Intruusio
Intruusio on nestemäistä kiveä, joka muodostuu maan pinnan alla. Syvällä pinnan alla oleva magma työntyy hitaasti ylös halkeamia pitkin työntäen toisinaan ympäristön kiveä pois tieltä; prosessissa saattaa kulua miljoonia vuosia. Kun kiviaines hiljalleen jäähtyy ja kiinteytyy, magman eri osat kiteytyvät mineraaleiksi. Monet vuorijonot, kuten Kalifornian Sierra Nevada, ovat muodostuneet pääasiassa intruusikivestä, suurista graniittimuodostelmista.
Intruusio on toinen niistä kahdesta tavasta, joilla magmakiviä muodostuu; toinen on ekstruusio eli tulivuorenpurkaus tai vastaavanlainen tapahtuma. Toisin sanoen intruusio on mikä tahansa syväkivimuodostuma eli magmasta muodostunutta kiveä, joka jähmettyy (kiteytyy) planeetan maankuoren alla. Ekstruusio sitä vastoin koostuu ekstrusiivisesta kiviaineksesta eli kivestä, joka on muodostunut kuoren pinnan yläpuolella.
Intruusioita on monenlaisia, aina batoliittien kokoisista vuorijonoista ohuisiin apliitti- ja pegmatiittijuoniin, jotka ovat muodostuneet kivihalkeamiin. Eroosion paljastettua ne batoliitit saattavat peittää valtavia alueita maapallon pinta-alasta. Suuria, syvällä maanpinnan alla magmasta kiteytyvien kivilajien muodostamia kokonaisuuksia kutsutaan plutoneiksi.
Karkearakeisia magmakiviä, jotka muodostuvat syvällä maan pinnan alla, kutsutaan abyssisiksi eli syväkiviksi, kun taas lähellä pintaa muodostuneet kivilajit ovat hypabyssisiä eli puolipinnallisia kiviä. Intrusiivikivet luokitellaan usein sen mukaan, ovatko ne yhdensuuntaisia sivukiven kerroksellisuuden tai liuskeisuuden eli foliaation kanssa: mikäli intruusio on yhdensuuntainen, se on konkordantti, muuten se on diskordantti.
Kuuluisa esimerkki intruusiosta on Devils Tower.
Rakenteelliset tyypit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Intruusiot voidaan luokitella intruusion koon ja muodon sekä sen mukaan, missä suhteessa se on niihin muodostelmiin, joihin se on työntynyt:
- Batoliitti: suuri epäsäännöllinen diskordantti intruusio.
- Juoni: verrattain kapea diskordantti muodostuma, usein melkein kohtisuora.
- Lakkoliitti: konkordantti linssimäinen muodostuma, jonka pohja on tasainen ja laki kupera.
- Lopoliitti: konkordantti maljamainen muodostuma, jolla on tasainen laki ja kovera pohja.
- Fakoliitti: konkordantti linssimäinen plutoni, joka löytyy tyypillisesti antikliinin harjalta tai kulkee synkliinin läpi.
- Vulkaaninen piippu tai vulkaaninen kaula: putkimainen melko pystysuora muodostelma, joka on saattanut olla tulivuoren purkautumisaukko.
- Kerrosjuoni eli kerrosmyötäinen juoni: verrattain ohut konkordantti muodostelma, joka on työntynyt kerrostoisen kiven väliin.
- Stokki: pienempi epäsäännöllinen diskordantti intruusio.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syvällä tapahtuneet intruusiot tunnistetaan siitä tavasta, miten ne ovat puhkaisseet yläpuolisen kerrostuman. Puhkaisusta aiheutuneet halkeamat täyttyvät kiviaineksella, joka synnyttää haarautuvia juonia, ja prosessiin liittyvä korkea lämpötila voidaan päätellä ympäröivästä kivestä. Koska lämpö alenee hitaasti ja kiviaines on kovan paineen alla, muodostuu vain kiteitä lasimaisen, nopeasti jäähtyneen aineksen sijasta. Koska intruusiot ovat saaneet rauhassa asettua ennen kiteytymistä, juoksurakennetta ei esiinny. Kiviaineksen sisältämät kaasut eivät ole pystyneet läpäisemään paksua intruusion yläpuolista kerrosta, ja siksi näin syntyneissä mineraaleissa esiintyy usein kaasujen muodostamia onteloita. Kaasut aiheuttavat myös monia tärkeitä munnoksia kiven kiteytymisessä. Koska muodostuvat kiteet ovat likimäärin samankokoisia, kiviaineksen sanotaan olevan rakeista.
Ensimmäisenä syntyneiden suurien, hyvin muodostuneiden kiteiden ja hienorakeisen maa-aineksen välillä ei ole suuria eroja. Molempien tyyppien mineraalit ovat muodostuneet selvässä järjestyksessä, ja kummassakin on ollut kiteytymisajanjaksoja, jotka saattavat olla selvästi erottuvia tai jotka ovat osuneet samaan aikaan jonkin muun aineksen muotoutumisen kanssa. Varhaisemmat kiteet ovat peräisin ajalta, jolloin suurin osa kiviaineksesta oli vielä nestemäistä, ja ne ovat jotakuinkin täydellisiä. Myöhemmät kiteet ovat muodoltaan epäsäännöllisempiä, sillä niiden oli mukauduttava aikaisempien kiteiden jättämään tilaan. Ensimmäistä prosessia kutsutaan idiomorfiseksi (tai automorfiseksi) ja jälkimmäistä xenomorfiseksi. Se, kumpaan ryhmään mineraali kuuluu, pystytään päättelemään myös muista ominaisuuksista. Esimerkiksi ortoklaasi on yleensä graniitissa esiintyvää maasälpää, kun taas sen muunnokset esiintyvät koostumukseltaan samantyylisissä laavoissa. Sama koskee nefeliinin muunnoksia. Leusiitti on yleistä laavassa mutta erittäin harvinaista plutonisissa kivissä. Muskoviittia on pelkästään intruusioissa. Eroissa havainnollistuu olosuhteiden merkitys kiviaineksen kovettumiseen.
Jotkut intrusiivikivet kiinteytyvät halkeamissa juoniksi ja kerrosjuoniksi lähellä maanpintaa, ja niitä kutsutaan puolipinnallisiksi. Syvemmällä muodostuneita kiviä kutsutaan plutoneiksi. Puolipinnallisissa kivissä esiintyy rakenteita, jotka ovat muodoltaan ekstrusiivikivien ja plutonien väliltä. Ne ovat hyvin usein porfyyrisiä, lasimaisia ja sisältävät toisinaan jopa rakkuloita. Toisinaan niitä on petrologisesti mahdoton erottaa koostumukseltaan samankaltaisista laavoista.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911). Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.