Valaanpyynti Färsaarilla

[Tiedosto:Killed pilot wales in hvalba, faroe islands.JPG|thumb|Pyydettyjä pitkäeväpallopäitä Hvalban rannalla.]] Valaanpyynti Färsaarilla on alkanut todennäköisesti jo ensimmäisten asukkaiden saavuttua saarilla, mutta nykyisenkaltaisella pienten valaiden pyynnilla on todennäköisesti lyhyempi historia. Valaanpyynti on yhteisöllinen tapahtuma, ja pyynti jaetaan neljään eri vaiheeseen. Valasparven havaitsemisen jälkeen pyytäjät kutsutaan kokoon, ja parvi ajetaan veneillä pyynnille varattuun lahteen. Seuraavaksi valaat tapetaan matalassa vedessä ja lopuksi liha jaetaan ilmaiseksi pyynnissä mukana olleiden ja kyläläisten kesken.

Ensimmäiset maininnat pienten valaiden järjestelmällisestä pyynnistä on vuodelta 1592, mutta pyyntiä alettiin säännöstellä vasta vuonna 1832. Silloin luotuja säädöksiä on muutettu vain hieman. Tärkein saalislaji on pitkäeväpallopää, joita pyydetään vuosittain noin 500–1 000 kappaletta. Toiseksi eniten pyydetään valkokuvedelfiinejä, joita saatetaan saada saaliiksi myös useita satoja vuodessa. Muiden lajien pyynti on hyvin pienimuotoista. Valaanpyynti on osa färsaarelaista identiteettiä, mikä näkyy esimerkiksi taiteen aiheissa. Valaiden merkitys ruokakulttuurissa on kuitenkin pienenemässä kansainvälistyneiden ruokamarkkinoiden takia.

Valaapyyntiä on 1900-luvun lopulla alettu myös voimakkaasti kritisoida, ja monet ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet tapahtumaa julmana. Färsaarilla on 1990- ja 2000-luvulla muutettu hieman pyyntitapoja kritiikin seurauksena. Pyynnin pitkäaikaisvaikutusta siitä selvinneisiin yksilöihin on vaikea arvioida, mutta se aiheuttaa todennäköisesti yksilöille voimakasta hämmennystä ja stressiä. Lisäksi saaliksi saadut yksilöt saattavat kärsiä luvattua kauemmin vaikeissa olosuhteissa tapahtuvassa teurastuksessa. Valaanlihan käyttö ravintona on myös kyseenalaistettu, sillä se sisältää merkittävisti erilaisia ympäristömyrkkyjä.

Pyynti

Pyynnin vaiheet

Pyytäjät ajavat veneillä valaita rantaan.

Valaapyynti on Färsaarilla yhteisöllinen tapahtuma, ja pyynnin vaiheet voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen. Ensimmäiseen vaiheeseen, eli grindaboðiin, kuuluu pallopäävalasparven havaitseminen, siitä tiedottaminen ja asukkaiden kokoonkutsuminen. Toisessa vaiheessa, eli grindaraksturissa, ajetaan veneiden avulla valaat lahteen. Rannan lähistöllä olevat valasparvet nähdään usein esimerkiksi paikalliselta kalastusalukselta tai lautalta. Tämän jälkeen parvesta ilmoitetaan valaanpyyntiä valvoviin virkamiehiin. Pyytäjät muodostavat veneillä parven taakse laajan puoliympyrän ja ajavat valaat hiljalleen kohti valittua lahtea. Pyynnin johtajan merkistä veneistä aletaan heittää kiviä valaiden taakse, mikä saa ne edelleen uimaan kohti rantaa ja lopulta rantautumaan.

Pyytäjät kokoontuvat yhdessä rantaan tappamaan valaat.

