Wikipedia

Thin Lizzy

irlantilainen hard rock -yhtye

Thin Lizzy on vuonna 1969 perustettu irlantilainen hard rock -yhtye. Sen ensimmäinen toimintakausi oli vuosina 1969–1983. Yhtyeen johtohahmona ja pääsäveltäjänä toimi Phil Lynott (k. 1986). Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Whiskey in the Jar", "The Boys Are Back in Town", "Jailbreak" ja "Dancing In The Moonlight". Thin Lizzy tunnetaan myös niin sanotun kahden soolokitaristin tuplakitara-soundin pioneerina. Karismaattisen keulakuvan, guyanalais-irlantilais-juuret omaavan Lynottin sanoitusten aiheita olivat mm. ns. "kovanaamat", rakkaus ja romantiikka sekä myös Irlannin historia. Vaikka yhtyeen musiikki luokitellaan yleisesti hard rock -genreen kuuluvaksi, on sen kappaleissa esiintynyt vaikutteita muun muassa irlantilaisesta kansanmusiikista, soulmusiikista, countrysta sekä psykedeelisestä rockista ja heavy metalista. Thin Lizzy vaikuttikin merkittävästi heavy metalin kehitykseen 1970-luvulla, ja lukuisat 1980-luvun speed metal - ja thrash metal - yhtyeet ovat nimenneet Thin Lizzyn esikuvakseen. Thin Lizzy koottiin uudelleen vuonna 1996, ja se tekee edelleen kiertueita soittaen yhtyeen alkuperäistä materiaalia.

Thin Lizzy
Thin Lizzy 1977
Thin Lizzy 1977
Tiedot
Toiminnassa 1969–1983, 1996–
Tyylilaji hard rock, heavy metal
Kotipaikka Irlanti
Laulukieli englanti
Jäsenet

Brian Downey - rummut
Scott Gorham - kitara
Darren Wharton - kosketinsoittimet
Marco Mendoza - basso
Damon Johnson - kitara
Ricky Warwick - laulu

Levy-yhtiö

Decca Records
Phonogram Records
Vertigo Records
Mercury Records
Warner Bros

Historia

muokkaa

Perustaminen ja Eric Bellin aika 1969–1973

muokkaa

Yhtye perustettiin Dublinissa joulukuussa 1969, kun kitaristi Eric Bell ja kosketinsoittaja Eric Wrixon tapasivat Orphanage-yhtyeessä soittaneet laulaja-basisti Phil Lynottin ja rumpali Brian Downeyn[1]. Nimi Thin Lizzy oli Eric Bellin idea, joka tuli The Deano-sarjakuvassa esiintyneestä Tin Lizzie-robotista[2]. Yhtye levytti EMI-yhtiölle kesällä 1970 singlen "The Farmer" / "I Need You", joka jäi ilman kaupallista menestystä. Wrixon oli eronnut yhtyeestä ennen singlen julkaisua ja jäljelle jääneet jäsenet jatkoivat triona. Saman vuoden lopussa yhtye sai levytyssopimuksen Decca Recordsilta.

Ensimmäinen albumi Thin Lizzy julkaistiin vuonna 1971 ilman suurempaa menestystä. Samoin kävi myös seuraavana vuonna julkaistulle Shades of a Blue Orphanage-albumille. Samana vuonna yhtye oli mukana Funky Junction-projektissa joka levytti albumillisen Deep Purple-covereita. Vuoden 1973 alussa Decca päätti julkaista ilman yhtyeen suostumusta[1] Thin Lizzyn version irlantilaisesta kansanlaulusta "Whiskey in the Jar". Kappale nousi Irlannissa listakärkeen ja top 10:neen Isossa-Britanniassa ja Thin Lizzy pääsi esiintymään Top of the Pops-ohjelmaan saaden näkyvyyttä saarivaltiossa. Tästä huolimatta seuraava albumi Vagabonds of the Western World ja singlet "The Rocker" ja "Randolph's Tango" eivät menestyneet ja kaiken lisäksi joulukuussa 1973 Eric Bell jätti yhtyeen vedoten heikentyneeseen terveydentilaansa[3].

