Valaanpyynti Färsaarilla

Pyydettyjä pitkäeväpallopäitä Hvalban rannalla.

Valaanpyynti Färsaarilla

Pyynti

Pyytäjät ajavat veneillä valaita rantaan.

Valaapyynti on Färsaarilla yhteisöllinen tapahtuma, ja pyynnin vaiheet voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen. Ensimmäiseen vaiheeseen, eli grindaboðiin, kuuluu pallopäävalasparven havaitseminen, siitä tiedottaminen ja asukkaiden kokoonkutsuminen. Toisessa vaiheessa, eli grindaraksturissa, ajetaan veneiden avulla valaat lahteen. Rannan lähistöllä olevat valasparvet nähdään usein esimerkiksi paikalliselta kalastusalukselta tai lautalta. Tämän jälkeen parvesta ilmoitetaan valaanpyyntiä valvoviin virkamiehiin. Pyytäjät muodostavat veneillä parven taakse laajan puoliympyrän. Veneet ajavat hiljalleen valasparvea kohti valittua lahtea. Pyynnin johtajan merkistä veneistä aletaan heittämään kiviä valaiden taakse, mikä saa ne edelleen uivan kohti rantaa ja lopulta rantautuvan.

Pyytäjät kokoontuvat yhdessä rantaan tappamaan valaat.

Kun valaat on saatu rantaan, alkaa pyynnin kolmas vaihe: niiden tappaminen, eli grindadráp. Perinteisesti valaat on otettu kiinni terävällä noin kaksi kilogrammaa painavalla koukulla (sóknarongul), joka on lyöty valaan lihaan. Liian syvään veteen jääneet valaat on lisäksi jouduttu raahaamaan lähemmäksi rantaan koukkuun kiinnitetyillä köysillä. Perinteisen koukun käytöstä on pyritty luopumaan, ja Färsaarten hallinto on kannustanut pyytäjiä käyttämään tylsempää koukkua, jonka avulla eläin pystytään raahaamaan rantaan sierainaukosta. Valas on tapettu 16–19 senttimetriä pitkällä puukolla, jolla on pyritty katkaisemaan valaan selkäydin ja aivoihin menevät verisuonet. Valas kuolee tämän jälkeen verenhukkan.

Pyynnin viimeinen vaihe on valaiden jakaminen, paloittelu ja kotiinvientiä, eli grindabýt. Perinteinen Färsaarilla harrastettu valaanpyynti ei ole ikinä perustunut kaupallisuuteen, vaan liha jaetaan ilmaiseksi pyynnissä mukana olleiden tai kaikkien kyläläisten kesken. Pyydettyjen valaiden koko mitataan, jotta liha voitaisiin jakaa mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Valaan arvo määräytyy pituuden mukaan, ja kaikki valaat mitataan kuonosta peräaukkoon. Valaan arvo ilmoitetaan lopulta skindeissä. Yksi skind on keskimäärin 38 kilogrammaa lihaa ja 34 kilogrammaa traania.

Kulttuurihistoria

Valaanpyyntiä Vestmannasa vuonna 1854.

Valaita on todennäköisesti pyydetty Färsaarilla niin kauan kuin siellä on ollut asukkaita, mutta nykyisenkaltaisen pallopäävalaiden pyydystämisen historia ei ole kovinkaan hyvin tiedossa. Sandurissa 2000-luvulla tehtyjen löytöjen perusteella paikallisten viikinkien toimeentulo perustui suuremmalta osalta metsästämiseen kuin maanviljelyyn. Ensimmäinen maininta rantaan ajautuneiden valaiden omistussuhteesta on vuodelta 1298, mutta siinä ei kuitenkaan viitattu vielä grindadrápiin. Ensimmäinen maininta varsinaisesta pyydystämisestä on vuodelta 1592. Tutkijat ovatkin erimielisiä siitä, että kuinka kauan pallopäävalaiden pyyntiä on harrastettu: toisten mielestä perinteet ulottuvat saarten ensimmäisiin viikinkeihin ja toisten mielestä se on paljon nuorempi perinne.

