Leonard Nimoy
| Leonard Nimoy | |
|---|---|
 Leonard Nimoy |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Leonard Simon Nimoy |
| Syntynyt | 26. maaliskuuta 1931 Boston, Massachusetts |
| Kuollut | 27. helmikuuta 2015 (83 vuotta) Los Angeles, California |
| Näyttelijä | |
| Taiteilijanimet |
Frank Force Leonard Nemoy |
| Aktiivisena | 1951–2015 |
| Merkittävät roolit |
Mr. Spock (Star Trek) |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| www.LeonardNimoyPhotography.com | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Leonard Simon Nimoy (26. maaliskuuta 1931 Boston, Massachusetts – 27. helmikuuta 2015 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen Saturn-palkittu näyttelijä, ohjaaja, runoilija ja valokuvaaja, joka tunnettiin parhaiten roolistaan Star Trek televisiosarjan Mr. Spockina vuosina 1966–69.
Elämäkerta
Nimoyn vanhemmat olivat ukrainanjuutalaisia maahanmuuttajia.[1] Nimoy työskenteli 1950-luvulla pikkurooleissa B-elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hän palveli USA:n armeijan reservissä, josta pääsi marraskuussa 1955 kersanttina.
Ura
Nimoy ja William Shatner näyttelivät sattumalta vuonna 1964 The Man from U.N.C.L.E. (1964-1968) -televisiosarjan jaksossa "The Project Strigas Affair". Nimoy esitti konnaa, kun taas Shatner oli U.N.C.L.E:n agentti.
Nimoyn kuuluisin rooli oli puoliksi vulkanuslainen Mr. Spock alkuperäisessä Star Trek -televisiosarjassa vuosina 1966–1969. Hän sai kolme Emmy-ehdokkuutta roolistaan sarjassa. Hän jatkoi saman hahmon esittämistä ääninäyttelijänä Star Trek (Star Trek: The Animated Series, 1973–74) -televisioanimaatiosarjassa, kahdessa Star Trek – uusi sukupolvi (Star Trek: The Next Generation, ST: TNG, TNG, 1987–94) -televisiosarjan jaksossa ja seitsemässä Star Trek -elokuvassa.
Alkuperäisen Star Trek -televisiosarjan vuoden 1969 lopettamisen jälkeen Nimoy esiintyi televisiosarjassa Vaarallinen tehtävä (Mission Impossible, 1966–1973) vakooja Parisin roolissa vuosina 1969–1971. Lisää rooleja seurasi lännenelokuvassa Catlow (1971) sekä televisioelokuvissa Assault on the Wayne (1970), Baffled (1972), The Alpha Caper (1973), The Missing Are Deadly (1974), Seizure: The Story of Kathy Morris (1980), Marco Polo (1982) ja Nainen nimeltä Golda (A Woman Called Golda, 1982), jonka sivuosasta hän sai Emmy-ehdokkuuden.
1970-luvun lopulla hän juonsi televisiosarjaa In Search of..., joka esitteli paranormaaleja tai selittämättömiä tapahtumia. Uutta Star Trek -televisiosarjaa alkuperäisin näyttelijöin suunniteltiin 1970-luvun lopulla, mutta Nimoy kieltäytyi kunniasta. Hän suostui kuitenkin vuoden 1979 elokuvaan Star Trek: Avaruusmatka (Star Trek: The Motion Picture).
Ohjattuaan muutamia televisiosarjojen jaksoja Nimoy ryhtyi elokuvaohjaajaksi vuoden 1984 kolmanteen Star Trek -elokuvaan Star Trek III: Spockin paluu (The Search for Spock). Hän ohjasi myös seuraavan elokuvan Star trek IV: kotiinpaluu (Star Trek IV: The Voyage Home, 1986) ja menestyskomedian eli Kolme miestä ja baby (Three Men and a Baby, 1987).
