Yöjuoksu

Yöjuoksu eli yöjalka eli yöstely on entisaikojen maalaiselämään kuulunut nuorison tapa pitää yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen. Yleensä naimattomat pojat käyvät kesäöinä tyttöjen aitoissa. Siveellinen selitys toiminnalle on, että pojat käyvät katsomassa tyttöjen näytille varaamia käsitöitä, jotta tietäisivät, tulisiko tytöstä hyvä vaimo. Toiminnan mahdollisti se, että tytöillä oli usein kesäisin tapana nukkua aitassa tai muussa ulkorakennuksessa, mikä ei ollut talvella mahdollista kylmyyden takia. Perheen luokse tupaan ei olisi vieraita voinut ottaa. Usein oli myös tarkoitus nukkua vierekkäin vaatteet päällä. Tätä intiimimpi kanssakäyminen oli ankarasti kiellettyä ja paheksuttua, ja siitä kiinni jääminen olisi tuhonnut osapuolten maineen. Avioliiton ulkopuolinen yhdyntä eli salavuoteus oli Suomessa myös sakoilla rangaistava rikos vuoteen 1926 asti. Joskus nuorten nukkumisen siveyttä valvottiin tai käytiin tarkastamassa. Silti ennen perinteen loppumista se oli monin paikoin ehtinyt leimautua seksuaalisiksi seikkailuiksi.

Vanha nukkuma-aitta Utajärvellä.

Ennen kuin tyttö aukaisi aitan oven pojalle, saattoi hän ensin jutella tämän kanssa oven läpi. Tarkoitus saattoi olla testata pojan sanallisia kykyjä tai pelkästään pitää hauskaa tämän kustannuksella. Tyttö saattoi vaatia sisäänpyrkijää esittämään runon tai sanaleikin, tai tämän täytyi osata vastata arvoituksiin. Eräässä kansanrunossa pojan täytyy ensin rasvata aitan oven saranat, että ääntä ei kuuluisi tupaan asti.

Yksin ja ryhmässä yöstely

Yöjalassa käynnistä eli yöstelystä tunnettiin kaksi muotoa, joista tutkijat käyttävät nimityksiä individualistinen ja organisoitu. Individualistisessa yöstelyssä nuorukaiset kävivät yksinään niiden neitojen luona, joita halusivat tavata, ja jotka ottivat vastaan. Organisoitu muoto oli osa mannereurooppalaista nuorten kyläkulttuuria. Siinä nuorisoporukat säätivät ja valvoivat keskenään yöstelyyn liittyviä tapoja ja seremonioita.

Organisoidussa toiminnassa nuoret miehet kokoontuivat yhteen ja toimivat yhdessä. Nuoret saattoivat keskenään päättää, ketä tyttöä kukakin poika saa tavata, eli kenen aittaan kenetkin päästetään. Sopivia pareja arvioitaessa kiinnitettiin huomiota muun muassa ulkonäköön, työteliäisyyteen, asemaan ja varallisuuteen. Nuoret myös saattoivat joukolla käydä tapaamassa kaikkia tavattavissa olevia tyttöjä. Järjestäytyneen yöstelyn alueella poikaporukat valvoivat, että kukaan porukkaan kuulumaton ei tapaile tyttöjä salaa. Niinpä voidakseen tavata tyttöjä oli nuoren miehen saatava hyväksyntä muilta nuorilta miehiltä. Hyväksyttyjen parien siveyttä usein vahdittiin. Nuori, juuri porukkaan otettu poika voitiin jättää yhdessä nukkuvan parin aittaan "opettelemaan" ja vahtimaan. Vasta riittävästi muiden toimia seurannut päästettiin itse tytön viereen. Poikaporukka saattoi myös tehdä yllätystarkastuksia, ettei aittaan jätetty pari ollut tehnyt mitään siveetöntä. Maineensa menettänyttä poikaa ei otettu enää yöstelyporukoihin mukaan.

