Wikipedia

Suomen ilmavoimat

Suomen puolustusvoimien puolustushaara

Suomen ilmavoimat (ruots. Finlands flygvapen) on yksi Suomen puolustusvoimien kolmesta puolustushaarasta. Muut kaksi ovat maavoimat ja merivoimat.

Suomen ilmavoimat
Tunnus
Tunnus

Konetunnus
Toiminnassa 6. maaliskuuta 1918 –
Valtio Suomi
Puolustushaarat ilmavoimat
Rooli puolustushaara
Tukikohta Tikkakoski, Jyväskylä
Motto Qualitas Potentia Nostra (”Laadussa voimamme”)
Marssi Robert Kajanus – ”Sotamarssi”[1]
Komentajat
Nykyinen komentaja kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen
Ilmavoimien lippu ilman joukko-osastotunnusta.

Nimi ilmavoimat tuli käyttöön 1. elokuuta 1940 välirauhan aikana. Sitä ennen ilmavoimia oli kutsuttu ilmapuolustusjoukoiksi. Ilmavoimiin kuuluivat ilmavoimien esikunta, lentojoukot, ilmatorjuntajoukot, joiden osana toimi ilmavalvonta, Suomen tapauksessa ilmavalvonta-alueet sekä ilmavoimien asevarikko.

Ilmavoimien perustaminen

muokkaa
Pääartikkeli: Suomen ilmavoimien historia

Suomen sisällissodan aikana hallituksen eli Suomen tasavallan joukkojen, valkoisten lentojoukkoja perustettaessa oli sekä lentokoneiden että lentohenkilöstön saamiseksi turvauduttava ulkomaiseen apuun. Puolueettoman Ruotsin viralliset tahot suhtautuivat torjuvasti avunpyyntöihin, mutta yksityiset Ruotsin kansalaiset halusivat auttaa Suomen hallituksen joukkoja. Se osti 20. helmikuuta 1918 Ruotsista N.A.B. Albatros -koneen (Ruotsissa valmistettu saksalaisen Albatros-koneen muunnos kulki nimellä SW 20) Aftonbladetin toimittaja Waldemar Langletin keräämillä lahjoitusvaroilla. Suomen armeijan ensimmäisen sotilaskoneen lensivät Haaparannalta 25. helmikuuta ruotsalaiset luutnantit Per Svanbäck ja John-Allan Hygerth, josta tuli 10. maaliskuuta Suomen ilmavoimien ensimmäinen komentaja. Kone teki välilaskun Kokkolassa ja pakkolaskun Pietarsaareen, josta lähdettäessä moottori leikkasi kiinni. Sen korjaaminen kesti niin pitkään, että toinen kone ehti palveluskäyttöön sitä ennen ja N.A.B. Albatross sai myöhemmin Suomen ilmavoimissa tunnuksen F2 (F=ruots. flygmaskin, suom. lentokone).[2]

Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti Suomen tasavallan joukoille Morane-Saulnier Parasol -lentokoneen ruotsalaisen Enoch Thulins Aeroplanfabrikin lentokoulun käytössä olleen muunnoksen Thulin Typ D. Luutnantti Nils Kindberg lensi sen Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta 1918. Lahjoittaja von Rosen oli koneessa matkustajana. Tämäkin kone tuotiin Suomeen vastoin Ruotsin virallista linjaa. Se ei ollut saanut lähtölupaa Ruotsista ja Kindberg sai 100 kruunun sakon luvattomasta poistumisesta maasta. Tätä konetta pidetään Suomen ilmavoimien ensimmäisenä lentokoneena, koska aiemmin saapunut ja pian rikkoutunut N.A.B. Albatross oli korjattavana eikä täten vielä palveluskäytössä. Thulin Typ D sai tunnuksen F1 tuhoutuen kuitenkin pian miehistöineen huhtikuussa 1918 putoamiseen Näsijärveen Tampereella.[2]

