Sommittelu

Sommittelu eli kompositio (lat. compositio) tarkoittaa taideteoksen kokonaisrakennetta, sitä kuinka esimerkiksi muodot ja värit on tietyssä teoksessa ryhmitelty. Sommittelusta kolmiulotteisilla elementeillä esimerkiksi kuvanveistossa tai arkkitehtuurissa käytetään sanaa plastinen sommittelu.

Sommittelu on kuvallisten elementtien järjestämistä mielekkääksi kokonaisuudeksi kuvapinnalla. Sitä voi verrata dramatisointiin esittävissä taiteissa.

Sommittelu-termillä tarkoitetaan myös hyvää sommittelua, eli kuvan eri osien järjestämistä, ryhmittelyä tai asettamista siten, että osat muodostavat yhtenäisen, kiinnostavan tai tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden. Yleisen näkemyksen mukaan taideteos on esteettisesti miellyttävä, kun sen osat luovat tasapainoisen vaikutelman. Harmonia on saavutettu, jos sommitelma vaikuttaa vakaalta, eikä synny tarvetta lisätä tai poistaa mitään.

Sommittelun avuksi on eri aikoina luotu erilaisia malleja, kuten esimerkiksi kontraposto tai kultainen leikkaus. Sommittelun opettamista varten on laadittu erilaisia sommitteluoppeja.

Mihin sommittelua tarvitaan?

Sommittelua tarvitaan siellä, missä käytetään kuvallista ilmaisua. Kuvan tekemisen kannalta sommittelun taito on välttämätön. Sommittelu on yksi valokuvauksen peruspalikka, samoin elokuvien eri kuvakulmat mietitään tarkkaan.

Useat eri ammattiryhmät tarvitsevat sommittelua jokapäiväisessä työssään. Alun perin maalaustaiteen tarkoituksia varten laadittuja komposition keinoja sovelletaan muun muassa taidegrafiikassa, kuvanveistossa, arkkitehtuurissa, asemakaavasuunnittelussa, graafisessa suunnittelussa, typografiassa, valokuvauksessa, elokuvan kuvauksessa ja videokuvauksessa. Ammatti-ihmisten lisäksi sommittelun perusteiden osaaminen auttaa eri taiteenlajien harrastajia kehittämään kuvallista ilmaisukykyä.

Kuvalliset perustekijät

Viivan suunnat

Piste

Harmoninen sommitelma voi syntyä yhdestä ainoasta pisteestä, koska se rinnastetaan ympäröivään tilaan. Piste voi olla sommitelman itsenäinen osa, mutta vasta silloin sommitelmaan syntyy tilan ja liikkeen vaikutelma, kun siihen saadaan vähintään kahden elementin jännite. Erikokoiset, yksittäiset piirteet antavat syvyysvaikutelman.

Viiva

Vaakasuora

Viiva on kahden pinnan leikkauskuvio tai liikkuvan pisteen ura. Yksinkertaisin suora viiva on horisontaalinen eli vaakasuora viiva. Sen peruspiirteitä ovat kylmyys, laakeus ja litteys, rauhallisuus sekä pysyvyys. Tasapaino liitetään myös vaakaviivaan.

Pystysuora

Vaakasuoralle viivalle päinvastainen on vertikaalinen eli pystysuora viiva. Se koetaan korkeaksi, nousevaksi ja juhlalliseksi, lämpimäksi sekä liikkuvaksi.

Lävistäjä

Kolmas suorien viivojen perustyyppi on diagonaalinen eli lävistäjän suuntainen vino viiva. Sillä on taipumus dramaattisuuteen, vilkkauteen ja toimintaan. Suorien viivojen vastakohta on käyrä viiva, joka voi olla dynaaminen ja vaihteleva.

Muut ominaisuudet

Viivaan voi myös sisältyä eri liikkeitä: nouseva, laskeva, kiertävä, lähestyvä, pakeneva, hidastuva ja nopeutuva. Kaareva viiva on pehmeä. Viivan ilmaisukeinoja ovat: viivan suunta, tiheys, sijainti, muoto, tummuus, paksuus, määrä, katkot, rytmi ja vauhti.

