Vidkun Quisling
Vidkun Abraham Lauritz Jonssøn Quisling (18. heinäkuuta 1887 Fyresdal, Ruotsi-Norja – 24. lokakuuta 1945 Akershusin linna, Oslo, Norja) oli norjalainen upseeri ja äärioikeistolainen poliitikko, joka toimi vuosina 1942–1945 kansallissosialistisen Saksan miehittämän Norjan nukkehallituksen johtajana miehityshallinnon alaisuudessa. Miehityksen jälkeen hänet teloitettiin maanpetturuudesta, murhasta ja varkaudesta tuomittuna.[1]
| Vidkun Quisling | |
|---|---|
 |
|
| Norjan pääministeri | |
| Edeltäjä | Johan Nygaardsvold |
| Seuraaja | Johan Nygaardsvold |
| Norjan puolustusministeri | |
| Edeltäjä | Torgeir Anderssen-Rysst |
| Seuraaja | Jens Isak de Lange Kobro |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. heinäkuuta 1887 Fyresdal, Ruotsi-Norja |
| Kuollut | 24. lokakuuta 1945 (58 vuotta) Akershusin linna, Oslo, Norja |
| Ammatti | poliitikko |
| Tiedot | |
| Puolue | Nasjonal Samling |
 Nimikirjoitus |
|
Quisling-sanalla tarkoitetaan norjan kielessä yhä maanpetturia, ja sana on vakiintunut monissa muissakin kielissä miehittäjän kanssa yhteistyötä tekevän luopion synonyymiksi.[2][3]
Vaiheet
muokkaaQuisling suoritti Norjan historian parhaimmilla arvosanoilla upseerintutkinnon vuonna 1911, toimi 1912 Norjan apulaissotilasasiamiehenä Pietarissa sekä toimi humanitaarisessa avussa Kansainliiton pakolaisasiain päävaltuutetun, Fridtjof Nansenin, avustusjoukoissa Neuvostoliitossa 1925–1929.
Quisling meni vuonna 1923 naimisiin Ukrainasta kotoisin olevan Marija Pasetšnikovan kanssa ja muutti hänen kanssaan Norjaan. Quislingin johtoajatukseksi tuli kommunismin ja Neuvostoliiton pelko.
Puolustusministerinä
muokkaa.jpg)
Quisling loi aluksi uraa Norjan asevoimissa ja kohosi majuriksi, kunnes hänet nimitettiin vuonna 1931 puolustusministeriksi Norjan talonpoikaispuolueen johtamaan hallitukseen. Vuonna 1931 hän komensi Peder Kolstadin talonpoikaishallituksen puolustusministerinä sotilaita valvomaan Norsk Hydron lakkoa ja mielenosoituksia, kun poliisi oli joutunut vetäytymään alueelta. Tätä paheksuttiin Norjassa yleisesti. Pääministeri Kolstadin tultua sairauden vuoksi työkyvyttömäksi 1. tammikuuta 1932 jatkoi pääministerinä Birger Braadland. Kolstadin kuoltua 5. maaliskuuta 1932 muodostettiin 14. maaliskuuta 1932 uusi Jens Hundseidin hallitus, jossa Quisling oli puolustusministerinä niin kuin edellisessäkin hallituksessa.[4] Hundseidin hallituksen kaaduttua 3. maaliskuuta 1933 Quisling ei ollut enää ministeri sitä seuranneessa liberaalien Johan Mowinckelin hallituksessa.[1]
Uusi puolue
muokkaaToukokuussa 1933 Quisling perusti Johan Bernhard Hjortin kanssa Nasjonal Samling -puolueen. Aluksi puolue oli kristilliskonservatiivisen politiikan puolestapuhuja, mutta siirtyi vuoden 1935 jälkeen yhä lähemmäksi kansallissosialismia. Norjan puolustuspolitiikka oli 1930-luvulla eurooppalaisittain heikkoa. 1930-luvun alun porvarihallitusten jälkeen Norjan Johan Nygaardsvoldin sosialidemokraattinen hallitus hallitsi 30. maaliskuuta 1935 sosialidemokraattisena hallituksena ja 22. huhtikuuta 1940 – 25. kesäkuuta 1945 sota-ajan yhteishallituksena ja pakolaishallituksena Lontoossa. Tähän hallitukseen kuuluivat työväenpuolueen lisäksi kokoomuslainen Höyre, keskustalainen talonpoikaispuolue, liberaalipuolue ja kotirintamaliike, käytännössä Norjan vastarintaliike.