Ilmavoimien vuosipäivää ei vietetä ensimmäisen koneen, N.A.B. Albatrossin hankkimisen tai sen Suomeen tuomisen päivämääränä 20. tai 25. helmikuuta, vaan von Rosenin lahjoittaman Thulin Typ D:n luovutuksen päivämääränä 6. maaliskuuta (vuodesta 1923). Vuonna 1920 tapahtuneen tuhoisimman Suomen ilmavoimien onnettomuuden (sotia lukuun ottamatta), alppilentäjien surman päivämääränä 7. syyskuuta on puolestaan ilmavoimien vainajien muistopäivä.[3]

Suomen ilmavoimien nimenä oli 11. heinäkuuta 1928 saakka[4][5] ilmailuvoimat ja sen synty tapahtui joulukuussa 1918, kansainvälisesti varhain. Esimerkiksi Ison-Britannian Kuninkaalliset ilmavoimat perustettiin itsenäisenä aselajina 1. huhtikuuta 1918 ja Ruotsin ilmavoimat 1. heinäkuuta 1926 [6]. Yhdysvaltain ilmavoimat itsenäisenä puolustushaarana perustettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Sitä ennen ilma-aselaji toimi maavoimen alaisuudessa.

Organisaatiomuutokset 2000-luvulla

muokkaa
 
Hornet Rissalan kentällä.

Ilmavoimissa tapahtui vuoden 2005 alussa kaksi koulujen nimi- ja organisaatiomuutosta. Tikkakoskella sijainneen Ilmavoimien viestikoulun (IlmavVK) nimi muutettiin Ilmasotakouluksi (IlmaSK), josta samalla tuli ilmavoimien puolustushaarakoulu. Kauhavalla sijainnut Ilmasotakoulu muuttui Lentosotakouluksi (LentoSK), jonne vuoden 2005 lopulla keskitettiin Hawk-suihkuharjoituskonekoulutus ja -kalusto. Vinka-kalusto siirtyi puolestaan sitä ennen Kauhavalta Tikkakoskelle. Lisäksi Tikkakoskella sijainnut Tukilentolaivue (TukiLLv) lakkautettiin itsenäisenä joukko-osastona ja liitettiin Ilmasotakouluun.

Vuonna 2012 julkistetussa ja vuoteen 2015 mennessä toteutetussa puolustusvoimauudistuksessa Ilmavoimien teknillinen koulu ja Lentosotakoulu päätettiin lakkauttaa sekä siirtää niiden toiminnot Ilmasotakouluun. Viestikoelaitos liitettiin Puolustusvoimien tiedustelulaitokseen ja Ilmavoimien materiaalilaitos Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen. Tikkakoskelle perustettiin pääjohtokeskusten tehtävät kootusti hoitava Ilmaoperaatiokeskus. Tukilentolaivueen toiminnot kuljetus- ja yhteyskoneineen siirrettiin Pirkkalaan Satakunnan lennoston alaisuuteen.

»Ilmavoimat on täysin Nato-yhteensopiva niin kaluston kuin henkilöstön osaamisen ja toimintamenetelmienkin osalta.»
(suunnittelupäällikkö, eversti Jari Mikkonen, 18.12.2014 [7])

Ilmavoimien organisaatio

muokkaa

Ilmavoimat on jaettu viiteen joukko-osastoon:

Ilmavoimien esikunta johtaa komentajan apuna ilmavoimien toimintaa. Komentajana on 29. toukokuuta 2017 alkaen ollut kenraalimajuri Sampo Eskelinen. Ilmasotakoulu kouluttaa puolustushaaran varusmiehet ja kantahenkilökunnan. Karjalan ja Lapin lennostot ovat operatiivisia hävittäjälennostoja, joiden toiminta-alue kattaa koko valtakunnan ilmatilan. Niiden kalustona ovat McDonnell Douglas F/A-18 Hornetit. Lisäksi Satakunnan lennostoon kuuluvalla Tukilentolaivueella on kalustonaan EADS CASA C-295M -kuljetuskoneita sekä Pilatus PC-12 -yhteyskoneita.