Kun valaat on saatu rantaan, alkaa pyynnin kolmas vaihe, niiden tappaminen, eli grindadráp. Perinteisesti valaat on otettu kiinni terävällä noin kaksi kilogrammaa painavalla koukulla (sóknarongul), joka on lyöty valaan lihaan. Liian syvään veteen jääneet valaat on lisäksi jouduttu raahaamaan lähemmäksi rantaan koukkuun kiinnitetyillä köysillä. Perinteisen koukun käytöstä on pyritty luopumaan, ja Färsaarten hallinto on kannustanut pyytäjiä käyttämään tylsempää koukkua, jonka avulla eläin pystytään raahaamaan rantaan sierainaukosta. Valas tapetaan 16–19 senttimetriä pitkällä puukolla, jolla on pyritty katkaisemaan valaan selkäydin ja aivoihin menevät verisuonet. Valas kuolee tämän jälkeen verenhukkan.

Pyynnin viimeinen vaihe on valaiden jakaminen, paloittelu ja kotiinvientiä, eli grindabýt. Perinteinen Färsaarilla harrastettu valaanpyynti ei ole ikinä perustunut kaupallisuuteen, vaan liha jaetaan ilmaiseksi pyynnissä mukana olleiden tai kaikkien kyläläisten kesken. Pyydettyjen valaiden koko mitataan, jotta liha voitaisiin jakaa mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Valaan arvo määräytyy pituuden mukaan, ja kaikki valaat mitataan kuonosta peräaukkoon. Valaan arvo ilmoitetaan lopulta skindeissä. Yksi skind on keskimäärin 38 kilogrammaa lihaa ja 34 kilogrammaa traania.

Saalismäärät

Pyydettyjä valkokuvedelfiinejä.

Färsaarilla on kerätty tilastoja pallopäävalaiden ja muiden pienten valaiden pyynnistä vuodesta 1584 asti. Vain muutamalta vuodelta puuttuu tietoja, mutta muuten Färsaarten valaanpyynti on tilastoitu tarkasti yli 400 vuoden ajalta. Merkittävin pyyntilaji on pitkäeväpallopää, mutta muitakin pieniä valaita pyydetään vuosittain. 2000-luvulla pitkäeväpallopäitä on saatu saaliksi noin 500–1000. Vuonna 2010 saaliiksi jäi peräti 1 107 yksilöä. Kaikkiaan vuosien 2003–2012 pyydettiin 6 160 pitkäeväpallopäätä 79 ajon aikana.

Valkokuvedelfiinejä on 2000-luvulla pyydetty vaihteleva määrä, sillä niitä on pyydetty vuosittain nollan ja 773 yksilön verran. Pullokuonodelfiinejä pyydetään vuosittain muutamasta yksilöstä vajaaseen pariinkymmeneen yksilöön. Rissondelfiinejä saatiin saaliiksi vuosina 2009–2010 yhteensä 24. Lisäksi tilastoihin on laskettu joitakin pohjoisenpullokuonovalaita, joita ei varsinaisesti ajeta, mutta vuosittain pyydystetään muutamia rannalle ajautuneita yksilöitä.

Kulttuurihistoria

Valaanpyyntiä Vestmannasa vuonna 1854.

Valaita on todennäköisesti pyydetty Färsaarilla niin kauan kuin siellä on ollut asukkaita, mutta nykyisenkaltaisen pallopäävalaiden pyydystämisen historia ei ole kovinkaan hyvin tiedossa. Ensimmäinen maininta rantaan ajautuneiden valaiden omistussuhteesta on vuodelta 1298, mutta siinä ei kuitenkaan viitattu vielä grindadrápiin. Ensimmäinen maininta varsinaisesta pyydystämisestä on vuodelta 1592. Tutkijat ovatkin erimielisiä siitä, että kuinka kauan pallopäävalaiden pyyntiä on harrastettu: toisten mielestä perinteet ulottuvat saarten ensimmäisiin viikinkeihin ja toisten mielestä se on paljon nuorempi perinne.

Valaanpyyntiä vuonna 1961.

