Ampumahiihto
Ampumahiihto on talviurheilulaji, jossa on yhdistetty maastohiihto ja ammunta.
Historia
muokkaaAmpumahiihdon perinteet juontavat osittain metsästys- ja sodankäyntitaitoihin. Arktisissa talvioloissa metsästävän tai taistelevan armeijan tuli kyetä ampumaan rasittavan hiihdon jälkeen tarkasti.
Tiettävästi ensimmäinen ampumahiihtoa muistuttanut kilpailu käytiin vuonna 1767 norjalaisten rajavartioston sotilaiden välillä.[1] Laji kasvatti asteittain suosiotaan Skandinaviassa sotilaiden harjoittelumenetelmänä. Ampumahiihdon esiaste, sotilaspartiohiihto, oli talviolympialaisten virallisessa kisaohjelmassa Chamonix’ssa vuonna 1924, sekä näytöslajina kolme kertaa vuosina 1928, 1936 ja 1948.
Nykyinen ampumahiihto on lähtöisin Ruotsista, jossa kilpailtiin yhdellä 20 kilometrin mittaisella lenkillä, jonka varrella oli neljä erillistä ampumapaikkaa. Niiden ampumamatkat olivat 250, 200, 150 ja 100 metriä. Kolme pisintä matkaa ammuttiin makuulta ja viimeinen pystystä. Aseena käytettiin metsästys- tai sotilaskivääriä ja ohilaukauksista sakotettiin kahdella lisäminuutilla loppuaikaan. Alkuperäinen taulu oli mustanruskea ympyrä, jonka läpimitta oli 25 cm, ja jonka alareunasta puuttui 5 cm:n segmentti. Suomessa suojeluskuntajärjestö aloitti ampumahiihtotoiminnan 1920-luvulla.[1] Vuonna 1966 siirryttiin käyttämään vain 150 metrin matkaa, jolta ammuttiin järjestyksessä makuu, pysty, makuu, pysty. Taulu muuttui kaksirenkaiseksi. Ulompaan renkaaseen osumisesta sakotettiin yhdellä ja ohilaukauksesta kahdella minuutilla. Samana vuonna kilpailtiin ensimmäisen kerran 4 × 7,5 kilometrin viestihiihdossa. Vuonna 1973 järjestettiin 10 kilometrin pikamatkakilpailu, jossa käytettiin viestin tapaan rikkoutuvia tauluja. Tässä kilpailumuodossa ammuntoja oli vain kaksi ja käytettiin 150 metrin sakkokierrosta rangaistuksena ohilaukauksesta.[2] Vuonna 1981 normaalimatkalla, eli 20 km matkalla, siirryttiin yhden minuutin sakkoon, jonka sai ohilaukauksesta.[1]
Ensimmäiset nykyaikaisen ampumahiihdon MM-kilpailut käytiin vuonna 1958, ja laji oli olympialaisten virallisessa kisaohjelmassa Squaw Valleyn kisoissa 1960.[3] Naiset kilpailivat lajissa ensimmäistä kertaa MM-tasolla 1984 ja olympiatasolla Albertvillessä 1992.
Ampumahiihdossa käytetty ase vaihdettiin vuonna 1978 suomalaisaloitteesta sotilaskivääristä pienoiskivääriksi.[1] Ampumamatka lyheni samalla 150:stä 50 metriin. Vuonna 1985 alettiin yleisesti käyttää luisteluhiihtoa, mikä on ollut merkittävä asia lajin kehittymiselle. Vuonna 1993 perustettiin lajin kansainvälinen kattojärjestö, Kansainvälinen ampumahiihtoliitto (IBU).[2]
Sääntöjä
muokkaaAmpumahiihdossa hiihdetään vapaalla hiihtotavalla. Aseena käytetään pienoiskivääriä, jota kannetaan hiihdettäessä selässä. Juniori-ikäiset eivät kanna asetta selässään, vaan ase on hiihdon ajan ampumapaikalla. Ase tulee selkään 17-vuotiaiden sarjoissa sekä tytöillä että pojilla.[4] Uusimmissa asemalleissa on varmistin, mutta se ei ole pakollinen varuste eikä sitä ammunnassa käytettäisikään. Optiset tähtäimet eivät ole sallittuja; tähtäimenä käytetään diopteritähtäimiä. Ne koostuvat etu- ja takatähtäimestä. Takatähtäin on vain reikä, jonka läpi katsotaan etutähtäimeen, missä itse tähtäin sijaitsee. Lippaaseen mahtuu viisi patruunaa. Jos varapatruunoita joutuu käyttämään, ne täytyy ladata aseeseen yksitellen. Lippaita on yksi jokaista ampumakertaa varten ja ne kiinnitetään hiihdon aikana yleensä aseen tukkiin niille varatuille paikoille.