Ilmavoimien sodanajan organisaatioon kuuluu kaksi F/A-18-hävittäjälaivuetta, yksi Hawk-koulutuslentolaivue, neljä valmiustukikohtaa, yksi tukilentolaivue ja neljä yhteyslentolaivuetta. Kokonaishenkilöstövahvuus on 38 000 henkeä.[8]

Nykyinen kalusto ja toiminta

muokkaa
Katso myös: Luettelo Suomen ilmavoimien ilma-aluksista
 
Hawk Rissalan kentällä.
Taistelukoneet
  • Boeing F/A-18C Hornet (HN) torjunta-/monitoimihävittäjiä ostettiin 57 kappaletta, joista yksi on tuhoutunut lento-onnettomuudessa ja toinen vaurioitunut kone muutettiin kaksipaikkaiseksi.
  • Boeing F/A-18D Hornet (HN) on kaksipaikkainen torjunta-/monitoimihävittäjä, joita hankittiin seitsemän kappaletta tyyppikoulutukseen. Lisäksi onnettomuudessa vaurioitunut F/A-18C muutettiin kaksipaikkaiseksi. Tämä kone kuitenkin tuhoutui myöhemmin maahansyöksyssä.
Jatkokoulukoneet
  • BAe Hawk Mk51/51A (HW) on harjoitushävittäjäkone. Niitä hankittiin 57 kappaletta, joista yhdeksän on tuhoutunut onnettomuuksissa. Kesäkuussa 2007 solmitun ostosopimuksen mukaan vuosina 2009–2010 Sveitsi toimitti ilmavoimille 18 käytettyä Hawk Mk66:ta. RAF on 1980-luvulla luokitellut Hawkin aputaistelukoneeksi, mutta Suomen ilmavoimissa koneella ei ole enää tällaista roolia.
Kuljetuskoneet
  • Learjet 35A/S (LJ) on alun perin liikesuihkukone. Kolme Learjetia toimii yhteys-, kartoitus- ja maalinhinauskoneina.
  • CASA C-295M (CC) koneet toimitettiin maalis-huhtikuussa 2007. Ensimmäinen kone (CC-1) saapui Suomeen 6. maaliskuuta 2007 Ilmavoimien 89. vuosipäivänä. Koneita tilattiin aluksi kaksi ja lisäksi ilmavoimilla on optio viiteen lisäkoneeseen. Kolmas kone tilattiin 2010 ja varustettiin tiedustelulaitteistolla. Kone korvasi Viestikoekeskuksen käyttämän Fokkerin (FF-1).
Koulukoneet
  • Grob G 115 28 kpl. Saksalaisvalmisteisia koneita hankittiin käytettynä Britanniasta
Yhteyskoneet

Koneiden käyttöperiaatteet vuoteen 2020

muokkaa
 
Karjalan lennosto ja Ilmasotakoulun paraatijoukot Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraatissa 2014 Valtakadulla Lappeenrannassa. Joukkoja johtaa eversti Ossi Sivén.

1970-luvun alusta alkaen ilmavoimat ja valtiojohto ovat pyrkineet hankkimaan suorituskykyisempiä hävittäjäkoneita. Tuolloin suuret lentokonetuottajat alkoivat myydä yhtä suorituskykyisiä koneita sotilasliittojensa ulkopuolisiin maihin. Tässä jouduttiin valtiotasolla ulkopoliittiseen tasapainoiluun länsimaisten ja neuvostoliittolaisten koneiden välillä 1970- ja 1980-luvulla. 1990-luvulla tapahtunut siirtyminen yhteen hävittäjäkoneeseen, Hornetiin, on globaali trendi, myös suurissa maissa. Hornetien rooli Suomessa oli torjuntahävittäjä. Nykyisin Hornet kykenee myös ilmasta maahan kykyyn. Sillä on silti aivan yhtä hyvä ilmasta ilmaan kyky. Koneen rooli on siis nykyisin monitoimihävittäjä. Torjuntahävittäjä roolia on harjoiteltu myös ulkomaisten ilmavoimien koneita vastaan, esimerkiksi 2000-luvulla Hornetit ovat käyneet ilmataisteluharjoituksia Luftwaffen MiG-29-koneita vastaan Saksassa. Puolustuspoliittisen selonteon linjausten myötä 2010-luvulle mennessä lisätään F-18 Hornet -hävittäjiin ilmasta maahan -iskukykyä, toisin sanoen niiden rynnäkkökoneominaisuuksia otettaisiin käyttöön. Näin ollen F-18 Hornetista tulisi F/A-18 Hornet aseistuksensa perusteella, jolloin se olisi muutakin kuin tutka- ja infrapunaohjuksin varustettu torjuntahävittäjä.