Kahden kitaristin yhtyeeksi ja menestykseen 1974–1978

muokkaa

Bellin tilalle tuli ensin belfastilainen nuori kitaristi Gary Moore joka oli mukana kuitenkin vain muutaman kuukauden ja hänen tilalleen tulivat väliaikaisesti Andy Gee ja John Cann. Kevään 1974 kiertueen jälkeen sopimus Decca Recordsin kanssa päättyi ja hajoaminen oli lähellä Brian Downeyn päätettyä erota yhtyeestä[3]. Lynott sai kuitenkin Downeyn muuttamaan mielensä ja yhden kitaristin sijaan he päättivät hakea kahta kitaristia ja muuttaa yhtyeen tyyliä. Koesoittojen jälkeen paikan saivat 18-vuotias skotti Brian Robertson ja kalifornialainen Scott Gorham. Uutta tyyliä alettiin kehittelemään ja yhtye sai sopimuksen Phonogram Records-yhtiöltä jonka alamerkit Vertigo ja Mercury (Pohjois-Amerikassa myöhemmin Warner Bros) tulivat julkaisemaan Thin Lizzyn albumit. Vuoden 1974 lopulla julkaistu uusi albumi, soul-vaikutteinen Nightlife oli kuitenkin pettymys niin kaupallisesti kuin yhtyeen itsensä mielestä tuotannollisesti[3].

Vuoden 1975 alussa yhtye pääsi ensimmäiselle Yhdysvaltain kiertueelle yhdessä Bachman-Turner Overdriven kanssa. Thin Lizzy konsertoi myös Suomessa lokakuussa 1975, Turun Konserttitalolla.[4] Samana vuonna julkaistu, enemmän hard rock-vaikutteinen Fighting-albumi nousi Ison-Britannian albumilistalle ja albumilta nousivat esille yhtyeen tunnusmerkeiksi tulevat tuplakitara-harmoniat mm. kappaleissa "Wild One" ja "Suicide". Seuraava albumi Jailbreak (1976) oli yhtyeen lopullinen läpimurto. Singlenä julkaistu "The Boys Are Back in Town" oli maailmanlaajuinen hitti. Muita tunnettuja kappaleita albumilla ovat "Warriors", "Emerald" ja nimikappale "Jailbreak". Seuraava albumi Johnny the Fox julkaistiin myös vuonna 1976. Albumilta nousi hitiksi kappale "Don't Believe a Word".

Thin Lizzy oli nyt iso nimi ja teki menestyneitä kiertueita, mutta ristiriitoja alkoi esiintyä etenkin Robertsonin ja Lynottin välillä[3]. Tilanne kärjistyi, kun Robertson loukkasi kätensä ravintolanujakassa eikä voinut osallistua yhtyeen Yhdysvaltain kiertueelle. Hänen tilallaan kiertueella soitti Gary Moore, joka ei kuitenkaan jäänyt yhtyeeseen Lynottin pyynnöstä huolimatta.

 
Thin Lizzy lavalla vuonna 1977 (v-o: Robertson, Lynott, Gorham ja Downey)

Kesällä 1977 kolmimiehinen Thin Lizzy matkusti Kanadaan levyttämään tulevaa Bad Reputation-albumia. Sessioiden lopussa Brian Robertson palasi yhtyeeseen ja hän soittaa albumin kolmella raidalla, mutta ei päässyt kansikuvaan. Bad Reputation menestyi hyvin nousten top 5:een Isossa-Britanniassa ja myös kappale "Dancing in the Moonlight" menestyi hyvin. Vuonna 1978 Thin Lizzy julkaisi live-albumin Live and Dangerous joka oli menestys nousten toiseksi Ison-Britannian albumilistalla. Albumi on noussut yhdeksi yhtyeen arvostetuimmista töistä ja se on voittanut monia live-albumi-äänestyksiä. Tosin albumin live-nauhoituksen aitoudesta on esiintynyt ristiriitaisia väitteitä[5].

