Suzanne Lenglen
Suzanne Rachel Flore Lenglen (24. toukokuuta 1899 Compiègne – 4. heinäkuuta 1938 Ranska) oli ranskalainen tennispelaaja ja yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä naispelaajista. Vuoden 1920 olympialaisissa Lenglen voitti kaksi kultaa (kaksinpeli ja sekanelinpeli) ja pronssin (nelinpeli). Vuosina 1919–1926 hän voitti 25 tenniksen Grand Slam -turnausta.
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
 Lenglen oli kentällä näyttävä ja joskus kiistelty näky. | |||
Maa:  Ranska
| |||
| Naisten tennis | |||
 Olympialaiset
| |||
 Kultaa |
Antwerpen 1920 | kaksinpeli | |
| Kultaa |
Antwerpen 1920 | sekanelinpeli | |
 Pronssia |
Antwerpen 1920 | nelinpeli | |
Lenglen oli ensimmäinen suurta mediajulkisuutta saanut naistennispelaaja ja yksi ensimmäisistä kansainvälisesti tunnetuista naisurheilijoista. Ranskan lehdistö kutsui häntä nimellä La Divine.
Kesäkuussa 1938 Ranskan lehdissä kerrottiin Lenglenin sairastuneen leukemiaan. Vain kolme viikkoa myöhemmin hän sokeutui ja kuoli pernisiöösiin anemiaan 39-vuotiaana. Hänet on haudattu Cimetière de Saint-Ouen -hautausmaalle Saint Oueniin lähelle Pariisia.
Saavutuksia
muokkaaLenglen voitti Antwerpenin olympialaisissa 1920 kaksi olympiakultaa ja yhden pronssin. Hän voitti naisten kaksinpelin loppuottelussa Dorothy Holmanin erin 6–3, 6–0. Naisten nelipelissä Lenglen voitti parinsa Élisabeth d'Ayenin kanssa pronssia. Sekanelinpelissä Lenglen ja hänen parinsa Max Décugis voittivat kultaa, kun he päihittivät loppuottelussa Kitty McKanen ja Max Woosnamin lukemin 6–4, 6–2.[1]
Urallaan Suzanne Lenglen voitti yhteensä 81 kaksinpelin turnausvoittoa. Näiden lisäksi hän voitti 73 nelinpeliturnausta ja kahdeksan sekanelinpeliturnausta. Hän on edelleen ainoa pelaaja, joka on kolmasti voittanut Wimbledonissa kaksinpelin, nelinpelin ja sekanelinpelin samana vuonna – Lenglen teki tämän vuosina 1920, 1922 ja 1925.
Ranskan avoimissa Lenglen voitti kaksinpelin 1920–1923 ja 1925–1926, nelinpelin 1925–1926 sekä sekanelinpelin 1925–1926. Tosin ennen vuotta 1925 turnaus oli avoin ainoastaan Ranskan kansalaisille, joten joskus Lenglenin grand slam -voittojen määräksi ilmoitetaan 21. Wimbledonissa hän voitti kaksinpelin 1919–1923 ja 1925, nelinpelin 1919–1923 ja 1925 sekä sekanelinpelin 1920, 1922 ja 1925[2]. Lenglen valittiin tenniksen kansainväliseen hall of fameen vuonna 1978.
Vaikutus
muokkaaSuzanne oli hyvin toimeen tulevan isänsä Charles Lenglenin ainoa lapsi. Isä huomasi tyttären liikunnallisen lahjakkuuden jo varhain. Isä tiedosti myös sen, millainen sosiaalinen arvostus Ranskan Rivieralla vallitsi tennistä kohtaan. Niin isä liittyi Nizzan Tennisklubin jäseneksi. Lapsia jäseniksi ei hyväksytty, mutta Suzannen kohdalla tehtiin poikkeus: hän pääsi mukaan ja sai pelata aikuisten kanssa. Isä ryhtyi valmentamaan tytärtään.[3]
Heinäkuun 5. päivänä 1919 parikymppinen Suzanne aiheutti sensaation pelaamalla kaksi kertaa itseään vanhempaa Dorothea Chambersia vastaan Wimbledonissa. Sensaatiomaista ei ollut ainoastaan se, että nuori Suzanne Lenglen voitti ottelun, vaan myös se, miten nuori nainen oli pukeutunut: Suzannen yllä oli Jean Patoun suunnittelema kevyestä puuvillasta valmistettu yksinkertainen ja lyhythihainen asu. Asun lennokas hame ylettyi vain pohkeeseen saakka. Sääriä peittivät valkea sukat, päässä oli rento hattu. Aikalaisista asu oli häkellyttävä, ja sitä kutsuttiin jopa säädyttömäksi. Lenglenin asu muodosti voimakkaan kontrastin verrattuna vastapeluriin. Chambersin asu edusti edvardiaanista tyyliä: hame oli nilkkapituinen ja pusero tiukasti napitettu niskasta ja ranteista. Kaiken alla, vaikka ei tietenkään näkyvissä, oli lisäksi korsetti. Lenglenin vallankumouksellinen asu salli reippaan liikkumisen ja muutti naisten pukeutumista.[3]
Vaikka asu vaikutti tuohon aikaan äkkinäisen vallankumoukselliselta, takana oli oikeastaan pitkään jatkunut kehitys kohti naisten suurempaa vapautta ja vapautumista. Yhteiskunta etenkin 1870–1880-luvuilla odotti naisten olevan hyvin passiivisia ja pidättyväisiä. Urheilua, etenkään tennistä ei pidetty naisille sopivana. Liikunta edellytti äkkinäisiä ja voimakkaita liikkeitä, hikoilemista ja hengästymistä, ja sellaisia asioita pidettiin epänaisellisina ja sopimattomina. 1900-luvulle tultaessa asenteet olivat jo hieman pehmenneet, mutta naisten urheilua silti väheksyttiin ja saatettiin jopa pitää tylsänä, eikä Wimbledonin pääkentille ollut asiaa. Kuitenkin ennen ensimmäistä maailmansotaa vuonna 1914 oli jo enteitä naisten aseman muuttumisesta. Suzanne Lenglenin lennokas esiintulo osui ajankohtaan, johon kulminoituivat sosiaaliset muutokset ja jo vuosikymmenen kestänyt pyrkimys naisten emansipaatioon. Lenglenistä tuli ihailtu tähti samalla tavalla kuin aiemmin oli ihailtu näyttelijöitä.[3]
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa
- Suzanne Lenglen Kansainvälinen olympiakomitea. (englanniksi)