Ion (dialogi)

Ion eli Iliaasta
Ἴων ἢ Περὶ Ἰλιάδος
Dialogin alku ensimmäisessä painetussa laitoksessa (editio princeps) vuodelta 1513.
Alkuperäisteos
Kirjailija Platon Kieli muinaiskreikka (klassinen) Genre filosofia Julkaistu 399–387 eaa. Kausi varhaisvaihe Tetralogia VII tetralogia Laajempi Hippias Lyhyempi Hippias Ion Meneksenos Numerointi 530a–542b Suomennos Niteessä Teokset I Suomentaja Marja Itkonen-Kaila Kustantaja Otava Julkaistu 1999 ISBN 951-1-15892-9
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Ion (m.kreik. Ἴων) on Platonin kirjoittama dialogi, joka käsittelee runoutta. Sen toinen nimi Thrasylloksen jaottelussa on Iliaasta (Περὶ Ἰλιάδος, Peri Iliados). Dialogissa Sokrates ja Ion keskustelevat runollisesta innoituksesta sekä siitä, luovatko runoilijat puhtaasti taidosta vai jumalallisesta inspiraatiosta.

Historia

Platonin teosten joukossa Ion kuuluu tämän varhaisvaiheen dialogeihin, toisin sanoen se on kirjoitettu suhteellisen pian Sokrateen kuoleman jälkeen. Platon esittää dialogissa lähes ikonisen kuvan raivokkaasta, mielipuolisesta ja jumalallisesta runoudesta, jota muusat inspiroivat. Teos on samalla myös jotain, mitä nykyään kutsuttaisiin kirjallisuuskritiikiksi sekä kritiikkiä kritiikistä itsestään.

Diogenes Laertioksen esittämässä, Thrasylloksen tekemässä Platonin teosten jaottelussa dialogi kuuluu VII tetralogiaan yhdessä lyhyemmän ja laajemman Hippian sekä dialogin Meneksenos kanssa. Aiheensa puolesta Thrasyllos luki dialogin Platonin koettelevien (peirastikos) teosten joukkoon.

Sisältö

Sokrateen keskustelukumppani Ion oli rapsodi, antiikin kreikkalainen ammattimainen runouden esittäjä. Hän oli juuri tullut Epidauroksesta Asklepioksen kunniaksi järjestetyiltä juhlilta, ja on täynnä itseään voitettuaan ensimmäisen palkinnon runonlausuntakilpailussa.

Ion kuitenkin myöntää, että hänen kykynsä runonlausujana rajoittuu Homerokseen – muiden runoutta hän ei kykene selittämään eikä ole niistä kiinnostunut. Sokrateen mielestä tämä on outoa, ja hän pyrkii ratkaisemaan ongelman. Hän huomauttaa, etteivät taidekriitikot rajoitu arvostelemaan vain yhden taiteilijan teoksia, vaan kritisoivat taidetta, riippumatta taiteilijasta.

Sokrates pyrkii tämän perusteella todistamaan, ettei kyse ole Ionin omasta kyvystä, vaan jumalallisesta lahjasta, inspiraatiosta. Koska runollinen inspiraatio on ikään kuin magnetismia, voidaan sanoa, että jokainen joka tulee tähän inspiraation kenttään latautuu samalla inspiraatiolla. Runonlausuja saa inspiraation muusilta, ja siirtää runouden sisällön, sen mitä runoilija oli alun perin tarkoittanut, yleisöönsä. Näin jumalat viestivät ihmisille.

Sokrates huomauttaa Ionille, että tämän tulee olla vailla järkeä, koska suree ja valittaa runoa lausuessaan, vaikkei ole menettänyt mitään, ja vapisee pelosta yleisönsä edessä, vaikkei ole mitään pelättävää. Ion selittää, että tämä johtuu vain siitä, että hän saa rahapalkkion jos esittää runon aidon oloisesti: ”jos itketän heitä, saan itse nauraa sitten kun otan vastaan palkkiotani, mutta jos nauratan, saan itse itkeä koska menetän palkkioni”. Hän ei suostu myöntämään olevansa hullu ja hurmoksissa lausuessaan Homerosta.

Sokrates siteeraa tämän jälkeen Homeroksen runoista erilaisia taitoja, kuten lääkintätaitoa, ennustamista, kalastusta ja sodankäyntiä, käsitteleviä kohtia. Hän kysyy Ionilta, ovatko nämä taidot eri taitoja kuin runonlausunnan taito. Ion joutuu myöntämään, että vaikka Homeros käsittelee useita taitoja, hän ei mainitse runonlausujan taitoa. Sen sijaan kaikkien taitojen suhteen todellinen asiantuntija vaikuttaa olevan joku muu: lääkintätaidon asiantuntija on lääkäri, ei runonlausuja; kalastamisen asiantuntija on kalastaja, jne. Sokrates painostaa Ionia paljastamaan todellisen kykynsä. Ion tulee sanoneeksi Sokrateen dialektista hyökkäystä väistellessään, että sodankäyntiä koskevia asioita esittäessään hän ei tiedä, johtuuko se hänellä olevasta sotapäällikön taidosta vai runonlausujan taidosta: hän pitää niitä yhtenevinä. Sokrates tarttuu tähän, ja saa Ionin myöntämään, että tämä on siis hyvä sotapäällikkö. Koska Ion oli väittänyt olevansa Kreikan paras runonlausuja, hänen tuli siis olla myös Kreikan paras sotapäällikkö.

Lopulta Sokrates sanookin Ionin olevan kuin kiemurteleva ja jatkuvasti muotoa muuttava Proteus. Kummatkin hyväksyvät Sokrateen väitteen: runous ja runonlausunnan taito ovat lahja jumalilta.

Kirjallisuutta

Suomennos

• Platon: Ion. Teoksessa Teokset I. (Apologia, Kriton, Lakhes, Hippias (lyhyempi dialogi), Ion, Euthyfron, Kharmides, Lysis, Protagoras. Toinen painos) Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15892-9

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

• Plato: Io. Teoksessa Burnet, J. (toim.): Opera. (Volume III: Theages, Charmides, Laches, Lysis, Euthydemus, Protagoras, Gorgias, Meno, Hippias Maior, Hippias Minor, Io, Menexenus. Oxford Classical Texts) Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145424 Kreikankielinen alkuteksti.
• Plato: Ion. Teoksessa Plato’s Works. (Volume VIII: Statesman. Philebus. Ion. Loeb Classical Library) Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99182-6 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Aiheesta muualla

Teos

• Plato: Ion. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
• Plato: Ion. The Internet Classics Archive. (englanniksi)
• Plato: Ion. Project Gutenberg. (englanniksi)

Muuta

• Griswold, Charles: Plato on Rhetoric and Poetry The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)

Platonin teokset