Vuoden 2004 lopulla keskusteltiin ja vuonna 2005 päätettiin ilmavoimien peruslentokoulutuksen siirtämisestä Patria Aviationin hoidettavaksi. Ilmavoimien koulutuksessa on kysymys sopivien lentäjätyyppien etsimisestä, ja sen toteuttaminen yrityksessä voi olla vaikeaa jopa entisille sotilaslentäjille. Toisaalta on keskusteltu yhteiseurooppalaisen lentokoulun saamisesta Suomeen. Suomen rauhallisempi ilmatila ja suuret harvaan asutut alueet puoltavat tätä, kun taas huono lentosää on sitä estämässä.

Huhtikuussa 2006 puolustusvoimien silloinen komentaja Juhani Kaskeala arvioi julkisesti, että Suomi joutuu 2020-luvulla Hornet-kaluston vanhenemisen myötä miettimään pystyykö se ylläpitämään omaa ilmapuolustusta. Ilmapuolustusyhteistyö Euroopan maiden kesken on Kaskealan mukaan joka tapauksessa edessä parin vuosikymmenen kuluessa.[9]

Valmet Vinka ja Redigo olivat suomalaisen lentokoneteollisuuden viimeiset omat lentokoneet. Tämä kansallisen konetuotannon lopettaminen oli noin vuosikymmentä edellä esimerkiksi Hollantia. Toisaalta kotimaisen tuotannon vahvuus on aina Suomessa ollut lisenssivalmistus ja loppukokoonpano, jotka ovat ilmavoimille tärkeitä kriisiaikana huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Ilmavoimien tarkoitus on korvata myös nykyiset Valmet L-90 TP Redigo- ja Piper Chieftain -yhteyskoneet yhdellä konetyypillä. Pilatus PC-12-koneet otettiin käyttöön vuoden 2010 aikana. Pilatuksista ensimmäiset saapuivat Suomeen useita kuukausia suunniteltua aikaisemmin heinäkuun alussa ja loput kesän aikana.[10]

Harjoitushävittäjänä jatkaa British Aerospace Hawk Mk.51 2010-luvulle asti. Tällöin koko EU:n 1970-luvulla käyttöön otetut harjoitushävittäjät alkavat olla suhteellisen ikääntyneitä. Suomessa Ilmavoimat on jo jatkanut Hawkien elinikää erikoistoimin. Kesäkuussa 2007 julkistettu kauppa 18 käytetystä sveitsiläisestä Hawk Mk66:sta (toimitus 2009–2010) kerrotaan kuitenkin mahdollistavan Hawkien palveluksen harjoitushävittäjinä aina 2020-luvun puoliväliin asti.[11]

Fokker F.27 -kuljetuskoneiden korvaajaksi valittiin espanjalainen CASA C-295. Toisena vaihtoehtona esillä oli italialainen Alenia C-27J Spartan. Tarjouspyynnöt lähetettiin valmistajille tammikuussa 2005 ja arviointilennot päättyivät keväällä 2006. Toimitusten oli määrä sijoittua vuoden 2008 alkupuolelle, mutta ne aikaistuivat noin vuodella. Kuljetuskoneet ovat jatkossa enemmän kansainvälisiin tehtäviin liittyviä ja laskuvarjojoukot käyttävät enenevästi maavoimien helikoptereita kuljetuksiinsa.

18. tammikuuta 2007 puolustusministeriön muodostama työryhmä ehdotti, että Suomeen hankittaisiin noin kaksi raskaan kuljetuskoneen ja ilmatankkauskoneen yhdistelmää. Mahdollisesti konetyyppi olisi Airbus A330 MRTT. Yksinomaan Ilmavoimien käyttöön koneet olisivat liian kalliita ja niille olisi liian vähän käyttöä, joten ehdotettiin, että koneet tulisivat Finnairin ja Puolustusvoimien yhteiskäyttöön. Tämä oli 1950- ja 1960-luvulla toimintamoodi esimerkiksi helikoptereiden Imatran voiman ja rajavartiolaitoksen sekä ilmavoimien välillä. Tällä kertaa Finnair tyrmäsi hankkeen täysin sen kaupallisen roolin vastaisena.

Vuonna 2015 puolustusministeri Jussi Niinistö valtuutti puolustusvoimat käynnistämään HX-hävittäjähankkeen, jonka päämääränä oli ikääntyvän Hornet-kaluston korvaaminen uudella hävittäjällä. F/A-18 Hornet -hävittäjät tulisivat poistumaan palveluskäytöstä vuodesta 2025 alkaen.[12] HX-hävittäjähanke eteni tarjouspyyntöihin, ja tarjolla oli viisi eri monitoimihävittäjätyyppiä: Boeing F/A-18 Super Hornet, Lockheed Martin F-35, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon ja Saab JAS 39 Gripen NG/E.[13] 2021 puolustusministeri Antti Kaikkonen ilmoitti, että Suomen ilmavoimille hankitaan 64 F-35A -hävittäjää.

Vuoden 2018 lopulla Suomen Ilmavoimat osallistuu ensi kertaa Yhdysvalloissa pidettävään Red Flag-ilmasotaharjoitukseen. Harjoitukset pidetään Alaskassa sekä Nevadassa, ja niihin lähetettiin kuusi nykyisiä Hornet F/A-18 C/D-hävittäjää.[14]

Helikopterit

muokkaa
 
Maavoimien käytössä ollut Mi-8-kuljetushelikopteri.

Suomen ilmavoimat operoi 1990-luvun jälkipuolelle asti kaikkia sotilaallisia ilma-aluksia. Helikopteri oli pääosin rahdinkuljetusväline ja pelastusväline. Helikoptereita ei alun alkaen hankittu maahanlaskujoukkoja varten, vaikka laskuvarjojääkärit käyttivät niitä toiminnassaan. Helikoptereiden siirto maavoimille Utin jääkärirykmentin alaisuuteen erilliseksi helikopteripataljoonaksi on merkki niiden käytön luonteen muuttumisesta osaksi maavoimien taktiikkaa.

Ilmavoimien symbolit

muokkaa
 
Suunnitelma Suomen lentomerkiksi, alk. sotalentäjien merkiksi, käytössä 1918–1945 (Akseli Gallen-Kallela)
 
Suomen lentomerkki ohjaajalle (Olavi Seeve)

Suomen armeijan ensimmäisen palvelukäyttöön tulleen lentokoneen lahjoittanut Eric von Rosen oli maalauttanut siipiin onnenmerkkinsä, sinisen hakaristin. Sen taustaväri puolestaan tuli valkoisesta maalista, jolla koneen siivissä ollut Thulinin tehtaan T-tunnus oli peitetty.[15] Hakaristi määrättiin ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin päiväkäskyllä ilmavoimien konetunnukseksi. Akseli Gallen-Kallela puolestaan suunnitteli sotalentäjien merkin, myöhemmältä nimeltään Suomen lentomerkin keskellään hakaristi – väriltään musta eikä sininen kuten von Rosenin merkissä. Lapin sodan seurauksena sekä omien että neuvostoliittolaisten pilottien tunnistusta helpottamaan Suomen ilmavoimat muutti tunnukset 1945: konetunnukseksi tuli valko-sini-valkoinen ympyrä, ja majuri Olavi Seeven muuntamaan ohjaajan lentomerkkiin tuli kultainen kotka (malli sotilaslentäjän virkapäähineestä) ja vaakasiivet. Ennen runkotunnuksia poistettiin Suomen ilmavoimien lentokoneista niiden etuosassa oleva keltainen leveä nauhamainen tunnus, Saksan, sen liittolaisten ja kanssasotijoiden itärintamatunnus. Vanhojen tunnusten osalta Ilmavoimien esikunnan ja Ilmasotakoulun tunnuksissa on edelleen von Rosenin hakaristi kuin myös ilmavoimien joukko-osastojen lipuissa ja kunniamerkeissä, joissa se on väriltään musta.