Valaanpyyntiperinteet uhkasivat sammua 1700-luvun lopulla, kun vuosien 1745 ja 1795 välisenä aikana pyydettiin vain joitakin valaita. Poikkeusvuosi oli ainoastaan 1776. Tuona aikana valaanpyyntitaidot eivät jatkuneet sukupolvelta toiselle, joten monille nuorille ei tullut tarvittavia taitoja. Esimerkiksi paikallishistorioitsija Mikkjal D. á Ryggi kirjoittaa Miðvágurissa vuonna 1776 järjestystä pyynnistä, jossa vanhusten piti opettaa nuorukaisille, kuinka valaat tapetaan. Vuosina 1813–1859 valaita pyydettiin taas erityisen runsaasti, ja tuona aikana valaanpyynti alettiin ensimmäistä kertaa hallita säännöksin. Ensimmäiset ohjesäännöt tehtiin vuonna 1832; aiemmin valaanpyyntiä oli toteutettu paikallisten tapojen ja kylälakien mukaan. Säädösten tarkoituksena ei ollut valaiden kärsimyksen vähentäminen, vaan toiminnan organisointi niin, että pyydettyjä valaita pystyttäisiin hyödyntämään tehokkaammin. Säädöstöön on tehty vain pieniä muutoksia. Kansainvälisen painostuksen ansiosta 1980-luvun puolivälissä pyynnin julmuuteen pyrittiin vaikuttamaan, ja silloin kiellettiin muun muassa keihään käyttö.

Färsaarelainen ruoka-annos, jossa on tummaa pitkäeväpallopään lihaa, kalaa ja perunaa.

Pallopäävalas on ollut historiallisesti merkittävä ruokaeläin. Sitä syödään yleensä keitettynä, mutta lihaa on myös kuivattu ja suolattu. Lihan lisäksi ruoaksi on käytetty myös sisäeläimiä ja traania. Aiemmin pallopäävalaista on tehty myös erilaisia tuotteita: traania on käytetty polttoaineena ja nahkojen voiteluun, vatsalaukkuja tavaroiden säilyttämiseen ja lapaluuta lapiona. Valaanpyynnin merkitys on näkynyt toistuvana teemana kulta- ja hopeatöissä.

Valaanpyynti on ollut osa rannikkokulttuuria, ja yhdessä suoritettu pyynti on ollut perinteinen sosiaalinen järjestelmä. Yhteisöllisyys on korostunut lihan jakamisessa. Pyyntiin on liitetty lisäksi erilaisia uskonnollisia, kielellisiä ja taiteellisia arvoja, ja se voidaankin nähdä kokonaisuutena osana färsaarelaista identiteettia. Sen merkitys on kuitenkin selvästi pienentynyt 1900-luvun lopulla, kun kansainvälistyneet ruokamarkkinat ovat vähentäneet valaanlihan käyttöä färsaarelaisten ruokapöydissä.

Ohjesäännöt

Färsaarten kalastusministeriö hallinnoi valaanpyyntiin liittyviä ohjesääntöjä ja maan osallistumista kansainvälisiin tiede- ja ympäristönsuojelujärjestöihin, jotka hoitavat valaskantoja. Färsaaret kuuluvat muun muassa Pohjois-Atlantin merinisäkäskomissioon.

Färsaaret on jaettu yhdeksään pyyntialueeseen, ja niissä on yhteensä 23 määrättyä pyyntilahtea. Jokaisessa lahdessa pitä olla määräykset täyttävä ranta, johon valaat voidaan ajaa. Jokaista pyyntialuetta johtaa alueen poliisimestari, ja jokaiselle lahdella on määrätty neljä pyynnin esimiestä. Färsaarten valaanpyytäjien järjestö järjestää lisäksi julkista keskustelua valaapyyntiin liittyvissä asioissa.

Kritiikki ja ongelmat

Punaiseksi värjäytynyttä merivettä.

