressa tehtiin tiiliä Nikolainkirkkoon... Hevoshaka - 10,000 hengen pyhälaidun - merimiesten tappelutanner - nyt aristokraattinen luonnonpuisto, Helsingin Sanomat, 11.07.1932, nro 184, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot