Tom Araya

Slayerin laulaja ja basisti

Tomás Enrique "Tom" Araya Díaz (s. 6. kesäkuuta 1961 Viña del Mar, Chile) on yhdysvaltalaisen thrash metal -yhtye Slayerin basisti-laulaja ja keulahahmo.

Tom Araya
Tom Araya esiintymässä Tuskassa vuonna 2008.
Tom Araya esiintymässä Tuskassa vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt6. kesäkuuta 1961 (ikä 63)
Viña del Mar, Chile
Muusikko
Taiteilijanimi Tom ArayaView and modify data on Wikidata
Aktiivisena 1981–
Tyylilajit thrash metal
Soittimet basso, laulu
Yhtyeet Slayer

Elämä ja ura

muokkaa

Arayan yhdeksänlapsinen perhe muutti Yhdysvaltoihin Kaliforniaan vuonna 1966. Araya opetteli soittamaan bassokitaraa kahdeksan vuoden ikäisenä. Yhdessä kitaransoittoa opettelevan isoveljensä kanssa Araya tutustui Beatlesin ja Rolling Stonesin kappaleisiin.

Tom Araya työskenteli hengitysterapeuttina 1980-luvun alussa. Tuloillaan hän rahoitti Slayerin vuoden 1983 esikoisalbumin Show No Mercy. Araya on osallistunut Slayerin kappaleiden sanoitustyöhön vuodesta 1988, jolloin Slayer julkaisi albumin South of Heaven. Suurin osa Arayan kirjoittamista sanoituksista käsittelee häntä kiinnostavia sarjamurhaajia, kuten Jeffrey Dahmerista kertova "213" ja Ed Geinistä kertova "Dead Skin Mask".

Tom Arayalla on kaksi lasta, poika Tommy ja tytär Ariel.[1] Hän on ollut naimisissa vuodesta 1995 ja asuu maatilalla Buffalon kaupungissa Texasissa vaimonsa Sandran kanssa. Tom Arayan veli Johnny Araya on kanadalaisen, melodista death metalia soittavan yhtyeen Thine Eyes Bleedin basisti.

Vuonna 2006 Arayan sappirakko leikattiin, minkä vuoksi myös yhtyeen The Unholy Alliance -kiertuetta lykättiin muutamalla viikolla.[2] Lisäksi Araya ei saanut valmiiksi lauluosuuttaan "Final Six" -kappeleeseen, joka piti ilmestyä vuoden 2006 levyllä Christ Illusion. Kappale julkaistiin myöhemmin levyn erikoispainoksessa. Kovana moshaajana tunnettu Araya joutui selkäleikkaukseen tammikuussa 2010.[3]

3. kesäkuuta 2011 Arayanin synnyinkaupungin Vina del Marin pormestari luovutti solistille symbolisen kaupungin avaimen.[4]

Araya on ollut vierailevana vokalistina monien artistien kappaleissa, muun muassa kappaleessa "Iron Gland" Alice in Chains -albumilla Dirt sekä "Terrorist"-kappaleessa Soulflyn albumilla Primitive.

Araya on vasenkätinen, mutta soittaa oikeakätistä bassokitaraa.

Uskonto

muokkaa

Araya on ottanut kantaa siihen, kuinka yhtye leimataan saatananpalvontaa edustavaksi: "Minusta se on yksi suurimmista väärinkäsityksistä yhtyettä kohtaan siitä seuraavana, että olemme tavallisia." Jos kitaristi Kerry King kirjoittaa hyvän kappaleen, Araya laittaa uskonsa sivuun: "Se en ole minä, joka aikoo sanoa, että 'Tämä ei käy, koska se on uskoni vastaista.' Ennemminkin sanon, että 'Kuulostaa hyvältä. Tällä kyllä ärsytät ihmisiä.'"[5]

Eräässä haastattelussa Araya uskoo, että "...Kristus tuli ja opetti meille rakkaudesta, jota osoittaa muille. Se oli hänen saarnansa: hyväksykää toisenne sellaisina, kuin he ovat. Eläkää rauhallisesti, ja rakastakaa toisianne." Kun Arayalta kysyttiin, uskooko hän Jumalaan, hän vastasi: "Uskon korkeampaan olentoon, kyllä. Hän on kuitenkin kaikki-rakastava Jumala."[6] Araya kertoo, että hänellä on "todella vahva uskon järjestelmä", ja että Slayerin sanat ja kuvakieli "eivät koskaan vaikuta siihen, mitä uskon ja miten tunnen... Ihmiset eivät voi hyvin, jos heidän täytyy kyseenalaistaa oma uskon järjestelmänsä jonkun kirjoittaman kirjan tai tarinan vuoksi, tai Slayerin laulun takia."[5]

Tom Araya näyttäytyi myös Sam Dunnin dokumenttivideolla Metal: A Headbanger's Journey. Arayalta kysyttiin hänen uskonnollisesta taustastaan, ja siihen hän vastasi "Katolinen." Häneltä kysyttiin myös yhtyeen God Hates Us All -albumin nimeen viitaten, että miten yhtyeen "Jumala vihaa meitä kaikkia" väittämä sopii Arayan kuvioihin. Siihen hän vastasi: "Ei Jumala vihaa, se vain kuulosti hemmetin hyvältä."

Soittimet ja välineet

muokkaa
  • ESP Tom Araya, signature-basso
  • Aiemmin Hill- ja B.C. Rich -bassoja
  • Ampeg SVT -vahvistimet
  • Ampegin kaapit
  • D'Addario-kielet

Lähteet

muokkaa
  1. Slayer Takes Home Metal Grammy 11.2.2008. ultimate-guitar.com. Viitattu 12.2.2008. (englanniksi)
  2. SLAYER Frontman Undergoes Gallbladder Surgery, Band Reschedule Early 'Unholy Alliance' Dates, viitattu 6.2.2011.
  3. BACK SURGERY SCHEDULED FOR SLAYER'S TOM ARAYA, BAND'S TOUR PLANS CANCELLED THROUGH APRIL (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 6.2.2011.
  4. Tom Araya receives key to the city of Vina del Mar, viitattu 7.6.2011
  5. a b Feniak, Jenny: Slayer likes bad-boy image Jam.com. Viitattu 26.1.2007.
  6. La Briola, John: Westword interview with Tom Araya Slayersaves.com. Viitattu 26.1.2007.

Aiheesta muualla

muokkaa