William Wyler

William Wyler (alk. Wilhelm Weiller; 1. heinäkuuta 1902 Mülhausen, Elsass-Lothringen, Saksa – 27. heinäkuuta 1981 Los Angeles, Yhdysvallat) oli tuottelias elokuvaohjaaja, joka tunnettiin pikkutarkkuudestaan ja vaativuudestaan. Hän teetti kymmeniä ottoja lähes kaikista elokuviensa kohtauksista ja halusi ylipäätään hallita tarinaa, muuta työryhmää ja kuvausympäristöä. Asenne ei ollut lopulta haitaksi, sillä hän saavutti sekä suuren yleisön että kriitikoiden suosion. ^[1]

Wylerille myönnettiin Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinto vuonna 1976.

Uran alkuvaiheet

Wyler syntyi tuolloin Saksalle kuuluneessa Elsassin maakunnassa Mülhausenin kaupungissa. Hän oli Universal Picturesin perustajan Carl Laemmlen sisarenpoika. Sukulaissuhteesta oli hänelle hyötyä, sillä hänestä tuli 1919 yhtiön lehdistöagentti ja 1925 Universalin nuorin ohjaaja. Mykkäelokuvakaudella hän osoitti olevansa pätevä elokuvantekijä ohjaamalla pari tusinaa lännenelokuva, ja 1930-luvun alussa hän nousi Universalin merkittävimpiin kuuluvaksi ohjaajaksi. Tämän ajan tuotoksia ovat The Love Trap, Hell's Heroes, ja Tom Brown of Culver.^[1]

Myöhemmin Wyler teki sopimuksen Samuel Goldwynin kanssa (Samuel Goldwyn Productions) ja ohjasi yhtiölle elokuvat Nämä kolme, Tukkikuningas, Miksi miehet vaihtavat vaimoa?, Varjojen kadut, Jezebel, Humiseva harju, Kirje, Lännen mies ja Nainen ei armoa antanut. Wyler pystyikin sopeutumaan äänielokuvan tuloon ja samalla täysimittaisten näytelmäelokuvien tekemiseen varsin vaivattomasti. Samalla hän loi omaleimaisen ohjaustyylinsä. ^[1]

Toinen maailmansota

Vuosina 1942–1945 Wyler palveli majurina Yhdysvaltojen armeijan ilmavoimissa ja ohjasi dokumentin The Memphis Belle. Hän ohjasi myös kaksi toisen maailmansodan tunnelmia kuvaavaa keskeistä elokuvaa. Rouva Miniver (1942) on tarina keskiluokkaisesta englantilaisesta perheestä sopeutumassa sotaan Euroopassa. Se auttoi amerikkalaisyleisöä sopeutumaan sota-ajan elämään ja osaltaan vahvisti Yhdysvaltain tukea briteille. Parhaat vuodet (1946) kertoo kolmesta kotiin palaavasta veteraanista ja heidän sopeutumisestaan siviilielämään. Elokuva hahmotti rintamalle joutumattomille veteraanin palaamisen ongelmia. Wyler sai molemmista elokuvista parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon. Molemmat palkittiin myös parhaan elokuvan Oscar-palkinnolla.

Uran loppuvaiheet

1950-luvulla Wylerin kaksi täysosumaa syntyivät erityyppisillä aiheilla: Loma Roomassa (1954) on romanttisen elokuvan komediallisesti sävytetty mestariteos kun taas Ben-Hur (1959) on on lähes nelituntinen spektaakkeli antiikin ajalta maineikkaine kilpa-ajokohtauksineen. Tämä klassikko toi Wylerille kolmannen ohjaaja-Oscarin. Kaikkiaan Ben-Hur sai yksitoista Oscaria. Loma Roomassa taas esitteli Audrey Hepburnin suurelle yleisölle ja toi Hepburnille ensimmäisen Oscar-palkinnon. ^[1]

Wyler tavoitteli näiden jälkeen uudenaikaista ilmaisua rikoselokuvalla Neitoperho (1965) ja musikaalilla Funny Girl (1968). Hänen ohjaajakuvaansa ne eivät kuitenkaan tuoneet uusia ulottuvuuksia. ^[1] Viimeisen elokuvansa Wyler ohjasi vuonna 1970. Terveysongelmien takia hän ei sen jälkeen enää työskennellyt ohjaajana. Hän kuoli vuonna 1981, ja hänet haudattiin Glendaleen Kaliforniaan.

Kirjallisuutta

Miller, Gabriel: William Wyler: The Life and Films of Hollywood’s Most Celebrated Director. Lexington: University Press of Kentucky, 2013. ISBN 978-0-8131-4209-8

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7965–7966, art. Wyler, William. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9

Aiheesta muualla

William Wyler Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Senses of Cinema: Great Directors Critical Database

[oe-1] Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7965–7966, art. Wyler, William. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9

[1]