Pinta

Peruspinnalla tarkoitetaan sitä tasaista pintaa, jolle työ suoritetaan. Peruspinnan muoto eli sivujen suhde määrää pinnan luonteen. Kun pystysuorat sivut ovat selvästi vaakasuoria pitemmät, on peruspinta luonteeltaan kuuma tai aktiivinen ja vastaavasti vaakasuorien sivujen ollessa pitemmät on peruspinta luonteeltaan kylmä tai rauhallinen. Tasapainoisin ja neutraalein peruspinta on neliö.

Peruspinnan eri osilla on eri huomioarvo. Mikäli peruspinta jaetaan neljään osaan, oikealla ylhäällä on suurin huomioarvo, toiseksi suurin ylhäällä vasemmalla, sen jälkeen alaoikealla ja vähäisin alavasemmalla. Merkittäviä tekijöitä ovat peruspinnan lävistäjät, joilla on todettu olevan tiettyä liikevoimaa. Sommittelussa huomio voidaan siirtää pois kulmista jättämällä ne aiheellisesti köyhemmiksi, jolloin esimerkiksi viivojen avulla katse voidaan kuljettaa kuvapinnan tärkeimpiin osiin. Pinnan yläosa on kevyt ja alaosa on raskas. Vasempaan reunaan liitetään keveys, oikea on taas raskas ja aktiivinen. Keskikohta on rauhallinen.

Massa

Volyymilla tarkoitetaan tilavuutta, kolmiulotteisuutta, kappaletta tai massaa. Sillä on kolme ulottuvuutta: pituus, korkeus, ja syvyys.

Rytmi

Visuaalinen rytmi on samankaltaisten asioiden kuten viivojen, muotojen, värien ja valöörien säännöllistä toistamista. Se on kuvapintaa koossapitävä voima, joka yhdistää sommitelman eri osat toisiinsa.

Kun toistuminen tapahtuu säännöllisesti puhumme sidotusta rytmistä. Vapaassa rytmissä toistuminen tapahtuu epäsäännöllisesti. Mekaaninen rytmi on koneen jättämä jälki tai sellaisen tarkka jäljittely. Staattiset tekijät luovat järjestystä ja tasapainoa, dynaamiset toimintaa, jännitystä ja vaihtelua.

Tasapaino

Sommittelun tasapaino toteutuu silloin, kun se koetaan vakaaksi. Tasapainotila voi olla joko staattinen eli paikallaan pysyvä tai dynaaminen eli jännitteinen. Symmetria luo staattisuutta tasapainoa, joka pysäyttää ja pakottaa paikoilleen. Sidottu rytmi, staattinen tasapaino ja symmetria ovat sukulaisia keskenään, samoin vapaa rytmi, dynaamisuus ja jännitteisyys. Tasapainoton sommitelma on disharmoninen. Se tuntuu epävakalta ja syntyy tarve muuttaa jotain.

Jännite ja dynamiikka

Vastakohdat luovat jännitystä. Se on keino saada kuvapintaan tapahtumaa ja eloa. Jännitteetön tasapaino on helppo ja turvallinen, mutta vaikuttaa aikaa myöten yksitoikkoiselta. Jännite siis syntyy rinnastamalla vastakohtia, ja tapahtumat syntyvät jännitteistä.

Kuvapinta alkaa elää vasta silloin, kun sen osien välillä vallitsee vastakkaisia voimavarauksia. Jännite syntyy vastakohtien eri kontrastien rinnastuksesta ja vuorovaikutuksesta. Sommittelussa vastakohtapareja voivat olla esimerkiksi: yksi-monta, pieni-suuri, kevyt-raskas, vaalea-tumma, lepo-liike, avoin-suljettu. Kuvapinnan saa dynaamiseksi näiden vastakohtien avulla. Kun sijoittelua tehdään reunaan, se on voimakkaampi. Yksinäinen muoto on vahvempi kuin ryhmä.

Kuvalliset muuntujat

Koko, muoto, asento-paikka, suunta

Muodon koko koetaan suhteessa ympäröiviin kuvioihin.

Muoto voi olla terävä, kulmikas tai pyöreä ja se on silmin havaittava tai käsin kosketeltava. Muoto voidaan esittää pinnassa kaksiulotteisena tai kolmiulotteisena tilassa.