Nasjonal Samlingilla oli syyskuun 1933 suurkäräjävaaleihin kolmenkymmenen kohdan ohjelma, joka poikkesi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen tavoitteista siten, että se ei ollut juutalaisvastainen, kansallisssosialistinen eikä kristinuskon tai Norjan evankelis-luterilaisen kirkon vastainen. Ensimmäisissä suurkäräjävaaleissaan Nasjonal Samling sai vain 2,21 % äänistä eli hieman enemmän kuin Norjan kommunistinen puolue, minkä vuoksi sekään ei saanut ainuttakaan suurkäräjäpaikkaa. Suurkäräjävaalien 1936 tulos oli Nasjonal Samlingille vielä heikompi.[1]
Suunnitelmat saksalaisten kanssa
muokkaaToisen maailmansodan alettua Quisling tapasi Alfred Rosenbergin Nordische Gesellschaftin, Pohjoisen liiton, kokouksessa vuonna 1939.[5][6] Hän korosti Rosenbergille Norjan geostrategista arvoa ja tapasi Berliinissä suuramiraali Erich Raederin. Myöhemmin suuramiraali suunnitteli Norjan ja Tanskan valtaukset, operaatio Weserübungin. Joulukuussa 1939 Quisling matkusti uudestaan Saksaan ja esitti saksalaisille ajatuksen, että hän kaappaisi vallan Norjassa ja että hänen hallituksensa kutsuisi saksalaiset Norjaan. 18. joulukuuta 1939 Adolf Hitler hyväksyi suunnitelman. 3. huhtikuuta 1940 Quisling matkusti Kööpenhaminaan neuvottelemaan Saksan pääesikunnan sotilaallisen tiedustelupalvelun, Abwehrin apulaisjohtajan kanssa Norjan valtaamisesta.[1]
Saksa miehittää Norjan 1940
muokkaaQuisling ei tiennyt, että Saksa suunnitteli Norjan ja Tanskan valtaamista norjalaisista riippumatta. Saksalaisten hyökättyä Norjaan Quisling julistautui pääministeriksi. Saksa tunnusti hänen asemansa, mutta Norjan kuningas Haakon ei. Sosialidemokraattisen Johan Nygaardsvoldin hallitus sai Narvikin taisteluun tuekseen Norjan puolustusvoimien lisäksi Isosta-Britanniasta brittiläisiä ja puolalaisia sotajoukkoja sekä Ranskasta ranskalaisia. Saksa huomasi, ettei Quisling kyennyt saamaan norjalaisia lopettamaan saksalaisten vastaista taistelua ja syrjäytti Quislingin nimittämällä Norjan johtajaksi Josef Terbovenin. Saksalaiset saivat norjalaisten vastarinnan loppumaan vasta kesäkuussa 1940.
Norjalaiset SS-joukot
muokkaa
Elokuussa 1940 Norjan suurkäräjät hajotettiin valtiopäivälaitoksena ja 1941 nimitettiin muodolliseksi kansalliseksi hallinnoksi ministerineuvosto. Quisling yritti tehdä puolueestaan Nasjonal Samlingista edustavan ja saada sille hankituksi 100 000 jäsentä. Jäseniksi tuli 20 000 norjalaista. Vuonna 1941 Heinrich Himmler tuli Norjaan Nordland-rykmentin valatilaisuuteen, josta tuli osa Wiking-divisioonaa. Quisling ryhtyi suunnittelemaan norjalaista sotajoukkoa, joka taistelisi saksalaisten puolella; Josef Terboven ehti ensiksi kesäkuussa 1941, kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon. Norjalaisille luvattiin, että he saavat taistella neuvostoliittolaisia vastaan Suomen rintamalla, mutta se ei toteutunut, sillä sekä Suomi että Saksa pelkäsivät tämän kasvattavan Quislingin Norjan vaatimuksia Petsamoon, Inariin ja Kuolan niemimaahan. Heidät vietiin etelämmäs pohjoiseen armeijaryhmään saartamaan Leningradia. Norjalaisia vapaaehtoisia ilmoittautui Waffen-SS:n norjalaiseen legioonaan 1 200. Heidän taistelutahdon puutteestaan valitettiin.[1]
Sabotaasi-iskut