Ampumahiihdossa ammutaan makuu- ja pystyasennosta. Molemmista asennoista ammuttaessa ampumamatka on sama (50 metriä), mutta taulun osuma-alue on erikokoinen. Pystyasennosta ammuttaessa osuma-alueen koko on halkaisijaltaan 11,5 senttimetriä ja makuuasennosta ammuttaessa 4,5 senttimetriä. Taulun kaatumiseen riittää, kun puoli luotia osuu tauluun. Ohilaukauksen sattuessa kilpailija joutuu kilpailumuodosta riippuen sakkokierrokselle tai saa sakkominuutin.[4] Jokaisella ampumapaikalla on viisi taulua, joiden alas ampumiseen on käytettävissä viisi patruunaa. Yksilölajeissa sallitaan varapatruunat vain jos aseeseen tulee syöttöhäiriö. Viesteissä on käytettävissä 5+3 patruunaa viiden taulun alas ampumiseen eli kolme varapatruunaa[4], jotka on ladattava aseeseen ja ammuttava yksitellen.
Taululaitteistot
muokkaaKansainvälisissä IBU:n alaisissa kilpailuissa käytetään kahta erilaista taulutekniikkaa: mekaanista suomalaista ja sähköistä saksalaista.[5] Suomalainen tekniikka toimii painovoimalla, ja sen on kehittänyt liperiläinen Ilmo Kurvinen. Taulut valmistetaan Liperin Ylämyllyllä, ja niitä on tehty noin 7 000 kappaletta ja viety yli 30 maahan.[6]
Kilpailumuodot
muokkaa
Seuraavien kilpailumuotojen matkat ovat aikuisten sarjojen mukaan.
Normaalimatka
muokkaaNormaalimatkan (engl. individual) pituus on miehillä 20 kilometriä ja naisilla 15 kilometriä. Lähtö tapahtuu lähettämällä kilpailijat matkaan yksitellen 30 sekunnin välein. Normaalimatkaan kuuluu neljä ammuntaa. Ensin on makuuammunta, seuraavaksi pystyammunta, sen jälkeen jälleen makuuammunta ja lopuksi pystyammunta. Jokaisesta ohilaukauksesta lisätään hiihtoaikaan yksi sakkominuutti.
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto (IBU) esitteli vuoden 2018 kongressissaan lyhyemmän version normaalimatkasta, jota voidaan käyttää kun keliolosuhteet eivät salli kilpailun järjestämistä täysimittaisena. Lyhyempi normaalimatka on miehillä 15 km ja naisilla 12,5 km ja ohilaukauksista sakotetaan minuutin sijaan 45 sekunnin aikasakolla. [7]
Pikakilpailu
muokkaaPikakilpailun (kutsutaan myös sprintiksi, engl. sprint) pituus on miehillä 10 kilometriä ja naisilla 7,5 kilometriä. Lähtö tapahtuu lähettämällä kilpailijat matkaan yksitellen 30 sekunnin välein. Pikamatkaan kuuluu kaksi ammuntaa. Ensin on makuuammunta, jonka jälkeen on pystyammunta. Jokaista ohilaukausta kohti joutuu kiertämään kerran 150 metrin pituisen sakkoringin.
