Kuolemajärvi
| Kuolemajärvi | |
|---|---|
| Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle | |
 |
|
|
sijainti |
|
| Lääni | Viipurin lääni |
| Maakunta | Karjalan historiallinen maakunta |
| Kihlakunta | Rannan kihlakunta |
| Kuntanumero | 296 |
| Perustettu | 1871 |
| – emäpitäjä | Uusikirkko |
| Lakkautettu |
1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944) |
| Pinta-ala |
400,00 km² [1] (12.3.1940) |
| – maa | 367,40 km² |
| – sisävesi | 32,60 km² |
| Väkiluku |
5 686 [2] (31.12.1939) |
| – väestötiheys | 15,5 as./km² |
Kuolemajärvi (ven. Пионе́рское; kappeliseurakunnan entinen nimi Hatjalahden kappeli, ruots. Hatialax Kapell) on entinen Suomen kunta Karjalankannaksella Suomenlahden rannalla Neuvostoliitolle 1944 luovutetulla alueella. Pinta-ala oli 367,4 km² ja asukkaita 5 686 (1939). Kuolemajärven entisen kirkonkylän venäläinen nimi on vuodesta 1948 lähtien ollut Pionerskoje.
Pitäjän nimen oletetaan usein virheellisesti liittyvän Mikael Agricolan kuolemaan. Agricola kuoli Kuolemajärven Kyrönniemen kylässä 9. huhtikuuta 1557 palatessaan Moskovasta rauhanneuvotteluista. Järven ja paikkakunnan nimi juontaa kuitenkin varhaisemmilta ajoilta.[3] Kuolemajärvi-nimiset kylä ja järvi tunnettiin jo 1550-luvun puolivälissä. Vuoden 1554 voudintileihin Kuolemajärven kylä on kirjattu muodossa Koolemaierffuen by.[4]
Kuolemajärven kirkko tuhoutui talvisodassa 1939. Suojajoukkotaisteluiden tuloksena Suomen talvisodan pääpuolustusasema Kannaksella muodostui 6. joulukuuta 1939 mennessä Kuolemajärven kohdalle. Rintamavastuu alueella kuului 4. divisioonalle.
Kuolemajärven väestö asutettiin jatkosodan jälkeen seuraaviin Turun ympäristökuntiin: Askainen, Aura, Kakskerta, Kustavi, Lemu, Maaria, Masku, Merimasku, Mietoinen, Naantali, Nousiainen, Paattinen, Raisio, Rusko, Rymättylä, Taivassalo, Tarvasjoki, Vahto ja Velkua.[5]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuolemajärven pitäjän alueelta on tehty lukuisia kivi- ja rautakautisia esinelöytöjä. Kesällä 1936 tehtiin kaivauksia Muurilan kylässä arkeologi Sakari Pälsin johdolla.[3][6]
Ruotsin vallan aikana (ennen vuotta 1721) Kuolemajärven eteläosa kuului hallinnollisesti Viipurin hallintopitäjään ja Rannan kihlakuntaan. Pohjoisemmat kylät taas kuuluivat Uudenkirkon hallintopitäjään ja Äyräpään kihlakuntaan. Kirkollisesti Kuolemajärvi kuului jo keskiajalta lähtien Uudenkirkon seurakuntaan. Kuolemajärven eteläosan kylät muodostivat jo 1600-luvun alkupuolella Kuolemajärven kappeliseurakunnan. Sen nimenä oli aluksi Hatjalahden kappelikunta (Hatialax Cappelgeld). Karl Gabriel Leinbergin mukaan ensimmäiset maininnat Hatjalahden kappelikunnasta ovat vuodelta 1619. Kuolemajärven kappeliseurakunnalla ei ollut aluksi omaa pappia, vaan kappeliseurakuntaa hoidettiin Uudenkirkon kirkolta käsin. Oman papin kappeliseurakunta sai 1680-luvulla.[7]
Kuolemajärven kappeliseurakunta laajeni huomattavasti 1700-luvun puolivälissä tapahtuneessa seurakunnallisessa aluejaossa. Tuolloin Kuolemajärven kappeliseurakuntaan liitettiin seuraavat Uudenkirkon emäseurakuntaan kuuluneet kylät: Hopiala, Huumola, Järvenpää (eli Träskända), Pihkala, Pitkälä, Siprola, Summa ja Viuhkola sekä Kaukjärveltä Iivanala, Kaukola, Kiskola, Mellola, Nuutila, Paavola ja Varpulila. Koiviston seurakuntaan kuulunut Näykkilän kylä liitettiin Kuolemajärven kappeliseurakuntaan 1800-luvun puolivälin tienoilla. Kuolemajärven seurakunta itsenäistyi omaksi kirkkoherrakunnaksi 1864. Kuolemajärven kunnan ensimmäinen kuntakokous pidettiin 1. huhtikuuta 1871.[3]
