Akkulturaatio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akkulturaatio tarkoittaa kulttuuriin sulautumista tai sopeutumista.[1] Toiseen kulttuuriin muuttavan on sopeutettava elämänsä uusiin rakenteisiin. Yleisesti ajatellaan, että ensin maahanmuuttaja omaksuu valtakulttuurin ulkoiset piirteet ja sen jälkeen voi alkaa omaksua arvoja ja normeja.

Mitä pidempään maahanmuuttaja on vieraan kulttuurin parissa asunut, sitä akkulturoituneempi hän onkenen mukaan?. Valtakulttuurin kielen hallinta nopeuttaa sopeutumista. Myös kulttuurisella ja etnisellä etäisyydellä on merkitystä. Suomalaisen on helpompi sopeutua ruotsalaiseen kulttuuriin kuin vaikkapa intialaiseen.

Akkulturaation vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karmela Liebkind on erotellut akkulturaation eri vaiheita yksilön kannalta:

1) Konformisuusvaihe: alistumista. Kaikki enemmistökulttuuriin liittyvä nähdään hyvänä ja omaan kulttuuriin liittyvä pahana.

2) Ristiriitavaiheessa yksilö on tietoinen, että sekä valtayhteisön että hänen omassa kulttuurissaan on hyvät ja huonot puolensa.

3) Uppoutumisvaihe merkitsee vain oman kulttuurin hyväksymistä ja kaiken valtayhteisön kulttuuriin liittyvän torjumista. Uppoutumisvaihe on psyykkisesti rasittava ja usein vastareaktio konformisuusvaiheen valtakulttuurin kokonaisvaltaiselle ihannoinnille.

4) Itsetutkiskeluvaiheessa yksilö alkaa tarkastella kriittisesti myös oman ryhmänsä tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia. Henkilökohtaisen riippumattomuuden tarve kasvaa. Yksilö alkaa huomioida myös valtakulttuuriin liittyviä hyväksyttäviä asioita.

5) Bikulturalismin vaihe merkitsee sekä enemmistökulttuurin että vähemmistökulttuurin eri osien arvostamista. Yksilö on ylpeä juuristaan, mutta tietoinen myös omasta itsenäisyydestään ja riippumattomuudestaan. Berryn nelikentistä tätä muistuttaa integraation vaihtoehto.

Nämä vaiheet eivät aina etene suoraviivaisesti. Tilanne muuttuu koko ajan.[2]

Akkulturaation tuloksellisuus ja asenteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Akkulturaation muotoja

Akkulturaation tuloksellisuus on riippuvainen kahdesta kysymyksestä, jotka maahanmuuttaja joutuu itselleen asettamaan: Kuinka tärkeä on pitää kiinni omasta kulttuuristaan ja kuinka tärkeäksi hän kokee yhteiskunnassa vallitsevan valtakulttuurin. Kumpaakin voi joko arvostaa tai olla arvostamatta. Näistä kahdesta kysymyksestä muodostetaan (Berry et al. 1987) neljä akkulturaatioasennetta.

  1. Integraatio, yhdentyminen: Tätä asennetta pidetään tehtyjen tutkimusten ja kokemusten perusteella parhaana vaihtoehtona, johon maahanmuuttajia pyritään kasvattamaankin. Siinä yksilö arvostaa omaa taustaansa ja samalla toimii uudessa yhteiskunnassa arvostaen vuorovaikutusta valtakulttuurin kanssa. Oma tausta ja kulttuuri-identiteetti toimivat voimavarana uudessa ympäristössä toimittaessa.
  2. Assimilaatio, sulautuminen: Vähemmistökulttuurin edustaja jättää oman kulttuurisen taustansa ja pyrkii assimiloitumaan valtaväestöön mahdollisimman pian.
  3. Separaatio, eristäytyminen: Eristäytyessään vähemmistökulttuurin edustaja korostaa vain omaa kulttuuriaan hyläten valtakulttuurin täysin.
  4. Marginalisoituminen, vieraantuminen: Yksilö ei pysty hyväksymään tai häntä ei hyväksytä valtakulttuuriin eikä vähemmistökulttuuriin, jolloin oma kulttuuri-identiteetti on kadonnut kahden kulttuurin välimaastoon. Näitä yksilöitä uhkaa eniten syrjäytyminen.

Eri mahdollisuudet voi esittää taulukkona:


Arvostetaanko

oman ryhmän kulttuuripiirteitä ja identiteettiä?

Kyllä
Ei

Arvostetaanko

vuorovaikutussuhteita muihin ryhmiin?

Kyllä

Integraatio

Sulautuminen

Ei
Eristäytyminen Syrjäytyminen

Akkulturaation kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akkulturaatio-teoria on yksi käytetyimmistä, ellei jopa käytetyin maahanmuuttajien sopeutumista uuteen kulttuuriin tutkittaessa. Sosiologian tieteenalan kehittyminen on alkanut luomaan uusia näkökulmia tutkia kulttuuriin sopeutumista, sekä samalla synnyttänyt kritiikkiä akkulturaatiota kohtaan. Akkulturaation nähdään tarkkailevan asiaa vain valtakulttuurin näkökulmasta ja jättävän huomioimatta vähemmistökulttuurin edustajan näkökulman. Vuorovaikutusta ja muutosta kuitenkin tapahtuu molemminpuolin. Myös sulautumisen jakaminen neljään lokeroon nähdään liian yksinkertaistettuna, vaikka akkulturaatioasenteiden vaihtelevuus voi olla huomattavaa, riippuen mille elämänalueelle huomio kohdennetaan. Eri elämänalueilla vallitsevista akkulturaatio-asenteista syntyy siten päällekkäisyyksiä, jolloin voi olla vaikea sanoa mikä on kulttuurisen sopeutumisen todellinen tila.

  1. Nykysuomen sanakirja
  2. Karmela Liebkind (toim.) Maahanmuuttajat : kulttuurien kohtaaminen Suomessa 1994