Takaa-ajo
muokkaaTakaa-ajokilpailuun (engl. pursuit) lähdetään pikamatkalla syntyneiden aikaerojen mukaisesti. (Tai vaihtoehtoisesti normaalimatkan puolitetuilla eroilla) Pikamatkan voittaja lähtee ensimmäisenä, toinen toisena ja niin edelleen. Kilpailuun pääsee yhteensä 60 pikakilpailun parasta. Matkan pituus on miehillä 12,5 kilometriä ja naisilla 10 kilometriä. Kilpailumuotoon kuuluu neljä ammuntaa. Kaksi ensimmäistä ammuntaa tapahtuu makuulta ja kaksi viimeistä ammuntaa pystystä. Jokaista ohilaukausta kohti joutuu kiertämään kerran sakkoringin, jonka pituus on 150 metriä.
Yhteislähtö
muokkaaYhteislähtökilpailussa (kutsutaan myös massastartiksi, engl. mass start) kilpailijat lähtevät matkaan yhtä aikaa. Miehet hiihtävät 15 kilometriä ja naiset 12,5 kilometriä. Kilpailumuotoon kuuluu neljä ammuntaa, joista kaksi ensimmäistä ammuntaa tapahtuu makuulta ja kaksi viimeistä pystystä. Jokaista ohilaukausta kohti joutuu kiertämään kerran 150 metrin pituisen sakkoringin. Kilpailuun pääsee mukaan maailmancupin kokonaiskilpailun sen hetken 25 parasta ja sen ulkopuolelta viisi sinä kilpailuviikonloppuna parhaiten menestynyttä eli yhteensä 30 urheilijaa. Jos joku ei osallistu, ryhmää täydennetään niin, että 30 lähtee lopulta matkaan. Ennen mukaan pääsi suoraan maailmancupin 30 parasta. Sääntöä muutettiin kaudella 2010–2011.
IBU esitteli vuonna 2018 uuden yhteislähtöformaatin, joka mahdollistaisi 60 kilpailijan osallistumisen yhteislähtökilpailuihin. Sitä kutsutaan nimellä yhteislähtö 60 (engl. mass start 60). Siinä kokonaishiihtomatka on sama kuin tavallisessa yhteislähdössä, mutta se koostuu lyhyemmistä kierroksista. Kilpailun alussa kaikki 60 urheilijaa lähtevät yhtä aikaa matkaan. Ensimmäisellä ampumapaikalla ampuvat kuitenkin vain urheilijat, joiden kilpailunumero on 1–30. Loput urheilijat hiihtävät suoraan toiselle kierrokselle. Toisella ampumapaikalla ampuvat vastaavasti vain urheilijat numeroilla 31–60. Kolmannesta paikasta eteenpäin ampumapaikoilla ampuvat kaikki siinä järjestyksessä kuin he paikalle ehtivät ja kilpailu etenee kuten normaali takaa-ajo tai yhteislähtö.
Yhteislähtö 60 ei ole vielä maailmancupin ohjelmassa, mutta sitä testataan IBU-Cupissa kauden 2018–2019 päätöstapahtumana.[7]
Supersprintti
muokkaaSupersprintissä (engl. super sprint) kilpaltiin ensimmäisen kerran kansainvälisellä tasolla IBU-Cupin finaalissa kaudella 2017–2018. Se on kuitenkin ollut jo pitkään käytössä usean maan kansallisissa kilpailuissa. Maailmancupin ohjelmaan supersprinttikilpailuita ei ole otettu.