Valaanpyynti on herättänyt 1900-luvun lopulta lähtien kansainvälistä huomioita, ja muun muassa ympäristöjärjestöt Sea Shepherd Conservation Society ja Environmental Investigation Agency sekä Earth Island Instituten kansainvälinen merinisäkäsprojekti ovat kritisoineet voimakkaasti pyynnin julmuutta. Kansainvälisen arvostelun ansiosta Färsaarten kalastusministeriö päätti vuonna 1991, että perinteisestä teräskoukun käyttämisestä tultaisiin luopumaan vaiheittain.

Koukun käyttö ei ole ainoa tekijä valaanpyynnissä, joka voi aiheuttaa julmuutta eläimiä kohtaan. Valaita saatetaan ajaa useita kilometriä pyyntiin määrätylle lahdelle, mutta ajon aiheuttamasta stressistä ei ole tehty tutkimuksia. Ajon aiheuttamalla hämmennyksellä ja stressillä voi olla kuitenkin ajosta selvinneille yksilöille pitkäaikaisia vaikutuksia. Lisäksi esimerkiksi pitkäeväpallopäälauman jäsenten välillä on vahvat siteet ja monet jäsenistä on verisukulaisia. Tappaminen voi viedä jopa tunteja, ja tuona aikana yksilöt joutuvat uimaan sukulaistensa verestä värjääntyneessä vedessä. On myös epäselvää, kuinka hyvin ajosta selvinneet yksilöt pärjäävät ja löytävätkö ne uuden lauman.

Vanhanmallinen teräskoukku lyötiin valaan lihaan, ja se saattoi osua useita kertoja huonosti, ennen kuin koukku saatiin kunnolla kiinni. Osumatarkkuuteen vaikuttavat olosuhteet, sillä lyöjä ei seiso tasaisella alustalla ja valas saattaa kamppailla voimakkaasti vastaan. Vanhasta koukusta ollaan hiljalleen luopumassa, mutta uuden puhallusaukkoon laitettavan tylsemmän koukun vaikutuksesta ei ole vielä tutkimuksia. Vaikka färsaarelaiset virkamiehet yleensä väittävät, että eläimen tappamisessa puukolla menee yleensä vain muutamia sekunteja, niin valaat saattavat vielä taistella kiinniotettuinakin ja teurastajan työtä vaikeuttaa muut olosuhteet ja mahdollinen kokemattomuus. Nämä seikat voivat pitkittää valaiden kärsimystä huomattavasti.

Färsaarilla on keskusteltu valaanlihan terveysvaikutuksista, sillä valaisiin kertyy huomattavasti ympäristömyrkkyjä. Maan lääkintäviranomaiset kertoivat marraskuussa 2008, että liha ja traani sisältävät niin paljon elohopeaa, PCB:tä ja DDT:tä, ettei sitä voi suositella ihmisravinnoksi. Aikuisten pitäisi syödä enintään yhden valaanliha-annoksen kuukaudessa, eikä valaiden maksaa tai munuaisia saisi syödä ollenkaan.

Lähteet

• Brakes, Philippa et al.: Troubled Waters - A review of the welfare implications of modern whaling activities. London: World Society for the Protection of Animals, 2004. ISBN 0-9547065-0-1 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.11.2013). (englanniksi)
• Joensen, Jóan Pauli: Pilot Whaling in the Faroe Islands: History, Ethnography, Symbol. Tórshavn: Faroe University Press, 2009. ISBN 978-99918-65-25-6 Google-kirjat (viitattu 9.11.2013). (englanniksi)
• Rólantsson, Óla Jákup: The Faroe Islands. Reykjavík: Carol Nord, 2000. ISBN 9979-9404-3-3
• Roto, Johanna: Färsaarten pallopäät (pdf) 2006. Tjaldur. Viitattu 9.11.2013.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta valaanpyynti Färsaarilla Wikimedia Commonsissa

• Kalastusministeriön sivusto valaista ja valaanpyynnistä (englanniksi)