Emile Berliner

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Emil Berliner)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emile Berliner

Emile (alun perin Emil) Berliner (20. toukokuuta 1851 Hannover3. elokuuta 1929) oli saksalais-yhdysvaltalainen keksijä, joka kehitti gramofonin, levysoittimen edeltäjän. Hän osallistui myös puhelimen ja mikrofonin varhaiseen kehitystyöhön ja kehitti uudenlaisen kevyen helikopterin moottorin.

Berliner siirtyi kotikaupungistaan Hannoverista New Yorkiin Yhdysvaltoihin 19-vuotiaana, koska ei saanut kykyjään vastaavaa työtä ja koska hän vältti samalla Saksan–Ranskan sodan (1870–1871). Muutaman dollarin kanssa Yhdysvaltoihin saapunut Berliner oli käynyt kouluja 14-vuotiaaksi, mutta hän oli ahkera ja kunnianhimoinen. Töitä hän oli tehnyt sukunsa kangaskaupassa. Yhdysvalloissa hän siirtyi Washingtoniin ja aloitti lyhyttavarakaupan myyjänä. Vuonna 1873 hän aloitti fysiikan ja sähkötekniikan iltakurssit New Yorkin Cooper-instituutissa. Ensimmäisen patenttihakemuksensa hiiltä sisältävästä puhelinlähettimestä hän teki vuonna 1877 työskennellessään Bell Telephone Companyllä. Kyseessä oli maailman ensimmäinen mikrofoni.[1]

Thomas Edison oli kehittänyt fonografin vuonna 1877 eli kaksitoista vuotta ennen kuin Berliner esitteli gramofonin vuonna 1889. Edisonkaan ei ollut ensimmäinen, joka esitteli äänentoistolaitteiston. Jo vuonna 1857 oli keksitty fonoautografi ja vuonna 1877 ennen Edisonia oli markkinoille tullut paleofoni. Ennen gramofonia kuultiin vielä vuonna 1881 grafofoni. Edisonin fonografi oli luonut äänitemarkkinoita. Gramofonin ja fonografin kesken alkoi ensimmäinen formaattisota, joita äänitealalla nähtiin 1900-luvun lopulla useita. Edisonin laitteen ääni oli parempi kuin gramofonin ja sylinterillä pyörimisnopeus säilyi vakiona äänitteen loppuun toisin kuin äänilevyllä, jonka spiraaliradalla neulan nopeus muuttui loppua kohden. Gramofoni kuitenkin voitti sodan, koska levyjä pystyttiin helposti valmistamaan suuria määriä puristamalla ja levyjen varastointi vei vähemmän tilaa kuin fonografirullien. Gramofonilevyformaatti säilyi 70 vuotta, kunnes vinyylilevy vei markkinat.[2]

  1. Chaline, s. 62.
  2. Chaline, s. 63–65.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]