Valaanpyyntiperinteet meinasivat sammua 1700-luvun lopulla, kun vuosien 1745 ja 1795 pyydettiin vain joitakin valaita. Poikkeusvuosi oli ainoastaan 1776. Tuona aikana valaanpyyntitaidot eivät jatkuneet sukupolvelta toiselle, joten monille nuorille ei tullut tarvittavia taitoja. Esimerkiksi paikallishistorioitsija Mikkjal D. á Ryggi kirjoittaa Miðvágurissa vuonna 1776 järjestystä pyynnistä, jossa vanhusten piti opettaa nuorukaisille, kuinka valaat tapetaan. Vuosina 1813–1859 valaita pyydettiin taas erityisen runsaasti, ja tuona aikana valaanpyynti alettiin ensimmäistä kertaa hallita säännöksin. Ensimmäiset ohjesäännöt tehtiin vuonna 1832; aiemmin valaanpyyntiä oli toteutettu paikallisten tapojen ja kylälakien mukaan. Säädösten tarkoituksena ei ollut valaiden kärsimyksen vähemtäminen, vaan toiminnan organisointi niin, että pyyntiä pystyttiin hyödyntämään laajemmin. Säädöstöön on tehty vain pieniä muutoksia. Kansainvälisen painostuksen ansiosta 1980-luvun puolivälissä säädöstä muutettiin niin, että siitä pyrettiin tekemään vähemmän julmaa. Silloin kiellettiin muun muassa keihään käyttö.

Pallopäävalas on ollut historiallisesti merkittävä ruokaeläin. Sitä syödään yleensä keitettynä, mutta lihaa on myös kuivattu ja suolattu. Lihan lisäksi ruoaksi on käytetty myös sisäeläimiä ja traania. Aiemmin pallopäävalaista on tehty myös erilaisia tuotteita: traania on käytetty polttoaineena ja nahkojen voiteluun, vatsalaukkuja tavaroiden säilyttämiseen ja lapaluuta lapiona. Valaanpyynnin merkitys on näkynyt toistuvana teemana kulta- ja hopeatöissä.

Valaanpyynti on ollut osa rannikkokulttuuria, ja yhdessä suoritettu pyynti on ollut perinteinen sosiaalinen järjestelmä. Yhteisöllisyys on korostunut lihan jakamisessa. Pyyntiin on liitetty lisäksi erilaisia uskonnollisia, kielellisiä ja taiteellisia arvoja, ja se voidaankin nähdä kokonaisuutena osana färsaarelaista identiteettia. Sen merkitys on kuitenkin selvästi pienentynyt 1900-luvun lopulla, kun kansainvälistyneet ruokamarkkinat ovat vähentäneet valaanlihan käyttöä färsaarelaisten ruokapöydissä.

Ohjesäännöt

Färsaarten kalastusministeriö hallinnoi valaanpyyntiin liittyviä ohjesääntöjä ja maan osallistumista kansainvälisiin tiede- ja ympäristönsuojelujärjestöihin, jotka hoitavat valaskantoja. Färsaaret kuuluvat muun muassa Pohjois-Atlantin merinisäkäskomissioon.

Färsaaret on jaettu yhdeksään pyyntialueeseen, ja niissä on yhteensä 23 määrättyä pyyntilahtea. Jokaisessa lahdessa pitä olla määräykset täyttävä ranta, johon valaat voidaan ajaa. Jokaista pyyntialuetta johtaa alueen poliisimestari, ja jokaiselle lahdella on määrätty neljä pyynnin esimiestä. Färsaarten valaanpyytäjien järjestö järjestää lisäksi julkista keskustelua valaapyyntiin liittyvissä asioissa.

Lähteet

• Brakes, Philippa et al.: Troubled Waters - A review of the welfare implications of modern whaling activities. London: World Society for the Protection of Animals, 2004. ISBN 0-9547065-0-1 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.11.2013). (englanniksi)
• Joensen, Jóan Pauli: Pilot Whaling in the Faroe Islands: History, Ethnography, Symbol. Tórshavn: Faroe University Press, 2009. ISBN 978-99918-65-25-6 Google-kirjat (viitattu 9.11.2013). (englanniksi)
• Rólantsson, Óla Jákup: The Faroe Islands. Reykjavík: Carol Nord, 2000. ISBN 9979-9404-3-3
• Roto, Johanna: Färsaarten pallopäät (pdf) 2006. Tjaldur. Viitattu 9.11.2013.