muokkaaNorjassa oli 300 000 saksalaissotilasta. Vähitellen Norjan Hemmefront ja Britannian Special Operations Executive (SOE) alkoivat järjestää sotilasoperaatioita Norjaan. Norjalaisia palveli 118 aluksella Britanniassa, 1 500 maavoimissa, lisäksi myös kuninkaallisissa ilmavoimissa. Yksi vuoden 1941 merkittävistä hyökkäyksistä tehtiin Lofooteille, jossa räjähdetuotantoon kelvollista kalanmaksaöljyä tuhottiin tynnyreittäin. Lofooteilta 300 vapaaehtoista norjalaista siirtyi hyökkääjien mukana Britanniaan Saksan vastaiseen taisteluun.[1]
12. helmikuuta 1942 Quisling nimitettiin ministeripresidentiksi. Lokakuussa 1942 Quisling järjestytti 750 norjanjuutalaisen pidätyksen ja kuljetuksen Auschwitzin keskitysleirille surmattavaksi. Norjalainen Henry Rinnan työskenteli Sicherheitsdienstille (SD) apunaan 40 muuta.[1]
Kostotoimia järjestettiin brittejä vastaan. F. Bonner, J. N. Blackburn, R. P. Evans, W. Jackson, J. Walsh ja T. W. White vangittiin univormuissa tuhotöistä ja saksalaiset teloittivat heidät Geneven maasotasopimuksen vastaisesti.[1]
Maaliskuussa 1943 britit järjestivät norjalaisten hyökkäyksen Norsk Hydron raskasvesituotantolaitoksia vastaan Telemarkiin. Quisling tarjosi saksalaisille yleistä norjalaisten asevelvollisuutta, 75 000 norjalaista sotilaaksi Saksan puolelle alppijääkäreiksi Suomen Lappiin saksalaisjoukkoihin. Suuri osa meni työpalveluun Saksaan.[1]
Oslolainen poliisipäällikkö Gunnar Eilifsen kieltäytyi teloittamasta kahta norjalaista tyttöä kieltäytymisestä työpalvelusta, minkä vuoksi Quisling antoi teloittaa poliisipäällikön.[1]
Viimeiset suunnitelmat
muokkaaTammikuussa 1945 Quisling tapasi Adolf Hitlerin kolme kertaa sekä myös Joseph Goebbelsin ja Joachim von Ribbentropin haluten saksalaisten palauttavan Norjan itsenäisyyden. Vastineeksi hän lupasi, että Norjasta voisi tulla kansallissosialismin puolustuslinnake, Festung Norge. Hitler kieltäytyi keskustelemasta asiasta. Quisling aikoi tarjota Saksan miehittäjäsotilaille Norjan kansalaisuutta.[1]
Maanpetostuomio
muokkaaToisen maailmansodan jälkeen Quisling tuomittiin maanpetturuudesta ja teloitettiin ampumalla Akershusin linnoituksessa. Oikeudenkäynnin aikana Quislingia kidutettiin suorittamalla hänelle erittäin tuskallinen aivotutkimus. Teloituksen toimeenpanijana oli vastarintaliike Milorgin oman sotilaspoliisin keskuudestaan arvalla valitsema osasto.[7]
Tuomio herätti osin ristiriitaisia tunteita, koska Norja oli poistanut kuolemanrangaistuksen jo vuonna 1901. Quislingin saama tuomio perustui maanpakolaishallituksen antamaan asetukseen, jonka lainmukaisuus oli monien mielestä kyseenalainen.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k Yle Teema, Hitlerin kätyrit 6/13
- ↑ Børge Nordbø: quisling. Store norske leksikon, 6.11.2020. Artikkelin verkkoversio. (kirjanorja)
- ↑ Vidkun Quisling: The Man Who Sold his Country to the Third Reich 10.9.2019. Biographics. Viitattu 1.2.2021. (englanniksi)
- ↑ Peder Kolstad's Government - 12. mai 1931–14. mars 1932 Government - regjeringen.no. Viitattu 10.9.2018.
- ↑ Nazi Conspiracy and Aggression Volume III Document No.004-PS The Avalon Project. 2018. Lillian Goldman Law Library. Viitattu 10.9.2018.
- ↑ Andersson, Greger & Geisler, Ursula & Haider, Charlotte: »Myt och propaganda – musiken i nazismens tjänst i Sverige och Tyskland« Lunds universitet. 2007. Arkistoitu 25.8.2010. Viitattu 10.9.2018. Web archive 2010
- ↑ Tarkka, Jukka & Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 176. Helsinki: Otava, 1987.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vidkun Quisling Wikimedia Commonsissa