Suomen ilmavoimat otti vuonna 2002 käyttöön oman yleistunnuksen, jossa ovat Suomen lentomerkin keskuskuviot eli siipikehä, osin avautuva vaakunaruusu ja kotka, mutta lentomerkistä poiketen heraldisten sääntöjen mukaisena: siipikehä pyörii vastapäivään ja kotka etenee eli lentää oikealta vasemmalle (edestä katsottuna).[16][17][18]

Komentajat

muokkaa
Pääartikkeli: Luettelo Suomen ilmavoimien komentajista

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Keskinen, Kalevi, Partonen,Kyösti & Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat I 1918–1927. Tietoteos, 2005. ISBN 952-99432-2-9
  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin – 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Palokangas, Marko (toim.): ”Suomen puolustusvoimien joukko-osastoperinteet”, s. 317. Puolustusvoimat, 2009.
  2. ↑ a b Keskinen, Partonen, Stenman 2005.
  3. ↑ Keskinen et al. 2005 s. 55
  4. ↑ Suomen puolustuslaitos 1918-1939, Jarl Kronlund, WSOY 1988, S.310
  5. ↑ Ilamvoimien uutisia. AERO-lehti, 1928, nro 8, s. 163. Helsinki: Ilmailuvoimien Upseeriyhdistys ja Suomen Ilmapuolustusliitto. Lehti Kansalliskirjaston digitaalisissa aineistoissa. Viitattu 12.11.2023.
  6. ↑ Försvarsbeslutet 1925 (Act of Defence 1925)
  7. ↑ Muurinen, Juha: Ilmavoimat: Hornetit nyt suorituskykynsä huipulla Iltalehti. 18.12.2014. Viitattu 4.12.2015.
  8. ↑ Puolustusvoimien tulostavoitteet vuosille 2009–2012 (PDF) (Liittyy Puolustusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2009–2012) Puolustusministeriö. Viitattu 2.3.2008.
  9. ↑ Kaskeala: Naton jäsenyys ei säästäisi puolustusmenoja HS.fi. 23.4.2006. Helsingin Sanomat Oy. Arkistoitu 1.6.2008. Viitattu 2.3.2008.
  10. ↑ Ilmavoimien uudet koneet saapuvat Suomeen Yle Uutiset. 5.7.2010. Viitattu 9.10.2022.
  11. ↑ Suomi hankkii lisää Hawk-hävittäjiä YLE Uutiset. 28.6.2007. Yleisradio Oy. Viitattu 8.10.2018.
  12. ↑ Puolustusministeri valtuutti puolustusvoimat käynnistämään HX-hävittäjähankkeen Defmin.fi. 20.10.2015. Puolustusministeriö. Viitattu 12.12.2021.
  13. ↑ Osallistuvat yritykset Puolustusministeriö. Viitattu 9.10.2022.
  14. ↑ Suomen Hornetit maailman kovimpaan harjoitukseen – Tämä on USA:n Red Flag Verkkouutiset. 12.5.2018. Viitattu 9.10.2022.
  15. ↑ Heinonen, 1992, s. 16.
  16. ↑ Ilmavoimien tunnus Perustietoa, Ilmavoimat, Puolustusvoumat
  17. ↑ Laurila, Kari K: Ilmavoimien ja helikopterijoukkojen baretit Ruotuväki. Puolustusvoimat. Viitattu 20.12.2009.[vanhentunut linkki]
  18. ↑ Puolustushaarojen tunnusten käyttöönottoajat? (Arkistoitu – Internet Archive) Kysymykset, Kysy mitä vain, Helsingin kaupunginkirjasto

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Heikki Nikunen, Jyrki K. Talvitie, Kalevi Keskinen (toim.): Suomen ilmasodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-36871-8
  • Uola, Mikko: Kotkanpojan lentoonlähtö – Suomen ilmavoimien varhaisvuodet 1918-1923. Koala-kustannus, 2018. ISBN 978-952-229-192-9.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen ilmavoimat.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_ilmavoimat&oldid=22709442”