Voutikunta
Voutikunta oli voudin toimialue[1] Ruotsin historiallisessa hallinnossa. Kustaa Vaasa uudisti maansa hallintoa 1500-luvun alkupuolella siten, että keskiajalla käytössä olleista linnalääneistä siirryttiin voutikuntiin. Suomen alueella niitä oli 1500-luvulla enimmillään noin 40 kappaletta. Voutikunnan hallinnosta vastanneen voudin tärkein tehtävä oli verojen kerääminen. Valtakunnan hallintoa uudistettaessa 1630-luvulla muodostettiin lääninhallinto ja pitäjää suuremmaksi, mutta lääniä pienemmäksi hallintoyksiköksi tulivat kihlakunnat. Voutikunta-nimitys säilyi kuitenkin käytössä pitkään kihlakunta-sanan rinnalla.[2]
Suomen voutikunnat 1412–1448
muokkaaSuomen eli keskiaikaisen Turun hiippakunnan alueella olleet voutikunnat.
- Turun linnan voutikunta[3]
- Pohja-Suomen laamannikunta
- Maskun kihlakunta
- Vehmaan kihlakunta
- Etelä-Suomen laamannikunta
- Halikon kihlakunta
- Piikkiön kihlakunta
- Pohja-Suomen laamannikunta
- Satakunnan voutikunta (myöhemmin Kokemäenkartanon lääni) kuului tällä ajanjaksolla Turun linnan alaisuuteen[4]
- Ahvenanmaan voutikunta (Kastelholman linna)[5]
- Korsholman linnan voutikunta[6]
- Hämeen linnan voutikunta[7]
- Hattulan kihlakunta
- Hollolan kihlakunta
- Sääksmäen kihlakunta
- Raaseporin linnan voutikunta[8]
- Viipurin linnan voutikunta (läänitettynä koko ajanjakson)[9]
- Itä-Uudenmaan voutikunta (= Porvoon voutikunta)[10]
Lähteet
muokkaa- Salminen, Tapio: Suomen linnojen ja voutikuntien hallinto vuosina 1412–1448. Tutkimus Suomen linnojen suhteesta keskushallintoon vanhemmalla unioniajalla. (Suomen historian pro gradu -tutkielma) Tampere: Tampereen yliopiston historiatieteen laitos, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 24.01.2024).
Viitteet
muokkaa- ↑ Nykysuomen sanakirja. (Hakusana voutikunta) Helsinki: WSOY, 1951–1961.
- ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 589. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
- ↑ Salminen s. 59.
- ↑ Salminen s. 66 ja 71.
- ↑ Salminen s. 71.
- ↑ Salminen s. 78.
- ↑ Salminen s. 83.
- ↑ Salminen s. 88.
- ↑ Salminen s. 102 ja 105.
- ↑ Salminen s. 106.