Kylät 1939
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Akkala, Hatjalahti (Hatelahti), Hietanen, Hopiala, Huumola, Iivanala, Inkilä, Juvanruukki, Järvenpää, Karjalainen, Kaukola, Kipinola, Kiskola, Kolkkala, Kuolemajärvi, Kämärä, Laasola, Mellola, Muurila, Nuutila, Näykki, Paavola, Pentikkälä, Pihkala, Pinnonniemi, Pitkälä, Seivästö (myös majakka), Siprola, Summa, Taatila, Työppölä, Varpulila, Viuhkola, Yläkirjola.[8][9] Akkalan kylään kuulunutta Kirkkoniemen seutua kutsuttiin Kirkonkyläksi, mutta maarekisteriin merkitty virallinen kylän nimi se ei ollut.[3]
Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 13 koulupiiriin.[10]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Kuolemajärven väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1940.
Nykytilanne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Entisen Kuolemajärven kunnan alue kuuluu nykyään Leningradin alueen Viipurin piiriin, sen Koiviston (Primorsk), Uudenkirkon (Poljany) ja Kähärin (Gontšarovo) kuntiin. Ennen vuoden 2006 kuntaliitoksia Kuolemajärven ydinalue muodosti Akkalan (ven. Кра́сная Доли́на, Krasnaja Dolina) kyläneuvostoalueen ja kunnan länsiosa kuului Humaljoen (ven. Jermilovo) kyläneuvostoalueeseen, jotka nyt kuuluvat Koivistoon.
Kuolemajärven kirkonkylän nimi on nykyään Pionerskoje (ven. Пионе́рское), mutta kylällä ei ole mitään hallinnollista merkitystä. Kuolemajärven asema on yksi niistä harvoista Karjalankannaksen paikannimistä, joita neuvostohallinto ei venäläistänyt tai itse asiassa ”neuvostolaistanut”. Aseman nimi on siis edelleen Kuolemajärvi, vaikka Kuolemajärven asemanseudun eli Pentikkälän nimi on ollut vuodesta 1948 Rjabovo (ven. Ря́бово).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) (sivut 2–3, taulukko 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa maalisk. 12 p:nä 1940 luovutettujen alueiden sekä vuokra-alueen pinta-ala) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
- ↑ Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
- ↑ a b c d Oiva Kojo, Aili Valkolahti ym: Kuolemajärvi. Historia, muistelmia ja kuvauksia. Kuolemajärvi-säätiö, Vammala 1957.
- ↑ Saulo Kepsu: Kannaksen kylät. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 54. Helsinki 2018.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Otava 1950, Helsinki.
- ↑ Kerkko Nordqvist & Oula Seitsonen: Seitsemän vuosikymmenen takaisia kenttätyökiireitä: Sakari Pälsin kesämatka 1936. Muinaistutkija 3/2008, Suomen arkeologinen seura, 2008.
- ↑ Ester Kähönen: Vanha Äyräpää I. Entisen Äyräpään kihlakunnan historiatoimikunta, Helsinki 1959
- ↑ Kuolemajärven kotisivut (Mikä oli Kuolemajärvi?) 2.8.2007. Kuolemajärvi-säätiö. Viitattu 13.8.2007.
- ↑ Kuolemajärvi 7.3.2007. Suomen Sukututkimusseura. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 13.8.2007.
- ↑ Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.
- ↑ Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luovutettu Karjala – Kuolemajärvi
- Kuolemajärven kotisivut
- Karjala-lehden N:o 17/1974 Kuolemajärvi-liite