Supersprintti koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisenä käydään karsintakilpailu, jossa hiihdetään kolmesti kilometrin mittainen latu ja ammutaan välissä makuulta ja pystystä. Karsintakilpailu on väliaikalähtökilpailu, josta 30 parasta selviytyy loppukilpailuun. Loppukilpailussa karsinnat läpäisseet urheilijat lähtevät yhteislähtönä. Hiihdettävät lenkit ovat edelleen kilometrin mittaiset, mutta niitä on nyt viisi ja ammuntoja neljä. Ammunnat suoritetaan järjestyksessä makuu, makuu, pysty, pysty. Kilpailun kummassakin osassa kilpailijalla on käytettävissään yksi varapatruuna per paikka. Pystyyn jääneistä tauluista joutuu hiihtämään lyhennetyn sakkoringin.[8]
Alun perin hiihtomatka koostui 800 metrin hiihtokierroksista, mutta kierroksen mitta pidennettiin kaudelle 2018–2019 yhteen kilometriin, sillä hyvin harvalta stadionilta löytyy 800 metrin hiihtolenkki. Samalla varapatruunoiden määrä vähennettiin kolmesta yhteen per paikka.[9] Ennen kansainvälistä debyyttiään supersprintissä rangaistiin pystyyn jääneistä tauluista hylkäämisellä lyhennetyn sakkokierroksen sijaan.
Viesti
muokkaaViestikilpailu (engl. relay) käydään neljästä kilpailijasta muodostuvien joukkueiden välillä. Joukkueiden ensimmäiset viestinviejät lähtevät matkaan yhteislähtönä. Vaihdot tapahtuvat koskettamalla kädellä seuraavaa viestinviejää. Jokaisen viestiosuuden pituus on miehillä 7,5 kilometriä ja naisilla 6 kilometriä. Jokainen viestinviejä käy ampumapaikalla kahdesti ampuen ensin makuulta ja sen jälkeen pystystä. Viesti on sekaviestin ohella ainoa kilpailumuoto, jossa on käytettävissä varapanoksia. Jos kilpailija ei saa tauluja alas viidellä panoksella, voi hän käyttää kolme varapanosta. Varapanokset on ladattava ja ammuttava yksitellen. Jos vielä kolmen varapanoksen jälkeen on tauluja pystyssä, joutuu kilpailija kiertämään jokaista pystyyn jäänyttä taulua kohden yhden sakkoringin, jonka pituus on 150 metriä.
Sekaviesti
muokkaaSekaviestikilpailu (engl. mixed relay) koostuu samoista osa-alueista kuin viestikilpailukin, mutta kilpailussa hiihtää kaksi naista ja kaksi miestä. Naisilla osuuden matka on kuusi kilometriä ja miehillä 7,5 kilometriä. Kilpailijat ampuvat ensin makuulta ja sitten pystystä. Jos kilpailija ei saa tauluja alas viidellä panoksella, voi hän käyttää kolme varapanosta. Ne on ladattava aseeseen ja ammuttava yksitellen. Jos tauluja on pystyssä vielä varapanosten jälkeen, joutuu kilpailija kiertämään jokaista pystyyn jäänyttä taulua kohden yhden sakkokierroksen. Sekaviesti tuli uutena lajina Sotšin talviolympialaisiin 2014.[10]
Kaudesta 2018–2019 alkaen kansainvälisissä sekaviestikilpailuissa on mahdollista päättää miesten ja naisten hiihtojärjestys. Järjestys on kuitenkin päätettävä etukäteen ja on kaikille sama. Aiemmin sekaviestissä naiset hiihtivät aina ensimmäiset kaksi osuutta ja miehet kaksi jälkimmäistä osuutta.[7]
Pariviesti
muokkaaPariviestissä (tunnetaan myös nimellä sprinttisekaviesti, engl. single mixed relay) kilpailtiin ensimmäisen kerran maailmancupissa Nové Měston osakilpailussa helmikuussa 2015.[11] Kilpailussa maata edustaa kaksihenkinen joukkue, jossa kilpailee yksi nais- ja yksi miesurheilija. Kumpikin hiihtää kaksi osuutta. Kisa käydään kiertämällä 1,5 kilometrin mittaista lenkkiä. Ensimmäisen osuuden hiihtää nainen, joka kiertää lenkin kahdesti ampuen kerran makuulta ja kerran pystystä. Miehen toinen ja naisen kolmas osuus ovat samanlaisia. Neljännellä osuudella mies hiihtää vielä yhden 1,5 km:n lenkin lisää ennen maaliintuloa. Varapatruunat ovat käytössä. Sakkorinki on 75 metriä.[12]
Sekaviestin tavoin myös pariviestissä on kaudesta 2018–2019 alkaen kansainvälisissä kilpailuissa mahdollista päättää miesten ja naisten hiihtojärjestys. Järjestys on kuitenkin päätettävä etukäteen ja on kaikille sama.[7]
Joukkuekilpailu
muokkaaJoukkuekilpailu (engl. team) on ainoa kansainvälisellä tasolla kilpailtu, mutta sittemmin lopetettu kilpailumuoto. Ennen viestikilpailun kehittämistä arvokilpailuissa jaettiin myös joukkuekilpailumitaleja laskemalla kunkin joukkueen neljän parhaan urheilijan ajat yhteen 20 km kilpailusta. Tämä joukkuekilpailu kuitenkin korvattiin vuonna 1966 viestikilpailulla.