Gary Mooren paluu ja vaihtuvat kokoonpanot 1978–1980

muokkaa

Robertsonin erottua lopullisesti kesällä 1978 hänen tilalleen tuli jälleen Gary Moore. Yhtyeen kaukoidän kiertueella Brian Downeyn tilalla nähtiin mm. Ian Gillanin yhtyeestä tuttu Mark Nauseef sekä Cozy Powell. Downey jätti kiertueen väliin ylirasituksen vuoksi[1] ja palasi yhtyeeseen vuoden 1979 alussa. Seuraava albumi Black Rose menestyi hyvin aiempien albumien tapaan. Phil Lynottin ja Scott Gorhamin päihdeongelmat alkoivat nousta pintaan albumin teon aikoihin ja kappale "Got to Give it Up" liittyy aiheeseen. Albumin tunnetuimpia kappaleita ovat "Waiting for an Alibi" sekä irlantilais-vaikutteinen "Roisin Dubh".

Kokoonpano ei kuitenkaan päässyt vakiintumaan kun Gary Moore erosi yhtyeestä kesällä 1979 kesken Yhdysvaltain kiertuetta[1]. Häntä tuuraamaan tulivat Ultravox-yhtyeestä myöhemmin tunnetuksi tullut kitaristi-kosketinsoittaja Midge Ure ja kitaristi Dave Flett[1]. Miehet olivat yhtyeessä vuoden 1980 alkuun saakka. Näihin aikoihin Lynottilla oli myös sivuprojekti The Greedy Bastards yhdessä Sex Pistols-miesten Steve Jonesin ja Paul Cookin kanssa.

Viimeiset vuodet 1980–1983

muokkaa
 
Phil Lynott vuonna 1980

Vakituiseksi kitaristiksi yhtyeeseen liittyi Snowy White, mm. Pink Floydin taustakitaristina tunnettu muusikko. Yhtyeeseen otettiin myös pysyvä kosketinsoittaja, 17-vuotias Darren Wharton[6]. Lokakuussa 1980 julkaistu Chinatown oli arvostelumenestys ja nousi top 10:neen Isossa-Britanniassa singlehitin "Killer on the Loose" siivittämänä. Näihin aikoihin menestys Pohjois-Amerikassa oli kääntynyt laskuun ja yhtye teki viimeisen Yhdysvaltain kiertueensa vuonna 1980.

Vuoden 1981 marraskuussa julkaistu Renegade ei enää menestynyt aiempien albumien tapaan. Yhtyeen jäsenet olivat pettyneitä kappalevalintoihin ja singlenä julkaistu "Hollywood (Down on Your Luck)" ei myöskään noussut listoille. Albumilta nousi kuitenkin tulevia Thin Lizzy-klassikoita, kuten "Angel of Death" ja "Renegade". Vuoden 1982 elokuussa Snowy White erosi yhtyeestä kyllästyneenä muiden jäsenten päihdeongelmiin ja yhtyeen epävarmaan tulevaisuuteen. Lisäksi blues-tyylisenä kitaristina hän vieroksui raskaampien hard rock-kappaleiden soittamista[7]. Myös Brian Downey ja Scott Gorham joutuivat sivuun yhtyeen toiminnasta henkilökohtaisten ongelmien takia ja Phil Lynott keskittyi soolouraansa. Lynott oli julkaissut kaksi sooloalbumia Solo in Soho (1980) ja The Philip Lynott Album (1982) sekä teki soolokiertueita.

Thin Lizzyn toiminta jatkui syyskuussa 1982 John Sykesin liityttyä uudeksi kitaristiksi. Sykes oli noussut tietoisuuteen NWOBHM-yhtyeessä Tygers of Pan Tang. Hänen tulonsa myötä Thin Lizzyn musiikki suuntautui entistä enemmän uutta kukoistuskauttaan elävään heavy metaliin ja maaliskuussa 1983 julkaistu Thunder and Lightning-albumi oli menestys nousten top 5:een Isossa-Britanniassa. Soolouraansa keskittynyt Phil Lynott päätti kuitenkin, että albumi jäisi yhtyeen viimeiseksi ja tuleva kiertue olisi Thin Lizzyn jäähyväiskiertue[1]. Aivan täysin hän ei kuitenkaan tyrmännyt mahdollista paluuta myöhemmin[8]. Scott Gorhamin mukaan hänen ja Lynottin huumeongelmat vaikuttivat myös lopetuspäätökseen[9] ja rumpali Brian Downey oli kyllästynyt pitkiin kiertueisiin[10].

Jäähyväiskiertue oli menestyksekäs ja konserteissa vierailivat myös yhtyeen ex-jäsenet Eric Bell, Gary Moore ja Brian Robertson. Viimeinen konsertti pidettiin Länsi-Saksassa syyskuussa 1983. Kiertueen konsertteja oli nauhoitettu ja lokakuussa 1983 julkaistiin tupla-live-albumi Life.

Thin Lizzyn jälkeen 1984–1996

muokkaa

Phil Lynott jatkoi soolouraansa ja sai myös menestystä yhdessä Gary Mooren kanssa top 5-hitillä "Out in the Fields" vuonna 1985. Hänen terveytensä oli kuitenkin alkanut heikentyä päihteiden käytön johdosta ja tammikuun neljäntenä päivänä vuonna 1986 Phil Lynott kuoli sairaalassa Salisburyssa, jonne oli joutunut saatuaan sairauskohtauksen kotonaan joulukuussa 1985[11]. Hänellä todettiin verenmyrkytys ja keuhkokuume ja lisäksi hänen sisäelimensä olivat vaurioituneet[11]. Ennen kuolemaansa Lynott oli tekemässä kolmatta sooloalbumiaan ja tiettävästi myös Thin Lizzyn paluu oli ollut suunnitteilla. Thin Lizzyn jäsenet esiintyivät toukokuussa 1986 Self Aid-tapahtumassa kokoonpanolla Gorham, Downey, Moore, Wharton sekä Bob Daisley (basso) ja Bob Geldof (laulu). Vuonna 1987 aloitettiin myös vuotuinen Vibe For Philo-tapahtuma Dublinissa Lynottin muistolle.

Vuonna 1991 julkaistiin kokoelma-albumi Dedication: The Very Best of Thin Lizzy, johon Scott Gorham ja Brian Downey olivat työstäneet Lynottin demo-tasolla olleen "Dedication"-kappaleen, joka nousi top 40:neen Ison-Britannian listoilla[12]. Albumi oli myös menestys nousten top 10:neen. Tämän jälkeen järjestettiin useampia pienimuotoisempia tribuutti-projekteja, joissa Thin Lizzyn jäsenet olivat enemmän tai vähemmän mukana.

Thin Lizzyn paluu 1996–

muokkaa
 
Thin Lizzy vuonna 2007

Vuonna 1996 Thin Lizzy teki paluun John Sykesin johdolla. Muista vanhoista jäsenistä mukana olivat Scott Gorham, Brian Downey ja Darren Wharton. Basistiksi tuli Marco Mendoza ja laulupuolen hoiti Sykes. Hänen mukaansa yhtyeen paluun tarkoitus oli olla puhtaasti kunnianosoitus Phil Lynottin elämäntyölle ja musiikille, eikä yhtye ole tehnyt uutta musiikkia. Kokoonpano on vaihdellut vuosien aikana ja yhtye on julkaissut live-albumin One Night Only vuonna 2000. Albumilla rumpuja soitti Downeyn tilalle tullut Tommy Aldridge.

Vuoden 2009 kesällä John Sykes erosi yhtyeestä keskittyäkseen soolouraansa ja toukokuussa 2010 julkistettiin Thin Lizzyn uusi kokoonpano johon kuuluvat Scott Gorham, Brian Downey, Darren Wharton ja Marco Mendoza sekä laulaja Ricky Warwick (The Almighty) ja kitaristi Vivian Campbell (Def Leppard, Dio, Whitesnake).

Muusikot

muokkaa
 
Brian Downey vuonna 2009

Nykyiset jäsenet

muokkaa
  • Brian Downey: rummut (2010–, mukana myös vuosina: 1969–1983, 1996–1997)
  • Darren Wharton: kosketinsoittimet (2010–, mukana myös vuosina: 1980–1983, 1996–2001)
  • Scott Gorham: kitara (1996–, mukana myös vuosina: 1974–1983)
  • Marco Mendoza: basso (2010–, mukana myös vuosina: 1996–2001, 2005–2007)
  • Ricky Warwick: laulu (2010–)
  • Damon Johnson (2011-)

Entiset jäsenet

muokkaa
  • Phil Lynott: laulu, basso (1969–1983)
  • Eric Bell: kitara (1969–1973)
  • Eric Wrixon: kosketinsoittimet (1969–1970)
  • Gary Moore: kitara (1974, 1977, 1978–1979)
  • Andy Gee: kitara (1974)
  • John Cann: kitara (1974)
  • Brian Robertson: kitara (1974–1978)
  • Midge Ure: kitara, kosketinsoittimet (1979–1980)
  • Dave Flett: kitara (1979–1980)
  • Snowy White: kitara (1980–1982)
  • John Sykes: kitara (1982–1983, 1996–2009)
  • Tommy Aldridge: rummut (1997–2001, 2007–2009)
  • Randy Gregg: basso (2004–2005)
  • Michael Lee: rummut (2004–2007)
  • Francesco DiCosmo: basso (2007–2009)
  • Vivian Campbell: kitara (2010–2011)

Diskografia

muokkaa

Studioalbumit

muokkaa

Livealbumit

muokkaa

Kokoelmia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f http://www.thinlizzy.org/band_biog.html Biografia Thin Lizzy.org sivustolla
  2. ↑ http://www.classicbands.com/names.html Classicbands.com
  3. ↑ a b c d http://www.roisindubh.org/story-of-a-vagabond-mainmenu-43 (Arkistoitu – Internet Archive) Roisin Dubh.org
  4. ↑ Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3
  5. ↑ http://www.tonyvisconti.com/artists/thinlizzy/live.htm (Arkistoitu – Internet Archive) Tuottaja Tony Visconti kertoo albumin synnystä
  6. ↑ http://www.rocklegend.thin-lizzy.info/bio-dwharton.htm Biografia Rock Legend-sivustolla
  7. ↑ http://www.rocklegend.thin-lizzy.info/bio-swhite.htm Biografia Rock Legend-sivustolla
  8. ↑ Phil Lynottin haastattelu Soundi-lehdessä vuonna 1983
  9. ↑ http://www.youtube.com/watch?v=w0Fr-ZqF3Bc Scott Gorhamin haastattelu vuodelta 1991
  10. ↑ http://www.johnsykes.com/nobleinterview.html (Arkistoitu – Internet Archive) John Sykesin haastattelu Vintage Guitar-lehdessä
  11. ↑ a b http://www.rocklegend.thin-lizzy.info/bio-plynott.htm Biografia Rock Legend-sivustolla
  12. ↑ http://www.roisindubh.org/story-of-a-vagabond-mainmenu-43 (Arkistoitu – Internet Archive) Roisin Dubh

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Thin Lizzy.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Thin_Lizzy&oldid=22725930”