Muodot voivat olla pinnassa vaaka- tai pystysuorassa, vinossa tai kaltevassa asennossa. Niiden sijainti on suhteessa ympäröiviin muotoihin esim. yläpuolella, alapuolella, vieressä ja takana. Muodot voivat olla myös ristikkäin, vinosti tai yhdensuuntaisesti toistensa kanssa. Kuvapinnassa ne voivat olla keskellä ja reunoilla.

Muoto voi sijaita pinnassa niin, että sillä on selvä liikesuunta. Liikerata saattaa suuntautua ylös, alas, vasemmalle, oikealle, vinosti, tai kiertää ympyrää tai spiraalia.

Muodon koko.
Muodon muoto.
Muotojen sijoittelu.
Muotojen suunta.

Lukumäärä, välimatka, tiheys

Kun muotoja on vain muutamia, on niiden sijoittaminen pintaan tai tilaan sommittelun kannalta ratkaisevaa. Kun muotoja on runsaasti, täytyy niitä ryhmitellä, jotta syntyisi jäsennelty kokonaisuus.

Muoto voidaan ryhmitellä joko tasaisin tai vaihtelevin välein. Lähekkäin olevat osaset muodostavat kokonaisvaltaisia hahmoja.

Tiheys määräytyy osasten paljoudesta kuvapinnassa tai tilassa. Painavassa, voimakkaammassa muodossa osaset ovat tiheämmässä kuin kevyessä muodossa.

Muotojen lukumäärä.
Välimatka muotojen välillä.
Muotojen tiheys.

Väri ja muut sommittelutekijät

Yllä mainittujen elementtien lisäksi värit ja valöörit vaikuttavat sommitelmaan. Eri väreillä on eri ominaisuuksia ja niillä saa aikaan erilaisia tilavaikutelmia. Punainen tuntuu olevan lähellä ja sininen taas kaukana. Valkoinen ja keltainen antaa tilaa ja musta taas supistaa sitä. Värien sävyt, valöörit, kylläisyydet ja kontrastit vaikuttavat siihen, miltä sommitelma näyttää.

Jos kuvassa on henkilö, hänen kulkusuuntansa tai katseen suunta on tärkeä sommittelutekijä.

Esimerkkejä sommitteluratkaisuista

Theo van Doesburg, Asetelma (Kompositio V), 1916-1917. Lämpimät värit tuntuvat lähenevän ja kylmät loittonevan.
Harmoninen värikontrasti.
Ansel Adams, 1943. Voimakkaat diagonaalit tuovat draamaa kuvaan.
Berthe Morisot, 1873. Katseen suunta vaikuttaa sommitteluun.
Praksiteleen Hermes. Kontraposto on antiikin kuvanveiston sommittelusääntö.
Kristus Pantokrator 500-luvulta. Ikoneissa korostuu geometrinen somittelutraditio.
Kazimir Malevitš, Suprematistinen sommitelma, 1916.
Theo van Doesburg, Composition XX, 1923. Modernissa taiteessa väri yhdistyy usein sommitteluun.
Wolfgang Holleghan maalauksen sommittelu on vaistonvaraista.
Arkkitehtuurissa sommittelu on keskeinen.

Horatiusten valan sommitteluanalyysejä

Jacques-Louis David, Horatiusten vala, 1784.

Kolmanneksen sääntö

Pääartikkeli: Kolmanneksen sääntö

Kolmanneksen sääntö.

Kolmanneksen sääntöä on sovellettu maisemavalokuvaan.

Kolmanneksen sääntö on kuvataiteilijoiden, kuten valokuvaajien, taidemaalareiden ja graafikoiden käyttämä yksinkertainen sommitteluohje. Kuva jaetaan yhdeksään yhtä suureen osaan pysty- ja vaakasuunnassa. Viivojen neljälle risteyskohdalle voidaan asettaa kuvan sommittelun kannalta tärkeitä tapahtumia. Näin voidaan saada kuvaan enemmän jännitettä, voimaa ja mielenkiintoa kuin sommittelukohtien asettamisella keskelle kuvaa.

Oikealla oleva valokuva havainnollistaa kolmanneksen sääntöä. Horisontti on kuvan alemman kolmanneksen viivalla ja puu sijaitsee risteyskohdassa, jota kutsutaan usein huomiopisteeksi. Kolmanneksen sääntö on visuaalinen, ei mekaaninen tai geometrinen ohje. Esimerkiksi tässä kuvassa taivaan ja maan raja on sommitteluviivalla, mutta vastaranta kokonaisuudessaan on tarpeeksi lähellä noudattaakseen kolmanneksen sääntöä. Kolmanneksen sääntöä voi noudattaa myös vaikka sommittelemalla horisontti alemman viivan yläpuolelle.

