Vilhelm Occamilainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vilhelm Ockhamilaisen kuva (frater Occham iste) hänen teoksensa Summa Logicae käsikirjoituksesta vuodelta 1341.

Vilhelm Occamilainen (myös Ockhamilainen, Okkamilainen tai Occam; engl. William of Ockham tai William of Occam; lat. Guillelmus de Ockham) (n. 1285 – 1349) oli englantilainen fransiskaanimunkki ja filosofi. Hän oli kotoisin Ockhamista, Surreystä, East Horsleystä. Fransiskaanina hän omisti elämänsä köyhyydelle ja minimalismille.

Vilhelmiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista loogikoista. Hänen tunnetuin argumenttinsa on ns. occamin partaveitsi, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden, syiden tai muuttujien määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen.

Vilhelm oli myös nominalismin uranuurtaja. Hän opetti, että ainoastaan partikulaarit eli yksilöoliot ovat olemassa, eivät mitkään universaalit muodot tai ideat, ja että tällaiset universaalit ovat ainoastaan ihmisten mielen synnyttämiä abstraktioita, eikä niillä ole mielen ulkopuolista olemassaoloa. Joskus Vilhelmiä pidetään enemmän konseptualismin kuin nominalismin puolestapuhujana, koska siinä missä nominalistit katsoivat, että universaalit olivat vain nimiä eli sanoja ennemmin kuin todellisia olemassa olevia asioita, konseptualistit katsoivat, että ne olivat vain konsepteja, eli nimet olivat olemassa olevien konseptien nimiä, vaikkakin pelkästään mielessä.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilhelm liittyi fransiskaaniseen sääntökuntaan hyvin nuorena, ja sai koulutuksen aluksi Lontoossa ja sittemmin Oxfordissa. Hän ei päättänyt opintojaan Oxfordissa, mutta näinä ja välittömästi seuranneina vuosina, kun hän toimi Lontoossa opettajana, hän kirjoitti ne filosofiset ja teologiset teoksensa, joihin hänen maineensa enimmäkseen perustuu.

Hänen ajatuksensa joutuivat hyvin pian kiistanalaisiksi. Paavi Johannes XXII määräsi hänet vuonna 1324 Avignoniin syytettynä harhaoppisuudesta. Hän vietti siellä neljä vuotta kotiarestissa, kun hänen opetuksiaan ja kirjoituksiaan tutkittiin. Tänä aikana hän tutki Mikael Cesenalaisen, fransiskaaniveljistön johtajan, pyynnöstä fransiskaanien ja paavin välillä ollutta riitaa apostolisesta köyhyydestä. Köyhyydestä oli tullut keskeinen fransiskaanien opille, mutta sekä paavi että dominikaanit pitivät sitä epäilyttävänä tai jopa harhaoppisena. Hän päätteli, että paavi Johannes XXII oli harhaoppinen. Hän esitti tämän näkemyksen myöhemmin myös kirjoituksissaan.

Ennen kuin Vilhelmin harha- tai oikeaoppisuuteen saatiin selvyyttä, hän pakeni Avignonista 26. toukokuuta 1328 Mikael Cesenalaisen ja muutaman muun munkkiveljen kanssa. He etsivät suojelusta keisari Ludvig IV Baijerilaisen hovista. Uskotaan, että Vilhelm julistettiin kirkonkiroukseen tämän julistettua paavin harhaoppiseksi, vaikkakin historialliset lähteet vaihtelevat asian suhteen. Hän vietti suuren osan loppuelämästään kirjoittamalla poliittisista asioista, kuten hengellisten ja maallisten vallanpitäjien suhteellisesta vallasta ja oikeuksista.

Vilhelm kuoli Münchenissä, Baijerissa, mahdollisesti mustan surman uhrina.

Ajatukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilhelmin mielestä raja hengellisen ja maallisen vallan välillä oli jyrkkä, paavilla ja muilla kirkonmiehillä ei ollut minkäänlaista oikeutta tai perustetta maalliselle vallalle kuuluviin tehtäviin tai maalliseen hallitsemiseen kuten omaisuuden ottamiseen. Hänen mukaansa 2 Tim. 2:4 osoitti, että Jeesus ja opetuslapset eivät suostuneet ottamaan vastaan mitään maallista valtaa tai hallintaoikeutta. [1]

Näin Vilhelm mielestään osoitti, että fransiskaanien valinta kieltäytyä paitsi yksityisestä myös yhteisestä omaisuudesta oli oikea. Esimerkiksi dominikaanit kieltäytyivät vain yksityisestä omaisuudesta.

Fransiskaanit olivat vedonneet kuluttavansa hyödykkeitä vailla mitään käyttöoikeuksia (siis pelkkä usus facti): heiltä siis puuttuisivat omistusoikeus, hallintaoikeus, käyttö- ja nautintaoikeus ja käyttöoikeus. Kaikki oikeudet olisivat yhä esineen omistajalla eli paavilla tai esineen lahjoittajalla. [1]

Vastustajien mielestä käyttöä ja omistamista ei voinut erotella esimerkiksi ruoan, juoman ja vaatteiden osalta, koska tällaisen käytön kaikki hyöty koitui käyttäjälle eikä lainkaan omistajalle. Paavi Johannes XXII korosti bullassaan fransiskaanien tekemän erottelun olevan vastoin roomalaista oikeutta: jotta voisi käyttää jotakin (oikeutetusti), pitäisi omata siihen vähintäänkin käyttöoikeus, yksilölle kuuluva omistusoikeus. Vuoden 1324 bullassaan paavi kirjoitti: "On mahdotonta, että ulkoinen teko voisi olla oikeudenmukainen, jos henkilöllä ei ole minkäänlaista oikeutta tehdä sitä." [1]

