Preussi
| Preussin kuningaskunta Königreich Preußen |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | Monarkia | ||
| Preussin kuningas (vuoteen 1918) | Valtionpäämies | ||
| Pääkaupunki | Berliini (vuodesta 1710); myös Potsdam ja Königsberg | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 297 007 km² km² | ||
| Väkiluku | Noin 42 miljoonaa | ||
| Viralliset kielet | Saksa | ||
| Valuutta | Saksan valtakunnan markka (vuodesta 1871) | ||
| Kansallislaulu | Preußenlied (Preussin laulu) | ||
| Edeltäjä(t) | Brandenburg | ||
| Seuraaja(t) | Saksan keisarikunta | ||
.svg)
.png)
Preussi (saks. Preußen, puol. Prusy, liettuaksi Prūsija) tarkoitti alkujaan Itämeren rannikolla sijainnutta aluetta, johon kuului osia nykyisestä Saksasta ja Puolasta sekä Venäjälle kuuluva Kaliningradin alue.
Nimi Preussi viittaa muinaispreussilaisiin, Baltiassa asuneisiin ihmisiin jotka olivat sukua latvialaisille ja liettualaisille. 1200-luvulla saksalaiset ristiretkeilijät valloittivat ”Vanhan Preussin”. Vuonna 1308 nämä ristiretkeläiset valloittivat aiemmin Puolalle kuuluneen alueen Pomeralian. Tälle alueelle alkoi muuttaa saksalaisia, ja kulttuurin saksalaistuminen oli hyvin selvää koko alueella lukuunottamatta eteläosia, jotka olivat puolalaistuneet. Vuonna 1466 alue jaettiin kahteen osaan, mutta vuodesta 1618 lähtien Itä-Preussilla oli yhteinen hallitsija Brandenburgin vaaliruhtinaskunnan kanssa, ja vuodesta 1701 lähtien nämä alueet yhdessä muodostivat Preussin kuningaskunnan. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti ja oli väkiluvultaan alueen suurin valtio. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan keisarikunnan suurin ja vaikutusvaltaisin liittomaa (saks. Bundesland, eli osavaltio).
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Preussista tuli osa Weimarin tasavaltaa osavaltiona. Se tosin menetti asemansa 1932 ja joutui de facto natsivallan alle 1933 ja liittoutuneiden valloittamaksi 1945. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken, minkä jälkeen Preussi on ollut vain historiallinen, maantieteellinen ja jopa kulttuurillinen alue.
Historia
Preussin nimi juontaa juurensa Itämeren kaakkoiskolkassa eläneestä samannimisestä baltialaisesta heimosta ja heidän puhumastaan muinaispreussin kielestä. Muinaispreussilaiset kukisti vuonna 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan. Alueelle alkoi muuttaa saksalaisia uudisasukkaita.[1] Preussilaisten saksalaiset nujertajat alkoivat sitten käyttää itsestään nimitystä preussilainen.
Länsi-Preussi joutui Puolalle vuonna 1466. Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta sekin alistettiin Puolan kuninkaan lääninherruuteen. Suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525. Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Juhana Sigismund Hohenzollern, ja vuonna 1657 (lopullisesti 1660) vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm onnistui vapauttamaan Itä-Preussin Puolan lääniherruudesta.[1]
Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui Preussin kuninkaaksi.[1] Tällöin muodostettuun Preussin kuningaskuntaan kuuluivat toisistaan erillään sijainneet Brandenburgin alue Berliinin seudulla sekä Itä-Preussi; näistä ensin mainittu oli sitä paitsi edelleen yksi Pyhään Saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluneista valtioista.
Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja, vuosina 1713–1740 hallinnut Fredrik Vilhelm I pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat ja valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Hänen seuraajansa Fredrik II Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi. Itävallan perimyssodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa 1756–1763 menestyksellisesti ylivoimaa vastaan.[1] Puolan ensimmäisessä jaossa vuonna 1772 Preussi sai Brandenburgin ja Itä-Preussin välissä sijainneen, siihen saakka Puolalle kuuluneen Länsi-Preussin (suunnilleen saman alueen, joka paljon myöhemmin, vuosina 1919–1939, tunnettiin Puolan käytävänä), minkä jälkeen valtion alue muodosti yhtenäisen kokonaisuuden. Seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786–1797) Preussi sai vielä laajoja alueita.
Oltuaan ensin puolueeton Fredrik Vilhelm III (1797–1840) julisti vuonna 1806 Ranskaa vastaan sodan, jossa Preussi kärsi tappiot Jenan ja Auerstädtin taisteluissa. Tämän jälkeen Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet sekä Puolan toisessa (1793) ja kolmannessa jaossa (1795) hankkimansa alueet. Tappion jälkeen sotalaitos uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyö, jonka johdossa olivat von Stein, von Scharnhorst ja von Gneisenau, sai yhdessä Fichten isänmaallisen herätystoiminnan kanssa aikaan kansallisen innostuksen ja voimakkaan vapauden vaatimuksen, joka levisi Preussista koko Saksaan. Vuonna 1813 Blücherin komentama Preussin armeija johtikin saksalaisten sotaa Napoleonia vastaan. Wienin kongressin jälkeen Preussi liittyi Pyhään Allianssiin.[1]
Fredrik Vilhelm IV:n aikana vuonna 1848 Ranskassa puhkesi helmikuun vallankumous, joka johti levottomuuksiin myös Berliinissä. Vasta 1850 kuningas sääti Preussille perustuslain. Vilhelm I:n hallitsijakausi (1861–1888) alkoi vapaamielisenä, mutta kuningas joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas otti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka hankki siihen varat ilman edustajakamarin suostumusta, koska hän pyrki yhdistämään Saksan Preussin johdolla. Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävallan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin. Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866. Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin.
.jpg)
Mainin pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton. Ranskan–Preussin sodassa 1870–1871 sekä Etelä- että Pohjois-Saksan valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi liittoumaksi, ja sodan jälkeen ne yhdistyivät Saksan valtakunnaksi.[1] Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari. Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita voimakkaampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä ”Saksan keisari ja Preussin kuningas”, Saksan valtakunnankansleri oli pääsääntöisesti samalla myös Preussin pääministeri, ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuoteen 1918 saakka, jolloin Preussista tuli tasavalta, se oli verraten vanhoillisesti hallittu valtio.
1918 viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta, ja Preussista tehtiin tasavalta. Versailles’n rauhassa 1919 Saksa menetti uudestaan itsenäistyneelle Puolalle osan Preussin alueesta, josta muodostettiin Puolan käytävä. Se jakoi Saksan ja samalla Preussin alueen kahtia erottaen Itä-Preussin muusta Saksasta. Kansallissosialistit saivat 1933 vallan Preussissa, ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring.
Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder–Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, Pommeri, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle. Königsberg (nykyisin Kaliningrad) siirtyi Neuvostoliiton hallintaan, ja nykyään alue on erillään emämaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkotettiin näiltä alueilta saksalaisten joukkomuuton aikana. Liittoutuneiden valvontakomissio lakkautti 1947 Preussin valtion ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi. Yhtenä syynä Preussin nimen hävittämiseen kartalta oli se, että Preussin valtio oli monien mielestä muodostunut saksalaisen militarismin vertauskuvaksi.
Viitteet