Monien mielestä kolmanneksen säännön soveltaminen valokuviin tekee niistä esteettisesti tyydyttävämpiä. Monien valokuvaajien mielestä kolmanneksen sääntö on pikemminkin vain summittainen ohje, koska tyydyttäviä valokuvia voidaan saada aikaiseksi myös jättämällä noudattamatta sitä.

Kultainen leikkaus

Pääartikkeli: Kultainen leikkaus

Kultainen leikkaus on vanha sommittelusääntö, jota sovelletaan kaikessa kuvailmaisussa. Seuraavassa esimerkkejä.

Luca Paciolin Divina Proportione, julkaistu Venetsiassa 1509. Kultaisen leikkauksen soveltamisesta ihmiskasvoihin.
Leonardo da Vinci, La Gioconda, 1507.
Kolmioihin perustuva kultaisen leikkauksen sommitelma.
Leonardo da Vinci, Pyhä Hieronymus, n. 1480.

Sommittelu taidehistoriassa

Taiteen perinteessä sommittelun perinteisiä sääntöjä on sekä korostettu, että pyritty rikkomaan. Ikoni on maalaus, jossa noudatetaan tarkkoja sommittelun kaanoneita. Modernismin kuvataiteessa, kuten myös runoudessa ja säveltaiteessa korostettiin sommittelun merkitystä. Abstraktin taiteen pioneerit, kuten Hilma af Klint, Wassily Kandinsky, Kazimir Malevitš, Paul Klee ja Piet Mondrian kehittivät sommittelun ideoita.

Kandinsky toteaa kirjassaan Taiteen henkisestä sisällöstä:

Sana kompositio ([sommittelu]) kosketti minua henkisesti ja otin sen elämäni ja maalaamiseni päämääräksi. Se vaikutti minuun rukouksen tavoin ja täytti minut syvällä kunnioituksella.

Modernin taiteen edelläkävijät korostivat sommittelun elementtejä kehittämällä sitä vapaamuotoisemman abstraktin ekspressionistisen (kuten abstrakti ekspressionismi tai informalismi) että varsinkin geometrisen abstraktion puitteissa, kuten suprematismi, konstruktivismi, neoplastisismi tai minimalismi. Suomessa sommittelun sääntöjä kehitti Unto Pusa, jonka kirjan Plastillinen sommittelu sisältö tuli monelle tutuksi.

Moderni taide pyrki myös rikkomaan sommittelun sääntöjä. Impressionistit pyrkimällä luopumaan maalauksen tarkasta, kiinteästä sommittelusta. Monet taiteilijat rikkovat tietoisesti perinteisiä sommittelusääntöjä haluten näin haastaa katsojan pohtimaan ja näkemään tasapainoa ja harmoniaa uudella tavalla.

Katso myös

Kirjallisuutta

Kandinsky, Wassily, Taiteen henkisestä sisällöstä (suomentanut Marjut Kumela), Taide 1988
Klee, Paul: Pedagoginen luonnoskirja; Modernista taiteesta. ((Pädagogisches Skizzenbuch, 1925; Über die moderne Kunst, 1945.) Suomennos: Bjarne Lindroos ja Kimmo Pasanen) Helsinki: Kuvataideakatemia: Taide, 1997. ISBN 951-608-027-8
Kleemola, Irja, Vanhala, Liisa, Värioppi ja sommittelu, Kansalais- ja työväenopistojen liitto. KTOL 1984.
Piri, Sini, Omaehtoiseen kuvataiteen tekemiseen, Demokraattinen sivistysliitto. Helsinki 1994.
Pusa, Unto, Plastillinen sommittelu, Otakustantamo 1974, 1995

Aiheesta muualla

Tarja Polari, Sommittelu (Arkistoitu – Internet Archive), Taideoivallus, Seinäjoen taidehalli.
Yrjö Räikkälä, Kuvan sommittelu - stillkuva, Satakunnan elävän kuvan keskus, huhtikuu 2003.