Vilhelmin mukaan kirkon hengellinen valta juontui Kristukselta mutta maallinen pakkovalta juontui Jumalasta kansan välityksellä. Maallisen vallan tuli siis palvella kansan etuja, ei kenenkään yksityisiä etuja, sillä kansalaiset eivät voineet alistaa itseään sellaiselle vallalle. Ihmiset voivat halutessaan rakentaa oikeuksille perustuvan järjestelmän omien tarkoitusperiensä vuoksi. [1]

Laillinen valta on väärintekijöiden rankaisemista ja oikaisemista. Keisarilla oli oikeus tuomita paavi murhasta ja paavilla oli oikeus tuomita keisari harhaoppiseksi. [1]

Toisaalta modernin valtioteorian alkeita olivat ennen Vilhelmiä esittäneet jo muun muassa Johannes Duns Scotus ja Marsilius Padovalainen, esimerkiksi suvereniteettiteoriaa ja sosiaalista sopimusteoriaa, vaikka usein ne laitetaan vasta Thomas Hobbesin (1588–1679) nimiin. [1]

Vilhelmin sekaantuminen omistusoikeuskiistaan johtui siitä, että kaksi muuta samanaikaisesti Avignonissa harhaoppisyytteessä olevaa fransiskaania, mm. kenraaliministeri Mikael Cesenalainen, olivat syytettyinä juuri apostolisesta köyhyysnäkemyksestään. Kolmikon paettua Paavi ekskommunikoi heidät ja julisti harhaoppisiksi kesäkuussa 1328. [1]

Vilhelm tulkitsi Johannes Duns Scotuksen tavoin, että syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala antoi ihmisille kaksi valtaa: yksityisen omistusoikeuden ja vallan asettaa hallitsijoita. Nämä molemmat vallat kuuluivat myös ei-kristityille. Hallitsija sai valtansa kansalta, ihmisille kuului omantunnon suvereniteetti. [1]

Näin pitkäaikaiset kiistat fransiskaanien köyhyyden harhaoppisuudesta johtivat Vilhelmin eräiden muiden fransiskaanien tavoin keskeisiksi talousteorian ja omistusoikeuden teorian muotoilijoiksi. [1]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Quaestiones in quattuor libros sententiarum

Vilhelm Occamilaisen teosten standardilaitos on Gedeon Gál et al., Guillelmi Ockham, Opera philosophica et theologica (1967–1988):[2]

Filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Summa logicae ("Logiikan summa") (ennen vuotta 1327), Pariisi 1448, Bologna 1498, Venetsia 1508, Oxford 1675.
  • Quaestiones in octo libros physicorum, (ennen vuotta 1327), Rooma 1637.
  • Summulae in octo libros physicorum, (ennen vuotta 1327), Venetsia 1506.
  • Quodlibeta septem (ennen vuotta 1327), Pariisi 1487.
  • Expositio aurea super totam artem veterem: quaestiones in quattuor libros sententiarum, Lyon 1495, Bologna 1496.
  • Major summa logices, Venetsia 1521
  • Quaestiones in quattuor libros sententiarum, Lyon, 1495.
  • Centilogium theologicum, Lyon 1495.

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Questiones earumque decisiones, Lyon 1483.
  • Quodlibeta septem, Paris 1487, Strassburg 1491.
  • Centilogium, Lyon 1494.
  • De sacramento altaris ja De corpore christi, Strassburg 1491, Venetsia 1516.
  • Tractatus de sacramento allans

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Opus nonaginta dierum (1330–1332), Leuven 1481, Lyon 1495.
  • Dialogus…de imperatorum et pontificum potestate, Lyon 1495.
  • Compendium errorum Joannis XXII papae (1335–38), Pariisi 1476, Lyon 1495.
  • Defensorium contra errores Johannem XXII papae (1335–39) Venetsia 1513.
  • Super potestate summi pontificis octo quaeslionum decisiones (1339–42).
  • Tractatus de dogmatibus Johannis XXII papae (1333–34).
  • Adversus errores Johannis XXII, Leuven 1481, Lyon 1495.
  • Epistola defensoria, Venetsia 1513.
  • Decisiones octo quæstionum (vuoden 1339 jälkeen), Lyon 1496.
  • Dialogus in tres partes diatinctus (1342–43), Pariisi 1476.
  • De jurisdictione imperatoris in causis matrimonialibus, Heidelberg 1598.
  • De electione Caroli IV (viimeinen teos)

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i Keskiajan aatehistoria, Virpi Mäkinen, Atena Kustannus Oy, Jyväskylä, 2003, ISBN 9517963106, 9789517963107. (referaatti.) Sivut 160, 167–168, 202, 204, 207-209.
  2. ↑ MobileReference: Encyclopedia of Philosophy for Smartphones and Mobile Devices, s. 1446. MobileReference, 2007. ISBN 1605010995 Teoksen verkkoversio.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekstilaitokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gál, Gedeon et al. (toim.): Guillelmi Ockham, Opera philosophica et theologica. (17 osaa) St. Bonaventure, NY: The Franciscan Institute, 1967–1988.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vilhelm Occamilainen.
  • Kaye, Sharon: William of Ockham The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  • Spade, Paul Vincent: William of Ockham The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Turner, William: William of Ockham Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  • William of Ockham: Dialogus Käännöksiä ja tutkielmia. British Academy (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:William of Ockham
Keskiajan filosofia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vilhelm_Occamilainen&oldid=22716229”