Carl von Clausewitz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carl von Clausewitz
Von Clausewitz Preussin palveluksessa Karl Wilhelm Wachin maalaamana
Von Clausewitz Preussin palveluksessa Karl Wilhelm Wachin maalaamana
Henkilötiedot
Syntynyt1. kesäkuuta 1780
Magdeburg, Preussin kuningaskunta
Kuollut16. marraskuuta 1831 (51 vuotta)
Breslau, Preussin kuningaskunta
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Preussin kuningaskunta
 Venäjän keisarikunta (1812–1813)
Palvelusvuodet 1792–1831
Taistelut ja sodat Ranskan vallankumoussodat
Napoleonin sodat
Sotilasarvo kenraali

Carl Philipp Gottlieb von Clausewitz (1. kesäkuuta 1780 Magdeburg, Preussin kuningaskunta16. marraskuuta 1831 Breslau, Preussin kuningaskunta) oli preussilainen kenraali ja yksi kuuluisimmista sotateoreetikoista. Hänen kirjansa Vom Kriege (osaksi suomennettu Sodankäynnistä) julkaistiin postuumisti kolmiosaisena vuosina 1832–1833. Tutkimustyö jäi kesken von Clausewitzin kuoleman takia.[1]

Von Clausewitzin tutkimusten pääongelma oli selittää aikakautensa mullistus, Napoleonin sodat. Sodankäynnistä oli yksi ensimmäisistä nykyaikaista sotilasstrategiaa käsittelevistä kirjoista.

Von Clausewitz palveli Venäjän armeijassa vuosina 1812–1814. Hän toimi Preussin sotakorkeakoulun johtajana vuosina 1818–1830. Von Clausewitzin teos Sodankäynnistä on vaikuttanut moniin sodanjohtajiin ja poliitikkoihin. Sen strategiset opit hallitsivat ajattelua sodanjohtotasolla ensimmäiseen maailmansotaan asti. Teoksessa tulee esiin käsite totaalinen sota, jonka mukaan sotaa käydään kaikkia vihollisen kohteita vastaan, myös siviilejä ja yksityisomaisuutta.[1]

Von Clausewitzin mukaan sota on perusolemukseltaan kaksintaistelua, "väkivaltainen toimi, jonka tarkoituksena on pakottaa vastustaja noudattamaan meidän tahtoamme".[2] Sotilaallisen toiminnan tavoite on tehdä vastustaja puolustuskyvyttömäksi, ja väkivalta on keino tähän pääsemiseksi. Von Clausewitz esittää kolme sodalle ominaista vuorovaikutussuhdetta, joista jokainen johtaa äärimmäiseen vastakohtaisuuteen osapuolten välillä. Ne ovat äärimmäinen väkivallan käyttö, välttämättömyys tehdä vihollinen puolustuskyvyttömäksi sekä voimien jännittäminen äärimmilleen.[3]

Kolme äärimmäisyyksiin johtavaa prosessia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Von Clausewitz toteaa, että se, joka ei häikäile väkivallan käytössä saa pakostakin yliotteen sodassa, ellei toinen osapuoli tee samoin. Tämä johtaa siihen, että molemmat yltyvät väkivallan käytössä äärimmäisyyksiin, jossa ei tunneta rajoja. [3]

Toinen vastakohtaisuus syntyy siitä, että vihollinen on tehtävä puolustuskyvyttömäksi tai muuten uhkaa vaara, että niin käy itselle. Sodan logiikka sanelee siten pakolliseksi tavoitteeksi vastustajan nujertamisen. [3]

Kolmas vuorovaikutussuhde ja vastakohtaisuus johtuu siitä, että sotaponnisteluihin on käytettävä niin paljon välineitä ja tahdonvoimaa, että vastustaja voitetaan. Tämän takia kumpikin osapuoli joutuu jännittämään voimansa äärimmilleen. [3]

Sodankäynnin maksiimit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joitakin keskeisiä von Clausewitzin näkemyksiä ovat seuraavat:[4]

  • sota on politiikan jatkamista toisin keinoin
  • sota on osa politiikkaa, ei itsetarkoitus
  • sotaa tulee välttää, jos poliittiset keinot riittävät päämäärään pääsyyn
  • voiman keskittämisen tärkeys ja painopisteen luominen
  • ratkaisutaistelun tärkeys
  • sodankäynnin kitka keskeisenä sodankäynnin käsitteenä
  • taktiikka on oppi sotavoimien käytöstä taistelussa
  • strategia on oppi taistelujen käyttämisestä sodan päämäärän saavuttamiseen
  • sota on väkivallan käyttöä eikä siinä ole rajoja
  • sota on kameleontti, siis jatkuvasti muuttuva ilmiö
  • jokainen sota on erilainen eikä sota ole siis teoretisoitavissa
  • edelliseen liittyen on oleellista sotapäällikön nerous
  • sotatieteen on perustuttava empiiriseen tutkimukseen
  • sota on ihmisten välistä vuorovaikutusta
  • sota on ensisijaisesti mielen vaikutusta mieleen, ei materian materiaan.[4]

Von Clausewitzin tunnetun väitteen mukaan ”sota on politiikan jatkamista toisin keinoin” (saks. Der Krieg ist eine bloße Fortsetzung der Politik mit anderen Mitteln). Historioitsija Cristopher Bassfordin mukaan von Clausewitz ei tarkoittanut sitä absoluuttiseksi totuudeksi, vaan antiteesiksi esittämälleen väitteelle sodasta laajennettuna kaksintaisteluna.[2] Niiden synteesi olisi ajatus ”kiehtovasta kolminaisuudesta” (wunderliche Dreifaltigkeit), jonka mukaan sota on dynaamista, luonnostaan epävakaata vuorovaikutusta toisilleen vihamielisten joukkojen, sattuman ja järkiperäisen laskelmoinnin välillä.[5]

Von Clausewitzin joitakin näkemyksiä ovat arvostelleet sotateoreetikko Basil Liddell Hart ja sotahistorioitsija John Keegan.[6]

  • Clausewitz, Carl von: Sodankäynnistä. ((Vom Kriege, 1832.) Käsikirjaksi muokanneet ja selittävällä jälkisanalla varustaneet Wolfgang Pickert ja Wilhelm Ritter von Schramm. Suomentanut Heikki Eskelinen) Helsinki: Art House, 1998 (4. painos 2005). ISBN 951-884-227-2
  1. a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 720. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  2. a b von Clausewitz 2009, s. 15
  3. a b c d von Clausewitz 2009, s. 16–17
  4. a b Christopher Bassford.: Frequently Asked Questions about Clausewitz ClausewitzStudies.org. Viitattu 14.1.2024.
  5. Christopher Bassford: Clausewitz and His Works Viitattu 14.5.2009
  6. John Keegan and the Grand Tradition of Trashing Clausewitz (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 14.5.2009

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Strachan, Hew: Clausewitzin Sodankäynnistä. ((Clausewitz's On war: A biography, 2007.) Suomentanut Jouni Avelin) Helsinki: Ajatus, 2010. ISBN 978-951-20-7443-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]