Willard Libby
Willard Frank Libby (17. joulukuuta 1908 Gran Valley, Colorado – 8. syyskuuta 1980 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen fysikaalinen kemisti. Hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1960 radiohiiliajoituksen keksineen ryhmän johtamisesta.[2]
| Willard Libby | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. joulukuuta 1908 Yhdysvallat |
| Kuollut | 8. syyskuuta 1980 (71 vuotta) Los Angeles, Yhdysvallat |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Kalifornian yliopisto, Berkeley Princetonin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Wendell Mitchell Latimer |
| Instituutti |
Columbian yliopisto Chicagon yliopisto |
| Tutkimusalue | Fysikaalinen kemia |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto (1960)Albert Einstein -palkinto (1959)[1] |
Libby sai filosofian tohtorin arvonimen Kalifornian yliopistosta vuonna 1933. Siellä hän myös toimi lehtorina ja myöhemmin avustavana professorina. Vuonna 1930 Libby rakensi tarkkoja geigermittareita, jotka pystyivät havaitsemaan heikon luonnollisen ja keinotekoisen radioaktiivisuuden.
Myöhemmin Libby työskenteli Princetonin yliopistossa. Toisen maailmansodan jälkeen Libby osallistui Manhattan-projektiin yhdessä Harold Clayton Ureyn kanssa. Libby oli vastuussa uraanin isotoopin U-235:n väkevöinnistä.[3]
Vuonna 1945 hänestä tuli professori Chicagon yliopistoon. Vuonna 1954 hänet nimitettiin Yhdysvaltain atomienergiakomission jäseneksi. 1959 Libbystä tuli professori Kalifornian yliopistoon Los Angelesiin. Siellä hän toimi aina eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 1976 asti. Libby toimi Kalifornian yliopiston geofysiikan ja planetaarisen fysiikan instituutin johtajana. Vuonna 1966 hän meni naimisiin Leona Woods Marshallin kanssa.
Libby myös selvitti, että vedyn tritiumisotooppia voitaisiin käyttää veden ja viinin päiväämiseen.
1950-luvulla Libby arvioi, että ilmakehässä suoritettavissa ydinkokeissa vapautuvan radioaktiivisen hiilen määrä on niin pieni, ettei sillä ole merkitystä verrattuna kosmisen säteilyn altistukselle. Linus Pauling käytti Libbyn omaa dataa ja laski, millaisia terveysvaikutuksia tuohon aikaan suunnitellut ydinkokeet aiheuttaisivat. Tämä johti tiedemiesten vetoomukseen yhdinkokeiden kieltämiseksi ja lopulta Paulingin rauhan Nobeliin.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Libby Will Receive 1959 Einstein Award Archives. 13.3.1959. The New York Times. Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”Libby, Willard Frank”, Kuka teki mitä, Kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 154. (Alkuteos Howat, Gerald & Wallis, Frank (toim.): Who Did What? Mitchell Beazley Illustrated Biographical Dictionary. Mitchell Beazley 1985) Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4
- ↑ Libbyn elämäkerta Nobel-säätiön sivuilla
- ↑ Stephen F. Mason: The Science and Humanism of Linus Pauling (1901-1994). Ciencia Abierta. Viitattu 9.9.2012.