Suomen Syöpäyhdistys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Syöpäyhdistys ry
Perustettu 1936
Toimiala potilasjärjestö
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue valtakunnallinen
Puheenjohtaja Sirpa Leppä
Aiheesta muualla
Sivusto

Suomen Syöpäyhdistys ry on suomalainen kansanterveysjärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä syövän aiheuttamia haittoja. Suomen Syöpäyhdistys on samalla kertaa sekä asiantuntijaorganisaatio, potilaiden puolesta puhuja että kansanterveyden ohjelmia suunnitteleva ja toteuttava järjestö. Järjestö ylläpitää verkkosivuja, julkaisee lehteä ja kokoaa yhteen erilaisia syöpäpotilaan arkea helpottavia palveluita, kuten neuvontaa ja kuntoutusta.

Suomen Syöpäyhdistys on kattojärjestö, joka koostuu 12 maakunnallisesta syöpäyhdistyksestä ja 6 valtakunnallisesta potilasjärjestöstä, mutta sillä on myös omaa, valtakunnallista toimintaa, kuten terveyspalvelut, neuvonta, terveyden edistäminen ja viestintä. Lisäksi yhdistys ylläpitää Suomen Syöpärekisteriä ja sen yhteydessä toimivat Syöpäsäätiö ja Syöpätautien tutkimussäätiö, jonka hallinnosta ja tiedotuksesta Suomen Syöpäyhdistyksen henkilöstö on vastuussa. Suomen Syöpäyhdistyksen kokonaisjäsenmäärä on noin 130 000, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista alan järjestöistä. Valtaosa jäsenistä on maakunnallisissa syöpäyhdistyksissä, joita on Ahvenanmaalta Rovaniemelle.[1]

Suomen syöpäyhdistys on SOSTEn jäsenjärjestö.

Suomen Syöpäyhdistys on perustettu vuonna 1936. Sen yhteyteen perustettiin vuonna 1948 Syöpäsäätiö, jonka yhteydessä puolestaan toimii vuonna 1969 perustettu Syöpätautien Tutkimussäätiö. Syöpäsäätiölle lahjoitetuista varoista 90 % menee syöpäsairauksien tutkimukseen. Vuonna 2015 Syöpäsäätiön tuki tieteelle oli yli viisi miljoonaa euroa. [2] Syöpäyhdistys on kehittänyt kuntoutuskurssitoimintaa ja syöpään liittyvää neuvontaa. Se on myös pannut alulle kaikki Suomessa kansanterveystyönä tehtävät syöpäseulonnat: kohdunkaulan syövän seulontaohjelma alkoi 1960-luvulla, rintasyövän mammografiaseulonnat 1980-luvulla ja suolistosyöpien seulonnat 2000-luvulla. Yhdistys on rahoittanut Pohjoismaiden ensimmäisen palliatiivisen hoidon professuurin Tampereelle ja tukenut professuureja Tampereen ja Turun yliopistoissa. Se on perustanut saattohoitokoteja. Ensimmäinen saattohoitokoti perustettiin Pirkanmaalle ja samana vuonna Helsinkiin Terhokoti. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys on ollut perustamassa saattohoitokotia Turkuun (Karinakoti).[3]

Suomen Syöpäyhdistyksessä ja sen jäsenjärjestöissä työskentelee yhteensä noin 200 henkilöä. Keskustoimistossa Helsingissä on töissä vajaa 70 ihmistä. Yhdistyksen valtuuskunta koostuu puheenjohtajasta ja 26 jäsenestä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsenensä. Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii professori Teuvo Tammela. Järjestön pääsihteeri on lääketieteen tohtori, dosentti Sakari Karjalainen.

Suomen Syöpäyhdistys on Syöpäjärjestöjen valtakunnallinen kattojärjestö. Yhdistys toteuttaa terveyden edistämistä sekä tiedottaa suomalaisille, miten syöpää voidaan ehkäistä ja syöpävaaraa alentaa. Yhdistys toimii myös potiladen etujen puolestapuhujana. Keskeisiä teemoja syövän ehkäisyssä ovat tupakoinnin vähentäminen, auringon ultraviolettisäteilyn ihosyöpävaara sekä painonhallinta ja fyysinen aktiivisuus.

Lisäksi Suomen Syöpäyhdistys koordinoi Raha-automaattiyhdistyksen tukemaa nuorten tupakoinnin vähentämis- ja ennaltaehkäisyhanketta Suomessa. Yhdistys toteuttaa lukuisia nuorille suunnattuja kampanjoita vuosittain.

Syöpäyhdistyksen yhteydessä toimii vuonna 1952 perustettu syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri, jonka yhteydessä toimii Joukkotarkastusrekisteri. Joukkotarkastusrekisteri varmistaa syöpäseulontojen toimivuutta ja laatua. Se huolehtii seulontakutsuista, tutkii niiden peittävyyttä ja arvioi toiminnan laatua.

Suomen Syöpäyhdistys ja sen yhteydessä toimivat säätiöt ja tutkimuslaitokset tunnetaan paremmin nimellä Syöpäjärjestöt. Se on markkinointinimi kokonaisuudelle, jolla on laaja vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomen Syöpäyhdistys on Pohjoismaiden syöpäunionin (NCU), Euroopan syöpäjärjestöjen (ECL) ja Maailman syöpäunionin (UICC) jäsenjärjestö.

Suomen Syöpäyhdistys julkaisee mm. Syöpä-Cancer-aikakauslehteä, vuosikertomusta sekä tieteellistä julkaisua Focus Oncologiae.[4]

Maakunnalliset syöpäyhdistykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Etelä-Suomen Syöpäyhdistys
  • Keski-Suomen Syöpäyhdistys
  • Kymenlaakson Syöpäyhdistys
  • Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
  • Pirkanmaan Syöpäyhdistys
  • Pohjanmaan Syöpäyhdistys
  • Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistys
  • Pohjois-Savon Syöpäyhdistys
  • Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys
  • Saimaan Syöpäyhdistys
  • Satakunnan Syöpäyhdistys
  • Ålands Cancerförening

Valtakunnalliset potilasyhdistykset[5]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Colores – Suomen Suolistosyöpäyhdistys
  • Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland
  • Suomen eturauhassyöpäyhdistys Propo
  • Suomen Kurkku- ja Suusyöpäyhdistys
  • Suomen Syöpäpotilaat
  • Sylva (syöpäsairaiden lasten ja nuorten aikuisten sekä heidän läheistensä yhdistys)

Kansainväliset syöpäjärjestöt, säätiöt ja yhdistykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Syöpäyhdistys on jäsenenä kansainvälisissä järjestöissä, jotka yhdessä toimivat syövän aiheuttaman kärsimyksen vähentämiseksi ja toimivat potilaiden puolestapuhujina. Työtä tehdään järjestöjen lisäksi monenlaisissa verkostoissa.

Muita yhteistyökumppaneita on paljon Suomen Syöpärekisterin kautta, koska Suomen Syöpärekisteri on arvostettu tutkimuslaitos.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]