Joukkuekilpailun toisessa versiossa neljä urheilijaa kustakin joukkueesta hiihti yhtä matkaa pikakilpailun matkan. Kaksi urheilijaa kustakin joukkueesta suoritti makuuammunnan ja kaksi muuta pystyn muiden joukkuejäsenten odottaessa ampumapaikan ulkopuolella. Ohilaukauksista kierrettiin sakkokierroksia. Varapatruunat eivät olleet käytössä. Kilpailu suoritettiin väliaikalähtönä ja joukkueen loppuaika otettiin joukkueen viimeisen jäsenen ylittäessä maalilinjan. Joukkuekilpailu ei koskaan yltänyt olympiaohjelmaan, mutta se kuului mm-ohjelmaan vuosina 1989–1998.
Lajin luonne
muokkaa
Vaikka ampumahiihdossa onkin kaksi lajia yhdistetty, on niistä hiihto lopputuloksen kannalta merkittävämpi osa-alue. Vaikka kilpailija pudottaisi kaikki taulut, mutta hiihtää huonosti, ei hän usein ole kovinkaan korkealla sijalla. Silti ohilaukauksiinkaan ei ole varaa edes viestissä, sillä yksi varapatruuna vie aikaa niin kauan kuin sen ampuminen kestää.
Ammunnassa huomioon otettava seikka on myös se, että hiihtäjä on ampuessaan hengästyneessä tilassa. Onkin tavallista, että hiihtäjä jo ennen ammuntapaikkaa löysää hieman vauhtiaan ja tasaa hengitystään näin valmistautuen ammuntasuoritukseen. Ammuntapaikalle tultaessa kilpailijan sydämen pulssi on noin 170–190, ja sieltä lähtiessä 130–150.
Myös ammuntaan käytettävä aika on olennainen, sillä ampuessa aika kuluu koko ajan. Makuuammunta vie aikaa puolisen minuuttia, pystyammunta hieman vähemmän, koska ampuma-asennon ottaminen on nopeampaa. Toisinaan ammunnassa tapahtuu häiriöitä. Esimerkiksi hylsyn jäädessä patruunapesään ajanotto pysäytetään, ja asehäiriön poistamiseen kulunut aika hyvitetään. Kuitenkaan esimerkiksi patruunapesään jääneestä hylsystä ei saa hyvitystä.
Toisinaan adrenaliinin virratessa suonissaan kilpailija unohtaa kiertää sakkokierrokset. Tällöin IBU:n säännöt määräävät, että loppuaikaan lisätään kaksi minuuttia jokaisesta kiertämättömästä sakkokierroksesta. Kilpailija saattaa myös ampua väärään tauluun, jolloin kaikki laukaukset luetaan ohi ammutuiksi.