Ääninäyttelijänä
Nimoy esiintyi silloin tällöin ääninäyttelijänä animaatioissa, kuten Galvatronina The Transformers: The Movie -elokuvassa (1986), Futurama- ja Simpsonit-televisiosarjoissa sekä Disneyn piirroselokuvassa Atlantis – Kadonnut kaupunki (2001), josta hänet huomioitiin Annie-ehdokkuudella parhaasta ääninäyttelemisestä elokuvassa vuonna 2001. Nimoy lainasi myös ääntään vuoden 2005 tietokonepeliin Civilization IV ja oli vuoden 2011 Transformers: Kuun pimeä puoli -elokuvassa Sentinel Primen äänenä.
Vuonna 1996 Nimoy ja Star Trek – uusi sukupolvi (Star Trek: The Next Generation, ST: TNG, TNG, 1987–94) -televisiosarjassa Q:ta esittänyt John de Lancie perustivat Alien Voices -multimediatuotantoyhtiön. Yhtiö on julkaissut kuunnelmasovituksia useista tieteiskirjallisuuden klassikoista, kuten H. G. Wellsin teoksista Näkymätön mies ja Ensimmäiset ihmiset kuussa. Yhtiö on julkaissut myös kaksi Star Trek -universumiin sijoittuvaa humoristis-filosofista väittelyä Spock vs. Q ja Spock vs. Q: The Sequel.[2]
SAI HÄN PALJON PILLIMEHUA
Muuta
Nimoy on kirjoittanut kaksi omaelämäkertaa, I Am Not Spock (En ole Spock) (1977) ja I Am Spock (Olen Spock) (1995). Hän on julkaissut myös runokirjoja, joista uusin on A Lifetime of Love: Poems on the Passages of Life (2002).
Nimoy on julkaissut myös useita levytyksiä, mukaan lukien Star Trek -aiheisia ja covereita. Nämä luokitellaan usein camp-huumoriksi.
Nimoy harrasti ahkerasti valokuvausta.lähde?
Sairaus ja kuolema
Helmikuussa 2014 Nimoylla diagnosoitiin keuhkoahtaumatauti huolimatta siitä, että hän oli lopettanut tupakoimisen jo 30 vuotta aikaisemmin.[3]
19. helmikuuta 2015 hänet kiidätettiin UCLA Medical Centeriin kovista rintakivuista johtuen.[4]
Nimoy kuoli 27. helmikuuta 2015 83-vuotiaana keuhkoahtaumataudin lopullisiin komplikaatioihin kotonaan Bel Airissa, Los Angelesissa.[5]
Levytykset
- Leonard Nimoy Presents Mr. Spock's Music from Outer Space (Dot Records 1967)
- The Two Sides of Leonard Nimoy (Dot Records 1968)
- The Way I Feel (Dot Records 1968)
- The Touch of Leonard Nimoy (Dot Records 1969)
- The New World of Leonard Nimoy (Dot Records 1970)
Ohjaukset
- Star Trek III: Spockin paluu (Star Trek III: The Search for Spock, 1984)
- Star trek IV: kotiinpaluu ('Star Trek IV: The Voyage Home, 1986)
- Kolme miestä ja baby (Three Men and a Baby, 1987)
- Intohimon hinta (The Good Mother, 1988)
- Pilapiirtäjän elämästä (Funny About Love, 1990)
- Tosivaimo (Holy Matrimony, 1994)
- jaksoja TV-sarjoihin T.J. Hooker, The Powers of Matthew Star, Deadly Games ja The Simpsons
Viitteet
- ↑ http://www.theofficialleonardnimoyfanclub.com/Biography.html
- ↑ Alien Voices at the Lodestone Catalog Weber Digital Media, Inc.. Viitattu 1.3.2010. (englanniksi)
- ↑ http://www.bbc.co.uk/news/entertainment-arts-26064849
- ↑ http://www.tmz.com/2015/02/23/leonard-nimoy-hospitalized-chest-pains-rushed-hospital/
- ↑ http://www.nytimes.com/2015/02/27/arts/television/leonard-nimoy-spock-of-star-trek-dies-at-83.html