Raphael Lemkin
| Raphael Lemkin | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. kesäkuuta 1900 Bezwodne, Vaukavysk, Hrodna, Venäjän keisarikunta (nyt Valko-Venäjä) |
| Kuollut | 28. elokuuta 1959 (59 vuotta) New York City, New York, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | puolalainen |
| Muut tiedot | |
| Koulutus | Lwówin yliopisto Heidelbergin yliopisto |
Raphael Lemkin (puol. Rafał Lemkin; 24. kesäkuuta 1900 Bezwodne, Grodnon kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 28. elokuuta 1959 New York, Yhdysvallat)[1] oli puolanjuutalainen, myöhemmin Yhdysvalloissa vaikuttanut asianajaja ja vähemmistöjen oikeuksien puolustaja, joka keksi käsitteen ”kansanmurha” (engl. genocide) ja vaikutti merkittävästi siihen, että kansanmurha määriteltiin kansainvälisen oikeuden nojalla rikokseksi. Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1948 yleissopimus kansanmurhan estämiseksi oli hänen elämäntyönsä huipentuma.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen toista maailmansotaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lemkin syntyi Bezwodnessa lähellä Wołkowyskiä Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Puolassa.[2] Alue kuuluu nykyään Valko-Venäjään.[3] Hänen vanhempansa olivat juutalaisia vuokraviljelijöitä, ja hän opiskeli 13-vuotiaaksi saakka kotona. Hän aloitti filologian opinnot Lwówin yliopistossa, mutta siirtyi vuonna 1921 opiskelemaan sen sijaan oikeustiedettä. Entisen osmanivaltakunnan sisäministerin Talaat paššan salamurha sai Lemkinin kiinnostumaan muutamaa vuotta aiemmin tapahtuneesta armenialaisten kansanmurhasta. Hän alkoi jo tuolloin pohtia ajatusta valtioiden omiin kansalaisiinsa kohdistamien joukkomurhien kriminalisoinnista.[1] Lemkin väitteli oikeustieteen tohtoriksi Heidelbergin yliopistosta.[4] Hänet nimitettiin vuonna 1929 Varsovan piirioikeuden apulaissyyttäjäksi.[1][3]
Vuonna 1933 Lemkin piti Madridissa kokoontuneelle Kansainliiton oikeuskonferenssille esitelmän, jossa hän ehdotti kansallisiin, rodullisiin ja uskonnollisiin ryhmiin kohdistuvan tuhoamisen määrittelemistä kansainväliseksi rikokseksi merirosvouksen, orjuuden ja huumeiden salakuljetuksen tapaan. Hän ehdotti kahta uutta rikosnimikettä: ”barbarismi” olisi viitannut ihmisten tuhoamiseen ja ”vandalismi” taiteen ja kulttuurin fyysiseen tuhoamiseen. Erityisesti Saksan edustajat vastustivat ehdotusta eivätkä Puolankaan edustajat kannattaneet sitä, sillä Puola pyrki tuolloin parantamaan suhteitaan Saksaan.[1] Lemkin joutui seuraavana vuonna luopumaan virastaan,[4] minkä jälkeen hän perusti oman asianajotoimiston. Hän jatkoi kansainvälistä oikeutta koskeviin konferensseihin osallistumista.[1]
Toisen maailmansodan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksan hyökättyä Puolaan toisen maailmansodan alussa Lemkin liittyi Puolan vastarintaliikkeeseen ja osallistui sissitoimintaan, kunnes haavoittui. Piileskeltyään kuukausia metsässä hän onnistui vuonna 1940 pakenemaan Ruotsiin.[3] Hänen vanhempansa ja 47 muuta sukulaistaan kuolivat saksalaismiehityksen aikana holokaustissa ja kuolemanmarsseilla.[2] Lemkin oli vierailevana luennoijana Tukholman yliopistossa, kunnes hän siirtyi vuonna 1941 Yhdysvaltoihin Duken yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.[1][3] Vuonna 1942 hän meni Washingtoniin, jossa hän teki analyysejä Yhdysvaltain sotaministeriön ylioikeusupseerin kanslialle ja konsultoi Board of Economic Warfare -elintä.[2][1]
Lemkin alkoi jo Ruotsissa ollessaan kerätä tietoja eri väestöryhmien kohtelua koskevista määräyksistä ja säädöksistä Saksan miehittämissä maissa.[1][3] Hän osoitti, että monia ei-saksalaisia kansallisuuksia pyrittiin joko tuhoamaan tai saksalaistamaan. Todisteina hän käytti muun muassa tietoja eri kansallisuuksille jaetuista ruoka-annoksista.[1] Vuonna 1944 Lemkin julkaisi pääteoksensa Axis Rule in Occupied Europe, jossa hän analysoi Saksan miehitysvaltaa oikeudellisesta näkökulmasta.[3] Tässä kirjassa hän käytti ensimmäisen kerran itse keksimäänsä uudissanaa genocide, kansanmurha. Hän johti sen kreikan sanasta genos (γένος), ’suku’, ja englannin päätteestä -cide, jonka kantasana on latinan caedere, ’tappaa, tuhota’. Lemkin määritteli sen tarkoittavan kansallisen tai etnisen ryhmän tuhoamiseen tähtäävää suunnitelmallista toimintaa, jonka kohteena ovat yksilöt ryhmän osana.[5][1][2]
Sodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lemkin toimi Nürnbergin oikeudenkäynnissä yhtenä Yhdysvaltain pääsyyttäjän Robert H. Jacksonin oikeudellisista neuvonantajista. Lemkinin aloitteesta kansanmurhan käsite mainittiin oikeudenkäynnin syytekirjelmässä, mutta hänen pettymyksekseen yhtäkään syytetyistä ei tuomittu siitä.[1][2] Hän yritti huonolla menestyksellä saada Pariisin rauhankonferenssia hyväksymään sopimuksen kansanmurhan kriminalisoinnista ja määräämisestä rangaistavaksi.[4]
Seuraavaksi Lemkin suuntasi huomionsa Yhdistyneisiin kansakuntiin (YK). Hän alkoi ahkerasti lobata eri maiden YK-edustajia tekemään virallisen aloitteen kansanmurhan julistamisesta kansainväliseksi rikokseksi. YK hyväksyi asiaa koskevan päätöslauselman yksimielisesti vuonna 1946. Seuraavana vuonna YK:n pääsihteeri Trygve Lie pyysi Lemkiniä laatimaan yhdessä Henri Donnedieu de Vabresin ja Vespasian Pellan kanssa luonnoksen yleissopimukseksi kansanmurhan estämisestä.[1] YK:n yleiskokous Pariisissa hyväksyi yleissopimuksen yksimielisesti 9. joulukuuta 1948. Kahdenkymmenen valtion ratifioitua sopimuksen se astui voimaan lokakuussa 1950.[1][3] Lemkin oli iloissaan sopimuksen hyväksymisestä, vaikka siihen liitettiin eräitä varauksia ja siitä jäi pois Lemkinin luonnokseen sisältynyt kulttuurisen kansanmurhan käsite, joka olisi käsittänyt kieleen, perinteisiin ja monumentteihin kohdistuvan tuhoamisen.[1] Erityisesti Neuvostoliiton vaatimuksesta myös poliittisten ryhmien tuhoaminen jätettiin pois kansanmurhan oikeudellisesta määritelmästä. Lemkin hyväksyi tämän rajauksen, sillä sopimusta olisi muuten tuskin hyväksytty.[5][1]
Vuonna 1953 julkaisemassaan esseessä Soviet Genocide in the Ukraine Lemkin kutsui Ukrainan 1930-luvun tapahtumia ”klassiseksi esimerkiksi” kansanmurhasta, sillä hänen mukaansa Neuvostoliiton pyrkimyksenä oli ollut tuhota Ukrainan erillinen kulttuuri ja kansallinen yhteisö. Hän käytti kansanmurhan käsitettä tässä yhteydessä alun perin kaavailemassaan laajemmassa merkityksessä eikä uudessa kansainvälisen oikeuden mukaisessa ahtaammassa merkityksessä, joka viittaa lähinnä koko väestön tuhoamispyrkimyksiin.[5]
Lemkin asui loppuikänsä Yhdysvalloissa. Hän oli vuodesta 1948 luennoitsijana Yalen yliopistossa ja vuodesta 1955 Rutgersin yliopiston oikeustieteen professorina.[3] Häntä ehdotettiin useasti Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Lemkin kuoli sydänkohtaukseen 59-vuotiaana. Hänet on haudattu New Yorkiin Mount Hebronin juutalaiselle hautausmaalle.[1] Kansanmurha-käsitettä on arvostellut brittiläinen oikeustieteilijä Philippe Sands, jonka mukaan se on tuonut identiteettipolitiikan kansainväliseen oikeuteen.[6]
Lemkinin omaelämäkerta Totally Unofficial: The Autobiography of Raphael Lemkin julkaistiin postuumisti vuonna 2013.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Bernard F. Hamilton: Lemkin, Raphael (englanniksi) Encyclopedia of Genocide and Crimes Against Humanity (2005), Encyclopedia.com. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ a b c d e Coining a Word and Championing a Cause – The Story of Raphael Lemkin (englanniksi) United States Holocaust Memorial Museum. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ a b c d e f g h Raphael Lemkin papers, 1931-1947 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Columbia University Libraries. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ a b c Life of Raphael Lemkin (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Lemkin House. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ a b c Anne Applebaum: Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa, s. 15–16, 432–435. Suomentanut Antero Helasvuo. Siltala, Helsinki 2018.
- ↑ Jussi Niemeläinen: Sands kritisoi kansanmurhan käsitettä. Helsingin Sanomat, 5.12.2023, s. A 22. Kansanmurhan käsite on jopa haitallinen, sanoo Ukrainaa auttava oikeusoppinut Philippe Sands.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Philippe Sands: Paluu Lembergiin: kansanmurha- ja rikos ihmisyyttä vastaan -käsitteiden juurilla (East West Street: On the Origins of Genocide and Crimes Against Humanity), suom. Titia Schuurman. Helsinki: Teos 2023 ISBN 978-952-363-390-2 (sisältää Lemkinin elämäkerran)
| ||||||||||||||||||||||