Kansainväliset kilpailut
muokkaaAmpumahiihdossa kilpaillaan kauden aikana ampumahiihdon maailmancupissa ja IBU-Cupissa. Arvokisatasolla ampumahiihdossa kilpaillaan olympialaisissa ja ampumahiihdon MM-kilpailuissa. Ampumahiihto ei siis ole osa hiihdon MM-kilpailuja vaan Kansainvälinen ampumahiihtoliitto järjestää omat maailmanmestaruuskilpailut vuosittain lukuun ottamatta olympiavuosia.
Lajin valtiaat
muokkaaPitkään lajissa olivat vahvoja Neuvostoliitto ja Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). Nykyään lähes kaikilla merkittävillä hiihtomailla on kohtuullinen ampumahiihtojoukkue. Menestystä on 2000-luvulla ollut kosolti sellaisilla mailla kuin Norja, Saksa, Valko-Venäjä, Ranska ja Tšekki. Viime vuosienmilloin? menestyneimpiä ampumahiihtäjiä naisissa ovat muiden muassa Kaisa Mäkäräinen, Darja Domratšava, Gabriela Koukalová, Marie Dorin Habert ja Laura Dahlmeier, sekä miehissä Martin Fourcade, Emil Hegle Svendsen ja Ole Einar Bjørndalen.
Ampumahiihtokeskuksia
muokkaaSuomen merkittävimpiä ampumahiihtokeskuksia
muokkaa
Kansainvälisesti merkittävimpiä ampumahiihtokeskuksia
muokkaa
.svg){kind=link}
Suomalaisia ampumahiihtäjiä
muokkaaNaisia
muokkaaMiehiä
muokkaaUransa lopettaneita
muokkaaKatso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d Kojo, Pauli; Räty, Ritva: Mitä missä milloin – Kansalaisen vuosikirja 1982, s. 449–451. Otava, 1981. ISBN 9511064827 (suomeksi)
- ↑ a b Kaari, Satu & Markkola, Jari: ”2. Ampumahiihdon historia”, Ampumahiihtäjien osallistumismotivaatio, s. 2. (Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1997. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.3.2015).
- ↑ Lajiesittely: Ampumahiihto 2.3.2011. Yle. Arkistoitu 6.4.2015. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ a b c Lajiesittely: Ampumahiihto Riihimäen Kisko. Viitattu 12.3.2015.
- ↑ Karttunen, Anu: Olisiko suomalainen taulutekniikka estänyt MM-kisaskandaalin? Yle Urheilu. 9.6.2012. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ Heikkilä, Riikka: Ampumahiihtäjät tähtäävät Kurvisen tauluihin 15.4.2012. Yle Pohjois-Karjala. Viitattu 11.3.2015.
- ↑ a b c d New Season, New Rules 2.10.2018. Kansainvälinen ampumahiihtoliitto. Viitattu 30.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Super Sprint: This is Really Fast... 19.12.2017. Kansainvälinen ampumahiihtoliitto. Viitattu 30.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Some Changes at the IBU Cup 18.11.2018. Kansainvälinen ampumahiihtoliitto. Viitattu 30.11.2018. (englanniksi)
- ↑ The Mixed Relay in the Olympic program! 6.4.2011. IBU. Arkistoitu 27.12.2013. Viitattu 21.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Aalto, Pekka: Tällainen on ampumahiihdon uusi kilpailumuoto Satakunnan Kansa. 5.2.2015. Arkistoitu 14.7.2015. Viitattu 7.2.2016.
- ↑ Single mixed relay confirmed for NMNM WC programme 19.11.2014. IBU. Arkistoitu 16.2.2015. Viitattu 7.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Kansainvälinen ampumahiihtoliitto, IBU: IBU Season Guide 2013-2014 (Sivut 98-131) (pdf) cdn.biathlonworld.com. Arkistoitu 28.11.2016. Viitattu 13.6.2014.
- ↑ Kansainvälinen ampumahiihtoliitto, IBU: IBU Season Guide 2016-2017 (Sivut 92-129) (pdf) ibu.blob.core.windows.net. Viitattu 27.11.2016.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Suomen ampumahiihtoliiton verkkosivut
- Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU:n verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- What's biathlon? (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomen ampumahiihtoliiton kilpailusäännöt