Samat yöstelyporukat usein järjestivät muutakin kuin yöstelyä, kuten esimerkiksi tanssiaisia, jumin häitä ja kylätappeluita muiden kylien porukoiden kanssa. Näitä järjestettiin myös organisoidun yöstelyn alueen ulkopuolella.

Perinteen alkuperä, levinneisyys ja loppuminen

Suomessa yöstely on kansanperinteenä melko uusi ilmiö. Organisoitu yöstely levisi 1700-luvulta lähtien vain ruotsin- ja suomenkieliselle Pohjanmaalle ja jonkin verran venäläisiltä Inkeriin. Etelä-Pohjanmaan papisto ja viranomaiset suhtautuivat kielteisesti yöstelyyn ja ryhtyivät kirkkokurin keinoin toimimaan sitä vastaan. 1700-luvun lopulla yöjuoksijoita alettiin sakottaa käräjillä, jolloin yöjuoksuksi katsottiin kaikki tietyn kellonajan jälkeen tapahtunut nuorison aiheeton liikkuminen ulkosalla. Yöjuoksu näin kriminalisoitiin, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että moniin Etelä-Pohjanmaan rintapitäjiin syntyi öinen ulkonaliikkumiskielto (ks. Ulkonaliikkumiskielto Suomessa). Öiset ulkonaliikkumiskiellot kestivät niissä vuosikymmeniä. Yöjuoksusta muodostuikin vähitellen eteläpohjalaisen pitäjäkurin ehkä keskeisin osatekijä.

Muilla Suomen alueilla yöstely oli individualistista. Ortodoksisessa Karjalassa ja Pohjois-Lapissa yöstelyä ei harrastettu juuri lainkaan. Yöstely vähentyi Lounais-Suomessa ja Savossa, kun se leimautui seksikokemusten tavoitteluksi – tytöt eivät maineensa takia enää voineet päästää poikia luokseen. 1900-luvun alkuvaiheessa yöstelyn perinne lakkasi kokonaan, kun nuorisolle tuli muita keinoja tapailla vastakkaista sukupuolta, kuten tanssiaisia, iltamia ja harrastuksia, ja nuorten tapailu aikuisten nähden tuli hyväksyttävämmäksi. Yöstelyn lakkaaminen oli osa laajempaa talonpoikaisyhteisöiden paikallisten kulttuurien murrosta, jossa monet perinteet jäivät historiaan.

Yöjuoksut kansanrunoissa

Vanhemmat eivät useinkaan pitäneet lastensa yöllisistä puuhista; tätä asennetta kuvataan kansanrunoissakin. Erään kalevalaisen kansanrunon mukaan poika käy yöjuoksulla. Hän tulee aamulla kotiin, jossa isä ja äiti kysyvät vihaisina:

Tuletko koira, konkkimasta,
Narri naimasta kylältä?

Poika väittää olleensa tupakalla naapurissa. (SKVR:IV3, 3454)

Toisessa versiossa kylän eukko tulee kotiinsa palaavaa poikaa vastaan, ja kysyy samaa. Poika vastaa korskeasti käyneensä naimassa, ja herjaa eukkoa. Eukko menee pojan kotiin kantelemaan. Kotona äiti lyö pojan selkään koukulla seitsemän-numeron muotoisen jäljen. Isä nauraa vieressä - hän tietää poikien tarpeet. (SKVR:IV3, 3454)

Katso myös

• Kyläkeinu
• Pitäjänlaki
• Puukkojunkkarit
• Sukupuolisuhteet entisajan Suomessa
• Suomen nuorisorikollisuuden syntyhistoria

Lähteet

• Sarmela, Matti: Suomen perinneatlas: Suomen kansankulttuurin kartasto 2. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 587) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-753-4 Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla

• Suomalaiset häät – hääperinnesanakirja (Arkistoitu – Internet Archive)
• Utajärvi taipui – naimattomien miesten yöjuoksut sallittiin viimein Iltalehti 23.8.2015.